lauantai 13. huhtikuuta 2019

Johanna Vehkoo ja orwellilainen tasa-arvo

Johanna Vehkoo on tunnettu toimittaja ja mm. femistisen ajatushautomo Hatun aktivisti. Hänet on myös palkittu PEN:in sananvapauspalkinnolla perusteluna se, että hän "on sanankäytön ammattilainen, joka on tehnyt pitkää ja vakuuttavaa työtä tutkivana journalistina, ja puolustanut johdonmukaisesti sananvapauden, totuudellisuuden ja hyvän journalistisen tavan arvoja. Hänen kenties tunnetuin julkaisukanavansa on Yle:n medialukutaitoa ja lähdekriittisyyttä edistävä Valheenpaljastaja-blogi, jossa valemedioiden ja nettihuhujen maailmaa katsotaan kriittisin silmin, ja samalla oiotaan villeimpiä valeuutisia."

Vehkoo on myös facebook-kirjoittaja. Siellä hän oli luonnehtinut oululaista paikallispoliitikkoa ja kotikaupunkinsa raiskausvyyhden esilletuojaa - mutta myös räävitöntä kielenkäyttäjää - Junes Lokkaa tunnetuksi rasistiksi, natsiksi ja natsipelleksi.

Nyt Vehkoo on saanut käräjäoikeudelta langettavan tuomion kirjoittelustaan, mikä on sikäli tervetullut päätös, että se osoittaa myös vasemmistolaisten ihmisten olevan edelleen tasa-arvoisia lain edessä - eikä siis orwellilaisittain muita tasa-arvoisempia.

Toisen loukkaaminen sanallisesti on tietenkin aina tuomittavaa. Sivumennen sanottuna tässä asiassa on vain yksi kummallisuus - se on siinä, että natsismin kanssa aivan yhtä tuhoisan aatteen kannattajaksi kutsumista ei moni taida edes oivaltaa loukkaukseksi. Tarkoitan tietenkin nimitystä "kommunisti".

Mutta palatakseni asiaan: Vehkoo aikoo valittaa tuomiostaan. Nähtäväksi siis jää, ovatko myös korkeammat oikeusasteet kansalaisten yhdenvertaisen kohtelun kannalla, vai näkevätkö ne kaikkien ihmisten olevan tasa-arvoisia, mutta toisten ihmisten olevan vieläkin tasa-arvoisempia kuin toiset.

Tähän suuntaan ryhtyi agiteeraamaan ainakin tämän aamun Helsingin Sanomat. Sen julkaisemassa jutussa nimittäin todisteltiin Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen äskettäisiin päätöksiin perustuen, ettei joidenkin ihmisten "oma kunnia ole ole yhtä suojattu kuin muulla kansalla" (huom: tupla-ole HS:n toimituksen muotoilu).

Jääkäämme siis jännityksellä odottamaan mitä hovioikeuden tuomio tuo tullessaan. Sitä ennen ehdimme kuitenkin käyttää äänioikeuttamme, sillä ainakin toistaiseksi kaikki täysi-ikäiset suomalaiset ovat vaalien suhteen tasa-arvoisia: kuka tahansa voi asettua ehdolle ja kaikilla on tasan yksi ääni.

Ja huomenna on kauan odotettu hetki sen käyttämiseksi mm. tosiasiallisen tai orwellilaisen tasa-arvokäsityksen edistämiseksi täällä Pohjantähden alla. Muistakaa siis käydä kertomassa mielipiteenne tähänkin asiaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Oulun tapauksen poikimaa huumoria
Ihmisarvoinen yhteiskunta, jossa sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo saattavat toteutua
Orwellilainen uuskieli vaihteeksi vastatuulessa

20 kommenttia:

  1. Jos muistan oikein, rikoksen uhri ei rikoksen tekoaikaan ollut vielä kaupunginvaltuutettu.
    Vaan ihan yksityishenkilö.

    VastaaPoista
  2. Orwellin pieni satiiri on ratkiriemukas, päinvastoin kuin hänen viimeiseksi jäänyt kirjansa "1984", joka itse asiassa on vaikkapa Hannah Arendtiin rinnastettava sosiologisesti vakavasti otettava tutkielma totalitarismista.

