torstai 13. kesäkuuta 2019

Merikapteenin oikeudenkäynti mittaa EU:n jäsenvaltioiden itsemääräämisoikeutta

Helsingin Sanomat teki jutun merikapteeni Pia Klempistä, joka sanoo pelastaneensa Välimerestä 5 000 kehitysmaalaista Eurooppaan. Toisin sanoen aiheuttaneensa useiden miljardien eurojen taloudellisen taakan eurooppalaisille veronmaksajille.

Samalla Klemp on ylläpitänyt rikollista salakuljetusta Välimerellä ja aiheuttanut siten välillisesti lukemattoman määrän kehitysmaalaisten hukkumistapauksia. Siten hänen puolustuspuheensa siitä, että "olisi kuitenkin aivan mielikuvitusta väittää, että kyseessä olisi mikään koordinoitu suunnitelma apujärjestöjen ja salakuljettajien välillä" on parhaimmillaankin vai osatotuus.

Eivät salakuljettajat tarvitse koordinoitua suunnitelmaa, pelkät hyödylliset idiootit riittävät. Tämä riippumatta siitä saavatko nämä idiootit joltain taholta rahoitusta toimintaansa tai eivät.

HS:n jutun mukaan "kansainvälinen merioikeus kuitenkin velvoittaa jokaisen kapteenin auttamaan tilanteesta ja kansalaisuudesta huolimatta jokaista merihädässä olevaa". Asia on näin, mutta missään laissa tai oikeusjärjestelmässä ei sanota, että hädässä olevat on rahdattava Afrikan rannikolta EU:n alueelle.

Sen sijaan Italia on kieltänyt kehitysmaalaisia kuljettavien laivojen rantautumisen satamiinsa. Ja juuri tätä määräystä Klemp on rikkonut ja joutuu siksi oikeuteen, jonka hän sanoo tarvittaessa venyttävänsä aina Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen asti.

Tapauksella on yleistä mielenkiintoa itse maahanmuuttoproblematiikan lisäksi myös jäsenvaltioiden itsemääräämisoikeuden suhteen. Mikäli italialainen tuomioistuin asettuu Italian hallinnon tueksi ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuin kumoaa sen, syntyy ennakkotapaus, jossa jäsenmaalla ei ole oikeutta valvoa omia rajojaan.

Tämä on myös suomalaisten kannalta elintärkeä kysymys etenkin siinä tapauksessa, että esimerkiksi islamisoituva Ruotsi ryhtyisi jossain vaiheessa välittämään kehitysmaalaisia ihmisiä maahamme samaan tapaan kuin vuonna 2015. Tai Venäjä päättäisi keventää islamilaisesta etelästä tulevaa painetta ohjaamalla esimerkiksi sikäläisiä muslimiaktivisteja yli luoteisrajansa meidän riesaksemme.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Aino Frilander: sait minut häpeämään
Onko mediahuomion ja -hiljaisuuden ero yksi pilalle mennyt elämä?
Elintasopakolaisten merimatka päätyi Libyaan

8 kommenttia:

  1. Jos täyteen ahdetut kumiveneet kelluu Libyan rannikolla ja kapteeni Klempin alus kiertää päivästä toiseen samoja satelliittipisteitä, niin kyllä se on salakuljettajien kanssa koordinoitua toimintaa. Itse asiassa Klempia itseään tulee syyttää ihmissalakuljetuksesta - tuomio on oikeutettu.

    Ja mitä se kertoo tästä ajasta, jossa elämme, kun lapseton, 35-vuotias eurooppalaisnainen tekee kaikkensa täyttääkseen oman mantereen vierailla, vihamielisillä kulttuureilla ja etnisyyksillä? Koskaan aiemmin historiassa eivät ihmiset ole auttaneet omia valloittajiaan menestymään! Ennen valloittajien joukot kohdattiin rajoilla, mutta nyt meillä ei ole sitäkään etuoikeutta...

    VastaaPoista
  2. Merilaki velvoittaa pelastamaan vaarassa olevat jos se ei aiheuta kohtuutonta vaaraa omalle alukselle ja siinä matkustaville.

    Syyllistyykö "pelastusaluksen" kapteeni merilain rikkomiseen, kun hän "pelastettuaan" vaarassa olleet ottaa heidät alukseensa ja lähtee ylittämään, mahdollisesti ylikuormatulla aluksella Välimerta sen sijaan, että hän toimittaisi pelastetut lähimpään turvalliseen satamaan, joka on todennäköisesti Afrikan puolella?

    VastaaPoista
  3. Kapteenska Klempin toiminnan tarkoituksena on tuottaa Eurooppaan lisää ongelmia. Tuskinpa kovinkaan monessa tapauksessa on kyse merihädästä vaan rikollisesta logistiikasta, jolla kääritään valtavia liikevoittoja Välimeren etelärannikolla.

    VastaaPoista
  4. Kapteeni Klemp on toiminnallaan houkutellut ihmisiä ottamaan riskin joutua merihätään. Ehkä jo se on rikos.

    acc

    VastaaPoista
  5. Näin vallankahvaan päässeet viherpunikit toteuttavat maailmoja halaavaa kommunistista internationaaliaan:

    "PS:n Junnila: Laittomasti maassa oleville koittavat kissanpäivät",
    https://www.kansalainen.fi/psn-junnila-laittomasti-maassa-oleville-koittavat-kissanpaivat/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  6. Laivuritar Klemp on mielenkiintoinen saksalaishumanisti. Joskus kuvat kertovat
    paljon. Väitetään, että 1 kuva kertoo enemmän kuin 1000 sanaa, ja 1 nainen kertoo enemmän kuin 1000 kuvaa.
    Kuvat Telegraphista; katsokaa, kuinka lapset ja naiset värjottelevät pelastusfregatin kannella.
    https://www.telegraph.co.uk/news/2019/06/12/captain-rescue-boat-faces-20-years-jail-convicted-illegally/

    VastaaPoista
  7. Pia Klemp on merirosvo ja häntä pitäisi kohdella kuten vanhoina hyvinä aikoina merirosvoja kohdeltiin: hirttää raa'an nokkaan.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!