torstai 15. maaliskuuta 2018

Onnellisen maan tulevaisuus

Suomi on hyvä maa, sillä se sijoittuu lähes kaikissa kansainvälisissä vertaisluissa parhaiden joukkoon. Viimeisimpänä menestyksenä voidaan kirjata voittajan titteli maiden välisessä onnellisuusvertailussa.

Mikä mielenkiintoisinta, ilmeni samassa tutkimuksessa, että Suomi on onnellisin maa myös maahanmuuttajille. Ei siis ihme, että monet etelästä tulevat ovat hakeutuneen joukkoomme.

Valitettavasti vain kaikki heistä eivät ole osanneet käyttäytyä ja joidenkin pelätään aiheuttavan terrorismia. Mutta eivät kaikki suomalaisetkaan osaa, eivät edes kaikki kansanedustajat.

Nähdäkseni yksi tärkeimmistä tämän hetken kysymyksistä liittyykin siihen, miten onnistumme pitämään Suomen yhtenä maailman parhaista paikoista niin kantaväestölle kuin maahanmuuttajillekin. Oman näkemykseni mukaisesti tavoite voidaan saavuttaa vain pitämällä tiukasti kiinni suomalaisesta elämäntavasta niin kantaväestön kuin maahanmuuttajienkin kohdalla.

Tämä on havaittu myös Tanskassa, missä maahanmuuttajien käsistä päässyttä käyttäytymistä halutaan nyt suitsia kovilla otteilla. Siitä kertovassa uutisessa oli erityisen mielenkiintoista se, että oikeustieteitä opiskeleva maahanmuuttajataustainen Muddi Ahmad, 22, ei tyrmännyt suoriltaan myöskään tanskalaisten suunnitelmia. Hänen mukaansa: "jos sillä onnistutaan tekemään tästä alueesta sekoittuneempi, niin sehän on vain hyvä asia".

Toivottavasti Suomessa ei kuitenkaan tarvitse mennä yhtä pitkälle, vaan sekä valtakuntamme poliitikot että maahan oleskeluluvan saaneet ulkomaalaiset ymmärtävät pelin hengen jo nyt. Eli sen, ettei rajaton maahanmuutto johda kuin monikulttuuriseen helvettiin eikä tulijoiden kulttuurissa ilmeneviä suomalaisen elämäntavan kanssa vakavassa ristiriidassa olevia piirteitä pidä hyväksyä edes suvaitsevaisuuden nimissä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Toimittaja Pekka Mykkänen koki yllätyksen
11,5 % Suomen lapsista syntyy ulkomaalaistaustaisille äideille
Sanna Pelliccioni: "suomalaistenkin täytyy kotoutua tähän muuttuneeseen maailmaan ja Suomeen"

15 kommenttia:

  1. Näin toimii Orwell-Sipilän POLPO:

    "Juuri nyt! Videokuvaaja Olli Heikkilä ja kaksi muuta otettiin kiinni kurdien kuvaamisesta Tampereella!
    Helsingin poliittisen poliisin tauti on tarttunut Tampereen poliiseihin. Illalla pidätettiin kolme suomalaismielistä kansalaisaktivistia vain sen takia, että he seurasivat mielenosoitusta...",
    https://mvlehti.net/2018/03/14/juuri-nyt-videokuvaaja-olli-heikkila-ja-kaksi-muuta-otettiin-kiinni-kurdien-kuvaamisesta-tampereella/

    VastaaPoista
  2. Tosiasiallisesti se tutkimuksen painotus taisi nimenomaan olla siinä että kuinka onnellisia ne "maahanmuuttajat" ovat.Mitä ilmeisimmin tutkimukseen ei kuitenkaan osallistunut pyhää herrakansaamme eli somaleja jotka kokevat omien kotimaisten laadukkaiden ja puolueettomien tutkimuksiemme mukaan petomaista rasismia kaikkialla Suomessa..

    VastaaPoista
  3. Onnellisen maan tulevaisuus on kovin onneton, mikäli tämä nykyinen meno jatkuu...
    - Dissidentti

    VastaaPoista
  4. Kokoomuksen nykyinen sisäministeri Mykkänen halusia valintansa jälkeen, vihreiden tavoin, 10 000 matua maahamme.
    Nyt hän on US artikkelissa sanonut:
    "–Ei voi olla samaan aikaan asumisperusteista sosiaaliturvaa ja vapaata maahanmuuttoa, hän linjaa."
    ja
    "Maahanmuuton kontrollointia Mykkänen pitää ehdottomana."

    https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/244005-sisaministeri-tiukkana-nykyinen-sosiaaliturva-ja-vapaa-maahanmuutto-mahdoton-yhtalo

    Melkein voisi kummastuttaa tämä takinkäännös mutta nehän ovat ne eduskuntavaalit lähestymässä,
    tai Soinin sanoin, hillotolppa odottaa!

