perjantai 15. marraskuuta 2013

Elämme viileähkön ilmaston aikaa, mutta entä jatkossa?

Jokin aika sitten Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF ennusti joulu-helmikuuksi tavanomaista korkeampia lämpötiloja. Eilen tätä näkemystä vahvisti uutinen Moskovan poikkeuksellisen lämpimistä säistä ja sen vaikutuksista eläimiin.

Nämä uutiset palauttivat mieleeni ilmastonmuutoksen ja otin asiakseni katsella mitä siltä alalta on viime aikoina julkaistu. Ja kuinka sattuikaan, heti ensimmäiseksi törmäsin tutkimukseen, joka on tuonut jälleen uuden tiedonsirun aikamme lämpötilojen poikkeuksellisuudesta.

Rosenthal ym. nimittäin tutkivat valtamerten lämmönvaihteluita vajaan tuhannen metrin syvyydessä viimeisen 10 000 vuoden aikana kahdelta eri paikalta käyttäen hyväkseen Hyalinea baltica -nimisen pieneliön magnesium kalsium suhdetta, joka muuttuu lämpötilan funktiona.

Ryhmän tutkimustulokset osoittivat että sekä 4000 että 8000 vuotta sitten lämpötilat olivat selvästi korkeammat kuin nykyisin. Viimeisen 2000 vuoden aikana nykyistä kylmempää on ollut ainoastaan ajanlaskun alun kieppeillä ja jälleen 500-luvun tienoilla. Sekä tietenkin pienen jääkauden aikaan ja sen jälkeen.

Keskiajan lämpökaudella oli noin 0,9 astetta nykyistä lämpimämpää, mutta pienellä jääkaudella 0,75 astetta kylmempää. Lämpimimmillään jääkauden jälkeen maapallolla on ollut yli kaksi astetta nykyistä lämpimämpää.

Tutkimuksesta selvisi myös, että viimeisten vuosikymmenien aikana valtamerten lämpötila on lämmennyt nopeammin kuin kertaakaan aiemmin jääkauden jälkeen, mikä tukee käsitystä, jonka mukaan ilmakehän lämpö olisi parhaillaan siirtymässä valtamerten syvyyksiin.

Uuden tutkimuksen tuloksia on erityisen mielenkiintoista verrata aiempiin tutkimuksiin ilmaston muutoksista ja huomata merielävien ionikonsentraatioista johdettujen lämpötilojen sopivan erittäin hyvin kokonaiskuvaan. Elämme siis suhteellisen viileän ilmaston aikaa, joka näyttäisi olevan loppumassa.

Mutta mikä on ihmisen roolin ja ilmaston luontaisen vaihtelun suhde tässä muutoksessa? Sen tiedämme yksiselitteisesti seuraavien muutaman vuosikymmenen aikana. Sitä ennen muutokseen kannattaa varautua, mutta silti varoa ylilyöntejä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi ilmasto ei lämpene?
Alkuvuoden 2013 ilmastotilastot: lämmintä ja seisahtunutta
11 300 vuotta ilmastohistoriaa



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!