sunnuntai 2. helmikuuta 2020

Valaistusta suomalaiseen uutispimentoon

Moskovassa on Ylen mukaan ollut tänä talvena ennätyksellisen lämmin tammikuu. Ja sitä edelsi ennätyslämmin joulukuu.

Myös Etelä-Suomessa lienee ollut ennätyslämmin tammikuu, vaikka en olekaan huomannut asiaa vielä julistetun mediassa, eikä asia tätä kirjoitettaessa näy myöskään Ilmatieteen laitoksen lämpötilahistoriasta kertovalla nettisivulla olevassa graafissa. Ehkä siksi, että kuunvaihde sattui viikonlopulle.

Kun vielä lisäämme uutiset Australiaan palanneista helteistä ja metsäpaloista, näyttää siltä, että globaali ilmastonmuutos on ottanut pitkän loikan eteenpäin ja maailma on tuhoutumassa ihan lähiaikoina. Niinpä odottelin innolla kuukauden päättymistä ja globaalille ilmaston lämpenemiselle erityisen herkän pohjoisen napajään kuukausittaisia pinta-alatietoja.

Tänään tuo odotus palkittiin, kun NSIDC:n tiedot putkahtivat nettiin tarkasteltaviksi.

Kuvassa näkyy siis pohjoisen merijään tammikuun keskipinta-ala vuodesta 1979 vuoteen 2020. Kuten näemme, ei tammikuu ole ollut erityisen lämmin maapallon pohjoisimmissa osissa, vaan pikemminkin varsin keskimääräinen.

Tarkalleen ottaen napajään pinta-ala oli tämän tilastohistorian 19. pienin. Tai toisinpäin sanoen 23. suurin.

Koska asia on mielenkiintoinen, katsoin huvikseni myös Antarktiksen jääkenttien pinta-alat, koska myös niiden sulamisesta puhutaan paljon - melkein tasan vuosi sitten sen jopa kerrottin sulavan ennätysvauhtia.

Näemme, että myös eteläisellä napajäällä on muutaman vuoden mittainen ennätyssulaminen hiipunut ja jään pinta-ala on kääntynyt kasvuun. Niinpä jäätikkö oli viime kuussa enää mittaushistorian 12. pienin ja ainakin helmikuun ensimmäisen päivän perusteella suhteessa aiempiin vuosiin edelleen kasvamaan päin.

Kysymys tietenkin kuuluu, että mitä meille uutisoidaan globaalista ilmastonmuutoksesta ja mitä ei. Onko suomalainen media välittänyt kansalaisille oikean käsityksen sen kulusta, vai onko sen pohjalta syntynyt kuva sittenkin jollain tavalla harhainen?

Asia ei tietenkään ole merkityksetön, sillä samaan aikaan monissa länsimaissa - Suomi etunenässä - ollaan kansalaisia ja yrityksiä ajamassa ahdinkoon ilmaston lämpenemiseen vedoten. Kuten kaikki muistamme, ollaan esimerkiksi maaseudulla välttämättömän autoilun kuluja nostamassa, lihansyönnistä maalataan suurta syntiä ja jopa asuntojen lämpötiloja pitäisi laskea.

Siksi ja juuri siksi olisi median tehtävänä välittää kansalaisille oikeaa tietoa päätöksiin vaikuttavista syistä. Ei riitä, että ilmastonmuutoksen uhan takia poikkeuksellisen runsaasta tutkimusrahoituksesta nauttiva tiedeyhteisön osa kertoo tietokonemallien ennakoivan helteistä tulevaisuutta, vaan myös oikeat mittaustulokset tulisi uutisoida ilman tarkoitushakuista valintaa etenkin silloin, kun ne ovat maalaisjärjellä helposti ymmärrettäviä. Tällaisista tuloksista käyvät hyviksi esimerkeiksi mm. edellä esitetyt mittaustulokset pohjoiselta ja eteläiseltä napa-alueelta.

Muita hyviä esimerkkejä löysin helposti googlaamalla. Siis sellaisia säätietoja, joita en ole huomannut suomalaisen median uutisoineen, vaikka niillä olisi luullut olevan kohtuullista uutisarvoa. Ja jotka olisivat auttaneet kansalaisia asettamaan oikeisiin mittasuhteisiin Moskovan, Suomen ja Australian vastaavat uutiset.

Kaipasin siis uutisointia esimerkiksi Kanadan preerioita viime joulukuussa vaivanneista 10-15 astetta normaalia kylmemmistä säistä. Ja Vancouverin viime kuun poikkeuksellisesta lumipeitteestä.

Vielä aiheellisempaa olisi ollut uutisointi Kiinan joulukuisesta kylmyysaallosta, joka eteni Thaimaahan vaatien ainakin kolmen ihmisen hengen. Puhumattakaan Etelä-Afrikan kaikkien aikojen kylmyysennätyksestä viime elokuussa.

