maanantai 2. joulukuuta 2019

Poliittinen mielipide johti syrjintään

Helsingin Sanomat kertoi, että Ruotsin Nobel-komitea jatkaa käytäntöään, jonka mukaan se kutsuu maan parlamenttipuolueiden puheenjohtajat Ruotsidemokraatteja lukuun ottamatta gaalaansa. Perusteeksi komitea kertoi erimielisyyden poliittisissa näkemyksissä.

Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson totesi ehkä vähän sarkastisesti tästä kysymyksestä, että hänen puolueensa eivät "ikinä kutsuisi suurlähettiläitä diktatuurivaltioista, kuten he tekevät vuosi toisensa jälkeen".

Tapaus kertoi omaa kieltään nyky-Ruotsia kuvaavasta kaksinaismoraalista. Onneksi meidän merkittävin gaalamme eli presidentin vastaanotto itsenäisyyspäivänä ei ole sortunut samanlaiseen erotteluun, vaan kunnioittaa tasa-arvoisesti kansan kaikkien osien poliittisia edustajia.

Tämä on tärkeää kansakunnan yhtenäisyyden kannalta - siis sen yhtenäisyyden, joka syntyi viimeistään 80 vuotta sitten käydyssä talvisodassa ja auttoi meitä turvaamaan paitsi Suomen, niin myös Ruotsin turvallisuuden toisen maailmansodan pyörteissä. Enkä siksi usko, että poliitikkojen - tai yleensä ihmisten - avoin syrjintä mielipiteen perusteella tulisi edes mieleen Pohjanlahden tällä puolella.

Jotenkin kuvaavaa ruotsalaisuudelle oli Nobel-komitean lehdistöpäällikön kommentti, jossa hän ilmaisi avoimesti kutsujen syrjivän perusteen, jota ainakin Suomessa pidettäisiin rankasti yhtä kansanosaa loukkaavana. Hänen mukaansa säätiö ei tuijota kannatuslukuja kutsuvieraita harkitessaan. 

Lopuksi on kuitenkin syytä todeta, että itse asiassa Nobel-komitea tietyllä lailla seuraa maansa perustuslain antamaa esimerkkiä. Ruotsihan ei ole tasavalta, vaan siellä elää ihmisiä, jotka ovat pelkän syntyperänsä perusteella ja lain turvaamana paremmassa asemassa kuin suurin osa kansasta.

Tarkoitan tällä tietenkin kuningasperhettä, joka Nobel-gaalaan osallistumalla ilmaisee hyväksyvänsä ihmisten syrjinnän poliittisten näkemysten perusteella. Tässä on siis kyse hyväksynnän osoittamisesta eikä lakien rikkomisesta tai verovarojen väärinkäytöstä, koska yksityisenä toimijana komitealla on luonnollisesti oikeus kutsua gaalaansa kenet haluaa.

HS:n uutisen luettuani jäin miettimään sitä, kuinka suuri merkitys yhtä sukua koskevalla epätasa-arvoisella perustuslailla on yleiseen asenneilmastoon. Eli olisiko edes mahdollista, että jos Suomessa olisi kansainvälisesti arvostettu komitea, joka avoimesti erottelisi ihmisiä tai puolueita heidän poliittisten näkemystensä mukaan, niin kunnioittaisiko presidentti ja hänen puolisonsa sen tilaisuutta läsnäolollaan? Tai voisiko hän edes tehdä sen ilman, että kansakunta ärähtäisi?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ruotsalainen politiikka kehitysmaalaistuu
Demokratia voittaa ellei kansa vaihdu
Onko syyllinen veroja pakoileva vai järjestelmän rakentaja?

10 kommenttia:

  1. Niin no, nämä humanistiset palkinnot ovat olleet jo kauan lähinnä politiikan teon välineitä. Luonnon- ja lääketieteen palkinnot taas yleensä nostavat esiin isojen työryhmien edushenkilöt, eikä niitä alempien portaiden ihmisiä - joilla saattaa olla ratkaisevakin osa keksinnöissä - juuri nimetä tai juhlita. Kuka esimerkiksi muistaa Rosalind Franklinin J. Watsonin ja F. Crickin rinnalla? Koko nobel hössötys on saanut vuosien varrella oikeata kokoaan paljon suuremman painoarvon.

    VastaaPoista
  2. Karl Popperin esittelemästä "suvaitsevuuden paradoksista" tarjoutuu näinä aikoina ihan yltäkyllin esimerkkejä yhteiskuntiemme ylätasanteen epätoivoisissa toimissa.

    Kun puoluepukarit pitävät puolueparlamentarismiaan demokratiana ja ovat valmiit diskriminoimaan ison osan kansalaisista ihan vain näiden omaaman kansalaismielipiteen vuoksi systeemin ulkopuolelle, he eivät tajua moraalista kelvottomuuttaan. Eikä Nobel-komitea tajua naurettavuuttaan.

    Tällainen, hmmm, sanoisinko arendtilaisittain poliittisen arkielämän banaali väkivalta ja syrjiminen, joka nyt, kuten se on aina ennenkin historiassa, esiintyy mitä hienoimpien opillisten ismien nimissä, romauttaa yhteiskunnan taantuneen totalitarismin tilaan. Tie on reunustettu sensuurilla, tabuaiheilla, toisinajattelijoiden syrjimisellä ja leimaamisella, mielipidevainolla ja noitaoikeudenkäynneillä. Eliminoiminen alkaa juurikin eristämisestä ja päälle sylkemisestä.

