torstai 25. toukokuuta 2017

Yle tarjosi Halla-ahon kannattajien näkemyksiä

Yleisradio teki jutun kolmesta Halla-ahoa puolueensa puheenjohtajaksi kannattavasta perussuomalaisesta. Heistä yksi oli elämässään menestystä saavuttanut tietoturva-alan asiantuntija, toinen Olli Immosen (ps) nuori avustaja ja kolmas vasemmistotaustainen yksinhuoltaja ja pätkätyöläinen. 

Jutun pohjavire oli nähdäkseni varsin asiallinen, joten en tällä kertaa kritisoi verorahoitteisen median uutisointia lainkaan. Sen sijaan teen jutusta muutaman noston.

Ensimmäinen haastateltu piti ihmiskunnan suurimpana ongelmana väestöräjähdystä. Tästä olen itsekin kirjoittanut moneen kertaan ja todennut että se on nykyaikaisen kansainvaelluksen perimmäinen syy. 

Tietoturva-asiantuntija totesi myös sen tosiasian, että yhteiskunnan tekevät ihmiset. Syyria tai Afganistan ovat sellaisia kuin ovat siksi, että sikäläiset ihmiset ovat rakentaneet maansa sellaisiksi kuin ne ovat. Sama koskee Suomea.

Haastatellut toivat lisäksi esille sen, etteivät perussuomalaiset tai maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvat ihmiset ole juntteja tai rasisteja. He kertovat myös epäröineensä politiikkaan mukaan lähtemistään juuri siksi, että ovat kuvitelleen näiden olevan sellaisia. Tämä on mielenkiintoista ja osoittaa suomalaisen median värittämän kuvan levinneen laajalle ja vaikuttaneen ihmisten poliittiseen aktiivisuuteen. 

Kaksi haastatelluista toi edelleen esiin sen, että heidän maahanmuuttokriittisyytensä on syntynyt nimenomaisesti tietyistä maahanmuuttajista saatuihin henkilökohtaisiin huonoihin kokemuksiin. Samaan hengenvetoon he tuovat esille sen, että työperäiset, Suomeen avioituvat tai adoptoidut maahanmuuttajat ovat tervetulleita. Halla-ahon kannattajien ajatuksissa maahanmuutto on siten jäsennelty tavalla, joka on aika usein hukassa valtamedian uutisoinnissa.

Niinikään kaksi haastatelluista toi esille huolensa siitä yhteiskunnasta, jonka jätämme lapsillemme. Monikulttuurisen yhteiskunnan pelätään olevan tulevaisuuden nuorille huono kasvuympäristö. Näkemyksessä saattaa olla totuuden siemen kun katsotaan esimerkiksi tiettyjen Ruotsin lähiöiden nykymenoa.

Kiinnitin huomiota myös siihen, että Yle toi esiin vaihtoehtomedian. Mainituksi tulivat positiivisella konnotaatiolla Hommaforum, Oikea Media ja Paavo Tajukangas (nykyisin PT-Media) sekä negatiivisessa valossa MV-lehti. Toivottavasti mahdollisimman moni ihminen käy tutustumassa mainittuihin sivustoihin Ylen jutun perusteella - ja tekee itse johtopäätöksensä niiden arvosta tai arvottomuudesta suomalaisessa mediakentässä.

* * *

Lopuksi on vielä syytä todeta, että Halla-ahon ja Terhon kilpailu perussuomalaisten puheenjohtajuudesta sai jälleen eilen mediahuomiota. Panin tyytyväisyydellä merkille, että molemmat ehdokkaat haluavat suojata suomalaisia pitämällä turvapaikanhakijat säilössä etenkin sen jälkeen, kun heidän hakemuksensa on todettu perusteettomaksi. 

Juuri näin on minunkin mielestäni syytä toimia. Tosin kutsuisin heille tarkoitettuja tiloja mieluummin turvapaikaksi kuin säilöksi tai pakolaiskeskuksiksi, sillä juuri siitähän siinä olisi kysymys: turvapaikasta hätää ja vainoa vastaan. 

