maanantai 8. huhtikuuta 2019

Syyrian väestö kasvaa joka vuosi 268 000 hengellä

Helsingin Sanomat teki ns. human interest jutun Suomeen muuttaneesta syyrialaisperheestä, jolla on kolme lasta eikä aikomusta hankkia sen usempia. Tarinan otsikoksi lehti oli muotoillut "Perhe on Syyriassa tärkeä, mutta lapsia ei hankita juuri enempää kuin Suomessa".

Olin hämmästynyt otsikosta, koska se ei vastannut sitä käsitystä mikä itselläni oli syyrialaisten lisääntymisestä. Tai edes perheen omasta lapsiluvusta - onhan kolme lasta Suomessa selvästi tavallista suurempi määrä.

Niinpä katsoin syyrialaisten väestönkasvun Wikipediasta. Sen mukaan syyrialaisia oli vuonna 2016 hiukan yli 17 miljoonaa ihmistä ja maan väkiluku kasvoi vuosittain 1,58 prosentilla.

Se tarkoittaa, että maassa asuu joka vuosi noin 268 000 syyrialaista enemmän kuin edellisenä vuonna. Siis jonkin verran enemmän kuin koko Tampereen väkiluku. Tai 27 kertaa enemmän kuin Suomen maahanmuuton takia kasvava väestö.

Väestön kokoon suhteutettuna Syyrian väkiluvun kasvu on 8,7 kertaa nopeampaa kuin Suomessa, missä kantaväestön koko on kääntynyt laskuun. Mutta missä Syyriasta tulleet ovat osaltaan kasvattamassa väestön kokoa.

Edelle kirjoittamani perusteella on ikävää - mutta valitettavan perusteltua - todeta, että Helsingin Sanomat onnistui jälleen kerran tekemään valeuutisen. Vieläpä aiheesta, joka on tärkein yksittäinen syy maapallon suurille ongelmille, eli Afrikan, Lähi-idän ja Etelä-Aasian hallitsemattomasta väestönkasvusta. Se on vastuutonta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi HS teki jutun syyrialaisnaisesta?
Suloinen salakuljetus Syyriasta Suomeen
Montako syyrialaista pakolaista kuuluu Suomen vastuulle?

7 kommenttia:

  1. Suoranaista valehtelua on Hesari täynnä nykyään. Siellä on paljon näitä kimmo oksasia. Oksanenhan kävi jopa Ylen Perjantai-ohjelmassa valehtelemassa Romanian kerjäläisistä. On lehti päästetty alennustilaan.

    VastaaPoista
  2. Brysselin Pravda suoltaa jatkuvasti globalisti-takapirunsa Antti Herlinin Bilderberg-agendan mukaista propagandaa, johon kuuluu itsenäisten kansallisvaltioiden tuhoaminen - Uuden maailmanjärjestyksen tieltä. Pravda tukee propagandallaan myös vielä pidemmälle menevää neuvostomallin mukaan pystytetyn EU-diktatuurin Kalergi-suunnitelmaa, johon kuuluu eurooppalaisten valkoinen kansanmurha:

    "Commission: EU Too White, Mass Third World Migration Must Be "New Norm"",
    https://www.breitbart.com/europe/2017/12/18/eu-white-mass-migration-norm/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  3. Tuhkakin on kommentoinnut asiaa. Syyrian väkiluku on pian samassa missä se oli ennen sotaa. Vaikka tuhansia on tapettu ja miljoonia ajettu pois maasta (jotka eivät palaa). Tilanne on pian taas siinä missä se oli aiemmin, miinus traumat, kuolleet ja tuhottu maa.

    VastaaPoista
  4. Kaikkien EU-maiden valtaapitävät eivät ole Brysselin diktatuurin korruptoimia maanpettureita:

    "Euroopan kansallismieliset aloittavat matkan ”kohti maalaisjärkeä” – Italian konferenssissa kansallismieliset kokoavat joukkojaan",
    https://www.kansalainen.fi/euroopan-kansallismieliset-aloittavat-matkan-kohti-maalaisjarkea-italian-konferenssissa-kansallismieliset-puolueet-kokoavat-joukkojaan/

    Artikkelin mukaan Italian varapääministeri ja sisäministeri, kansallismielisen Lega-puolueen johtaja Matteo Salvini sanoo:

    "Haluamme muuttaa radikaalisti Eurooppaa, jossa vallitsisi Italian hallituksen osoittamat maalaisjärki ja konkretiat. Liittolaisemme Euroopan parlamentissa ovat antaneet minulle kunnian vedota poliittisiin voimiin, jotka jakavat näkemyksemme ja yhteisen tavoitteemme: Euroopan, joka asettaa kansat etusijalle eikä byrokraatteja, pankkiireja, hyvesignaloijia tai siirtolaisveneitä."

