sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Puuttuuko JSN tähän likasankojournalismin kukkaseen?

Luin tänään yhden omituisimmista koskaan vastaani tulleista kirjoituksista. Sen otsikkona oli raflaavasti: "Kissat ovat arvokkaampia kuin köyhät ihmiset, ajattelee salamyhkäinen miljardööri Robert Mercer – hän vaikuttaa tyttärensä kanssa Trumpin taustalla eikä mielellään puhu mitään".

Ajattelin otsikon nähdessäni, että onpa omituinen kaveri ja kiinnostuin artikkelista. Siinä todettiin, että "Mercer pitää kissoista... tiettävästi enemmän kuin ihmisistä. Etenkin enemmän kuin köyhistä ihmisistä."

Tässä vaiheessa kiinnitin huomiotani sanaan "tiettävästi". Mutta jatkoin kuitenkin lukemista.

Heti perään tuli selitysteksti, jonka mukaan "köyhät ihmiset ovat hänen mielestään arvottomia. Tai tarkemmin ottaen köyhät eivät ole Mercerin mielestä edes arvottomia, vaan heidän arvonsa on negatiivinen. He vain kuluttavat yhteisiä rahoja käyttämällä sosiaalitukia.

Siksi kissat ovat Mercerin mukaan arvokkaampia kuin köyhät. Kissat sentään tuottavat jotain: iloa ja mielihyvää ihmisille pelkällä olemassaolollaan."

Ajattelin, että onpa tosiaankin omituinen kaveri, joka on mennyt puhumaan tuollaisia. Toki ihmisillä on mielipiteenvapaus, mutta siitä huolimatta olin typertynyt siitä kuinka huolettomasti miljardööri oli ohittanut ihmisten itseisarvon.

HS mainitsi ohimennen kirjoittaneensa The New Yorker -nimisen amerikkalaislehden jutun pohjana ja jatkoi Mercerin omituisten mielipiteiden listaamista. Jonkinlaisena helmenä tuli vastaan tieto siitä, että "Mercerin mielestä... ihmisen arvon määrittelee ainoastaan se, kuinka paljon rahaa ihminen ansaitsee."

Mutta sitten vastaan tuli melkoinen journalistinen pommi.

Sen mukaan "Mercereistä tehdyt lehtijutut perustuvat pääosin toisen käden lähteisiin eli Mercerin tuttujen ja työkavereiden kertomaan. Mercer itse ei suostu puhumaan toimittajille mitään. Eikä oikein muillekaan, sillä Mercer on ilmeisen introvertti ihminen."

Helsingin Sanomat on siis leimannut juttunsa otsikkoa myöden amerikkalaismiljardöörin ihmisvihaajaksi ja äärimmäiseksi materialistiksi huhupuheisiin perustuen. Mihin unohtuivat journalistin ohjeiden kohdat 10, 12 ja 15?

Siis nämä kohdat.

10. Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu.

12. Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus.

15. Otsikoille, ingresseille, kansi- ja kuvateksteille, myyntijulisteille ja muille esittelyille on löydyttävä sisällöstä kate.

Aloitetaan kohdasta 15. Hyvän journalismin mukaisesta otsikosta olisi pitänyt ilmetä, etteivät siinä esitetyt näkemykset ole faktaa vaan toisen käden arveluja. Siis esimerkiksi näin: "Miljardöörin väitetään pitävän enemmän kissoista kuin ihmisistä".

Kohtien 10 ja 12  osalta on mielenkiintoista, että englanninkielinen Wikipedia kertoo seuraavaa: "in its November 1, 2004 issue, the magazine for the first time endorsed a presidential candidate, choosing to endorse Democrat John Kerry over incumbent Republican George W. Bush. This was continued in 2008 when the magazine endorsed Barack Obama over John McCain, in 2012 when it endorsed Obama over Mitt Romney, and in 2016 when it endorsed Hillary Clinton over Donald Trump."

Toisin sanoen lehti on tukenut vuodesta 2004 alkaen demokraattien presidenttiehdokkaita republikaaneja vastaan. HS:n jutun mukaan Mercer puolestaan tuki Donald Trumpia viime vaaleissa.

Tämän perusteella on selvää, että HS:n käyttämällä lähteellä voi olla journalistin ohjeiden kohdan 12 mukainen "hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus". Siitä huolimatta HS ei ilmaisen millään tavalla tarkastaneensa sen tietoja.

