sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Joukossa tyhmyys tiivistyy

Espoossa syntyi eilen kahakoita kahden jääkiekkojoukkueen kannattajien välillä. Ilmiö on ollut Suomessa melko harvinainen, mutta maailmalla yleinen etenkin jalkapallojoukkueiden kannattajien piirissä.

Kaltaistani akateemista ihmistä Espoon tapahtumat mietityttävät. Tuntuu käsittämättömältä, mikä saa ihmiset sekoamaan suosikkijoukkueensa puolesta niin pahasti, että se johtaa väkivaltaan samalla tavalla ajattelevia, mutta toista ammattilaisjoukkuetta kannattavia ihmisiä kohtaan.

Ehkä vastaus löytyy vanhasta viisaudesta, jonka mukaan joukossa tyhmyys tiivistyy. Kun samanmieliset ihmiset löytävät yhteisen vihollisen, saattaa pienikin yllyke johtaa järjettömiin tekoihin.

Joka tapauksessa en nykyisen kehityksen valossa haluaisi enää nähdä verovaroin pyörivän radioyhtiön sen enempää kuin kaupallisten mediatalojenkaan tekevän yhtään ihailevaa juttua fanikulttuurista, sillä juuri siinä häiriökäyttäytyminen muhii. Näin siitä huolimatta, että suurin osa faneista ei toimintaan mukaan hakeutuessaan eikä edes fanina ollessaan etsi väkivaltaa.

Vaikka minua voitaneenkin tästä syystä sanoa kukkahattutädiksi, tuon esiin pelkoni siitä, että hyvin alkuun päästyään ja normaaliksi muuttuessaan faniväkivalta saattaa muuttua suorastaan vaaralliseksi. Näin etenkin siinä tapauksessa, että maamme muuttuu yhä monikulttuurisemmaksi ja ajautuu taloudellisiin vaikeuksiin. Tällöin kiihkoilijoilla on käytössään valmis ja sosiaalisesti ainakin puoliksi hyväksytty väkivaltamalli.

Esimakua monikulttuurisen ja taloudellisesti ahdingossa olevan yhteiskunnan riskeistä on saatu ahdingossa olevasta Kreikasta, jossa myös jalkapalloväkivalta on jo pitkään ollut arkea. Nämä asiat tuskin ovat toisistaan täysin riippumattomia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Opettavainen tarina vuodelta 1930 - Robert Heleniuksen paluuta odotellessa
Ihmisestä järkevästi toimivana olentona Libanonin viimeaikaisten tapahtumien valossa
Väkivaltakasvatusta nuorille

7 kommenttia:

  1. tuon esiin pelkoni siitä, että hyvin alkuun päästyään ja normaaliksi muuttuessaan faniväkivalta saattaa muuttua suorastaan vaaralliseksi.

    Niin kauan kuin minä muistan, jääkiekkofanit ovat tapelleet. Jos vertaan nykyfanien toimintaa sukupolven verran taaksepäin, nykymeno on pyhäkoulumeininkiä.

    Olen samaa mieltä että se on vastenmielistä ja - kuten toteat - sisältää sen uhan, että monikulttuuriset piirit voivat saada legitiimin työkalun väkivaltaiselle aktivismilleen. Tosin tähän on sanottava - taas - että poliittinen väkivalta on sekin ollut aiemmin ihan toisella tasolla. Menemättä mihinkään 1918 taisteluihin, vielä 90-luvulla monissa duunarityöpaikoissa tuli turpiin jos puhui tai kannatti väärää ideologiaa.

    Monikulttuurisuus on yksi osa vasemmiston taistellessa perinteisiä konservatiivisia instituutioita vastaan, mutta jalkapalloväkivalta ei ole siinä suurin huolenaihe. Poliittinen vasemmisto on jostain Tuure Lehenin ajoista asti - ja jo sitä ennenkin - aina löytänyt keinot väkivallalle.

    Leninin henkivartijana toiminut Rahjan Einohan mukana ns. Kuusisen klubissa ja parhaan sosialistisen pelleilyn mukaisesti klubin verilöyly laitettiin "valkosuomalaisten" syyksi.