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  5. Yksinkertainen lasku osoittaa, ettei tuo kolmilapsinen perhe syyrialaisenkaan mittapuun mukaan mitenkään poikkeuksellisen pieni ole.
    Mainitsitte itse, että Syyriassa väestö kasvaa vuodessa 1,58 prosenttia, toisin sanoen 1,0158-kertaiseksi. Jos näin jatkuu 30 vuoden ajan, siinä ajassa väestö kasvaa 1,0158 potenssiin 30 -kertaiseksi. Ja taskulaskimella, jossa on mukana myös potenssiinkorotustoiminto, voidaan todeta, että 1,0158 potenssiin 30 on varsin lähellä lukua 1,6.
    Ja peräkkäisten sukupolvien syntymävuosien ero on yleensä keskimäärin noin 30 vuotta. Syyriassa se saattaa tosin olla pienempikin, jos siellä moni tulee äidiksi hyvin nuorena, mutta jos perhe saa paljon lapsia, viimeiset heistä syntyvät vanhempiensa ollessa jo paljonkin yli 30-vuotiaita.
    Jos kaikki menisivät naimisiin, saisivat lapsia, keskimääräinen lapsiluku olisi tasan 2, lapsikuolleisuutta ei olisi lainkaan ja ihmisen keskimääräinen elinikä pysyisi vakiona, väkiluku pysyisi pitkällä aikavälillä vakiona. Jos kaikki edellä sanottu pätisi muutoin mutta keskimääräinen lapsiluku olisi 3, jokainen sukupolvi olisi 1,5 kertaa niin suuri kuin edellinen, toisin sanoen väliluku kasvaisi yhdessä sukupolvessa 1,5-kertaiseksi. Ja tämä nyt ei ole niin kovinkaan kaukana siitä, mihin se edellinen laskutoimitus johti. Kyseessä ei siis ole syyrialaisittain tilastollisesti kovinkaan epätyypillinen perhe. Jos keskimääräinen lapsiluku olisi 4, väestönkasvu olisi vielä nopeampaa kuin se nyt on Syyriassakaan: yhdessä sukupolvessa väkiluku jo kaksinkertaistuisi. Keskimääräinen lapsiluku on siis sielläkin jotakin 3:n ja 4:n välillä, mutta jokaisessa yksittäisessä perheessähän se on tietysti aina kokonaisluku.
    Ja vaikka Suomessa onkin paljon lapsettomia ja yksilapsisia, eivät ne kolmilapsisetkaan perheet kovin harvinaisia ole, eivät edes täysin suomalaistaustaisilla. Hieman vähemmän niitä on kuin ennen, mutta on sellaisia yhä tuttavapiirissänikin.

    VastaaPoista
  6. Jatkoa edelliseen:
    Mainituilla ehdoilla väestö kasvaa yhdessä sukupolvessa 1,6-kertaiseksi (kuten Syyriassa nykyvauhtia tapahtuu), jos perheiden keskimääräinen lapsiluku on 3,2. Tosin sellaisia perheitä, joissa todella olisi 3,2 lasta, ei tietenkään ole olemassa; muuta samahan on tulos, jos useimmat perheet ovat kolmilapsisia, mutta joka viides perhe nelilapsinen.

    VastaaPoista
  7. Teemaan liittyvä kysymys professorille. Meillehän on jo vuoden 2015 invaasiosta lähtien esitetty, että ihmiset lähtevät liikkeelle Lähi-Idästä ja Afrikasta ilmastonmuutoksen johdosta. Samaa tarinaa kerrotaan tulevista vuosikymmenistä. Kuitenkin samanaikaisesti näille samoille alueille kaikki ennusteet lupaavat nopeaa väestönkasvua tällä vuosisadalla. Eikö tässä logiikassa ole jotain vialla. Alueella X asuvat ihmiset jättävät alueen heikentyneiden luonnonolosuhteiden takia ja samanaikaisesti alueelle X jäävät ihmiset jatkavat lisääntymistä entiseen tapaan.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!