Ei edes siksi, että - Wikipedian mukaan - tietolähteenä käytetyn lehden "perusti toimittaja Harold Ross yhdessä vaimonsa Jane Grantin kanssa tarkoituksenaan luoda älykäs ja huumoripitoinen aikakauslehti". Siis "huumoripitoinen".

Lopuksi on todettava, etten ennen tämän aamun uutisen lukemista tiennyt yhtään mitään miljardööri Merceristä tai hänen ajatuksistaan. Myöskään hänestä kertova englanninkileinen Wikipedia-sivu ei kerro mitään hänen näkemyksistään kissojen ja ihmisten välisestä arvosta.

Summa summarum. Tulinpa lukeneeksi jälleen kerran varsinaista likasankojournalismia ja vielä maksaneeksi siitä. Hyvä puoli asiassa on se, että sain jälleen kerran aiheen kirjoittaa siitä, kuinka omaa agendaansa ajava lehtikirjoittelu voi levitellä ilkeämielisiä juoruja huolimatta siitä, että se väittää valheellisesti noudattavansa hyvän journalismin ohjeita.

Nähtäväksi jää, puuttuuko valtamedian omavalvojana toimiva julkisen sanan neuvosto oma-aloitteisesti tässä analysoituun tapaukseen. Ainakin siihen olisi perustellut syyt, sillä jutussa on kiistatta rikottu journalistin ohjeita vastaan eikä huhupuheiden perusteella epäinhimillistetyn miljardöörin voi olettaa lähtevän itse tonkimaan tätä suomalaisen likasankojournalismin kukkasta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ei sananvapaus-, vaan turvallisuuskysymys
Suomeen kaivataan lisää maahanmuuttajia - mutta media uutisoi harhaanjohtavasti
HS:n journalismi on vastuutonta ja lukijakuntaa halveksivaa

12 kommenttia:

  1. Suosittelen lopettamaan HS:n tilauksen ja lopettamaan sen lukemisen. Uutisvirta näyttää sen jälkeen paljon vähemmän raivostuttavalta ja stressaavalta.

    Kun tämän jälkeen vielä ottaakäyttöön Inoreader:n kaltaisen uutisten suodattamiseen soveltuvan palvelun, voi suodattaa vielä muitakin RSS-uutissyötteitä.

    Esimerkiksi Ylen uutisvirrasta voi suoraan poistaa uutiset joissa esiintyy sana ”äärioikeisto”, millä karsiutuu iso osa lopuista raivostuttavista ja hatarasti todellisuuteen liittyvistä idioottiuutisista.

    Stressinvähennysviikko alkakoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on kaikesta huolimatta parempi seurata mediaa myös oman kuplani ulkopuolelta. Vaikka arvostelenkin usein valtamedian toimintaa, ei niiden ulkopuolinenkaan uutisointi ole kaikilta osin moitteetonta.

      Poista
  2. Luin/silmäilin samaisen artikkelin puolihuolimattomasti aamiaispöydässä ... karavaani kulkee ja koirat (HS toimittajat) haukkuu. Ei näitä HS juttuja jaksa!
    En joudu kuitenkaan maksamaan HS lukemisesta, sillä puolisoni tilaa (vielä toistaiseksi) lehden viikonlopuksi...

    VastaaPoista
  3. Hesari on kyllä nykyisin sellaista huttua, joka on alle kaiken arvostelun. Toimittajien tajunnanvirtaa, jolla ei ole välttämättä yhtymäkohtia tosiasioihin. Alennustila on lohduton. Aivan järkyttävä on tämä viimeisinkin kampanja, jossa tasa-arvoa toteutetaan laskemalla jollain hemmetin ohjelmalla naisten ja miesten nimiä teksteistä. Jos nyt oikein ymmärsin. Lapsellista ja typerää.