    Ei ole vain niin, että totalitarismi omii itselleen -- ottaa omaksi totuudekseen -- käsitteitä joilla järjestelmää pitäisi tarkastella sen itsensä ja myös kaikkien muiden järjestelmien ulkopuolelta -- siis sellaisia käsitteitä kuin "tasa-arvo" -- vaan on myös niin, että kaikkea läpäisevä totalitarismi voi toteutua minkä tahansa kokonaisen käsitekoneiton kulisseissa.

    Koska Orwell yleensä luetaan jo nuorella iällä, sen varsinainen sanoma jää ymmärtämättä. Koetaan, että kirja kertoo N-liiton todellisuudesta siirrettynä yleisiin kulisseihin -- mutta kirja puhuukin nimenomaan siitä että mikä tahansa järjestelmä, kun se taantuu niin että sen ylläpitämisessä on kyse vain raa'an vallan tavoittelemisesta ja jatkuvuudesta, muuttuu totalitarismiksi, olipa kyse sitten "oikeistosta", "vasemmistosta", "fasismista", tai vaikkapa nyt niin vahvan legitimaation omaavaista "ihmisarvo- ja -oikeusideologioista".

    Ikääntyminen tuo mukanaan sen elämänkokemuksen, että on ollut todistamassa ja elänyt läpi useapia kulloinkin vallitsevan yhteiskunta-ajattelun valtavirtoja, ja tietää miten ne nousevat aina pohjimmiltaan samojen voimien kannattelemina, tavoittelevat valtaa samoilla ehdoilla -- ja silloin voi ymmärtää, että äärimmäinen yhteisöllinen taantuminen, totalitarismi, voi todellakin toteutua ihan minkä tahansa aatteen nimissä.

    Taantuman oireille ja merkeille voi myös herkistyä. Esimerkiksi "keskustelun" taso voi romahtaa niin että leimasanat muuttuvat "tiedollisiksi" määreiksi -- kun uutistenlukijat alkavat puhua asiallisella äänellä "populistisista" puolueista -- tai käsitettä "kansallismielinen" aletaan käyttää hienovaraisesti vähäälyisyyteen viitaten. Leimasanojen myötä kiristyy puheiden valvonta, ja se kääntyy yhden yleistä legitimaatiota nauttivan ideologian oikeudeksi käyttää sensuuria.

    Sitten seuraa ilmianto- ja irtisanoutumiskulttuuri, jollaisessa me siis nyt jo elämme. Kahtiajakojen edelleen kiristyessä väkivaltaisuudet puolin ja toisin yleistyvät -- ja sellaistakin on jo yhteiskuntaamme leviämässä.

    Pakkovalta yleisine syyttäjineen, mielipide-inkvisitioineen ja kaduille ilmestyvine poliiseineen astuu sitten jossain vaiheessa kuvaan. Silloin vaaleissa valittu poliittinen valta ei enää nauti yleistä luottamusta ja on se ja sama äänestetäänkö vai ei. Jos yhteiskunnan perusluottamus on esimerkiksi vieraskulttuurisen väestön suuren määrän seurauksena jo ratkaisevasti romahtanut, vaaleilla valittu poliittinen johto vaikoituu voimapoliitikoista ja muuttuu jo varsin varhaisessa vaiheessa peruskansan ulkopuoliseksi "roistoeliitiksi". Se on sitten jo tosiasiallista totalitarismia, järjestelmän näennäisestä nimellisestä demokraattisuudesta huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Sepon kommentti oli erinomainen. Kun kyse on järjestelmästä joka on vakiinnuttanut valtansa, se keskittyy nimenomaan valtansa ylläpitämiseen ja voi (edes ilman mitään –ismiä jonka nimeen vannoa) muuttua ensin mielivallaksi ja sitten hirmuvallaksi. Kaiken tuon se voi tehdä demokratian nimissä.

      Poista
  3. Toivottavasti proffa ei ollut tosissaan kirjoittaessaan "toisen loukkaaminen sanallisesti on aina tuomittavaa", sillä kyseinen lausuma dementoi AINA sananvapauden perustan eli yksilön oikeuden ilmaista mielipiteensä riippumatta siitä, loukkaako se jotakuta. Ts. oikeus mielipiteensä ilmaisuun ilman rangaistuspelkoa on perusoikeushierarkiassa aina korkeammalla kuin loukkaamattomaksitulemisoikeus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tragedia sisältyy siihen, ettei yleisiä ajatuksia voi irrottaa siitä mikä elää yksilöiden korvien välissä, ja mitä "tunnustuksellisempaa" yleinen ajattelu on, sitä herkempiä loukkaantumaan ovat yhteisä totuuksiaan tunnustavat "yksilöt".

