perjantai 8. marraskuuta 2019

Lakialoite sananvapauden puolesta

Perussuomalaiset teki eilen lakialoitteen, jolla pyritään muuttamaan rikoslaissa säädetyn kansanryhmää vastaan kiihottamisen tunnusmerkistö siten, että rangaistavaksi jäävät ainoastaan rikoksella uhkaaminen ja rikokseen yllyttäminen. Lisäksi aloitteessa esitetään, ettei rangaistusvastuu enää jatkossa koskisi tiedon tai mielipiteiden julkaisemista ja näkyvillä pitämistä.

On käsittämätöntä, että 241 vuotta valitusfilosofi Voltairen ja 69 vuotta George Orwellin kuoleman sekä 28 vuotta Neuvostoliiton hajoamisen  jälkeen Suomessa joudutaan tekemään lakialoite, jossa ihmisille vaaditaan oikeutta julkaista tietoja ja mielipiteitä. Ja ettei lakialoitteen läpimeno ole edes mitenkään varmaa, koska ainakin asiasta vastaava ministeri suhtautuu siihen nihkeästi.

Laki on kuitenkin vähintäänkin tarpeellinen jo siitä syystä, että maassamme on jaettu tuomio perusteella, jonka mukaan "logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei... ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävässä keskustelussa". Samoin se on tarpeellinen siksi, että meillä on tänäkin vuonna annettu tuomio kirjoituksesta, joka on asiallisesti ottaen totta.

Huomionarvoista on myös se, että maassamme on otettu tavaksi ihmisten syrjintä ja työnteon vaikeuttaminen silloin, kun tämä on julkisesti ottanut kantaa tavalla, joka on vastoin punavihreää ideologiaa. Asenteen syvällisyydestä kertoo jotain se, että näin on tapahtunut jopa porvarihallituksen aikana.

Valitettava tosiasia on kuitenkin myös se, ettei ainakaan nykyinen hallitus tule viemään nykyistä lainsäädäntöä eteenpäin. Ei ainakaan sen punavihreä ydin, jonka ideologian perusteisiin on aina kuulunut sananvapauden kahlitseminen silloin, kun se on päässyt valtaan. Tästä todistaa tänäkin päivänä esimerkiksi samalta aateperustalta ponnistavan Kiinan sananvapaustilanne.

Pidemmällä tähtäimellä Perussuomalaisten tekemä lakialoite saattaa kuitenkin johtaa myös suomalaisen sananvapauden laventumiseen. Näin siksi, että se on yhtenä rikkana siinä rokassa, joka nostaa ainoana puolueena sananvapaudesta aidosti kiinnostuneen Perussuomalaisen puolueen kannatusta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Päivi Räsänen, Raamattu ja homoseksuaalisuus
Sebastian Tynkkynen joutui fantasian uhriksi
Onnittelurunoja viisivuotiaalle PT-medialle

11 kommenttia:

  1. Käsittääkseni rikoksella uhkaaminen (laiton uhkaus) ja rikokseen yllyttäminen löytyvät jo muualta rikoslaista. Näin ollen Perussuomalaisten aloite ei tosiasiallisesti merkitsisi täsmentämistä vaan kumoamista eli poistamista.

    Siitä olen samaa mieltä, että kyseinen lainkohta on kertakaikkisesti epäonnistunut. Onhan tulkinta siitä, onko jonkin tosiasian neutraali esittäminen panettelua vai ei, melko mielivaltaista.

    -- Aika ajatella

    VastaaPoista
  2. Kontekstilla ei ole merkitystä, kuten ei myöskään kirjoituksen yleisellä viestillä tai edes lauseen totuudenmukaisuudella. Asiayhteydestä irrotettu lause riittää, jos "se on omiaan aiheuttamaan halveksuntaa kyseistä kansanryhmää kohtaan."

    Tuollaiset lait eivät kuulu vapaaseen maahan vaan totalitaristiseen diktatuuriin.

    VastaaPoista
  3. Yle tänään:

    "Eurooppa-kirje: Saako Saksassa puhua enää mistään, vai puhutaanko kaikesta edelleen ihan liikaa?"

    https://yle.fi/uutiset/3-11057589

    Artikkelista poimittua:

    Toteutuivatko demokratia, sananvapaus ja yhtenäinen Eurooppa?

    Saksassa parin viime viikon kuuma puheenaihe on ollut sananvapaus.

    Keskustelu alkoi ottaa kierroksia, kun joukko opiskelijoita ja antifa-aktivisteja
    estivät nationalistisen Vaihtoehto Saksalle -puolueen (Afd) perustajiin kuuluvan Bernd Lucken luennon Hampurin yliopistossa.