    Takinkääntö on siis ymmärrettävä. Mutta ei hätää - jos tippuu eduskunnasta, aina pelastaa sopeutumiseläke kuten Suvi Linden tai Tanja Karpela hyvin tietävät.

    Suomen tulevasta onnellisuudesta kiinnostuneet äänestäjät toivottavasti muistelevat hieman taaksekkin päin.
    Kuinka uskottavia kenenkin puheet vs. teot ovat olleet, ennen oman äänestyspäätöksen tekemistä,
    mennään tässä sitten soteen tai syteen vai pitäiskö valmistautua kepuleihin maakuntavaaleihin? Mahtaako ne lisätä onnellisuuttamme?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt se löytyi! Suomen tulevan onnellisuuden Graalin malja:

      "Kreikasta Suomeen turvapaikanhakijoita, tai Suomesta Kreikkaan rahaa? Tuleva EU-asetus saattaa pakottaa Suomen maksumieheksi"

      "– On puhuttu kuuden kuukauden implementointijaksosta. Uskoisin, että vuoden päästä kaikki saattaisi olla voimassa."

      https://yle.fi/uutiset/3-10116655

      Yllä olevassa US uutisessa muuten on maininta:
      YK arvioi vuonna 2013, että Afrikan väkiluku tulee tuplaantumaan 2,4 miljardiin vuoteen 2050 mennessä.
      Vuonna 2100 Afrikassa arvioidaan asuvan 4,2 miljardia ihmistä.

      Nämä kaksi kun pistetään yhteen, summana on VALTAVAT MAKSUT. Kiitos kepu, kok ja Soinin siniset!

      Poista
    2. Minkähän takia EU-diktatuurin Suomi-provinssi pitää rajansa apposen auki kehitysmaalaisille elintasopakolaisille?

      "Commission: EU Too White, Mass Third World Migration Must Be ‘New Norm’",
      http://www.breitbart.com/london/2017/12/18/eu-white-mass-migration-norm/

      ”The EU has BRIBED 28 Prime Ministers with £10 million per treaty to sign away their nations and their freedom. Ordinary Ministers get less. Its much cheaper than building weapons and going to war, as Adolf Hitler did.”
      ”Expose the EU dictatorship and its police state”,https://eutruth.org.uk/

      The EU has over 200,000 offshore bank accounts from which it pays BRIBES.”
      ”Fifty reasons to leave the EU”,http://www.eutruth.org.uk/50reasonseu.html

      "Vieläkö talouspetokset jatkuvat EU:ssa?",
      https://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitus/Viel%C3%A4k%C3%B6-talouspetokset-jatkuvat-EUssa/817737

      Poista
    3. Anonyymi15. maaliskuuta 2018 klo 12.49:

      Niinpä. Ei sitten kenellekään tule mieleen, että Schengen-raja laitettaisiin direktiivin mukaiseen kuntoon. Oireita hoidetaan ja maksaa maltaita. Avustuksia rajan valvontaan mieluummin kuin satoja miljardeja kehareitten kansainvaelluksiin - joille ei loppua ole näkäpiirissä.
      -Beowolf-

      Poista
  5. Ei Mykkäpojalla ole oikeutta sopeutumiseläkkeeseen.

    VastaaPoista
  6. Näitä tutkimuksia ei tietenkään pidä lukea kuin Jumalan sanaa, mutta jotakin suuntaa antavaa tämäkin tutkimus kertoo. Ensiksi se kertoo, että Suomi on ainakin toistaiseksi hyvä maa, kun tätä muihin vertaa. Toiseksi se kertoo, että Suomen nousu ykkössijalle ei johdu siitä, että tyytyväisyys olisi täällä kovasti noussut (hiukan kylläkin) vaan siitä, että kovimpien kilpailijoiden, Tanskan (101), Kanadan (97), Ruotsin 82) ja Norjan 76) tyytyväisyys on laskenut. Sulkumerkeissä on maan sijaluku taulukossa, joka kertoo muutoksen suunnan ja suuruuden.

    Lähiseutujen maista parhaiten tässä muutostaulukossa ovat sijoittuneet Latvia (2), Unkari (9), Liettua (18), Tsekin tasavalta (28), Viro (30) ja - yllätys, yllätys – Venäjä (31). Jos ja kun rakasta (?) lehdistöämme seuraa, maailman ja sen onnellisuuden muutoksesta taitaisi syntyä kovasti toisenlainen kuva.

    VastaaPoista
  7. Törkeän kallis ruoka, sikamaisen kalliit asunnot, mieletön sakkojen kerääminen maantiellä, hyisen kalliit autot, pirun kallis alkoholi, veemäiset virkamiehet, fake newsiä suoltava media, haittamamuja peesaava hallinto, demokratuuri demokratian sijasta ja lopuksi helevetin kova verotus.
    Oi tätä onnelaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maksa vaan se sakkos jos kaahasit tuhatta ja sataa tiellä Becker, kukaan ei pakota ajamaan ylinopeuksia. viina ei ole kallista nyt eikä koskaan, koska viina ei ole välttämättömyystarvike.
      Ruoka on ihan kohtuuhintasta jos osaa ostaa ja tekee itse eikä käytä eineksiä, itelläkin menee 200 euroa rahaa ruokaan, mutta teenki itse perusaineista ..