Eikä siis säilyttämisestä eikä vangitsemisesta eikä edes pakolaiskeskuksesta, koska pakolaisiksi turvapaikanhakijat muuttuvat vasta sitten kun ovat saaneet myönteisen turvapaikkapäätöksen. Ja oikeuden elää suomalaisessa yhteiskunnassa ja jättää Suomen asukkaista eristetty turvapaikkansa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
 


18 kommenttia:

  1. Yle ohje tänään:

    "Näin lisäät selviytymismahdollisuuksiasi aseellisen iskun aikana – asiantuntijan viisi keinoa"
    "Pakene, evakuoi, suojaudu, informoi ja selviydy – PESIS-muistisääntö voi auttaa aseistetusta hyökkäyksestä selviytymiseen."

    http://yle.fi/uutiset/3-9630219

    Jokainen ymmärtää, että näitä ohjeita jaetaan ihmisille tietyn kansanosan tekemien tekosten vuoksi.
    Mitä vähemmän tätä porukkaa on keskuudessamme, sitä parempi tilanne olisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoittanet terroristeja, jotka saavat motivaationsa islamista. Muslimeistahan "vain" noin neljännes hyväksyy terrorismin. Ongelmana ei siis tarkalleen ottaen ole islaminnuskoisten enemmistö, vaan sen terrorismiin uskova neljännes.

      Loogisesti ajatellen muslimien määrä länsimaissa tulisi siten rajoittaa minimiin niin kauan kuin opimme erottamaan tuon neljänneksen muista muslimeista. Juuri nyt emme pysty tekemään sitä, joten tämänhetkinen maahanmuutto on kuvaannollisesti sanottuna "veren kaivamista omasta nenästä".

      Poista
  2. Myös maan johdon toimilla on merkitystä turvallisuustilanteeseen.
    Esim. Englantiin tai Keski-Eurooppaan on annettu tulla väkeä, joka ei halua sopeutua uuden asuinmaansa kulttuuriin vaan pitävät tiukasti kiinni omista perinteistään.
    Nyt näissä maissa saadaan "nauttia" niistä hedelmistä mitä on maihin tullut.

    On surkuhupaisaa seurata miten nykyjohtajat kiemurtelevat selityksineen aina kun terroriteko on tapahtunut.

    Siinä mielessä ainakin Halla-aholla ja jossain määrin Terhollakin on ajatuksia vaihtoehtoisista toimenpiteistä. Se on hyvä asia.

    Ehkä jonain päivänä kun niin sanottuja "yksittäistapauksia" on tehty riittävästi, jotta muutkin johtajat ja suvaitsevaiset heräävät todellisuuteen ja sen vaatimiin toimenpiteisiin omien kansalaisten suojelemiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistetaan myös, että tänään hautaansa laskettava presidentti Mauno Koivistokin ymmärsi nykyisenkaltaisen maahanmuuton riskit silloin, kun ensimmäistä somalijoukkoa puuhattiin maahamme. He saapuivat Suomeen huolimatta presidentin vastustuksesta.

      Poista
    2. Presidentti Koivisto (kuten varmasti Terho ja Halla-ahokin) oli isänmaallisia miehiä.
      Koivisto oli sodassa taistelemassa itsenäisen maan puolesta, mukana jälleenrakentamisessa ja lopuksi vielä kehittämässä maata suomalaisille.
      Tämän soisi kaikkien nykysuomalaistenkin ymmärtävän.

      Poista
    3. Koivisto kuitenkin salli inkeriläisten hallitsemattoman muuton Suomeen, vaikka heillä venäläisen kulttuurin omaksuneina tiedettiin olevan suuria kotoutumisongelmia maahamme.

      Inkeriläisiä tuli Koiviston päätöksellä maahamme saman verran kuin mitä tuli väkeä vuoden 2015 suuressa kansainvaelluksessä.