    Mielenosoittajien mukaan Lucke ei ole sovelias luennoitsija, vaikka hänellä on virka professorina.
    Kaksi kertaa luento jäi pitämättä protestin vuoksi(siirryt toiseen palveluun).
    Kolmannella yrityksellä poliisi kutsuttiin vartioon, ja Makroökonomik II -luento sai alkaa.

    VastaaPoista
  4. Emile Durkheimin, George Orwellin tai Hannah Arendtin viisaus ei paina toisessa vaakakupissa mitään, kun toiseen vaakakuppiin pannaan punavihreä idealisti, jonka pähkäilyt ovat sitä luokkaa että koska kaikilla on "ihmisarvo", siitä seuraa, että kaikki "kulttuurit" sopeutuvat keskenään.

    Nämä nykyiset, täydelliseen käsitesekaannukseen perustuvat lakipykälät de facto yrittävät kieltää sosiologian tieteenä. Niin pitkälle olemme edenneet "uuskielen" maailmassa. Tästä täydellisen tolkuttomuuden tilasta taitaa olla jo mahdotonta palata tilastojen ja tosiasioiden maailmaan. Se, että on olemassa yhteisövoimia ja yhteisöominaisuuksia, jotka eivät ole palautettavissa yksilöiden ominaisuuksiin ja pyrkimyksiin, vaan näkyvät esimerkiksi oikein laadituissa tilastoissa, on liian vaikea asia individualistisen sokeuden vallassa ymmärrettäväksi. Täytyy siis de facto kieltää sosiologia.

    Ja, mikä ehkä irvokkainta, nimenomaan kulttuuriväki hurraa. Se on porukkaa joka kyllä uskaltaa tv-viihdeohjelmassa heittää raamatun suurieleisesti olan yli lattialle. Kun sen olisi pitänyt nousta puolustamaan Salman Rushdieta se oli hiljaa kuin impivaarassa säkitetty hiiri. Nyt se kerää nenäpäivänä muutaman miljoonan maapallon köyhille lapsille samaan aikaan kun maa vuosittain käyttää kolmetuhatta miljoonaa elättääkseen Euroopan läpi tänne seikkailleita kansainvaeltajia, etupäässä nuoria miehiä.

    Ja jos joku nyt esittää kiusallisia kysymyksiä siitä miksi tämä kulttuuri- ja muiden hyväihmisten sakki todellakin elää niin tunnustuksellista orwellilaista vale-elämää, tottahan toki ne nousevat siilipuolustukseen. Ja se näkyy siinä, että kyllä niitä sensuuri- ja muita lakeja tullaan jatkossakin ylläpitämään ja jopa vahvistamaan, koska tämä eliittiväki kyllä osaa itsesuojelun taidon ja osaa tarvittaessa olla tyly niitä kohtaan jotka tohtivat huomauttaa sen suunnattomaksi kasvaneesta älyllisestä ja moraalisesta epärehellisyydestä.

    VastaaPoista
  5. Ylewatch-blogisti:

    "UUSMARXILAINEN KANSANVIHOLLINEN RAIJA TOIVIAINEN ON SAATAVA KANSANTUOMIOISTUIMEN ETEEN

    Yhdysvaltojen itärannikon vasemmistoliberaaleissa yliopistoissa 1980-luvulla kehitelty orwellilainen käsitehirviö vihapuhe jatkaa voittokulkuaan myös Suomessa, vaikka maamme lainsäädäntö ei tunne sen enempää viharikosta kuin vihapuhettakaan. Ideologisuudestaan huolimatta virallisuutta tavoitteleva käsite on sen verran venyvä ja epämääräinen, jotta "eliitti" voi käyttää sitä häpeilemättömästi omiin, stalinistis-totalitaristisiin tarpeisiinsa. Siitä onkin tullut kallisarvoinen väline korruptoituneille poliittisille ja laillisille vallankäyttäjille, jotka pyrkivät hiljentämään kaiken itseensä kohdistuvan kiusallisen kritiikin. Tosiasiassa vihapuhe onkin vain totuuspuhetta, josta valtaapitävät eivät satu pitämään.

    Viimeisin todiste "vihapuheen" käyttökelpoisuudesta suomalaisvihamielisille voimille nähdään hallituksen ja korkeimman syyttäjäviranomaisen toimissa. Punavihreän hallituksen suunnitelma kriminalisoida kansalaiskritiikki poliitikkoja ja ylempiä viranomaisia kohtaan perustuu pitkälti epämääräiselle ja yksipuoliselle keskustelulle "vihapuheesta".

