perjantai 26. toukokuuta 2017

Äärivasemmisto ja islamistit, kuin kaksi marjaa?

Vain pari päivää Manchesterin islamisti-iskun jälkeen tahtoivat kreikkalaiset anarkistit ilmeisesti osoittaa, etteivät pelkästään muslimit kykene terrorismiin, vaan sama taito löytyy myös poliittisen kentän äärivasemmalta. Kirjepommi entistä pääministeriä vastaan on yhtä typerää ja uljasta kuin teinityttöjen tappaminen iskelmäkonsertissa.

Tarkasti ottaen entiseen pääministeriin kohdistuneen kirjepommin lähettäjästä ei ole tässä vaiheessa täyttä varmuutta, mutta Kreikan poliisin mukaan anarkistit ovat todennäköisin vaihtoehto, koska he ovat aiemminkin syyllistyneet samanlaisiin hyökkäyksiin.

Tässä yhteydessä on hyvä muistaa myös, että takavuosikymmenien tuhoisin eurooppalainen terroristijärjestö eli baskien ETA tunnusti punaväriä. Samoin teki Baader-Meinhof-ryhmä, joka aikanaan terrorisoi saksalaisia. Myös Iso-Britanniaa terrorisoineen Irlannin tasavaltalaisarmeijan eli IRA:n poliittinen siipi eli Sinn Féi on poliittiselta agendaltaan vasemmistolainen.

Mitä tästä kaikesta opimme? Äärivasemmisto ja islamistit ovat kuin kaksi marjaa?

Entä mikä on poliittisen vasemmiston ja valtavirtaisen islamin suhde tähän marjapariin? Kuin äidin ja lapsen? Moitiskeleva, mutta viime kädessä ymmärtävä ja suojeleva?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Terrorivapaa pommi
Poliisin toiminta Tampereen mielenosoituksen yhteydessä on tutkittava
Nouseeko äärivasemmisto Suomessa?

11 kommenttia:

  1. Niin, olihan se Aatun ideologiakin kansallisSOSIALISMI,joka ei ollut oikeistolainen puhumattakaan ääri-oikeistolaisuudesta, johon natsismi on virheellisesti liitetty .

    Ja mitä tuo A.H:n sosialismi saikaan aikaan, maailmansodan ja holokaustin/kansanmurhan.

    Kommunismi on saanut aikaan vielä suurempia tappolukuja kuin sosialismi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä sitä Aatun porukkaa tuosta laitavasemmistosta erotakaan mikään muu kuin käytetty terminologia. Molemmilla oli kova parku demokraattisista oikeuksista joita käytettiin vallan hankkimiseen jota käytettiin demokratian hävittämiseen. Molemmat suolsivat hyökkäävää ja tosiasioista piittaamatonta propagandaa tuutin täydeltä ja pitivät kovaa parkua niistä, jotka esittivät toisenlaista informaatiota. Molemmat järjestivät omia tappelijaporukoitaan ja samalla pöyristyivät hirveästi, jos joku muukin moiseen viittaavaa teki. Molemmat hyökkäsivät rivokkaasti valtiokoneistoa vastaan ja syyttivät sitä mielipiteisden tukahduttamisesta samalla kun soluttivat sinne omia asiamiehiään, jotka todellakin tukahduttivat jyrkin ottein kaikkien muiden mielipiteitä. Yhteisten piirteiden listaa voisi jatkaa käytännössä loputtomiin.

      Poista
    2. Kansallissosialismin ja kommunismin suurin ero taisi olla siinä, että kansallissosialismi salli yksityisen yritystoiminnan, joskin valtion tiukassa valvonnassa. Toinen, opillinen ero oli suhtautuminen ihmiseen yksilönä:

      kansallissosialismin näkemyksen mukaan ihminen oli merkityksellinen vain osana kansaa. Nekin oli rankattu eritasoisiksi: arjalaisten kautta orjakansoihin päätyen tuhottaviin juutalaisiin.

      Kommunismi taas katsoo ihmisen olevan yhteiskunnan suuren koneiston pikku ratas, joka huonosti toimiessaan voidaan heittää menemään ja vaihtaa uuteen.

