maanantai 16. kesäkuuta 2014

Tuen Alexander Stubbia ja Jussi Niinistöä

Uuden puheenjohtajansa Alexander Stubbin johdolla kokoomus on vaatinut Suomea irtautumaan maamiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta. Samaa on vaatinut jo aiemmin puolustusvaliokunnan puheenjohtaja, perussuomalaisten Jussi Niinistö.

Sen sijaan ulkoministeri Erkki Tuomioja on tyrmännyt ajatuksen. Näin siitä huolimatta, että itärajamme takana on yli 140-miljoonan asukkaan Venäjä, joka on Ukrainan toimillaan osoittanut olevansa vaarallinen naapuri. Eikä se ole allekirjoittanut samaista sopimusta.

Myös Suomen sopimukseen liittymisen aikaan puolustusministerinä toiminut Seppo Kääriäinen on ottanut asiaan kantaa muistuttamalla, että päätös sopimukseen liittymisestä tehtiin Kataisen hallituksessa yksimielisesti ja epäilemällä Stubbin näin muuttavan kokoomuksen ulkopoliittista linjaa.

Minulle tästä tuli mieleen poliittisen heräämiseni aika 1970-luvulla, jolloin presidentti Kekkonen ja vallan kahvassa tiukasti hänen tuellaan istunut keskustapuolue käyttivät samantapaisia lausahduksia sisäpoliittiseen leimaamiseen ja kokoomuksen pitämiseen hallituksen ulkopuolella.

Niin tai näin. Toivotan kokoomukselle ja perussuomalaisille menestystä heidän pyrkiessään irrottamaan Suomen Ottawan sopimuksesta. Koska irtautumiselle on Iltasanomien nettikyselyn mukaan myös selvä Suomen kansan enemmistön tuki, voi Stubb pääministerinä yhdessä presidentti Sauli Niinistön kanssa toimien ottaa perustuslain mukaisesti ulkopolitiikan ohjakset käsiinsä ja ryhtyä saman tien toimenpiteisiin vapauttakseen meidät tästä maailmanparantajana profiloituneen Tarja Halosen aloitteesta rakennetusta vakavasta turvallisuusvajeesta.

Jos ja kun näin tapahtuu, kiitän syvästi.

Aiempia ajatuksia samasta aiehpiiristä:
Suuria itämaisia sotasankareita
Mitä meidän tulee oppia Venäjän aggressiosta Ukrainaa kohtaan
Ottawan sopimus täytäntöön!


8 kommenttia:

  1. Minusta irtautuminen Ottawan sopimuksesta (ehkä epärealistista että toteutuisi), tai edes sen julkinen ajaminen Suomen puolustuspolitiikan uutena linjauksena olisi signaali jota rajan-takanakin ymmärretään. Alati nousevat puolustusvoimien materiaalimenot suorastaan pakoittavat harkitsemaan sitä vakavasti. Se realisesti mahdollistaisi myös NATO-liittoutumattomuuden tulevaisuudessa, kaska ainoastaan maavoimat voivat vallata...

    VastaaPoista
  2. Laitanpa ihan linkkiä suoraan Takkiraudasta.
    http://takkirauta.blogspot.fi/2014/01/ottawana-osapuolena-miinasopimuksessa.html

    Viuhkaräjähdepanos eli VRP koulutetaan peruskaudella joka ukolle armeijassa. Aktiivisena (eli narulla laukaistava) ja passiivisena (naru vedetty kulku-uran yli). Sitten on vielä näitä paukku- ja valohälyttimiä. Pava vastaa aika lailla putkimiinaa asennustavaltaan, mutta räjähdyksen sijaan tulee noitapillimäinen ääni ja valoshow. Pavalla itsestään on aika vähän käyttöä, mutta kun se joka harjoituksessa on, niin miinan asennustakin tulee harjoiteltua.

    Lisäksi reserviupseerikurssiin kuuluu parin päivän pommikoulutus, jonka tietoja yhdistelemällä periaatteessa telamiinankin saa asennettua passiiviseksi "jalkamiinaksi". Tai sitten voi rakentaaa hernekeittopurkista, nauloista ja TNT-palikasta improvisoidun putkimiinan.

    Ottawan sopimus ei siis alenna millään tavalla Suomen puolustuskykyä. Kyllä ne Venäjällä tämän tietää, mutta milläs sitä kritisoi kun eivät ole itse sopimuksessa mukana.

    Ja toisaalta. VRP toimii pelotteena siinä missä perinteiset sakara- ja putkimiinatkin, mutta ovat helpompi raivata. Jos Venäjä hyökkää ja pääsee etenemään ja lopulta valtaaa Suomen verisen sissisodan jälkeen, niin ne miinat jäävät suomalaisten kiusaksi. Miinoitus on helppo raivata kun on olemassa kartat, mutta mitäs sitten jos niitä karttoja ei ole.

    --

    En kyllä ihan ymmärrä Stubbin heittoa Ottawan sopimuksesta perääntymisestä. Mikä tässä on tarkoitus? Viimeisetkin kielletyt miinat on tuhottu jo. Pitäisikö uusiin, mutta vanhanaikaisiin miinoihin laittaa se 200 miljoonaa? Kalusto vanhenee armottoman nopeasti. Vanhimmat käytössä olevat rynnäkkökiväärit ovat 60-luvun alkupuolelta, uudet hävittäjät tarvitaan, Rauma-luokan ohjusveneet ovat käyttöikänsä päässä jne.

    Toivottavasti miinakiellosta perääntymistä ei käytetä keppihevosena muiden kalustohankkeiden laiminlyömiselle...