      Poista
    4. Inkeriläisistä ei kuitenkaan tullut pysyvää ongelmaa...

      Poista
  3. Pakolainen on turvapaikan saanut turvapaikanhakija. Viime vuonna tehdyistä 7745 myönteisestä turvapaikkapäätöksestä turvapaikan sai 4586 ihmistä. Loput yli 3100 saivat jäädä muilla perusteilla.

    Kielteisiä päätöksiä tehtiin yli 14.000 ja heistä suuri osa notkuu Suomessa edelleen. Osa on saanut valituksen kautta jäädä, suurella osalla valituskierre on kesken ja jotkut ovat aloittaneet sen uudestaan, osa on pitämässä mielenosoitusta rautatientorilla, osa on paperittomia eli laittomasti maassa olevia.

    Koko homma on levinnyt käsistä. Ja huonommaksi menee.

    Pauli Vahtera

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Erityisen käsittämätöntä on tuo uudelleen aloittamisen salliminen.

      Poista
  4. "Matkan seuraava etappi oli Israel, jossa Trumpit vierailivat juutalaisten pyhänä pitämällä Itkumuurilla.
    Siellä presidentin tytär Ivanka Trump piti päässään pientä mustaa hattua, sillä hän on kääntynyt ortodoksijuutalaiseksi."

    http://yle.fi/uutiset/3-9632076

    On aina syytä vähintäinkin varoa kaikkia ääriuskovaisia, oli kyse mistä uskonnosta tahansa.

    Jos uutinen pitää paikkansa, tulee kylmä väreet kun tietää, että ydinaseiden koodin haltijan neuvonantajana on ortodoksijuutalainen vai olisiko peräti kaksi?

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Ortodoksijuutalaisuus

    Toivoa täytyy myös, että tulevalla PS johtajalla on edes jonkinlaisia suhteita länteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika huono uutinen tosiaan. Onneksi presidentti itse ei liene ääriuskovaisia.

      Poista
  5. Hylkypäätöksen Migriltä saaneet on eristettävä keskuksiin, joille voisi antaa vanhan hyvän nimen - turvasäilö.

    VastaaPoista
  6. Ylewatch-blogistilta taas osuvaa tekstiä:

    ”ISLAMILAINEN RULETTI MANCHESTERISSÄ

    Poliittis-taloudellisen pseudoeliitin Eurooppaan päästämien islamilaisten terrori-ruletti osui tällä kertaa Iso-Britannian Manchesteriin.

    Läntisiä kansakuntia hallitseva globalistinen ”eliitti” ei yksin ole syyllinen siihen, että Eurooppaa miehittää käenpoikien väestö, josta muiden vakavien ongelmien lisäksi sikiää myös terrorismi. Ranskalaisten, saksalaisten, belgialaisten ja ruotsalaisten tapaan myös britit ovat pitkälti muukalaisten aisankannattajia, koska he eivät ole äänestyskopeissa rasismin pelossa uskaltaneet äänestää edes niitä, jotka haluavat ainoastaan hidastaa kolmannen maailman invaasiota. He ovat tieten tahtoen valinneet valtaan ne, jotka päästävät maahan muukalaisia, joista matemaattisella varmuudella tietty osa syyllistyy paikallisväestön murhaamiseen joko terrorismin tai arkisen katuväkivallan muodossa.

    Vaikka täällä Euroopan pienessä koilliskolkassa ei ole vielä tapahtunutkaan islamilaisten terrori-iskua, saattaa se ennen pitkää olla todennäköistä, koska poliittinen johtomme ei tee mitään ei-eurooppalaisen vierasväestön vyörymiselle maailman ainoaan suomalaisten kotimaahan. Nimittäin 17. toukokuuta Yle kertoi uutisen, jonka mukaan Maahanmuutto ennätyslukemiin viime vuonna – Suomesta lähteneiden määrä myös kasvussa. Huolestuttavinta uutisjutussa on se, että maahanmuutto kiihtyi etenkin EU:n ulkopuolelta huomattavasti.