    Eduskuntapuolueista ainoastaan Perussuomalaiset ovat vastustaneet systemaattisesti sananvapauden kavennusta verukkeilla, joihin kuuluu keskeisesti puhe vihapuheesta. Jopa Yle uutiset tarttui asiaan tänään uutisessaan Sananvapauden tila huolestutti kyselytunnilla – "Aiotteko te nyt kieltää valtaapitävien arvostelun?". Uutisessa kerrotaan kuinka sananvapauden tilasta huolestunut Perussuomalaisten Jani Mäkelä ryöpytti muuta eduskuntaa puhujapöntöstä käsin:..."

    Koko artikkeli: http://ylewatch.blogspot.com/2019/11/uusmarxilainen-kansanvihollinen-raija.html

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  6. Toiviaisen tukijoukkoa:

    ”#OlenTäällä – DDR-Stasi-tyylinen painostusryhmä facebookissa; havainnot

    Magneettimedia julkaisee jäljempänä ”Vieraskynän” kirjoituksen, jossa kiteytyy ainakin kaksi aikamme yhteiskunnallista, ja kuolettavan haitallista ilmiötä:

    Ensinnäkin negatiivistä monikulttuurisuutta (monikulttuurisuus voi olla positiivistä tai negatiivistä) edustava väestön vaihto poliittisen Lähi-idän populaatiolla Eurooppaan on tietyn globaalin eliitin taholta päätetty toteuttaa hinnalla, millä hyvänsä.

    Toisekseen kirjoituksesta paljastuu arvoliberalistien, ja näiden järjettömän sairasta ”suvaitsevaisuusideologiaa” tukevien viranhaltijoiden sekä valta- ja sosiaalisenmedian kritiikitön asennoituminen haittamaahanmuuton kannattajiksi ja samalla kantaväestön sokean rasistiseksi vihaajaksi. Huomion arvoista on, että länsimainen (kuten esim. Suomessa ja Ruotsissa) tiedonvälitys, joukkoviestintä ja viihdemaailma ovat tiukasti sionisteihin kuuluvien toimijoiden kontrollissa ja osittaisessa omistuksessa [1]. Ruotsalaisen painostusryhmän ”Jagärhär” toiminta ja siihen liittyen professori Bilyana Martinovskin suoranainen ”noitavaino” ruotsalaisten viranhaltioiden taholta, tukevat yllä esitetyn johdannon kahta väittämää. Elämme hyvin järjetöntä ja henkisesti sairasta aikakautta: Eurooppalainen poliittinen eliitti on päättänyt tuhota itsensä ja kansalaisensa tietyn negatiivisen globaalin poliittisen eliitin hyötyjen alttarille….

    Koko arttikkeli: http://www.magneettimedia.com/olentaalla-ddr-stasi-tyylinen-painostusryhma-facebookissa-havainnot/#comment-46633

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  7. Demla ry (Suomen demokrattiset lakimiehet, nyttemmin Oikeuspoliittinen yhdistys) on vihervasemmistolainen lakihenkilöiden yhdistys. Järjestöön kuuluu myös keskustalaisia jäseniä.
    Se käyttää oikesjärjestelmää polittisena taisteluaseena. Siten ei ole yllättävää, että varsinkin nykyhallituksen aikana poliittiset kilpailijat joutuvat vedetyksi rikostutkintaan ja tulevat tuomituiksi mielipiteidensä, uskontonsa ja suomalaisuutensa vuoksi. Oikeus- ja poliisilaitos ovat politisoituneet ja asettuneet yhteisrintamaan katuväkivaltajärjestön antifan kanssa. Samaan aikaan hallitus ylpeänä esittää kritiikkiä Unkarin oikusjärjestelmää kohtaan ollen itse haisevan korruption yltä päältä saastuttama.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä on Demla?

      "Kirjainyhdistelmä Demla (ent. Suomen Demokraattiset Lakimiehet) on monille etäisesti tuttu. Se symboloi Suomen oikeuslaitoksen poliittista korruptiota. Demla on kommunistien vuonna 1954 perustama vasemmistolainen lakimiesyhdistys, joka Neuvostoliiton aikana piti tiiviisti yhteyttä idän ”edistyksellisiin” (so. kommunisteihin). Sen tavoitteena on ohjailla suomalaista oikeusjärjestelmää ja lainsäädäntöä oman poliittisen arvopohjansa mukaisesti. Sillä on kautta historiansa ollut huomattavasti valtaa maassamme, ja monet Demlan jäsenistä ovat kuuluneet presidenttiä (Halonen) ja pääministeriä (Jäätteenmäki) myöten korkeimpaan valtiojohtoomme. Juuri järjestön vaikutusvalta tekee siitä vaarallisen; demlalaiset ovat perinteisesti olleet avainasemassa esimerkiksi Suomen maahanmuuttopolitiikasta päätettäessä.

