sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Jos meilläkin järjestettäisiin kansanäänestys Yle-verosta...

Ajattelin ensin kirjoittaa tänä aamuna siitä, kuinka Paavo Väyrynen on tullut erotetuksi perustamastaan Kansalaispuolueesta taloudellisiin väärinkäytöksiin viittaavien epäilyjen kera. Päätin kuitenkin tosin, sillä eihän tuo voinut olla yllätys kenelläkään Väyrystä vähänkään seuranneelle.

Sen verran kuitenkin sanon, että soisin Väyrysen äänestäjienkin liittyvän hänen todellista toimintaansa edes etäältä seuraavien ihmisten joukkoon. Silloin heidänkin äänensä saattaisivat suuntautua jonkun vakavasti otettavan poliitikon tukemiseen.

* * *

Varsinainen päivän aihe syntyi kuitenkin Helsingin Sanomien  kerrottua, että Sveitsissä järjestetään tänään kansanäänestys tv-lupiin liittyvästä 392 euron pakkoverosta. Jäin miettimään, miten itse äänestäisin, jos kansalta kysyttäisiin Suomessa näkemystä Yle-verosta.

Aloitan siitä, että mikäli Yleisradio tekisi monipuolista ohjelmaa, jossa kulttuuritarjonnassa huomioitaisiin koko kansa penkkiurheilusta nykytaiteeseen ja heavy-rockiin tarjoten myös sellaista ohjelmistoa, joka ei kiinnosta kaupallisia kanavia, panostaisi viihteen osalta kotimaiseen tuotantoon ja ajankohtaisohjelmat tehtäisiin ilman yhtiön omaa poliittista agendaa pitäen tosiasioiden välittämistä yleisölle koko toiminnan johtolankana, äänestäisin ilman muuta veron puolesta.

Sen sijaan kyllä-ääneni todennäköisyyttä laskisi, mikäli havaitsisin Ylen kilpailevan kaupallisesti merkittävistä TV-sarjoista yksityisten yritysten kanssa, yhtiö syrjisi systemaattisesti kulttuurin joitain osa-alueita ja etenkin jos se toimisi uutis- ja ajankohtaisohjelmissaan jonkin poliittisen suuntauksen tukemiseksi.

Toisaalta veronmaksuhalukkuuteni kasvaisi, mikäli kaupalliset maksukanavat paketoisivat ohjelmistonsa siten, että katsoakseen yhtä tai muutamaa kiinnostavaa ohjelmaa täytyisi maksaa kallis kokonaispaketti, josta suurin osa on pelkkää täyteohjelmaa. Ja jos esimerkiksi moottoriurheilusta kiinnostuneen pitäisi ostaa useita tuollaisia paketteja, koska ralli olisi yhdellä kanavalla, formulat toisella, motocross kolmannella ja moto-GP neljännellä.

Lisäksi minua ärsyttäisi suunnattomasti, mikäli kaupallisten yhtiöiden ilmaista ohjelmaa tarjoavat kanavat olisi täytetty pelkällä roskalla, joka ei kiinnosta ketään. Toisaalta näillä kanavilla esitettävä laadukas uutis- ja ajankohtaisohjelmisto toisi mielihyvää erityisesti jos se erottuisi Ylen tarjonnasta poliittisen agendan poissaololla.

Lopuksi on kuitenkin todettava, että tänään tuli kirjatuksi ylös aivan turhia ajatuksia. Väyrynen jatkaa väyrystelyään vielä vuosikausia, eikä Suomeen tulla koskaan saamaan suoraa demokratiaa. Sellainen olisi liian pelottava ajatus niin poliittiselle eliitillemme kuin vihervasemmistolaiselle toimittajakunnallemmekin.

Onneksi Yle tarjoaa tänään kuitenkin suorana maailmancupin hiihtokilpailun Lahden Salpausselältä. Jos ja kun Iivo Niskanen ja Krista Pärmäkoski menestyvät, tunnen saavani verorahoille vastinetta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kuinka lopettaa vihervasemmistolainen mielipidediktatuuri?
Kaikkien kotimaisten valemedioiden äiti
Media kehitysuskoisille lukijoille

6 kommenttia:

  1. Väyrysellä ja Ylellä on ainakin yksi yhteinen piirre, molemmat aiheuttavat ärtymystä, mutta antavat silti kelvollisen vastineen niinin käytetylle rahalle.

