sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Turkistarhaus on kiellettävä!

Uudessa Suomessa Jani Kuusela kyseli, että "millä keinoin turkistarhausta koskevan kansalaisaloitteen allekirjoittaneet korjaisivat sen 300 miljoonan euron ulkomaankaupan vajeen, joka syntyisi siitä jos turkistarhaus kiellettäisiin Suomessa?"

Kysymys on erinomainen, joten tarjoan tässä muutaman ajatuksen siihen liittyen.

Mahtaisivatkohan allekirjoittajat luopua reilusta neljänneksestä kehitysapua? Sen määrä on vuodessa noin 1,1 miljardia euroa. Tosin kehitysavusta iso osa kiertyy takaisin Suomeen, eikä raha siten jää kokonaan kehitysmaihin (eli ulkomaille). Pitäisi siis itse asiassa vähentää ehkä puolet kehitysavusta, jotta turkistarhauksesta voitaisiin vaihtotaseen kärsimättä luopua kokonaan.

Vai keksisivätköhän allekirjoittajat yhden uuden supercellin? Sellaisesta saa muistini mukaan neljässä vuodessa pari miljardia. Myyntirahoilla allekirjoittajat voisivat sitten ostaa kaikki turkistarhat pois maleksimasta.

Kauppahinnaksi muodostuisi todennäköisesti kiinteän omaisuuden arvo (tarhat) sekä niiden päälle tuotto-odotuksiin perustuva lisähinta. Uskoisin kahden miljardin riittävän hyvinkin näihin kauppoihin.

Suomen kansantalouden kannalta tärkeää olisi lisäksi se, että uusi supercell tuottaisi myös jatkossa nuo 300 miljadin euron vuotuiset vientitulot. Tämä  ensimmäinen Supercellhän takoo rahaa yhä kiihtyvällä tahdilla: vuoden 2012 liikevoitto jäi "vain" 39 miljoonaan euroon, mutta kasvoi tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä jo 79 miljoonaan, joka samanlaisena säilyessään johtaisi koko vuoden tasolla juuri tarvittavaan 300 miljoonaan. Ei siis muuta kuin pelejä kehittämään!

Vaihtoehtoisesti turkistarhauksen kieltoa vaativat voisivat pyytää turkistarhaajat luopumaan vapaaehtoisesti nykyisestä bisneksestään ja kehittämään sen sijalle tulonlähteekseen oman uuden supercellinsä. Voisikohan menestyspelin aiheena olla turkistarhauksen tuottojen korvaaminen muilla liiketoiminnan muodoilla?

* * *

Kuuselan kysymys on erityisen aiheellinen juuri nyt, koska Suomi velkaantuu erittäin ripeästi: vaihtotaseemme alijäämä on tällä hetkellä yli 1,4 miljardia euroa vuodessa. Turkistarhauksen lopettaminen kasvattaisi sen 1,7 miljardiin.

Pikemminkin meidän tulisi siis miettiä, millä tavoin vientituloja saataisiin kasvatetuksi tuon 1,4 miljardin euron verran. Lisäämällä turkistalouden volyymiä viisinkertaiseksi? Vai käskemällä turkistarhurit tai heidän vastustajansa kehittämään monta uutta supercelliä? Vai luopumalla sekä kehitysavusta että sen lisäksi humanitaarisesta avusta kriisialueille? Vai luopumalla jostain muusta hyvinvointiyhteiskunnan toiminnosta? Esimerkiksi perustutkimuksen eli Suomen Akatemian lopettamisella säästettäisiin 238 miljoonaa, mutta siitä vain pieni osa kiertyisi vaihtotaseeseen.

Kokonaisen kannattavan liiketoiminnan haaran lopettaminen on siis kallista puuhaa. Siitä syystä tarvitaan konkreettisia ratkaisuja päätöksestä syntyvien talouden tasapaino-ongelmien ratkaisemikseksi.

Ennen sellaisia voitaneen tuollaisilla aloitteilla hoitaa turkiseläimen peräpään hygieniaa. Mutta vain virtuaalisesti, koska kansalaisaloitteet tehdään ja allekirjoitetaan internetissä. Tai no, voihan ne aina tulostaa paperille ja siten lisätä suomalaisen metsäteollisuuden liikevaihtoa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ammattisotilas, kestävyysvaje ja tulevaisuuden haasteet
Suomeen 6,54 miljardin euron investoinnit - Katainen katsoo Etelä-Eurooppaan
Valtion tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen kokonaisuudistus

3 kommenttia:

  1. Vaikka turkistarhauksen lopettamisen aiheuttama tappio voitaisiinkin saada myös muilla tuotteilla, niin tappio se silti olisi ellei se muu toiminta todella olisi sellaista, joka on korvaavaa ja vaatii tarhauksen lopettamista.

    Tarhauksen vastustajat voisivat ensin selittää millä loogisella taikatempulla he ovat luoneet sellaisen käsitteen kuin eläinten oikeudet. Ne eivät vertaudu ihmisoikeuksiin, koska kaikille annettavien oikeuksien lisäksi ihmisoikeudet myös velvoittavat kaikkia, mutta koitappa selittää tällainen konsepti vaikka jääkarhulle, punkille tai sille tarhaketulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä kettu on tehnyt ansaitakseen eliniän häkissä? Syntynyt tyhmänä? Olisiko mielestäsi myös oikein laittaa tyhmät ihmiset häkkiin odottamaan nylkemistä? Jos ei, mitä oleellista eroa näillä on? Se että toinen on ihminen ja toinen eläin ei kelpaa vastaukseksi.

      Rahallinen tappio tulee hyväksyä, muita oikeita vaihtoehtoja ei ole.

      Poista
    2. Sama pätee hipsterien heinäsirkkojen ja jauhomatojen elävänä paahtamisen? Pakastettu horros Sirkka ja mato on silti elossa vaikkakin horroksessa, taikka tofun ja riisin viljelyyn käytetään tuhottomasti ötökkämyrkkyjä ja bensiiniä rahdatakseen ne tänne Pohjolan "maailmanparantajien" imailtavaksi. Jos turkistarhaus loppuu ku seinään, niin kettujen ja minkkien parhaaksi tehdään samat temput kuin ennen, kaikki ladon taakse sähköä kehoon ja taljat kiinaan/Venäjälle.tarhaajat eläköityy ja menee Espanjan auringon alle nauttimaan eläkepäivistään, ja kansa kotimaassa jakautuu kahtia pikkuhiljaa. Kaikkihan me toivomme, että palautamme vanhat aatteet takaisin jossa porvareilla on rahaa ja rengit tekee porvareille lisää paalua taskuun ��

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!