keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Tappaako talouskasvu populismin?

Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen arveli populismin  kuihtuvan vähitellen nyt kun talous on jälleen piristynyt. Populismilla hän tarkoitti "yksinkertaistavaa ja tunneperäistä kansaan vetoamista".

Suomessa populismia näyttäisi Rahkosen mukaan edustavan Perussuomalaiset, jonka  kannatus supistui merkittävästi edellisistä vaaleista. Niillä tai muiden maiden kansallismielisillä populistipuolueilla "ei ole tarpeeksi kannatuspohjaa, jotta ne voisivat päästä hallitsevaan asemaan maidensa poliittisissa elimissä".

Nykytilannetta kuvatessaan Rahkonen on tietenkin oikeassa. Toisaalta ns. populistit ovat monissa muissa maissa onnistuneet vaikuttamaan tehokkaasti ainakin maahanmuuttokysymyksiin - Iso-Britanniassa myös EU-jäsenyyteen.

Rahkosen pääteesin, eli talouskasvun vaikutus populismiin jää nähtäväksi. Uskon kyllä, vakaan yhteiskunnan oloissa populismin kannatus ja taloustilanne ovat kääntäen verrannollisia. Mutta entä silloin kun yhteiskunnan perusrakenteet ovat muutoksessa.

Suomen kohdalla kyse on lähinnä väestörakenteesta. Maamme väestö on kyselytutkimuksissa hyvin kriittistä humanitaariselle maahanmuutolle, mutta on talouslamankin aikana äänestänyt löysän maahanmuuttopolitiikan puolesta. Siitä huolimatta Perussuomalaisten hallitusvastuu on johtanut jonkinasteisiin kiristyksiin.

Kiristyksistä huolimatta on humanitaarinen maahanmuutto jatkunut vuoden 2015 tulijapiikin jälkeenkin useiden tuhansien ihmisten vuosivauhdilla. Tänä keväänä maahanmuutto Välimeren yli on jälleen kiihtynyt ja edessä saattaa hyvinkin olla uusi tulijamäärien kasvu lieveilmiöineen.

Myöskään Etelä-Euroopan talouskriisi ei ota laantuakseen. Kreikka ei tule maksamaan velkojaan, vaikka talous onkin muuten tervehtynyt ja Italiasta kuuluu edelleen huolestuttavia uutisia. Kreikan rahavirrat on toistaiseksi kääritty kansalaisilta piiloon, mutta Italian talouden romahtaminen saattaisi nostaa EU-kriittisyyden määrää myös Suomessa.

Saatamme siis lähitulevaisuudessa saada eteemme mielenkiintoisen dilemman. Miten kansa reagoi tilanteessa, jossa Perussuomalaisten ja muun puoluekentän väliseen kannatukseen vaikuttavat ristiriitaiset tosiasiat? Yhtäällä humanitaarisen maahanmuuton lieveilmiöt ja ehkä myös uusi rahavirta suomalaisilta Etelä-Eurooppaan ja toisaalta talouden hyvä kehitys.

Tässä tilanteessa akateeminen minäni näkee upean tilaisuuden Rahkosen esittämän hypoteesin testaamiseen. Jään siis ns. kieli pitkällä seuraamaan kuinka Suomen ja muun Euroopan ns. populistien käy.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisten asenteet maahanmuuttoon ovat kohdallaan
Länsimaisen demokratian kiirastuli
Populismi ja demokratia - identtiset kaksoset?

17 kommenttia:

  1. "Rahkosen pääteesin, eli talouskasvun vaikutus populismiin jää nähtäväksi. Uskon kyllä, vakaan yhteiskunnan oloissa populismin kannatus ja taloustilanne ovat kääntäen verrannollisia."

    Juuri näin. Väitän että varsinkin nyt kun "oikeisto/keskusta"hallituksemme+ PS on saanut päätökseen leikkauslistansa ja jäädyttänyt kokonaisveroasteen korotuksen, ne ihmiset joille on kertynyt (satoja miljardeja?) säätötileille rahaa uskaltavat nyt vihdoin käyttää niitä järkeviin investointeihin/remonttiin, ja täten ovat saanet aikaan talouskasvun.

    Oma perheemme on uskaltanut, pelkäämättä säästörahojen "sosialisoimista", käyttää viime vuonna 10k€, ja tänä vuonna jo 22k€ järkeviin investoihin/remontteihin, jossa rahaa jää sekä valtiolle että suomalaisille firmoille. Ensin vuonna uskallamme vielä käyttää ainakin 20-30k€. Jos miljoona taloutta lisää kulutustustaan vaikka 10k€ vuodessa => 10 Mrd euron talousruiske.

    Pahoin pelkään että jos saamme v.2019 vasemmistolais/vihertävän hallituksen, kuluttajien (ainakin allekirjoittaneen) rahahanat menevät kiinni heidän pelätessään säästöjensä sosialisointia (=veroasteen nousua) => työttömyys nousee.

    Setarkos

    VastaaPoista
  2. Mitä on populismi? Kaikki käyttävät tuota termiä olettaen, että sen sisältö on kaikille selvä. Mutta ei se ole.