    Tietysti suurin vastuu yhteiskunnallisesta epävakaudesta lankeaa viime kädessä valituille politiikoille sekä näkyville mielipidejohtajille. Kansa voi olla harhaanjohdettua kuten Suomessa vuonna 1918, mutta päättäjien pitäisi olla aina tietoisia ratkaisujensa seurauksista. Siksi poliitikot ja intellektuellit, jotka edesauttavat kantaväestön syrjäyttämistä kolmannen maailman maahantunkeutujilla, eivät ole muuta kuin islamilaisen vihollisen yhteistoimintamiehiä, kollaboraattoreita. Sellaisina heitä pitäisi myös kohdella.

    Euroopan kansojen säilymiseen vihamielisesti suhtautuva poliittinen, taloudellinen ja kulttuurinen ”eliitti” on massiivisella propagandallaan onnistunut vaalikarjan pään kääntämisessä, jossa ensisijaisessa roolissa on ollut nationalismin demonisointi. Toisena indoktrinaation lähteenä on loppumaton hokema, jonka mukaan diversiteetti eli moninaisuus on rikkaus ja voimamme. Tosin kiihtyvän islamilaisen terrorismin myötä kovakalloisemmallekin monikultturistille on käymässä selväksi, että ”voimavaraa” löytyy enää vain virallisista juhlapuheista ja kympin tyttöjen ainekirjoituksista…”

    Koko artikkeli: http://ylewatch.blogspot.fi/2017/05/islamilainen-ruletti-manchesterissa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhtenä tämän blogin lukijana esittäisin, että jos haluat asiaa julkituoda, linkki riittää.
      Ei tarvitse koko blogia kyllästää toisten teksteillä.
      Mehän olemme vain vieraina täällä :)

      Poista
  7. "Tietoturva-asiantuntija totesi myös sen tosiasian, että yhteiskunnan tekevät ihmiset. Syyria tai Afganistan ovat sellaisia kuin ovat siksi, että sikäläiset ihmiset ovat rakentaneet maansa sellaisiksi kuin ne ovat. Sama koskee Suomea."

    Erään teorian mukaan kehitysmaat ovat kehitysmaita siksi, että niissä asuu kehitysmaalaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki kehitysmaista jotkut ovat nousseet kehittyneiksi maiksi. Meitä lähinnä on oma isänmaamme Suomi, jota saattoi hyvällä syyllä pitää kehitysmaana vielä 150 vuotta sitten. Tosin silloin Suomi oli ollut vieraiden vallanpitäjien miehittämänä satoja vuosia. Itsenäisyyden jälkeen kehitys hyvinvoivaksi länsimaaksi oli varsin nopeaa.

      Muista maista hyvä esimerkki on Etelä-Korea. Jotain on sielläkin tehty oikein, vaikka korealaiset ovat pysyneet korealaisina. Kuten myös Pohjois-Korealaiset.

      Poista
    2. Vielä sen verran, että näkisin esimerkiksi Syyrian tilanteen eskaloituminen sisällissodaksi siksi, että syyrialaiset ovat syyrialisia ts. minikulttuuninen yhteiskunta. Ilman ulkopuolisten väliintuloa sota olisi sodittu jo kauan sitten ja maassa olisi koittanut rauha hiukan samaan tapaan kuin Suomessa 99 vuotta sitten - joko Al-Assadin tai jonkun muun hallinnon alla. Sellaisia ovat syyrialaiset.

      Afganistanissa taas asioita sotkee uskonnollis-poliittinen voimapooli, jonka länsimaat ovat syrjäyttäneet vallasta, vaan ei kannatuksestaan eikä sotavoimaltaan. Käytännössä maa palaa keskiaikaan välittömästi jos se jätetään oman onnensa nojaan. Eli jos afgaanit saisivat päättää vallitsisi maassa Talebani-hallinto. Sellaisia ovat afgaanit.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!