      Poista
  8. Jos kyselystä olisi rajattu pois kaikki verorahoista elatuksensa saavat, niin tulos voisi olla toinen. Maksajien näkökulmasta Suomi tuskin on ihan tuollainen Onnela...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitkä luet verorahoista elatuksensa saaviksi ?

      Poista
    2. Kaikki, joiden taloudellinen toimeentulo kustannetaan verovaroista, olipa se palkka valtion- tai kunnanviran tahi toimen hoitamisesta, kuten esim. turvallisuus- sekä sosiaali- ja terveysalan erittäin tarpeelliset ammatit kuten myös vastikkeettomat sosiaalietuudet?

      Toisaalta viimemainitut ovat aivan samalla tavalla erittäin tarpeellisia:
      ilman niitä aika moni joutuisi joko kerjäämään kadulla tai kuolemaan nälkään. Aktiivivaihtoehtoina olisi toki alkaa myydä seksiä tai ryhtyä ammattirikolliseksi. Molemmat vaihtoehdot edellyttävät omanlaisiaan persoonallisuuspiirteitä, joita läheskään kaikilla ei ole.

      Joka tapauksessa heitä olisi riittävästi tuomaan Etelä-Afrikan meille kylään. Vakinaiseksi asukkaaksi. Joka ryhtyisi saman tien isännäksi.

      Vaikka en olekaan iloinen veronmaksaja, maksan silti veroni tietoisena siitä, että vaihtoehdot eivät todellakaan ole sitä, mitä ääriliberalismin apostolit luulevat.

      Siksi en myöskään kannata äänioikeuden kaventamista:
      jos siihen ryhdyttäisiin, mistä tietäisin, etten olisi seuraavana hiljennettävien listalla?

      Poista
  9. Ikuisuusprojekti on valmis, en viitsi näitä sen suuremmin
    kirjoitella. Tämä on ollut mielessä pitäisi kirjoittaa.
    Mutta tuo kokemäkeläisen kirjoitus, tuli tämän jälkeen

    Meillä on paljon itsemurhia. Pelkkää propagandaa.
    http://kokemakelainen.net/2018/03/22/maailman-onnellisin-maa-vainoaa-toisinajattelijaa/


    Suomi on 80% hyvä.

    http://yle.fi/uutiset/3-8005676


    Voi kun minäkin saisin ohituskaistan.

    http://jukkahankamaki.blogspot.fi/2017/11/maahanmuuttajien-erityiskohtelu.html

    Olisi minullekin ollut jotain mutta,
    eikä sitä nykyaikana enää kelpaa mihinkään.
    Löytyy minua parempia tekijöitä

    Näistä pääministerin vieraista alkoi kyllä sellainen itku kun
    ei ole näille työtä. Oli kaarnavene projekteja.

    https://www.youtube.com/watch?v=yB6-mDt558M


    Suomi on kyllä maailman paras maa siirtolaiselle.
    https://www.kansalainen.fi/ykn-raportti-suomi-on-maailman-paras-paikka-siirtolaisille/


    Mutta ei kanttikselle. Olen jo melkein kymmenen vuotta
    ollut työvoiman palvelukeskuksessa, mikä ei ole
    ratkaissut ongelmaa.

    Siirtymä on hidas, ei kiinnostanut palvelukeskuksen vaihtoehdot.
    Siirryn takaisin te-toimistoon.

    Tämä piti jo pääsiäisen jälkeen, olen tätä käynyt kerran
    kysymässä siellä jokin hidastaa.

    Ero onkin siinä onkin järjestetty kaikenlaista,
    mutta minulla ei ole mitään tälläistä.

    No onneksi, en asu pääkaupunkiseudulla.

    http://www.hs.fi/paivanlehti/01052016/a1461983211887

    http://www.hs.fi/paivanlehti/14032016/a1457842688894


    Aktiivimallia ei ole maahanmuuttajille. Mutta ei se minuun
    vaikuta, onhan minulla pankissa säästöjä.

    En ole missään koskaan ollutkaan. On ollut palkkatukea ja muita.
    Siitä kuitenkin eroan että minulla on rahaa, minun ei
    tarvitse miettiä mitä kaupassa ostaisi. Ei tarvitse halpaa
    syödä.

    Tämä myytti pitäisi kyllä rikkoa, suomi onnellinen maa.
    Eräs kommentti on jäänyt mieleen pt-mediasta, laittaa vinkkiä
    infowars ja breitbartille, en ole koskaan kyllä lukenut näitä
    sivustoja.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!