Perussuomalaisten helsinkiläinen varavaltuutettu Mika Merano julkisti eilen pamfletin, jossa arvioidaan suomalaisen – lähinnä Suomen Akatemian – tiedepolitiikkaa. Sen perimmäinen sanoma on, että lähinnä, mutta ei pelkästään, humanististen tieteiden julkiseen rahoitukseen on sekoittunut wokeltavaa politiikkaa, minkä seurauksena rahoitettavaksi on päätynyt kelvottomia hankkeita.
Koska pamfletti herätti jo etukäteen keskustelua, jonka seurauksena Suomen Akatemia lähetti jopa jonkinlaisen varoituskirjeen tutkijoille, ajattelin nostaa tässä esille Meranon oman pääviestin suomalaiselle tiedeyhteisölle. Minun ymmärtääkseni se kuuluu näin: tiede on erittäin tärkeää ja siksi tutkijoiden tulisi ottaa vastuu omien tieteenalojensa uskottavuudesta vaatimalla poliittisesti värittyneiden agendatutkimusten poistamista julkisen rahoituksen piiristä.
Lisäksi Merano vaati, että tutkimusrahoituksen viime kädessä veroistaan kustantavalla tavallisella kansalla tulee olla mahdollisuus ymmärtää, mitä heidän rahoillaan on tehty ja saavutettu. Ja siksi jokaisen rahoitetun hankkeen tuloksista ja merkityksestä tulisi saattaa julkisesti nähtäväksi kansantajuinen raportti.
* * *
Nähtäväksi jää, onko Meranon pamfletilla vaikutusta Suomen Akatemian toimintaan. Omalta osaltani totean, että hänen ulostulonsa on hyvin perusteltu ja sellaisena sen soisi tulevan huomioiduksi suomalaisessa tiedepolitiikassa.
Siksi pamfletissa listatuksi tulleiden – kelvottomiksi väitettyjen – hankkeiden vetäjillä ja rahoituspäätökset tehneellä Suomen Akatemialla on suorastaan velvollisuus tulla puolustamaan tekemisiään. Siis kertomaan miksi rahoitetut hankkeet olivat tärkeitä suomalaiselle ja kansainväliselle tiedeyhteisölle, minkälaista tieteellistä tietoa niillä haluttiin saavuttaa ja miten niiden löydöksiä oli tarkoitus hyödyntää. Tai vaihtoehtoisesti tunnustaa, että Meranon kritiikki oli aiheellista.
Ihan lopuksi totean, että olen johtanut Suomen Akatemian rahoittamia projekteja, joten tiedän, että ainakin minua rahoittaneet toimikunnat ovat aina vaatineet tuomaan esille edellä mainitsemani asiat sekä tutkimussuunnitelmaan että myös hankkeen loppuraporttiin. Siten tämän tehtävän, eli näiden asioiden viestiminen kansantajuisella kielellä, ei pitäisi olla kenellekään tutkijalle – tai edes Suomen Akatemian toimihenkilöille – kovin vaativa tehtävä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tutkijatohtori Daria Krivonos, kansanedustaja Wille Rydman ja Suomen Akatemian tehtävä
Tieteestä ja sen tarpeellisuudesta
Suomen Akatemian roolista tieteen rahoittajana
Tällaista haittatoimintaa ja tyhjäkäyntiä esiintyy armaassa Suomemme maassa kaikkialla, missä veronmaksajan rahaa on käytössä. "Rahaa on!" - menttaliteetti on yhä voimissaan. Saavutetuista, aiheettomista eduista ei vaan haluta luopua - mutta sehän on inhimillistä. Lisäksi turhaakin turhemmat akateemiset koulutushaarat tulee reivata (merenkulussa se tarkoittaa purjeen pinta-alan pienentämistä kovalla tuulella aluksen vakauden parantamiseksi).
VastaaPoistaAkatemian omien sääntöjen mukaan hankkeista pitää olla tiivistelmät, jotka ovat ymmärrettäviä ja joissa vältetään tieteenalan erikoistermejä. Akatemia ei noudata omia sääntöjään ainakaan Meranon esiinnostamien hankkeiden kohdalla. Mutta tämä lienee taas kerran hyväksyttävää, koska hankkeiden vetäjät ovat hyviä punavihreitä ihmisiä.
VastaaPoistaOikein. Suomessa saa tutkia mitä tahansa, mutta mitä tahansa ei ole oikeus tutkia verorahoitteisesti.
VastaaPoistaSaattaa tuo tutkimuksen tarkoituksen ja tulosten esittäminen selkeällä, kansantajuisella suomenkielellä olla liian vaikeaa noille "tutkijoille". Kas kun he eivät voi silloin piiloutua vähän tunnettujen sivistyssanojen ja epämääräisten termien muurin taakse.
VastaaPoistaOnhan näitä täysin tuulesta temmattuja tutkimuksia keksittyine lähteineen noteerattu tieteellisissä julkaisuissakin! Nolompi juttu niille, mutta hupsista vaan ja kuinka sattuikaan! Nykyään ei voi luottaa juuri mihinkääna,
PoistaWoke-tutkijoille tulisi riittää Koneen säätiön rahoitus. Silloin asiallinen, yhteiskuntaa hyödyttävä tutkimus, saisi sen rahoituksen verovaroista mihin tällä yhteiskunnalla on varaa.
VastaaPoista"Koneen Säätiö on itsenäinen ja riippumaton organisaatio. Säätiön tavoitteena on olla tiede- ja taidepoliittisesti valpas tieteen ja taiteen rahoittaja, joka aktiivisesti etsii ja tarjoaa vaihtoehtoja valtavirralle."
