lauantai 1. kesäkuuta 2019

Kuinka käy islamistimurhaajalta Taqiyya?

Yle julkaisi pienen uutisen siitä kuinka kahden pohjoismaalaisen naisen murhasta kiinni saatu mies yritti saada sympatiaa oikeudessa sanomalla, että "en enää tiedä tuenko edelleen Isiä. Rakastin Isisiä, mutta nyt en enää ole varma."

Tapaus kertoo siitä kuinka vaikeaa islamistin on harrastaa Taqiyaa. Olisihan suoranainen irtisanoutuminen islamismista ollut varmasti vakuuttavampaa kuin nyt nähty hapuilu. Länsimaissa olisi ollut vieläkin parempi irtisanoutua koko islamista, mutta Marokossa - missä oikeutta käydään - se olisi luultavasti ollut virhe.

Jäin itsekseni miettimään, miksei marokkolaismies irtisanoutunut kokonaan terrorismista. Oliko syynä käsittämätön rehellisyys? Vai kenties pelko ISIS:in kostotoimista ruodusta poikennutta vastaan? Vai joku aivan muu syy?

Niin tai näin. Pääasia, että murhamies on oikeudessa ja saanee kotimaansa oikeuskäytännön mukaisen tuomion teostaan. Tapettujen pohjoismaisten naisten elämää se ei kuitenkaan enää voi palauttaa.

Meidän suomalaisten kannalta on kuitenkin hyvä uutinen, etteivät kakki terroristit - syystä tai toisesta - kykene valehtelemaan kovin sujuvasti suhteestaan ISIS:iin. Ehkäpä tämä auttaa aikanaan tunnistamaan Syyriasta tai Irakista Suomeen palaavia terroristeja.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Muslimien maahanmuutto on kytkettävä työllisyys ja rikostilastoihin
Ressukkaterroristin surkea elämä
Kulttuurieroihin liittyviä väärinkäsityksiä Tanskassa

6 kommenttia:

  1. "Meidän suomalaisten kannalta on kuitenkin hyvä uutinen, etteivät kakki terroristit - syystä tai toisesta - kykene valehtelemaan kovin sujuvasti suhteestaan ISIS:iin."

    Mihin väittämä perustuu? Ja vaikka kaikki eivät kykenisikään kovin sujuvaan valehteluun, niin entäs ne muut, jotka kykenenvät?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väittämä perustuu siihen, että ainakin osa terroristeista on mahdollista saada vastaamaan teoistaan, mikäli hän ei pysty valehtelemaan näkemyksistään.

      Poista
    2. Onko oletuksena se, että mitä paremmin valehtelee sen enemmän oikeutta saa?

      Poista
    3. Terroristien huonoa valehetelukykyä kompensoi ylenmääräisesti se, että suomalaiset ovat hyväuskoisia ja sinisilmäisiä. Ääniharava Heinäluomakin sanoi äskettäin kaikelle tv-kansalle, että ei ole olemassa haittamaahanmuuttoa. Kyllä onnistuu siis suomalaiseltakin taqiyya!

      Poista
  2. Identiteetit -- joista asianomainen käyttää nimeä "rakkaus" -- ovat alitajunnassa niin syvällä, että "toden" ja "valheen" ero tietyssä mielessä menettää niissä sielun syvyyksissä merkityksensä.

    Freud näki sinne syvälle. Hän näki että jossain "minän" palautuspisteessä monet kokemukselliset ja tiedolliset vastakohdat yhtyvät yhdeksi samaksi symbioosiksi. Kun itsesyytösten riivaama ihminen tekee itsemurhan, tuomari ja syyllinen, tuho ja itsetuho yhtyvät, ja oikeastaan kyseessä on siis alitajuntaisten roolien tekemä psyykensisäinen murha.

    Koska jokaisen meistä tajuntaan muodostuu varhaisessa lapsuudessa ensin hahmo "sinä", ja vasta myöhemmin kehittyy se josta sanomme "minä", tämä ihmis- ja itseidentiteetin marssijärjestys määrää aika pitkälle sitä miten lajityypillisesti ja olemuksellisesti olemme sosiaalisten voimien ohjattavina. Noissa alitajunnassa vaikuttavissa rooleissa ei juuri mikään "minän" valinta vaikuta -- ja meidän pitäisikin arvioida näiden "kaikkiallista valtaa" ja "jumaluutta" tunnustavien kulttuurien kasvatteja aivan erilaisissa raameissa kuin mitkä oma eurooppalainen "tietoisuutemme" ja esimerkiksi "päämäärärationaalinen järkemme" meille kokemuksellisina "totuuksina" antaa. Kun me puhumme tagiyyasta, emmem hahmota, sitä, että kokonaan toisessa kulttuurisessa tajunnassa ero "toden" ja "valheen" välillä ei ole samaa laatua kuin itsellämme.

    Mutta mehän emme käsitä, miten kovia kognitiivisia tosiasioita "kulttuurit" ovat. Meille kulttuurit ovat joukko irrallista rihkamaa, tapoja ja uskomuksia, pukeutumista ja ruokia, musiikkimieltymyksiä ja esineistöä, yms.

    Olen kirjoitellut viime aikoina noista symbioottisista psyyken rooleista, joihin nyt siis törmäämme kun yritämme kuvata ja selittää esimerkiksi terroritekojen motiiveja. Sellaiset roolit kuin uhri ja uhriutuminen -- jotka muuten ovat vastoin kaikkea arkijärkeä aivan ylivertaisen voimaannuttavia rooleja -- näyttelevät syvissä sielunkipeyksissä pääosaa. Nimeäni klikkaamalla pääsee yhteen noista kirjoituksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli melko hyvä analyysi, mutta kovuus on täysin päin vastainen:
      "Mutta mehän emme käsitä, miten kovia kognitiivisia tosiasioita "kulttuurit" ovat. Meille kulttuurit ovat joukko irrallista rihkamaa, tapoja ja uskomuksia, pukeutumista ja ruokia, musiikkimieltymyksiä ja esineistöä, yms. "

      Kovuuttahan ei voi olla siinä. että uskoo sokeasti uskomuksia, vaan vaikka kukaan teistä kukaan ei uskoisikaan, niin ihminen on sitä kovempi mitä vähemmmän hänen hermostonsa reagoi uskomuksiin. Herkkäuskoisuus on nykyään jotain aivan käsittämättömän yliarvostettua, suorastaan sairaalloista.
      Mutta, kun maailmaan suhtautuu järjellä, niin huomataan selvästi, että kovuus ja logiikka ovat suoraan verrannollisia toisiinsa ja kääntäen verrannollisia uskontoihin; mitä uskovaisempi ihminen sitä pehmeämmät aivot.

      Mitä yleismallisempi on maan kulttuuri sitä korkeammalla se maa on sivistyksessä, josta seuraa se universaalinen totuus, että kun kansa on päässyt kokonaan eroon kulttuurista, eli tavoista, niin sellainen kansa on absoluuttisen sivistynyt. Toisin sanoen: Mitä enemmän kansakunnassa on tapoja sitä barbaarisempi se on.

      Ihminen on kaikkein kovimmillaan silloin, kun hän ei usko mihinkään uskomussyteemiin, ateismi mukaan lukien. Vain pelkurit uskovat uskomuksiin, koska mikä tahansa uskomus on vain oman hermoston sammuttelua.

      Poista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!