    Ystävällisin terveisin, Moottormiäs

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole koskaan epäillyt suomalaisten kykyä improvisoida sotatekniikkaa. Olihan Molotovin coctailkin aikanaan tehokas ase. Mutta ei se yhtä tehokas ollut kuin asiallinen panssarintorjuntakalusto olisi ollut.

      Sakaramiinat eivät montaa senttiä maksa. Eivätkä putkimiinatkaan. Niiden tärkein käyttötarkoitus on panssarimiinakentän raivaamisen vaikeuttaminen. Siinä suhteessa keskeistä on näiden haitakkeiden havaitsemisen vaikeus.

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Meinaako proffa että Niinistö ja Stubb voisivat pistää Tuomiojan ahtaalle?

    Kokoomusta pitää syyttää siitä että se antoi Halosen ajaa miinakieltosopimukseen liittymistä 1997. Se olisi voinut hallituspuolueena riitauttaa sen ja yrittää torpedoida hankkeen ja vaatia Halosen eroa, tai tehdä siitä hallituskysymyksen uhata kaataa hallitus.

    Kokoomus hyväksyi miinakiellon eduskunnan äänestyksessä 2011. Se olisi voinut äänestää sitä vastaan tai mieluiten vaatia että hallitus vetää esityksen pois eduskunnasta ja heittää sen roskakoriin.

    Sitäpaitsi miinoja ei ole kylvetty maahan. Ne ovat piilopaikoissa, ja ne otetaan esille ja kylvetään vain sotatilanteessa. Koko miinakieltosopimus on pelkkää "mitä ne meistä ajattelee"-politiikkaa. Kansainväliset sopimukset ja "kansainväliset sopimukset" ovat sellaisia että niitä voi tulkita miten tahansa ja niistä voi halutessaan irtautua. Muutenkin ne ovat pelkkiä sisäpoliittista retoriikkaa joita käytetään lyömäaseina vastustajia vastaan.

    Suomalaista politiikkaa on YYA-ajoista asti vaivannut se että jokin asia perustellaan jollain ulkopuolisella voimalla. Meidän täytyy tehdä näin koska jossain muualla määrätään näin. Oli kyseessä sitten ulkovallat, ylikansalliset instituutot, ulkomaiset mediat tai yksittäiset ulkomaiset henkilöt.

    Suurvallat noudattavat kansainvälisiä sopimuksia ja "kansainvälisiä sopimuksia" vain jos silloin kun huvittaa. Muutoin suurvallat tekevät itse itselleen omat säännöt joten he noudattavat vain niitä .

    Ulkopolitiikan ja turvallisuuspolitiikan tulee olla edunvalvontaa eikä mitään muuta. Reaalipolitiikkaa ja tarvittaessa kyynistä sellaista.

    Totesin Yrjöperskeleen blogissa että ulkoministerin posti sopii huonoiten "älykölle" ja parhaiten "mafiapomolle". "Älykkö" ei kykene realismiin mutta "mafiapomo" kykenee. Linkki:

    http://yrjoperskeles.blogspot.fi/2014/04/antero-larvanen-ja-rauha-meidan.html?showComment=1398030146476#c7651307777632793079

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuomiojan voi syrjäyttää tässä asiassa. Ja sopimuksesta irtautumisen voi ottaa yhdeksi asiaksi seuraavissa hallitusneuvotteluissa. Ainakin Stubilainen kokoomus ja Soinilaiset perussuomalaiset löytävät tästä yksimielisyyden. Enkä usko keskustankaan viime kädessä vastustelevan. Demareilla ei ole merkitystä siinä tilanteessa, etenkään jos puolueen kannatus jää reiluun kymmeneen prosenttiin. Sitä paitsi Rinne on ensi metreillään osoittautunut yllättävän realistiseksi poliitikoksi.

      Poista
  5. Ottawan sopimuksesta irtautumista ei noteerattaisi maailmalla mitenkään, korkeintaan Tuomiojan kaveripiirissä saattaisi joku kommentti irrota.

    Suomen puolustuksen ongelmia eivät henkilömiinat ratkaise, nykysodankäynnissä staattiset puolustusrakenteet pystytään kyllä kiertämään jos ei muuten niin ilmojen kautta. Ja sanon tämän pioneeriupseerin koulutuksen saaneena. Ennemmin toivoisin että MRLS -järjestelmälle ostettaisiin kunnollisia raketteja joiksi lasken paitsi sirotemiinakasetit myös panssaria läpäisevät rypälepommit. Tornilla olisi käytössäään nykyaikainen, maastokelpoinen, helposti kätkettävä, tulivoimainen ja pitkälle ulottuva ase jolla henkilömiinat piti korvata mutta kukkahattuilu (Oslon sopimus) pilasi tuonkin.

    Tosin USA on tuomassa markkinoille seuraavan sukupolven ammukset jotka kuulemma täyttävät (kiertävät?) sekä Ottawan että Oslon sopimuksen humanitääriset kriteerit. (Ase joka tappaa humaanisti!)

    VastaaPoista
  6. Minusta suhteet muihin maihin, esimerkiksi Venäjään, voidaan hoitaa muulla tavalla kuin miinoin tai muilla aseilla. Eiköhän puhe auta.

    Siis kannatan miinakieltoa, pidän sitä jopa välttämättömänä. Vain idiootit käyttävät aseita. Vastapuoli on kyllä idiootti, jos me sitä sellaisena kohtelemme. Eikö olisi aika järkiintyä? Se järkiintyminen on aloitettava omasta itsestä eikä odotettava, että muut sen tekevät.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!