Mitä tiedettä tai taidesuuntausta Elokapina edustaa? Ehkäpä joku tekee tutkimuksen, missä läpötilassa vihreät eivät saa palelluta takapuoliaan kylmällä asvaltilla istumisesta, niin on turvallisempaa järjestää uusia istujaisia haittaamaan kanssaeläjien elämää ja turvallisuutta?
PoistaKäsitykseni on, että Akatemian rahoitettaviksi tarkoitettujen tutkimushankkeiden arvioinnissa on mukana myös kansainvälisiä asiantuntijoita - näin ainakin luonnontieteen alojen kohdalla. Nämä asiantuntijat valittaneen kuitenkin hakijan ehdotusten perusteella - hakijahan tuntenee parhaiten alansa keskeiset tutkijat ja -ryhmät. Tuskinpa kukaan ehdottaa hankkeen arvioijaksi aiheeseen kriittisesti tai torjuvasti suhtautuvaa henkilöä - ja piiri pieni jatkaa pyörimistään.
VastaaPoistaKuka tietää, paljonko Suomessa on koulutettu nolla-yhteiskuntatieteiden maistereita, ja mikä on keskimääräinen opiskeluaika? Eikö se messias-Li kun oli opetusministerinä, lausunut, että suomalaisista nuorista pitää saada korkeakoulututkinto kolme neljäsosalle? Missä autonasentajat, hitsaajat, auton kuljettajat, sähkömiehet, muurarit, putkimiehet, metallimiehet jne. jne?
VastaaPoistaNuo viimeksi mainitut ovat niitä, jotka maksavat viulut. Ilman heitä olisi arki paljon vaikeampaa, mutta tohtorinhattunsa kalan ilmarakkoa tai talitintin varpaanvälejä tutkimalla saaneiden vaikutus menee miinuksen puolelle, koska ilmainen koulutus on maksanut yhteiskunnalle maltaita! Marinin hallitus takasi vielä ulkomailta tulevien opiskelijoiden perheenyhdistämisen ja pääsyn suomalaisen sosiaaliturvan piiriin. Viime vuonna näitä tulijoita oli jo 40% kaikista maahanmuuttajista. Rahaa on ja Suomi rikas maa, eikä tämäkään ole keneltäkään pois, mitä nyt englanninkielisten opetusohjelmien lisäys ja sitäkin kautta suomalaisten nuorten jääminen ilman opiskelupaikkaa! Ihmetyttää, että näitä ohituskaistoja järjestetään kaiken aikaa lisää. Ehkä mennään sillä Tuppuraisen reseptillä, että oman maan etujen ajattelu on vahingollista. Hyvin tuntuu kuitenkin gallupeista päätellen sopivan ainakin vasemmistolle.
PoistaKysymäsi henkilöt ovat siellä työttömien loppumattomalla listalla. Maan hiljaisia tai hiljennetyjä joista ei saa puhua ellei halua tulla nimetyksi vihapuhujaksi tai mikä pahinta/parasta risitinatsipersuksi!!!
PoistaPilapiirtäjä Ville Ranta, joka siirtyi Iltalehdestä Hesariin 2024 (sopiikin sinne paremmin ajamaan agendaansa) ylitti tässäkin k.o. asiassa riman törkeydellään. Suomen Akatemian avustuspäätöksiä kritisoineen tavallisen kansan hän kuvasi riekkuvana apinalaumana. Kun Riikka Purra kuvasi takavuosina koki seksuaalista ja mautonta häirintää turkkilaisessa ravintolassa (jossa hän oli lounaalla miehensä kanssa) ja nimitti siihen syyllistynyttä miestä apinaksi, jo nousi tiedotavassa mediassa haloo, että Riikka Purra haukkui turkkilaisia apinoiksi. Tästä Rannan pilakuvasta tuskin nousee mitään meteliä, koska se on oleviaan huumoria!
VastaaPoistaSuomen Akatemia norsunluutornissaan ei tajua, että se käyttää mielivaltaisesti kansalta veroina kerättyä rahaa ja että normaalijärjellä varustetut kansalaiset suuttuvat kun esim. yhteensä jo pelkästään miljoona eroa menee kahteen tutkimukseen eli intiimeihin kohtaamisiin kynsistudioissa tai julkitehdyn ulosteen tutkintaan taiteessa ja politiikassa. Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Hallitus voi ronskilla kädellä hyvin vähentää akatemian rahoitusta; sille on sata kertaa parempia ja tärkeämpiä kohteita tässä kroonisessa rahapulassa rypevässä Suomenmaassa!
Ko ville on tosiaan "pilapiirtäjä". Tekee pilkaa ja pilaa oikeiden poliittisia satiireja ja muita kantaaottavia PILAPIIRTÄJIÄ mokomilla töherryksillään.
PoistaJopa visivuotias tyttären tyttärenikin osaa piirtää paremmin omia sanoittamiaan juttuja. Nuo villen töherrykset ovat apukoulualisen tasoisia kuten tekstinsäkin joissa ei ole muuta ideaa kuin haukkua ja halveksia eri mieltä olevia. Eli taattua hamasin sanomien laatua:)
Ville Ranta on VALEPILAPIIRTÄJÄ!
PoistaMinusta tuolle DI Mika Meranon kirjoittamalle pamfletille pitäisi antaa tietokirjallisuuden Finlandia-palkinto.
VastaaPoistaKannatetaan. Liian kauan näitä(kin) asioita on kansalta pimitetty.
PoistaOlen lukenut Itä-Suomen yliopiston Kulttuurintutkimus-lehteä, ja huomannut merkillisiä asioita:
VastaaPoistahttps://karirydman.blogspot.com/2025/09/luokkatietoisuutta-ita-suomen.html