      On vain kaksi vaihtoehtoa: joko tunnustuksellisten joukkojen annetaan jatkuvasti vahvistaa loukkaantumisherkkyyttään, tai sitten annetaan sanalle täydelliset vapaudet sytyttää niitä ristiriitoja, joiden vaikutuksesta kaikki yleinen ajattelu kehittyy jos on kehittyäkseen. Eroa "asioiden" ja "henkilöiden" välille -- siis jotain "yleistä suojelua" nauttivia nimettyjä ryhmiä -- ei saa päästää muodostumaan.

      Maailmassa ehkä eniten tv-draaman muotoja uudistanut brittikirjailija Dennis Potter sanoi saman asian hyytävässä jäähyväishaastattelussaan: on vain kaksi vaihtoehtoa: joko tyhmistä ihmisistä tehdään entistä tyhmempiä, tai sitten edes yritetään tehdä ihmisistä viisaampia. -- Oma 60-70-luvun jo hapantuneisiin "vihervasemmistolaisiin" ideoihin nyt joukolla tunnustautuva "kulttuuriväkemme" -- tämä "jäljestätulevien valtava lauma" -- on tätänykyä omimassa itselleen inkvisitiovaltuudet ja huutaa yhteen ääneen sitä ettei vieraskulttuurisia kansanryhmiä vastaan saa esittää kritiikkiä, eikä varsinkaan erästä uskontoa laukata.

      Olen pohdiskellut sitä miksi nimenomaan kulttuuri-ihmiset ovat niin sokeita omalle totalitaristiselle taipumukselleen. Ja tämän palstan blogisti totesi kerran: ei ihme, olivathan myös "taistolaisten" johtohahmot nimenomaan "sivistyneistön" lapsia.

      Poista
    2. Kyllä toisen loukkaaminen sanallisesti on aina huonoa käytöstä ja siinä mielessä tuomittavaa. Siten se on tuomittavaa ajatuksellisesti, mutta ei sen tarvitsisi olla sitä oikeudellisesti. Jos toisen sanallisesta loukkaamisesta kuitenkin tuomitaan oikeudessa (kuten nykyisin tehdään), tulee kaikki tuomita samanlaisilla kriteereillä.

      Poista
    3. Mutta emme saisi kadottaa järjestelmää silmistämme. Mitä enemmän yhteisömme taantuu tunnustuksellisen totalitarismin suuntaan, sitä herkempiä yksilöt ovat loukkaantumaan. Ja kyse on aina siitä, että nimenomaan tietty tunnustuksellisuus -- joka siis voi olla mikä tahansa "ideologinen ismi" -- vahvistuu ja omii itselleen legitimaation "oikeina arvoina" ja "hyvänä käytöksenä".

      "Samanlaisia kriteereitä" ei todellisuudessa ole koskaan olemassa. Ne kuuluvat maailmanparantajien puheisiin. Ehkä yksilöitä kannattaisi ajatella siltä kantilta, että houkkamainen loukkaaminen tarjoaa mahdollisuuden siinä missä katteeton kehu virittää itsetyytyväisyyden ansan. Dennis Potteria edelleen mukaillen: hyvistä teoista on usein huonoja seurauksia, huonoista teoista hyviä. Tapahtuu joka päivä.

      Poista
    4. Tarkoitan siis, että nuo "samanlaiset kriteerit" ovat samanlainen ideaali kuin sanotaan nyt vaikkapa moraaliarvoksi koettu "suvaitsevuus", joka, sen lisäksi että se orwellilaisittain toteutuu aina niin että yhdet ottavat oikeuden olla muita enemmän "oikeita" suvaitsevaisia, jättää huomiotta sen etteivät suvaitsemisen seuraukset välttämättä ole kenenkään kannalta "hyviä".