    Ei mitään uutta auringon alla.

    VastaaPoista
  2. "[M]onikulttuuriset piirit voivat saada legitiimin työkalun väkivaltaiselle aktivismilleen [jääkiekkotappelusta?]" (Kumitonttu).

    Itse myös näen sokeilla silmilläni yhtymäkohdan monikulttuuristen piirien väkivaltaiseen potentiaaliin. Voiko tämä väite olla todellista?

    -U

    VastaaPoista
  3. Aivan, sinä U et sitten oikein ole jyvällä siitä mitkä piirit ovat todellisuudessa vastuussa liki kaikesta poliittisesta väkivallasta Euroopassa? ehei, ne eivät ole mitään inhoja natseja, vaan sinun kavereitasi hörhövasemmistosta. Otetaampa esimerkki viimepäiviltä Ruotsin puolelta:

    http://www.svd.se/nyheter/stockholm/flera-tillslag-mot-vansterextrema_8740596.svd

    Ja sama suomeksi, jos olet nukkunut pakkoruotsin tunnit:
    http://rahmispossu.net/2013/11/19/aktivistit-poliisin-tehoiskujen-kohteena/

    VastaaPoista
  4. Minä en tarkastele maailmaa poliittisin silmin. Sitä vastoin tavallaan voin pahoin siitä, kuinka ihmiset näkevät erilaiset blokit. Minä halveksun kenties enemmän dynamic-duo Li Andersonia ja Arhinmäkeä kuin vaikkapa perussuomalaisten jotain äärilinjaa, valitse itse nimi.

    Olen melko väsynyt tähän mainittuun linjaan, siis kumpaan tai mihin niiden variaatioista tahansa. Informaation tarve samalla kun sitä harhauttava disinformaatio sekä informaation nopeus ovat kasvaneet siihen mittaan, että nämä tilastotkin esittävät minulle vain tuota disinformaatiota. Jos olen mielestäsi tuota ääriryhmää mistä päin tahansa, en ole kyllä mitään merkkejä siihen suuntaan antanut. Minua eivät sellaiset touhut kiinnosta. Itse uskon ilmastonmuutokseen, kyllä, ja moniin kenties näkemyksesi mukaisiin kukkahattutätimäisiin seikkoihin. Uskon myös hyvyyteen ja pahuuteen, mutta näiden valinnan mahdollistaa ainoastaan tietoisuus ratkaisusta.

    Informaation tarve, disinformaatio ja siitä johtuvat väärinymmärrykset, hahmotus väärin, tarjonta väärälle informaatiolle ja sitä rataa mitä näitä nyt riittääkään.

    Binaariset oppositiot minusta nousevat yleistyksien tasolle psykologisista seikoista, kenties sosiologisista tai muista. Se ei kuitenkaan ole yleensä ollut hyvä merkki, jos informaationtarpeen maailman menosta julkisessa keskustelussa ovat täyttäneet binaariset oppositiot. Siinä ei tavallaan vasen ja oikea ole oikea tai väärä, niin vain jostain syystä tapahtuu, en tiedä miksi, enkä tiedä olisiko niin tapahduttava.

    -U

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Disinformaatiota ei tarjota pelkästään vahingossa, vaan usein myös tarkoituksella. Tämä ei ole uusi ilmiö, mutta aiemmin se oli avoimempaa. 1970-luvulla kaikki tiesivät Kansan Uutisia tai Uutta Suomea lukiessaan minkäväristen lasien läpi informaatio oli suodatettu.

      Nyt kaikki ovat "sitoutumattomia", eikä suodattimen väriä ilmoiteta juuri missään. Tästä syystä uutisia on syytä tarkastella monista lähteistä ja yrittää lukemastaan ymmärtää miten asiat oikeasti ovat. Tässä on vaarana kuitenkin kaikenlaisiin salaliittoteorioihin tai muuten vain omille harhateille sortuminen.

      Poista
    2. Tarkoituksellinen disinformaatio on misinformaatio.

      -U

      Poista
  5. Mutta ymmärrän siis, että välissä on paljon kyseenalaista.

    -U

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!