    Väyrysen tapauksessa asia lienee ilmeinen. Ei hän ole moneen vuoteen tullut mitenkään erityisen kalliiksi eikä tehnyt erityisempää vahinkoa. Vertailukohdaksi voi tässä ottaa vaikkapa Antti Rinteen, joka on pyrkinyt vahingoittamaan taloutta kaikin voimin ja jossain määrin onnistunutkin. Kulujensa vastineeksi Paavo on tarjonnut runsain mitoin värikästä poliittista viihdettä. Tässäkin voi vertailukohdaksi ottaa Rinteen, jonka edesottamukset kuuluvat laitanaan siihen OuNou –luokkaan.

    Ylen kohdalla vertailukohdaksi voi ottaa Hesarin, jonka tilausmaksu on 360 euroa/vuosi. Yle –vero on enimmillään 160 euroa/vuosi. Sillä saamme televisio ja radio-ohjelmat sekä nettisivuston. Vastinetta rahalle tulee enemmän ja se on laadukkaampaa. Esimerkiksi musiikkitoimituksen anti on huomattavan hyvä. Ärtymystä herättää lähinnä uutis- ja ajankohtaisohjelmiin ujutettu ideologinen tyrkytys. Jos tämä poistettaisiin sekä Ylestä että Hesarista, Ylen kohdalla poiston jälkeen tarjonnan laatu vain paranisi eikä määrässä tapahtuisi merkittävää romahdusta. Hesarista taas jäisi jäljelle vain urheilusivut.

    VastaaPoista
  2. Väyrysestä puheen ollen, rahankäyttöä tullaan ilmeisesti puimaan oikedessa. Pelkästään Väyrysen nimen perusteella annettu ennakkotuomio ei välttämättä ole lopullinen. Siis sellainen, jossa on otettu huomioon tapahtuneet tosiasiat. Mielenkiintoista seurattavaa tämä joka tapauksessa tarjoaa.

    Aikoinaan pidin YLE-veroa kelvollisena ratkaisuna. Teknisesti lupamaksut olivat tuleet elinkaaransa loppuun, sillä ohjelmia alettiin seurata suurelta osin muilla välineillä kuin televisioilla ja valvonta meni mahdottomaksi. Nyt, kun YLE on vihervasemmistolaisten äänenkannattaja, äänestäisin ehdottomasti YLE-veron poistamisen puolesta. Hyväksyisin myös sen vaihtoehdon, että perusrahoitus pienennettäisiin kymmesosaan nykyisestä ja YLE:n tehtäväksi annettaisiin perustiedotus. Muu toiminta saisi olla maksumuurin takana, jolloin esim. nähtäisiin, onko vihervasemmistolaisia maksajia 450 miljoonan euron edestä per vuosi.

    Valitettavasti omalta osaltani joudun maksamaan tyhjästä, sillä kartan YLE-tuotantoa kuin ruttoa ja katseluaika on lähellä nollaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Nyt, kun YLE on vihervasemmistolaisten äänenkannattaja..."

      Ylewatch-blogisti on jo vuosia raportoinut ansiokkaasti Ylen taukoamattomasta suomalaisvihamielisestä, kulttuurimarxistisesta aivopesusta, jossa erityisesti suomalaisten valkoiseen kansanmurhaan tähtäävä monikulttuuri-propaganda ja feminismin perversiot painottuvat.
      Ks. http://ylewatch.blogspot.fi/

      Lieneekö Ylessä vielä Tampereen punayliopoiston kahden aikaisemman kommunistiprofessorin kouluttamia toimittajia? Johtoajatus näillä Ylen propagandisteilla näyttää kuitenkin olevan seuraavan mukainen:

      Stalinin ohjeistamaa eurooppalaista kommunistista solutustyötä 1920–30-luvuilla rahoittanut ja johtanut saksalainen Willi Münzenberg kiteytti kommunistisen Frankfurtin koulukunnan pitkäaikaisen operaatiosuunnitelman näin:

      ”Me teemme Lännen niin korruptoituneeksi, että se löyhkää.”