      Että siis on tosiasia, toistan: tosiasia, että mitä enemmän Eurooppa sietää ja suvaitsee, sitä vahvempia projektiivisia viholliskuvia täytyy ryhmävahvistautumiseen perustuvien kulttuurien sisällään kehittää säilyttääkseen oman sosiaalisen eheytensä. Jo maahantulijoiden toiset sukupolvet ovat edeltäjiään radikalisoituneempia.

      Kokoomuksen Orpo poseeraa kuvassa Stubbin ja Kataisen kanssa, kaikilla hevoshirnuntahymy naamalla, ja kaikki tuuttaavat yhteen ääneen "suvaitsevuutta". -- Idealistiset isot lapset, tai kolmikko hyväihmisiä potterilaiseen tapaan tekemässä hyvää josta seuraa vain pahaa.

      Poista
  4. Tuollainen julkinen natsiksi ja vaaralliseksi leimaaminen on vaarallista sen kohteelle.

    Natsileima tekee ihmisestä laillista riistaa kaikille suvakkisekopäille ja fyysisistä hyökkäyksistä on todisteita You tubessa sanotaanko riittävästi. Myös Lokkaan kohdistuneista hyökkäyksistä.

    Vehkoo maalitti Juneksen tietoisesti epäinhimillistävällä tavalla ja kyllä aivan hyvin tietää mitä seurauksia sillä on!

    Sitten samat ihmiset jotka suorastaan kehottavat kaiken maailman anarkoja hyökkäämään ihmisten kimppuun ruikuttavat, että heitä on "vainottu". Anna mun jumalauta kaikki kestää!

    Toivottavasti myös muut nyt rohkaistuivat nostamaan juttuja näitä väkivallanlietsojia kohtaan!



    t: Wee-tuuntunut Stadilainen

    VastaaPoista
  5. Verorahoitteisen Ylen ohjelmista näyttää päättävän jokin Suomelle ja kantasuomalaisille vihamielinen taho, joka ajaa täysin avoimien rajojen politiikkaa ns. monikulttuurin varjolla edistääkseen EU-diktatuurin Kalergi-suunnitelman mukaista suomalaisten ja muiden eurooppalaisten valkoista kansanmurhaa:

    ”VALTAMEDIA LIITTÄÄ AWAKENING II -SEMINAARIN MIELIVALTAISESTI VAALIHÄIRINTÄÄN

    Ylen verkkosivujen viime perjantain [6.4.] uutisessa Äärioikeiston kokoontuminen pitää poliisit valppaina viikonloppuna – vaalirauhan turvaamiseen varauduttu Turun seudulla kerrottiin kansainvälisen Awakening II -konferenssin synnyttämistä turvatoimista. Kauhistelevalla uutisoinnilla haluttiin selvästi lietsoa mielikuvaa ”vaarallisesta äärioikeistosta”, vaikka hyvin pukeuteneet konfrenssivieraat käyttäytyivät sekä lauantain tapahtumassa että sen jälkeen täysin moitteettomasti. Ainoa teoreettinen vaara syntyi siitä, että Varisverkoston soijapojat ja muunsukupuoliset ruskeat tytöt olisivat joukolla rynnäköineet pitopaikaikaksi osoittautuneeseen ravintola Suomalaiseen Pohjaan.

    Poliisin ylimitoitetulla läsnäololla haluttiin viestiä suurelle yleisölle, että harjoittaessaan perustuslaillista kokoontumisvapauttaan mystinen äärioikeisto synnyttää automaattisesti yhteiskunnallista levottomuutta. Tämä perusvapauksia halveksuva, totalitarismismia puolustava selitys ei pidä tietenkään paikkaansa. Se onkin vain pelkkä projektio todellisesta vaarasta, joka tulee maassa laittomasti olevien rotumuukalaisten ja poliittisesta väkivallasta fantasioivien äärivasemmistolaisten taholta. Koska toimittajat eivät voi kertoa kehitysmaalaisten tuomasta uhasta leimautumatta rasisteiksi, jää syntipukin rooli ”kaikkialla vaanivalle äärioikeistolle”. Niin ikään toimittajat ovat haluttomia kertomaan äärivasemmiston terroripotentiaalista, koska wannabe-antifat näyttää olevan valtiovallan ja median erityisessä suojeluksessa. Tätä taustaa vasten on todennäköistä, että päätös poliisin vahvasta läsnälosta Turussa tuli sisäministeriön korkeimmalta portaalta.