Loppukevennykseksi todettakoon, että ei suomalaista mediaa sentään ihan sataprosenttisesti harhaanjohtavaksi voi sanoa. Uutisoihan Yle toissaviikolla sentään siitä, että Floridan kylmyysaallon seurauksena antoivat sikäläiset viranomaiset kansalaisilleen varoituksen puista putoilevaista iguaaneista. Parempihan sekin kuin ei mitään - vaikka ei tuossa jutussa mitään globaalista ilmastonmuutoksesta puhuttukaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mainio uutinen jääkarhuille ja muille huolestuneille
Skuuppi, joka jäänee mediapimentoon
Professorin ajatukset maapallon toiselle puolelle

8 kommenttia:

  1. Eräänä talviyönä kymmenisen vuotta sitten huomasin auton mittarista, kuinka lämpötila vaihteli sadan kilometrin matkalla 15 ja 30 pakkasasteen välillä. Kylmintä oli maaston notkelmissa, koska kylmä ilma valuu alaspäin. Noin vuosi sitten satuin näkemään televisosta paikallisuutisten pätkän, jossa kerrottiin jonkun Pohjois-Suomen mittausaseman paikan vaihtamisesta. Mittauksia kirjaava mies kertoi, ettei pakkasennätyksiä enää paikkakunnalla sen takia tule.

    Mahtaako tällainen mittauspaikkojen vaihtaminen olla yleistä maapallon lämpötilaa tarkkailtaessa? Entä onko huomioitu, onko mittauspaikan lähiseudun asutus kasvanut. Kaupungithan lämmittävät ympäristöään.

    Tämä mittaaminen ei ole niin tarkkaa tieteellistä tutkimusta, kuin media antaa ymmärtää. Manipulointi on mahdollista.

    Itse en ole menettänyt yöuniani ilmastouutisoinnin vuoksi. Lapsuuteni ja nuoruuteni aikana ydinsodan uhan alla uutiset happosateiden tuhoamasta kuusen naavasta ei ahdistusta liiemmin lisännyt. Sittemmin mediat kauhistelivat otsonikatoa, mutta ei joka päivä. Tällä hetkellä ilmastonmuutos saadaan kytkettyä joka ilmiöön. Pitäisikin julistaa yksi päivä vuodesta ilmastonmuutoksen uutisoinnista vapaaksi.

    VastaaPoista
  2. Taitaa olla aika turha odottaa sitä päivää, jolloin uutiset kertoisivat jonkin oikean tiedon ihmisestä ja siitä miten ihmisen tietoisuus rakentaa "tiedollisen" maailmansa.

    Olisi mukava herätä seöllaiseen aamuun jolloin sanomalehden etusivulla lukisi esimerkiksi: "Ihmisen ensimmäiset jumaluudet olivat yleiskäsitteen muotoisia, eikä maailmasta ole löytynyt ainoatakaan ihmisyhteisöä, jossa ei olisi esiintynyt jonkinmuotoista uskonnollisuutta."

    Ja seuraavassa uutisessa kerrottaisiin että "Talousajattelu on oman aikamme uusi valtauskonto, raha on pohjimmiltaan uskonnollislaatuisen kaikkivoipaisuuskuvitelman nykyinen muoto, ja usko aineellisen tarpeentyydytyksen loputtomaan lisääntymiseen on oman aikamme kuvitelma iankaikkisuudesta".

    Sitten siirryttäisiin ilmastonmuutosuutisiin: "Taloususkonto täyttää kaikki uskonnolliset tarpeet, paitsi ettei siinä ole eskatologiaa. Niinpä tarvitsemme maailmanlopun uhan ja ennusteen, joka pitää sisällään myös vahvan moraalisen paatoksen ja sanktioi hyvän ja pahan ja tulevaiksuudessa tapahtuvan viimeisen tuomion".

    Sillä juuri näin se ihmisen tietoisuus ja tieto todellisuuden meille on aina annostellut ja tulee aina annostelemaan. Ei eurooppalaisella uudella ajalla kehittynyt, objektivaatioon ja empirismiin perustuva tiede ole muuta kuin sivulause lajinkehityksen suuressa kokokuvassa.

    Saamme noita oikeita uutisia odottaa. Niitä ei tule. Ne häviävät viimeistään tippaleipäaivojen tunneälyn sykeröihin. Elämme uususkontojen ja demonisoinnin aikaa, jossa kriittiset älyt haastetaan käräjille käsittämättömien sensuuripykälien perusteella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Saamme noita oikeita uutisia odottaa. Niitä ei tule."