      Heidän loistavaa onnistumistaan eli rappion syvyyttä Suomessa kuvastaa esim. vasemmistoliiton KANSANEDUSTAJA Anna Kontulan PUHEENVUORO EDUSKUNNASSA, jossa hän ilmaisi huolensa siitä, että seksirobotit vievät prostituoiduilta tulot!
      https://mvlehti.net/2018/02/28/anna-kontula-huolissaan-seksirobotit-vievat-prostituoiduilta-tulot/

      Eikä tuon kulttuurimarxistisen rappiopropagandan määrä Ylessä ole vähentynyt nykyisen LESTA-Sipilän johtaman puna-liberaalin puna-porvarihallituksen aikana!

      Kommunistisesta Frankfurt-koulukunnasta, jonka kehittämiin moraalinmädätys-periaatteisiin kulttuurimarxismi perustuu, kerrotaan seuraavassa artikkelissa:
      ”Frankfurtin koulukunta: salaliitto rappioon”, http://isovimma.blogspot.fi/2011/02/frankfurtin-koulukunta-salaliitto.html

      Poista
  3. Haluavatko meillä valtaa pitävät sionisti-globalistien lakeijat säilyttää vapauden valita propagandakoneelleen ”SOPIVAN” toimitusjohtajan, vaikka se ainoa heille sopiva sattuisi olemaan vähiten pätevä 25 hakijan joukosta tai peräti kelvoton tuohon tehtävään?

    ”Ylelle arkkipiispa ja kirkolle toimitusjohtaja”, http://jukkahankamaki.blogspot.fi/2018/03/ylelle-arkkipiispa-ja-kirkolle.html

    VastaaPoista
  4. Sveitsissä kansalaiset saavat osallistua aktiivisesti politiikkaan sekä huomattavan hajautetun liittovaltiomallin että sitäkin mittavampien sitovien kansanäänestysten puitteissa.

    Miten muutenkaan voisi olla? Sveitsi kun luottaa kansalaisiinsa:
    varusmiespalvelus on lyhytaikainen, mutta sitä täydenettän lukuisilla vuotuisilla kertausharjoituksilla.
    Reserviupseereilla on niiden puitteissa mahdollisuus yletä prikaatikenraaliksi asti!
    Reserviläiset saavat henkilökohtaiset palvelusaseensa koteihinsa säilytettäviksi seuraavia kertausharjoituksia odottamaan.

    Niin. Sveitsiläiset kokevat olevansa vapaan kansalaisyhteiskunnan vapaita kansalaisia. Me suomalaiset selvästikään emme koe vähääkään tällä tavalla, koska alistumme poliittisen, hallinnollisen ja mediaeliittimme alati rankemmaksi käyvään kampanjaan Suomen kansan ja valtakunnan lopulliseksi hävittämiseksi.

    Ruotsalaisia emme ole. Hyvä niin, kun seuraa naapurimme nykytilanteen kehittymistä.

    Venäläisiksi emme halua tulla. En minä ainakaan, vaikka sieltäkin olisi yhtä ja toista valtionpidon kannalta varsin tarpeellista omaksuttavissa.
    Nythän tilanne on paljolti niin, että olemme omaksuneet Venäjältä byrokratian ja Ruotsista paatuneiden väkivaltarikollisten kohtelun, vaikka ko. asiat olisi ollut syytä omaksua juuri toisinpäin.

    Emmekö todellakaan voisi olla kuin kielisukulaiskansamme virolaiset ja unkarilaiset?

    VastaaPoista
  5. Kyllä tuo Yle-vero on professori yksi raivostuttavimpia veroja. Maksat vaikka sinulla ei olisi edes televisiota. Itse käytän aikani nykyään paljolti muuhun kuin television tuijottamiseen että siinä mielessä maksan ihan tyhjästä.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!