    Huomionarvoista Ylen ja muiden tiedotusvälineiden uutisoinnissa oli se, kuinka ne ilman mitään todellista yhteyttä pyrkivät linkittämään Turun konferenssin vaalirauhaan ja PVL:n kieltopäätökseen. Irrallisilla aasinsilloilla Awakening II saatiin yhdistettyä kiellettyyn organisaatioon ja ”demokratiaa uhkaavaan” vaalihäirintään. Tällaisella vilpillisellä assosiaatiolla valtamedia yrittää lietsoa moraalipaniikkia, jotta kaikki kansallismielisyys voitaisiin jollain verukkeella kieltää…”,

    Koko artikkeli: http://ylewatch.blogspot.com/2019/04/valtamedia-liittaa-awakening-ii.html

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla sisäministeriön korkeimmalla portaallahan on KANSATTOMAN ISÄNMAATTOMAN Kokoomuksen vailla omaa tuntoa oleva, vain omaa etuaan mm. poliittisen uran muodossa ajava psykopaatti Mykkänen, ilmeisestikin Brysselin lihapatojen vastustamaton tuoksu nenässään.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  6. Varsinkin seuraava on painava peruste äänestää Brysselin korruptoimat maanpetturit pois eduskunnasta:

    "Seuraava maahanmuuttaja-aalto tulee jo kesällä?

    Saksan sisäisen tiedustelupalvelun pois potkittu johtaja Maassen arvelee, että Eurooppaa kohtaa samanlainen maahanmuuttajien aalto kuin 2015. Silloinkin tulija-aalto oli ajoitettu EU-vaalien jälkeen. Maassen sai potkut, kun ei suostunut vahvistamaan Merkelin joitakin valheelliseksi osoittautuneita väitteitä.

    Maassenin mukaan ovet Eurooppaan on jätetty täysin auki. Ilmeisesti tahallaan kuten tehtiin 2015. Tulijavirran torjunta julistetaan ilmeisesti nyt mahdottomaksi EU:n tekemällä siirtolaissopimuksella eli GCM-sopimuksella. Sitä ei ole esim. Suomessa vahvistettu eduskunnassa, mutta EU väittää sen sitovan jäsenmaita. Noin asiaa tullaan Suomessa varmaankin selittämään, samalla lailla kuin kuulimme sekavia ja harhaanjohtavia lausahduksia siitä pitikö Suomen ottaa vastaan Ruotsista tulleet turvapaikanhakijat.

    EU sitoutuu ottamaan esim. miljoona-pari miljoonaa siirtolaista (jotka käytännössä ovat samaa porukkaa kuin Eurooppaan tuli 2015, mutta nyt eri nimikkeellä). Heidät EU sitten jakaa jäsenmaihin...",
    Koko artikkeli: https://oikeamedia.com/o1-105100

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos olisimme kyynisiä ja sortuisimme defaitismiin, seuraisimme vahingoniloisina ja omalle oikeassa olemisellemme jatkuvaa vahvistusta saaden, miten Merkel -- ja nimenomaan se saksalaisen sotatrauman edelleen vaikuttava alitajuinen painolasti, joka näkyy kyvyttömyydessä käsitellä kehittymättömiä kulttuureita kehittymättöminä, vaan vaatii suhtautumaan niihin ylihistoriallisen, ylikulttuurisen, ylikansallisen ja yliyhteisöllisen yli-ihmiskuvan mukaisena "jakamattomana ihmisyytenä" -- nyt ovat upottamassa ensin Saksan ja sen mukana koko eurooppalaisen sivistyksen sotasyyllisyyden myrkyttämiin traumoihin.

      Saksa ei todellakaan, kaikesta väkivaltaefektejä vyöryttävästä historiankertauksesta huolimatta, ole onnistunut käsittelemään historiallista pahuuttaan. Trauma kääntyy käsittelemättömänä päälaelleen -- yrittäessään nyt sietää ja suvaita vieraskulttuureja, Eurooppa saa aikaan vain sen, että nuo projektiivisten viholliskuvien jatkuvaa vahvistamista tarvitsevat kulttuurit vain kehittävät sisällään yhä kitkerämmän länsimaalaisvihan siemeniä. Jo maahantulijoiden toiset sukupolvet ovat edeltäjiään radikalisoituneempia.