      Vasemmiston taktiikoille uskollisena Demla on julkilausumissaan piilottanut todelliset tavoitteensa ympäripyöreän ihmisoikeushötön taakse. Kommunismin edistäminen on sittemmin vaihtunut monikulttuurin kannattamiseen ja muun muassa aseiden omistusoikeuden vastustamiseen. 2000-luvulla demlalaisten toiminta on herättänyt suomalaisissa närkästystä etenkin siksi, että yhdistyksen jäsenet ovat pyrkineet aktiivisesti rajoittamaan suomalaisten sananvapautta oikeusteitse.

      Ruben Stiller totesi taannoin Yle Puheen keskusteluohjelmassa, että Suomeen tarvittaisiin lakimiesryhmä, joka ottaisi asiakseen ”rasistien” (eli monikulttuurisuutta vastustavien) jatkuvan ahdistelun. Demla on juuri se ryhmä."
      http://www.magneettimedia.com/mika-on-demla/

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  8. En pidä liioitteluna päätoimittaja Panu Huuhtasen lausumaa: "”Meneillään on Suomen toinen itsenäisyystaistelu” | UMV-Haastattelu

    Suomen tämän hetken pelätyin päätoimittaja, Reformi-studion live-lähetyksiä tuottava "gonzokuvaaja", infosoturi ja kansalaistoimittaja, Panu Huuhtanen (s. 1970) ei ole kuka tahansa. Hän on noussut omalla panoksellaan valtamedian, viranomaisten ja poliitikkojen silmätikuksi..."

    https://mvlehti.net/2019/11/08/paatoimittaja-panu-huuhtanen-meneillaan-on-suomen-toinen-itsenaisyystaistelu-umv-haastattelu/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  9. Tapaus Päivi Räsänen ei ole ollenkaan ensimmäinen laatuaan – Mikko Niskasaari:

    ”Valtakunnansyyttäjänvirasto yrittää korvata lain omilla laittomilla päätöksillään
    16/09/2019
    VKSV pyrkii poliisioperaatiolla ”laillistamaan” todistusaineiston väärentämisen ja tukahduttamaan toimiensa arvostelun.

    Olen vuosien ajan kirjoittanut paljon suomalaisesta poliisi- ja syyttäjäkorruptiosta, ja valtakunnansyyttäjänvirastosta sen moottorina ja ylläpitäjänä. Olen esitellyt lukuisia tapauksia, joissa valtionsyyttäjät ovat virka-asemaansa väärinkäyttäen estäneet poliisien hyvinkin törkeiden rikosten tutkinnan. Kritiikki on tehnyt kipeää, mutta yksikään rikoksistaan syyttämäni valtionsyyttäjä ei ole uskaltautunut kunniansa perään kysellä; silloinhan oikeudessa käsiteltäisiin juuri niitä virkarikoksia, joita he niin uutterasti ovat haudanneet.

    Muita kostotoimia on kyllä riittänyt. Edustan 1/10 000 Suomen toimittajakunnasta, mutta 1/8 toimittajiin kohdistuvista esitutkinnoista, rikosnimikkeenä kunnianloukkaus, on kohdistunut minuun. Tämä on 2010-luvun saldo.

    Nyt valtakunnansyyttäjänvirasto on ottanut keihäänkärjekseen Helsingin poliisilaitoksen rikoskomisario Petri Juvosen oletetun kunnian. Tavoite on alussa mainittu: lakien korvaaminen valtionsyyttäjien laittomilla päätöksillä.
    Tämä ei ole juridiikkaa, tämä on politiikkaa…”

    Koko artikkeli: https://www.mikkoniskasaari.fi/node/274

    Että se siitä suomalaisesta ”oikeusvaltiostamme”, jota Brysselin diktatuuria kumartavat politrukkimme jaksavat mantrana kaiuttaa.

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  10. Nykyiset monet ongelmat, mm. professorin blogin esilletuomat, ovat jatkumoa sille, mikä poliittinen käytäntö Suomessa on ollut jo kauan. Alpo Rusi esitti hienon kuvauksen tästä käytännöstä:

    https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/alporusi2014/kylman-sodan-paattyminen-ei-johtanut-helsingin-tuomioistuimeen/

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!