    Jok'ikinen poliitikko lupailee vaalien alla kaikille kaikkea hyvää ja mustamaalaa kilpailijoitaan toisissa puolueissa aina tilaisuuden tullen. Miten tämä eroaa ns. populismista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Innostitpa tekemään pientä lähdetutkimusta populismin käsitteestä. Yhtenäistä määritelmää ei löytynyt, kuten ei oikeastaan ollut oletettavaakaan, mutta tiettyjä yhteisiä tuntomerkkejä kylläkin. Ehkä selvin kokoava ominaisuus on se, että populismiin kuuluu vakaumus siitä, että etuoikeutettu eliitti hyväksikäyttää tavallisia ihmisiä. Sen mukaan paras toimintatapa tämän vastustamiseksi on massojen toiminta. Populististen liikkeiden ominaisuuksia ovat yleensä autoritäärisyys, jyrkkäsanaisen demagogian käyttö, jyrkkien ja ehdottomien vaatimusten esittäminen. Populismi voi olla niin oikeistolaista kuin vasemmistolaistakin. Ja kuten huomaamme, meillä vallitsevana on nimenomaan vasemmistopopulismi.

      Poista
    2. Minä olen huomannut että populistit kuuntelevat enemmistön huolenaiheita ja yrittävät korjata niitä saadakseen valtaa.

      Ei-populistit korjaavat ne ongelmat jotka heidän ideologiansa sallii heidän näkevän, ratkaisuilla jotka heidän ideologiansa sallii heidän tekevän.

      Eliitillä harvoin on mitään todellisia ongelmia ja eliitti saa tahtonsa läpi puolueiden kautta muutenkin, joten ei liene yllättävää että populismia leimaa myös eliitinvastaisuus, hengessä: "ajatelkaa nyt välillä meidänkin ongelmiamme!"

      -T

      Poista
    3. SS klo 12.20:
      Voitko heittää jotain vasemmistopopulismi esimerkkiä?

      Tähän asti olen pitänyt lähinnä Soinia populistina mutta häntä ei yleensä lasketa vasemmistoon?

      Poista
    4. Populismia käytetään yleensä selvästi pejoratiivisessa tarkoituksessa (jos se nyt kenellekään on suuri yllätys). Erään ihan pätevän tuntuisen tiivistyksen tähän viime vuosien ns. populismiin liittyen muistan jostakin lukeneeni (olikohan Vihavaisen blogista), että se on (ainakin toistaiseksi) ollut ei-liberaalia, mutta demokraattista vastareaktiota jo yli kolme vuosikymmentä jatkuneeseen liberaaliin, mutta epädemokraattiseen politiikkaan. Eipä ehkä tyhjentävä määritelmä, mutta on siinä sitäkin.

      Poista
    5. "Voitko heittää jotain vasemmistopopulismi esimerkkiä?"

      Li Andersson, Ville Niinistö, Emma Kari, ... Listasta tulisi pitkä. Näytteeksi voit googlata esimerkkejä heidän puheistaan.

      Poista
  3. Tuoko tulevaisuuden talouskasvu hyvää enemmistölle vai vähemmistölle?
    Kuinka kauan "kasvu" jatkuu?

    Kasvaako eriarvoisuus yhteiskunnassa vai miten sen suhteen tapahtuu?

    Seikkoja, jotka saattavat päivän aiheeseen vaikuttaa.

    Valitettavan tuttua on, että ainakin eriarvoisuus yhteiskunnassamme kasvaa.
    Sitä ei nykyisin edes pyritä estämään.

    En siis olisi populismia vielä hautaamassa...

    VastaaPoista
  4. Jos populismilla tarkoitetaan mm. maahanmuuttokritiikkiä, ja islamisaatio jatkaa voittokulkuaan, on minun vaikea uskoa, että kansan sivistystaso olisi romahtanut niin alas, että parantunut hyvinvointi tekisi heistä väkivaltaa edistävän uskonnon hyväksyjiä.

    Medialla ja sen välittämällä propagandalla on tietenkin vielä paljon vaikutusvaltaa, ja 'leipä ja sirkushuvit' riittänevät monille pysyttelemään poliittisesti korrektilla tiellä, joten jää nähtäväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 'leipä ja sirkushuvit"

      Sirkushuvien ohessa muutakin:

      "The average home has two washing machines":
      http://tapnewswire.com/2014/09/the-average-home-has-two-washing/

      Poista
  5. Kasvaahan tuo talous kun vähintään yli 5 miljardia (5.000.000.000,00) euroa otetaan joka vuosi lisää velkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta vain "populistit" uskaltavat mainita tämän.