      Toden totta:

      "Everything is Fake: Top 40 Pieces of Fakery in Our World",
      https://www.wakingtimes.com/2015/08/18/everything-is-fake-top-40-pieces-of-fakery-in-our-world/

      Suomeksi käännettynä: https://www.magneettimedia.com/kaikki-on-huijausta-nama-40-asiaa-ovat-huijausta/

      Samaa asiaa vähän eri näkökulmasta:

      ""TAKING THE RED PILL" THE REAL MATRIX, PART 1", https://www.newswithviews.com/Yates/steven.htm
      Suomeksi käännettynä: http://www.magneettimedia.com/todellinen-matrix-osa-1/

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    2. Hakeva löytää oikeitakin uutisia:

      "Kiinalainen kidutus – Globalistisen maailmanjärjestyksen tuho | Kolumni

      "Kuolema tuhannella viillolla oli kiinalainen teloitusmuoto. Yksi viilto tekee kipeää, mutta tuhat tappaa. Loppumattomiin digitaalisiin viiltoihin kuolee myös globalistinen maailmanjärjestys," kirjoittaa Jarmo Ekman, jonka 13 vuotta käyttämä FB-tili suljettiin äskettäin..."

      Koko artikkeli: https://mvlehti.net/2020/02/01/kiinalainen-kidutus-globalistisen-maailmanjarjestyksen-tuho-kolumni/

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  3. Ilmastonmuutostiedotus on osa kansainvälistä keskittämispolitiikkaa. Se palvelee valta- ja taloustavoitteita. Sen perusteella voidaan keskittää valtaa ja ohjata valtavia rahavirtoja päivänvaloa kestämättömille tileille. Siksi tutkimukseen ja tiedotukseen investoidaan suuria summia. Suomessa jo yksin YLE saa propagandaansa yli puoli miljardia pakkoveroa vuodessa. Siitä huolimatta kengännauhabudjetilla toimivien tutkimus- ja tiedotustahojen resursseja kauhistellaan ja lyödään niihin Putin-leimoja. Kummelissa oli sketsisarja tietovisailusta. Siinä joukkue vastasi pohdinnan jälkeen aina “Kanada” riippumatta kysymyksestä. Nyt tämäkin sketsi on muuttunut lihaksi, kun vastaus kaikkiin globalistien vastoinkäymisiin on “Putin”.

    Yksi merkki siitä, että tiedotuksen todelliset motiivit ovat muualla kuin ilmastossa on se, että ilmastonmuutoksella kuritetaan eniten kokonaisuuden kannalta pienimpiä ja vastuullisimpia vaikuttajia, kuten Suomea. Kaiken kaikkiaan hysteriaa lietsotaan vain länsimaissa ja annetaan suurimmille päästömaille lisää siimaa jatkaa päästöjen kasvattamista. Varsinaisesta luonnon tuhoutumista aiheuttavasta ongelmasta, väestöräjähdyksestä ei puhuta lainkaan. Päin vastoin, sitä ruokitaan kohdistamalla kehitysapua väestönkasvua kiihdyttävällä ja saajamaiden riippuvutta lisäävällä tavalla.

    VastaaPoista
  4. Ilman lämpötilan mittaaminen on vaikeampaa kuin epäilen monen luulevan. Ilmatieteen laitos on kuitenkin kirjoittanut viime tammikuusta tiedotteen, jonka otsikko on "Lämpöennätykset rikkoutuivat tammikuussa." Pohjois-Suomessa oli kylmää ja lumista, etelässä lämmintä ja paljasta. Kylmät ilmamassat sattuvat eri talvina eri paikkoihin. Oleellista onkin hidas, vuosikymmenien aikana tapahtuva muutos, jota on vaikea huomata muuten kuin tilastollisilla malleilla.

    VastaaPoista
  5. Sama datatiedosto sisältää myös pinta-alatiedot Arktisen alueen (meri)jään laajuudelle (extent), joka määritellään, että jäätä on enemmän 15%. Professorin plottaama yhtenäisen jään alue (area) Tammikuille antaa lineaari-trendiksi jään hupenevaa 1,3% per vuosikymmen.

    Sama trendi merijään laajuudelle (extent) on paljon jyrkempi; hupeneva 5,8% per vuosikymmen.

    Ymmärrän kyllä, että extent on ehkä hieman epämääräisempi ja lukema altiimpi myrskyille yms. Jäin pohtimaan, että mahtaakohan tuo extent-lukema kuitenkin jotain indikoida(?). Noh, oli miten oli, vuoden 2006/2007 jälkeen molemmat käyrät ovat pysyneet samalla tasolla; ainakaan mitään ennustettua hupemaa ei ole nähtävissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen käyttänyt tuota pinta-alatietoa (area) juuri siksi että se on yksiselitteisimpi kuin laajuus (extent). Olen aiemmin myös osoittanut, ettei napajään pinta-ala osoita kiihtyvää sulamista, pikemminkin hidastuvaa. Tämänhän oikeastaan totesit itsekin.

      Poista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!