tiistai 9. tammikuuta 2018

Mystistä uutisointia

Sanoma Oy:n lehdet julkaisivat yhden ja toisen mystisen uutisen. Niiden mukaan kahta pääkaupunkiseudulla asuvaa teinipoikaa syytetään törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta. Suunniteltuna kohteena olisi uutisten mukaan toisen teinipojan perhepiiriin kuuluva alle 40-vuotias pariskunta.

Uutinen herättää enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Onko kyseessä viime vuosina Suomeen kulkeutuneiden uusien kulttuurivirtausten kunniaan liittyvästä lieveilmiöstä? Tai pitkäaikaisen kotimaisen vähemmistömme väistämissäännöistä? Vai kenties järjestäytyneen rikollisuuden sivuhaarasta. Ellei sittenkin "vain" tavallisesta perheriidasta, joka on jostain syystä mennyt poikien päässä "överiksi".

Joka tapauksessa on selvää, että Sanomien toimittajakunta jätti tarkoituksella lukijansa tietämättömäksi asian viitekehyksestä. Siten näillä lehtijutuilla ei ole nykyisessä muodossaan minkäänlaista yleispoliittista uutisarvoa.

Pikemminkin vaikuttaisi siltä, että journalistien tarkoitus olikin tässä vaiheessa vain herätellä lukijoita seuraamaan oikeusdraamaa, jota tullaan seuraamaan tammikuun 17. alkavasta käsittelystä alkaen kuin parastakin rikoselokuvaa. Jos näin, niin kyse olisi siis ollut eräänlaisen uutisviihdedraaman aloitusjaksosta.

Jääkäämme siis odottamaan mitä tuleman pitää. Samalla on syytä huomioida Laura Saarikosken juttu amerikkalaisesta mediasta. Siinä hän kertoo seuraavansa sikäläistä printtimediaa, joka on syvästi jakautunut kahtia.

Molemmin puolin itse journalismi faktantarkastuksineen on hänen mukaansa korkeatasoista. Sen sijaan lukijakuntaa ohjataan juttuvalinnoilla - ihmisille kerrotaan kaikenlaisista toimittajia itseään kiinnostavista asioista huomioimatta suurta osaa kansasta.

Alussa siteeraamani uutinen ei ehkä kerro samanlaisesta vääristyneisyydestä, mutta monissa asioissa myös suomalainen media valikoi uutisensa tarkasti. Erityisesti humanitaarisesta maahanmuutosta pyritään antamaan virheellinen kuva painottamalla tulijoihin liittyviä menestys- tai pelastustarinoita, mutta minimoimalla heidän aiheuttamistaan ongelmista uutisointi.

Hyvän esimerkin jälkimmäisestä tarjosi Ylen uutisointi toissapäivän käsikranaattisurmasta Ruotsissa. Tapahtumapäivän pääuutislähetyksessä se oli vasta kolmas aihe, eikä uutisoinnissa korostettu millään tavalla sen yhteyksiä ruotsalaiseen maahanmuuttopolitiikkaan - ellei sellaisena pidetä mainintaa siitä, ettei tapausta pidetä terrori-iskuna.

Sen sijaan uutisessa tyydyttiin puhumaan pelkästään ampumistapausten jokapäiväisyydestä ja rikollisjengeistä ikään kuin niillä ei olisi mitään yhteyksiä maahanmuuttoon. Ja kuitenkin jokainen aikaansa seuraava ihminen tietää, että kyse on nimenomaisesti maahanmuuton lieveilmiöstä. Mutta aikaansa seuraamattomilla tämä yhteys lienee parhaimmassakin tapauksessa varsin mystinen - mikä lieneekin omaa omituista agendaansa ajavien toimittajakuntien tarkoitus.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ruotsin tapahtumien innoittama kysymys Sauli Niinistölle
Kuinka lopettaa vihervasemmistolainen mielipidediktatuuri?
Media värittää maailmankuvaamme


6 kommenttia:

  1. Ei ole montaa päivää, kun Hesarin naistoimittaja mainitsi kahdesti "kaikki sukupuolet" ikään kuin niitä olisi muitakin kuin miehet ja naiset.

    Nyt on palattu perinteeseen, kun on kirjoitettu vammaisen naisen alapesusta, jonka oli tehnyt miespuolinen hoitoväen edustaja. Se oli niin väärin potilaan mielestä.

    Jos ja kun olen itse yhtä avuttomassa tilassa, toivoisin että entiset työkaluni pesisi valkoihoinen keski-ikäinen nainen. Mies tässä työssä olisi kauhistus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saharan etelän puoleisista maista ryntää koko ajan tummia poikia kohti Eurooppaa. Ne tulevat tulevaisuudessa hoitamaan pesusi tai sitten voit äänestyskopissa äänestää henkilöä joka ajattelee oman maansa ja kansalaistensa etua.

      Poista
  2. Toiveitasi kuunnellaan. Kirjataan toive sinne hoitosuunnitelmaasi sitten, jos sen aika tulee. Toki toivon, ettet koskaan joutuisi avuttomaan tilaan vaan pysyt vetreänä vanhanakin. Pidä hyvää huolta itsestäsi! Aasiassa ne jumppaa vielä ysikymppisenä jne.

    VastaaPoista
  3. Normaalissa yhteiskunnassa ei heitellä käsikranaatteja kaduille kuin jotain karkkipapereita.
    Kaikki muut paitsi ruotsalaiset tajuavat sen olevan terroria ja vakavaa sellaista.

    Ruotsi alkaa olla samalla tasolla kuin Libanon oli vuosia sitten. Sitä ei vaan uskalleta tunnustaa kun ihan verisessä sisällissodassa ei vielä olla.

    VastaaPoista
  4. Yksittäistapaus.
    (Hitlerin aforismi?)
    Hajaantukaa!

    VastaaPoista
  5. Kone petti. Piti olla: "Tekevälle sattuu" Adolf Hitler.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!