      Käytäntöön soveltamisen menetelmissä ei sitten ollutkaan mainittavaa eroa; eipä siis ihme, ettei Venäjällä vieläkään saa vahingossakaan puhua kansallisSOSIALISMIsta. Se on aina vain "fasismia".

      Poista
  2. Professori kirjoitti:
    "Entä mikä on poliittisen vasemmiston ja valtavirtaisen islamin suhde tähän marjapariin? Kuin äidin ja lapsen?
    Moitiskeleva, mutta viime kädessä ymmärtävä ja suojeleva?"

    US 24.5. "Husu Hussein järkyttyi Manchesterin iskusta: ”Ei taas – niin häpeällistä”"

    Jotenkin tulee mieleen laulun sanat:

    "sama kaiku on askelten kyllä vaistomme tuntee sen"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Artikkelin mukaan Husulla on 4 lasta.
      Jännä nähdä joskus tuleeko 2. polven maahanmuuttajista aikuisina kunnon suomalaisia vai pitäytyvätkö esi-isiensä kulttuurisessa viitekehyksessä?

      Poista
  3. Keksikö tämän kapitalisti vai kommari ja mikä on "turvapaikanhakijoiden aito tausta"?

    Turvapaikanhakijat palkattomassa työssä:

    "He olivat tehneet töitä kuukausitolkulla, ja palkkaa oli maksettu yhteensä nolla euroa."

    "– Se, että ravintolan toiminta perustui täysin ilmaiselle työvoimalle, oli kyllä aika järkyttävää, Jenu sanoo."

    Kyseessä ei ollut TE-toimiston työharjoittelu, vaan vastaanottokeskuksen epävirallinen työkokeilu. Työntekijöiltä löytyneiden sopimusten mukaan kuukausia jatkuneesta palkattomasta työstä oli sopinut paikallinen Hennalan vastaanottokeskus ravintoloitsijan kanssa.

    http://yle.fi/uutiset/3-9630144

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvita Isis pommeja suomalaisten tuhoamiseen vaan syrjäytetään ne työttömiksi!

      Poista
  4. "Egyptissä isku koptikristittyjä vastaan, yli 20 kuollut"
    "Asemiehet tulittivat kopteja kuljettaneita linja-autoja Kairon eteläpuolella."

    http://yle.fi/uutiset/3-9633711

    Euroopassa ei olla ihan vielä tällä asteella.

    VastaaPoista
  5. "Isis pitää hallussaan suurkaupunkia Filippiineillä – johdossa yksi maailman etsityimmistä terroristeista"

    http://yle.fi/uutiset/3-9633805

    Suvaitsevaiset kenties avaavat lentosillan Filippiineiltä Suomeen, että taas kaikki hätää kärsivät pääsevät taisteluita turvaan?

    Ehkä hieman retorinen kysymys mutta esimerkki siitä, että turvaa etsiviä ihmisiä kyllä maailmalta löytyy mutta edelleenkään Suomi ei voi olla koko maailman sosiaalitoimisto eikä turvasatama.

    Milloin tämän ymmärtävät sekä suvaitsevaiset että muut hyväntahtoiset maailmanpelastajat?
    Jotain muuta täytyy keksiä!

    30891 oli päivän luku Rauhanuskonnon laskurissa.

    VastaaPoista
  6. Nyt jo varmuuden vuoksi joku ilmoittaa, mikä taho on syyllinen, jos Suomessa tapahtuu terrori-isku. Eipä yllätä, kenen syyksi se jo etukäteen pannaan.

    Syytös tulee vasemmistolaisen taholta, kirjoittelee tuolla US:n puheenvuorossa. Hänen mielestään perussuomalaisten käytös (solvaaminen ym.) voi aiheuttaa iskun.

    Ovatkohan siis Britanniassa, Ranskassa, Ruotsissa, Saksassa jne. sikäläiset persut (ketähän ne muuten ovat?) aiheuttaneet terrori-iskut solvaamisellaan?

    Aivan uskomaton etukäteissyyllistäminen, mutta tuolta tyypiltä nyt ei voi muuta odottaakaan. Kirjoittelunsa tihkuu niin synkkää vihaa maahanmuuttokriittisiä kohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävä kyllä mainittu puheenvuoro ei ollut ensimmäinen lajiaan, samanlaisia on saatu kuulla jo edellisvuoden puolella.

      Poista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!