      Poista
  6. "Maahanmuutto ennätyslukemiin viime vuonna – Suomesta lähteneiden määrä myös kasvussa"
    "Maahanmuutto EU:n ulkopuolelta kiihtyi huomattavasti."

    http://yle.fi/uutiset/3-9616911

    Suvaitsevaiston riemukulku siis jatkui viime vuonna mutta koska se johtaa Suomen alihankkijana toimivaksi Paskastania-valtioksi, uskon, että myös populismi tulee pysymään hengissä.
    Sillehän tuodan "polttoainetta" maahan koko ajan!

    http://hikipedia.info/wiki/Paskastan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän liittyen Ylewatch-blogisti kirjoittaa taas osuvasti:

      "PERHEENYHDISTÄMINEN ON "ELIITIN" KEINO MONINKERTAISTAA MUUKALAISTEN MÄÄRÄ LÄNNESSÄ

      Suomi on viimeisin Länsi-Euroopan maa, jossa poliittinen johto on luopunut periaatteesta, että maa kuuluu sen alkuperäisasukkaille ja että valtion tehtävä on ajaa historiansa jatkuvuutta ylläpitävän väestön etua. Käytännössä tämä näkyy siinä, että poliitikot yhdessä suuryritysten ja pankkimaailman kanssa eivät tunnusta enää etnisen suomalaisuuden arvoa, vaan ne näkevät ihmiset pelkkinä omaa etuaan ajavina juurettomina kuluttajina, jotka on vaihdettavissa toisiin "samanlaisiin" rajattomassa maailmassa. Tällaisessa mentaliteetissa ei välttämättä ole kyse siitä, että "eliitin" yksiulotteisen ja lyhytaikaisen hyötyajattelun taustalla olisi vain kyyninen petos, vaan jostain pahemmasta, sisäisen tutkan ja järkevän arviointikyvyn kadottamisesta.

      Historiantajun menettäminen on leviämässä myös apaattisen kansan keskuuteen, kun se on hiljaisesti hyväksymässä eliitin ja median indoktrinoiman käsityksen atomisoituneesta ihmisestä, joka on irti yhteisönsä historiasta ja verilinjasta. Kun kansakunnan henkinen turvamuuri on murrettu, ovelat pykälänviilajat ovat saanet rauhassa luoda muodollisen laillisuuden, jonka pakkovallalla maahamme päästetään vieraspopulaatiota ilman takarajaa. Porttien aukaisemisessa keinot on monet ja niitä käytetään eri tilanteiden mukaan, sillä kaiken päämääränä on vain ja ainoastaaan vierasväestön kasvattaminen niin pitkälle kunnes suomalaiset eivät kykene vähemmistöksi joutuessaan minkäänlaiseen itsepuolustukseen.

      Suomalaisten säilymisen kannalta yksi pirullisimmista lailla kruunatuista vääryyksistä on maahantuloautomaatti nimeltä perheenyhdistäminen. Yle uutiset kertoi tänään tv- ja verkkouutisissaan kahdesta erilaisesta muukalaispopulaatioiden volyymin kasvattamisesta, joita yhdistää perheenyhdistäminen. Molempien juttujen lausumattomana viestinä on, että Suomella on velvollisuus oman etunsa kustannuksella täyttää syyrialaisten ja filippiiniläisten yksilölliset haaveet..."

      Koko artikkeli: http://ylewatch.blogspot.fi/2017/05/perheenyhdistaminen-on-eliitin-keino.htm

      Poista
    2. Mvlehti kirjoitaa:

      "Vahtera: Rautatientorin mielenosoitus tehonnut
      Migri on antanut periksi median, mielenosoittajien ja heitä tukevien hyvien ihmisten painostukselle.

      Viime vuonna tehty ryhtiliike turvapaikkapäätöksien ehtojen kiristämiseksi on vähitellen sulanut kevään lumien myötä, kirjoittaa Pauli Vahtera blogissaan..."

      Artikkelin lopussa Mvlehti toteaa:

      "Vihervasemmisto syyllistää ne suomalaiset, jotka ottavat vastuun omasta elämästä. Se sama kansainvälinen vasemmisto, joka tappoi omaa kansaansa Afganistanissa ja sen jälkeen tulee Suomeen syyllistämään suomalaisia. Jos tässä jotain pitää hävetä, niin vihervasemmistolaisia idealisteja, jotka haluavat tuhota suomalaisen yhteiskunnan."

      http://mvlehti.net/2017/05/17/vahtera-rautatientorin-mielenosoitus-tehonnut/

      Poista
  7. "Populistinen" artikkeli?
    "SUOMI - KRIMINAALIKRATIA",
    http://rayhablogi.blogspot.fi/2017/05/suomi-kriminaalikratia.html

    Tässä "räyhäblogisti" antaa perustelut em. artikkelissa esittämilleen väitteille:

    "LAKI, LAITTOMUUS, RIKOS?",
    http://rayhablogi.blogspot.fi/2017/05/laki-laittomuus-rikos.html

    VastaaPoista
  8. Hallitusta ei paljoa kiinnosta mitä fluorivedellä lantrattu kansa on mieltä haluamisistaan.
    Maahantuotu väki haluaisi säilyttää islamilaisen identiteettinsä ja suomalaisten tulevan vastaan ajatusta, ovathan he täällä sosiaalietuuksien takia kuitenkin.
    Italia taas on niin läpikotaisin korruptoitunut ja (piilo)rikollinen maa, että ei ihme jos siellä on synkkää.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!