      Jos taas meillä olisi taipumusta salaliittoteorioihin, me tietysti saisimme oitis todisteet siitä, että nimenomaan kansainvaelluksen ryöpyttäinen kasvattaminen olisi omiaan tuhoamaan eurooppalaisissa valtioissa vielä vallitsevan sisäisen luottamuksen -- ja demokraattisten edellytysten näin koko ajan rapistuessa kovan linjan valtapoliitikot, jotka nauttivat vain rahasummien numeerisesta manipuloinnista, äänestettäisiin joka maassa "demokraattisesti" valtaan. -- Kertokaapa edes yksi suursijoittaja, joka julkisesti puhuisi eurooppalaisen kulttuuriperinnön ja demokratian puolesta ja olisi valmis panemaan kansallisvaltioiden "rajat kiinni".

      Nyt meilläkin vaalien alla puhutaan vaistomaisesti varauksellisesti "maahanmuutosta" -- ei siis edelleenkään massamittaiseksi paisuvasta kansainvaelluksesta, josta tosiasiassa on kyse -- mutta poliitikkojen varovaiset sanankäänteet puksahtavat yhtä tyhjää kuin kuplissaan elävien kulttuuri-ihmisten idealismi. Missä on tarvittava todellisuudentaju? Missä ovat ne poliitikot, jotka puhuisivat siitä itsemurhasta, toistan: itsemurhasta, jota Eurooppa on tekemässä? Onko kukaan kuullut kertaakaan missään vaaliväittelyssä mainittavan esimerkiksi Douglas Murrayn kirjaa "The Strange Death of Europe -- Immigration, Identity, Islam"?

      Poista
    2. Kysymys on MASINOIDUSTA kansainvaelluksesta, johon alistumalla valtaosa eurooppalaisia toteuttaa valkoista joukkoitsemurhaa.

      Säännön vahvistavia poikkeuksiakin on:

      "Bulgaria on valmis lähettämään 3 000 sotilasta rajalle torjumaan laittomia siirtolaisia",
      https://www.kansalainen.fi/bulgaria-on-valmis-lahettamaan-3-000-sotilasta-rajalle-torjumaan-laittomia-siirtolaisia/

      "Unkarin raja-aita torjuu laittomat siirtolaiset ”äärimmäisen tehokkaasti”",
      http://www.magneettimedia.com/unkarin-raja-aita-torjuu-laittomat-siirtolaiset-aarimmaisen-tehokkaasti/

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  7. Lisäksi on kummallista että Lokan Marokkolainen
    isä vedetään mukaan haukkumiseen, mutta Sari Essayah, Lola Odusoka, ja Jani Toivola jätetään
    rauhaan. Tämä todistaa että suvakit ovat niitä todellisia rasisteja.

    VastaaPoista
  8. Näin Orwell-Suomessa tukahdutetaan "vihapuhetta":

    "Reformin ek-vaaliehdokas poistettiin ”vihapuheseminaarista” – ehdokas vain kuvasi tilaisuutta",
    https://mvlehti.net/2019/04/12/reformin-ek-vaaliehdokas-poistettiin-vihapuheseminaarista-ehdokas-vain-kuvasi-tilaisuutta/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  9. KANSATTOMAN ISÄNMAATTOMAN Kokoomuksen sisäministeri Mykkäsen alainen POLPO seuraa sivusta "parempaa väkivaltaa" harjoittavaa äärivasemmistolaisjoukkoa ja verorahoitteinen

    "YLE VÄIKENEE ÄÄRIVASEMMISTON OSUUDESTA HELSINGIN NARINKKATORIN VAALITILAISUUKSIEN JOUKKOVÄKIVALTAAN

    Helsingin Narinkkatorilla loukattiin eilen perjantaina törkeästi vaalirauhaa, kun Suomi Kansa Ensin -puolueen (SKE) puhujien kimppuun käytiin monta kertaa viranomaisten ollessa väkivallalle täysin välinpitämättömiä. Tavoilleen uskollisena Yle vääristelee tästä vaalien törkeiḿmästä väkivallasta ja horisee sen sijaan toisaalla arkkipiispa Tapio Luoman suulla vaaleissa esiintyvästä "vihapuheesta".