    VastaaPoista
  4. Vaikka seuraava artikkeli on melkein 10 vuoden takaa, niin se kannattaa ainakin silmäillä läpi:
    "Helsingin Sanomien johtama mediakontrolli Suomessa",
    http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2008/05/helsingin-sanomien-johtama.html
    Vaikka Aatos Erkko on ollut jo vuosia mananmajoilla, niin hänen jälkeensä lehden päätoimittajia on käynyt Bilderberg-kokoukssisa kuuntelemassa ohjeistusta EU-diktatuuri- ja NWO-propagandan suoltamiseen.
    (NWO = New World Order)
    NWO-agendaan kuuluu mm. perinteisen perheinstituution sekä kansallisvaltioiden tuhoaminen, jolla selittyy lehden suoltama kulttuurimarxistis-femikommunistinen homotus-,lesbotus, transsukupuoli- ja sukupuolettomuuspropaganda - sekä taukoamaton monikulttuuripropaganda välillä räikeämpänä ja välillä erilaisissa hienovaraisemmissa ja huomaamattomammissa muodoissa.
    Brysseliä kumartavien vallanpitäjiemme propagandakone Yle suoltaa propagandaa samassa suomalaisvihamielisessä tarkoituksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vallanpitäjiemme propagandakone Yle suoltaa samanlaista suomentuhopropagandaa kuin Brysselin Pravdakin:
      "Yle sponsoroi SPR:n suomalaisvastaista vihakampanjaa",
      http://ylewatch.blogspot.fi/2018/03/yle-sponsoroi-sprn-suomalaisvastaista.html

      Poista
  5. Juttu palveli Hesarin ykköstavoitetta mollata presidentti Trumpia kaikin tavoin: katsokaa, millaisia tukijoita hänellä on.

    Muutenhan jutusta on turha kohista. Olen varma, että Suomessa on vähintään 800 000 ihmistä, jotka arvostavat piskejään enemmän kuin minua. Ei haittaa.

    VastaaPoista
  6. Vinkatkaapa Mercerille. Introvertit erakot voivat olla kuitenkin aikamoisia käräjäpukareita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisiko Mercer kuitenkin tällaisen yläpuolella:
      Helsingischer Beobachter on siis julkaissut jutun, joka perustuu USA:laisen vasemmistoliberaalin median artikkeliin. Viimemainittu mediataho on vihannut Trumpia jo ennen hänen presidenttiehdokkuuttaan ja vaalien jälkeen ottanut elämäntehtäväkseen hänen kaatamisensa.

      Tähän Pyhään Missioon kelpaa aseeksi ihan mikä tahansa. Vaikkapa valehteleminen, kuten tässäkin tapauksessa:
      henkilö M. on paha, koska jotkut ihmiset sanovat hänen olevan paha; niin, ja sitäpaitsi hän muuten kannattaa Trumpia! Mitä siihen sanotte?

      Trump on tämän yläpuolella, mitä nyt räikeimpiin valeuutisiin pistää twiitin, jossa toteaa asioiden todellisen tilan.
      Ja toisaalta:
      vaikka Merceriä kuinka kiukuttaisikin, ei hänellä olisi tähän medaialeikkiin ryhtymisessä muuta kuin hävittävää. Vasemmistoliberaali media saisi joka tapauksessa viimeisen sanan.

      Parasta on siis antaa tosisasioiden puhua puolestaan, joskin valistajan ikuinen tuska piilee siinä, ettei järki-ihmisiä tarvitse valistaa eikä järjettömiä pysty.

      Mutta kuka määrittelee eron järkevän ja järjettömän ihmisen välillä? Se, jolla on eniten valtaa. Siitäkin voimme nähdä, ettei Trump todellakaan ole mikään USA:n diktaattori, vaikka sellaistakin näkemystä on hyvä valtamediamme yrittänyt mm. Iltalehdessä vihjailla. Koska on voinut.

      Koska heillä on the Valta™.

      Poista
  7. Minulla on kuulemma oikeus muodostaa mielipiteeni luotettavan tiedon pohjalta. Siksi tarvitaan vastuullista journalismia. Nyt on vain selvitettävä, mistä sitä löytäisi, sillä tämä Hesarin juttu edustaa asenteita, mielipiteitä ja huhupuheita. Lienee itsestään selvää, että JSN ei tähän puutu sillä eihän korppi korpin silmää noki, eikä eteensä katsova pure sitä kättä, joka sitä ruokkii.

    VastaaPoista
  8. Suomessa valtamedia on valtio valtiossa ja tmän valtion hallitus on JSN. Määrättyihin asioihin se ei puutu!

    VastaaPoista
  9. Strix Senex: lyhyesti ja ytimekkäästi ja suoraan napakymppiin! Kiitos viisaista sanoista, kuten yleensä aina muulloinkin.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!