    Se on tosiaan hieno yhteiskunta tuo rikas Ruotsi. Kaikkea aineellista on yltäkyllin, autojakin riittää ihan poltettavaksi asti. Taloja on varaa räjäytellä ja ihmiset saavat jo aika vapaasti ampua toisiaan.

    Kun menee hyvin, mitäpä sitä mielipiteitä muuttamaan. Jos syyllisiä joihinkin epäkohtiin tarvitaan, niitähän löytyy juuri sieltä mihin syyttävät sormet on jo opetettu osoittamaan.

    Demokratia on vaikea laji, ja meilläkin se on toistaiseksi lapsenasteella. Se järjestelmä joka meillä tosiasiassa vallitsee on puolueparlamentarismi, ei autenttinen demokratia. Ja en minä ainakana näe että meilläkään mitään sairaudentuntoa olisi ilmassa -- ihan päinvastoin. Sinne totalitarismin suuntaan ollaan painumassa koko ajan.

    VastaaPoista
  3. Mielipide voi johtaa myös potkuihin - varsinkin Suomessa:

    IS tänään

    "Mystinen operaatio: Pekka Haavisto yritti junailla ”Isis-lapset” salaa Suomeen – kiistää painostaneensa virkamiestä"

    https://www.is.fi/politiikka/art-2000006328005.html

    Artikkelista poimittua:

    Ulkoministeri Pekka Haavisto yritti painostaa virkamiestä tekemään päätöksen omissa nimissään.

    ULKOMINISTERI Pekka Haavisto (vihr) yritti painostaa ulkoministeriön konsulipäällikköä Pasi Tuomista tuomaan Syyrian al-Holin pakolaisleirin lapset Suomeen konsulikyydillä.

    Kun Tuominen ilmoitti, ettei ministeri voi sälyttää poliittista vastuuta ”elämän ja kuoleman” kysymyksestä yksittäiselle virkamiehelle, hänet syrjäytettiin.

    --------------

    "Oikeuskansleri vaikenee Pekka Haaviston menettelystä ”Operaatio Korvessa” – nämä kysymykset odottavat vastausta"

    https://www.is.fi/politiikka/art-2000006328336.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yle tänään:

      "Virkamiehen yllättävä syrjäytys kuohuttaa ulkoministeriön henkilökuntaa: "Meillä on pieni pelon ilmapiiri tällä hetkellä"
      Konsulipäällikkö Pasi Tuomisen siirto pois tehtävistään oli ikävä ja huonosti ajoitettu yllätys, ulkoministeriöstä kerrotaan.

      https://yle.fi/uutiset/3-11099483

      Artikkelista poimittua:

      Ulkoministeriön konsulipäällikön yllättävä siirto pois tehtävistään kuohuttaa ulkoministeriön henkilökuntaa.
      ...
      ...
      Oletteko saaneet ulkoministeri Haavistolta mitään perusteluita siirtoon?

      – Emme ole saaneet, emmekä ole pyytäneet. Kuten (Ilta-sanomien toimittaja Timo Haapala) kirjoitti, meillä on pieni pelon ilmapiiri ministeriössä tällä hetkellä.
      Siellä tehdään töitä pahemmin kyselemättä. On vähän sellainen tunne, että kuka seuraavaksi?

      Poista
  4. Nobel-palkinnot samoin kuin monet muut vastaavat ovat osoittautuneet poliittisen korrektiuden palkitsemiseksi. Eläimiä opetetaan makupalojen avulla käyttäytymään "oikein", eikä ihminen poikkea tuosta kuviosta kummemmin. Itse asiassa ihmispalkinnot ovat tehokkaita myös siksi, että niiden avulla kerrotaan samalla muulle ihmispopulaatiolle, kuinka eliitti haluaa sen ajattelevan ja äänestävän.

    Palkitsemisteatteri voi mennä överiksi, jolloin yhä useampi alkaa nähdä sen läpi ja uskottavuus rapautuu. On toivottavaa, että Nobel-komitea ahneuksissaan saa runsaasti sitä, mitä se ei ole tajunnut tilanneensa, eli ääniä poliittisesti epäkorrekteille totuuksille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ellei lasketa rauhan ja ehkä kirjallisuuspalkintoa, ovat Nobelit pääsääntöisesti tulleet todellisista ansioista.

      Poista
    2. Krjallisuuden (ei siis pop-laulannan) Nobel 2016: Bob Dylan
      Rauhanpalkinto: 2007 Al Gore, 2009 Barack Obama, 2019 Greta Thunberg ehdokkaana...

      Eli ehkä. Molemmille taitolajeille.

      Poista
  5. Virallisen Ruotsin moraali on tilannesidonnainen. Se on kuin kuminauha, jota levitetään poliittisten tarpeiden mukaan.

    Ruotsi on kohtalonsa ansainnut.

    VastaaPoista
  6. Todetaan taas kerran, että moralisointi on hyvin läheistä sukua kaksinaismoraalille mutta varsinaisen moraalin kanssa sillä ei yleensä ole mitään sukulaisuutta. Mutta tämänhän me olemme toki tienneet ennestäänkin.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!