keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Hallitus aloitti odotetusti korruptiolla

Helsingin Sanomat kertoi, että Eurooppaan saapuu paljon venezuelalaisia elintasopakolaisia, jotka pakenevat maansa sekasortoa. Siis sitä sekasortoa, jonka on saanut aikaiseksi pitkään jatkunut vasemmiston hallintakausi, jonka aatesuunnalleen tyypillisenä piirteenä on ollut poliittinen korruptio.

Suomessa sen sijaan on uusi hallitus, joka näyttäisi odotetusti toimivan aatesuuntansa vakiintuneiden perinteiden mukaisesti. Siitä merkkinä hallituksen ensimmäinen päätös oli nimittää ministerien puoluetovereista sekä muista hyvistä veljistä ja siskoista 15 valtiosihteeriä ja 69 erityisavustajaa. Se on 11 valtiosihteeriä  ja 27 erityisavustajaa enemmän kuin Rinteen kabinettia edeltäneellä Sipilän hallituksella.

Toisin ilmaistuna Rinteen hallituksen avuksi nimitettiin 175 % enemmän valtiosihteereitä ja 64 % runsaammin erityisavustajia kuin Sipilän kabinetilla oli. Tätä on vaikea nähdä muuna kuin suomalaistyyppisenä poliittisena korruptiona, jossa eivät liiku pimeät rahat, vaan etuja jaetaan sulle-mulle periaatteella. Näin etenkin siksi, että avustajajoukossa ovat hyvin edustettuina kevään vaaleissa äänestäjiltä epäluottamuslauseen saaneita eduskuntapudokkaita.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vähemmistön päätöksellä verohelvetiksi
Korruption korjaamisellakin on seurauksensa
Poliittinen virkanimitys

7 kommenttia:

  1. Kun toverit pääsee hunajapurkille, niin kaikki on yhteistä. Jotkut vain ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

    Vuonna 2013 asiasta puhkuttiin ja puhistiin, mutta eipä tästä maan tavasta tunnu päästävän eroon. Tosin politiikka on niin volatiili ala, että tämä sulle-mulle meininki on hyvinkin ymmärrettävää: jos et tanssi pillin tahtiin, niin tiput tyhjän päälle tulevaisuuden tuolileikissä.

    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000002690647.html
    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000687505.html

    VastaaPoista
  2. 11 valtiosihteeriä ja 27 erityisavustajaa enemmän kertoo vain siitä, että nyt remmissä on sen tason osaajia, että eivät löydä edes vessaan ilman avustajaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyhallituksen tärkein tehtävähän on huolehtia työllisyysasteen nostamisesta, joten kaikki keinot on sallittu (valitettavasti).

      Poista
    2. Viherpunikki-hallituksen keinoihin työllisyyden parantamiseksi kuuluu varmaan Jukka Hankamäen artikkelissaan kuvaama keino:
      "Kuinka maahanmuutto pelastaa Suomen työllisyyden?",
      https://mvlehti.net/2018/09/28/hankamaki-kuinka-maahanmuutto-pelastaa-suomen-tyollisyyden/

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    3. Huutaakohan ne sieltä veskistä, eetä äiti, tuu pyyhkimään???
      Huru-ukko

      Poista
  3. Näitä nimettiin sen takia riittävästi, koska ns. puoluevero. Jokainen huippupalkalla toimiva maksaa osan liksastaan puolueelle ja pikkunilkit tietysti vähemmän. Varsinkin kepulaisilla on taas puolueen kassa tyhjänä, koska vaaliavustukset ja alentunut puoluetuki.

    VastaaPoista
  4. Kyllähän Krista Kiuru (sd) tarvitsee neuvonantajia.

    Kuka jää ilman valtiosihteeripostien jaossa, voi toivoa lykkyä uusien maakuntien seurustelu-upseerien virkojen jaossa.

    Härski virkapaketti heti kärkeen.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!