    Yle uutisessa Eduskuntavaaliehdokkaan kimppuun käytiin keskellä Helsinkiä – poliisi turvasi tilannetta Narinkkatorilla väkivaltaan syyllistyneitä ei edes nimetä äärivasemmistolaisiksi. Muutoinkin hyökkäyset kuitataan ohimennen jutun toisen puolen muistuttaessa Suldaan Said Ahmedin väittämästä päällekarkauksesta ja SKE:n puheenjohtaja Marco de Wittiin kohdistuneesta ajatusrikostutkinnasta. Uutisessa huomio halutaankin kiinnittää muuhun kuin suoraan poliittiseen väkivaltaan, ehkäpä siksi, että aggression takana olivat Hyvien asioiden™ puolella olevat ohjelmoidut äärivasemmistolaiset NPC-zombit.

    Intersektionaaliselta sekasotkulta näyttäneen väkivaltalauman johtajat koostuivat pääasiassa vanhemmista pirinistien näköisistä lommoposkista ja kasvonsa peittäneistä anarkomarkoista. Yksi pääöykkereistä näytti puolestaan olevan tatuoitu kommunistihomo-skinhead...",

    Koko artikkeli: http://ylewatch.blogspot.com/2019/04/yle-vaikenee-aarivasemmiston-osuudesta.html

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  10. Brysselin korruptoimat maanpetturit tekevät Suomessakin yhteistyötä somejättien kanssa kansallismielisyyden tukahduttamiseksi:

    ””LIBERAALIN” JÄRJESTELMÄN, TWITTERIN JA FACEBOOKIN HARJOITTAMA HYBRIDISOTA VAALEISSA

    Viime kuukausien uutisantia seuraamalla on käynyt selväksi, kuinka lähestyvät eduskuntavaalit ovat kiihdyttäneet establishmentin ja sen kanssa yhteistyötä tekevien somejättien käymää hybridisotaa epävarmoja suomalaisäänestäjiä vastaan. Tästä on todisteena viime tiistain Twitterin päätös jäädyttää parodisena vihapuhepoliisina tunnetun Keijo Kaarisäteen tili. Samainen pikaviestipalvelu lakkautti seuraavana päivänä ilman selityksiä myös Yle Watchin tilin!

    Jäädyttämisten taustoja voi arvailla, mutta kaksi vaihtoehtoa näyttävät todennäköisiltä. Joko päätöksen takana on äärivasemmistolaisten yhteisilmianto tai Suomen viranomaistan konsultoima pyyntö Twitterille. Ainakin Keijo Kaarisäteen kohdalla näyttää siltä, että jäädyttämisen taustapiruna on sisäministeriö, sillä valtioneuvoston tekemässä informaatiovaikuttamisoppaassa jopa satiiri luokitellaan informaatiovaikuttamiseksi.

    Vastaavasti somejätti Facebook on tehnyt jo jonkin aikaa yhteistyötä EU:n kanssa, jotta antinationalistiset globalistit välttyisivät ”vääriltä” vaalituloksilta. Tästä kehityksestä kertoo sangen suoraan Ylen verkkosivujen uutinen Facebook tiukentaa vaalimainossääntöjään ennen eurovaaleja. Käytännössä yhtiön päätös tarkoittaa populistien ja kansallismielisten näkyvyyden vähentämistä Facebookissa erilaisin verukkein…”,

    Koko artikkeli: http://ylewatch.blogspot.com/2019/04/liberaalin-jarjestelman-twitterin-ja.html

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  11. KANSATTOMAN ISÄNMAATTOMAN Kokoomuksen mädännäisyyden huipentumaa:

    "Kokoomuksen epätoivo on niin suuri, että nyt haetaan estradeille jopa Stubb ja Katainen!",
    https://mvlehti.net/2019/04/13/kokoomuksen-epatoivo-on-niin-suuri-etta-nyt-haetaan-estradeille-jopa-stubb-ja-katainen/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kateisen olisi pitänyt ottaa aisaparikseen tukihenkilönsä Juncker ja Stubbin raha-asiantuntemusta maailman huipulta edustava inhimillisyyden esikuva Soros. Olisi saatu kansainvälistä tuulahdusta impivaaralaiseen näivetykseen. Kippis!

      Poista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!