Miksi Ukraina luottaisi Donald Trumpiin, kun Barack Obamakin petti?

Donald Trumpin hallinto on vakuuttanut, että mahdollinen Ukrainan ja Venäjän välinen rauhansopimus "turvaisi täysin Ukrainan suvereniteetin". Tämä on tietenkin lähtökohtaisesti hyvä asia, mutta joutuu outoon valoon siksi, että Ukrainan suvereniteetti oli periaatteessa turvattu jo vuonna 1994 solmitulla Budapestin sopimuksella.  

Siinä Ukraina luopui maaperälleen sijoitetuista Neuvostoliiton ydinaseista ja vastineeksi  Yhdysvallat, Venäjä ja Yhdistynyt kuningaskunta lupasivat, etteivät ne käytä tai uhkaa käyttää taloudellisia tai sotilaallisia keinoja Ukrainan pakottamiseen tai rajojen muuttamiseen. Myöhemmin niiden seuraksi liittyivät myös Ranska ja Kiina. 

Näiden suurvaltojen "sitoutumisen" seurauksena Ukraina tulkitsi, että sopimus takaa sen turvallisuuden ja luovutti hallussaan olleet ydinaseet Venäjälle. Tämä johti vuonna 2014 siihen, että Putin päätti ottaa riskin länsimaiden reaktioista ja liitti Krimin Venäjään. 

* * *

Putinin riski kannatti, sillä pieniksi vihreiksi miehiksi kutsutuista Venäjän sotilaista tunnettu Krimin operaatio ei johtanut käytännössä minkäälaisiin seurauksiin. Näin siitä huolimatta, että Venäjä rikkoi kiistatta Budapestin sopimusta käyttäen tekosyynä ilmiselvää valhetta Ukrainan hallinnon laittomuudesta. 

Tuolloin Yhdysvaltoja johti Barack Obama, joka kyllä asetti Venäjälle joitakin sanktioita, mutta päätti olla muuten puuttumatta venäläisten aggressioon. Samalla hän tuli vakuuttaneeksi Vladimir Putinin siitä, ettei USA:lta ole odotettavissa voimakasta vastareaktiota sotilaallisesta hyökkäyksestä edes silloin, kun hän rikkoo turvatakuiksi tulkittuja voimassa olevia kansainvälisiä sopimuksia.

* * *

Kysymys siis kuuluu, että mikä takaa Ukrainalle länsimaiden riittävän tuen nyt solmittavan sopimuksen perusteella, mikäli Venäjä päättää jossain vaiheessa jatkaa sotaretkeään? Olisiko Donald Trump tai joku hänen seuraajistaan silloin kuin Obama vuonna 2014? Eli katsottisiinko uudenkin hyökkäyksen tapahtuessa riittäväksi asian tuomitseminen poliittisissa korupuheissa yhdistettynä joihinkin sanktioihin ja rajoitettuun aseapuun?

Kaiken tämän seurauksena ymmärrän hyvin, etteivät Trumpin vakuuttelut houkuta Zelenskyä ja muita ukrainalaisia. Ja hänen nyt esitettämänsä sopimuksen sijaan Ukraina vaatii turvakseen – Trumpin rauhanehdotuksen kieltämää – NATO:n jäsenyyttä, mikä vähintäänkin nostaisi merkittävästi Venäjän riskiä länsimaiden sotilaallisen voiman käytöstä, mikäli se ryhtyisi uuteen hyökkäykseen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ukrainalainen ja suomalainen rintamakarkuruus
Rauha Ukrainassa olisi riski Putinille
Venäjän hyökkäyskiilan tuhoutuminen edistäisi rauhaa Ukrainassa

Tehdään oikein!

Näyttää käyvän yhä selvemmäksi, ettei EU:n valitsema tie tukea Etelä-Euroopan ongelmamaita ole oikea. Maiden kansallisvarallisuus joutuu rikkaammille saalistajille, eikä toimenpiteistä ole silti hyötyä maiden pelastamisen kannalta.

Tässä tilanteessa Kreikalle (ja ehkä myös muille konkurssikypsille maille) pitäisi vain suoda oikeus jättää velkansa, tai ainakin niiden osa, maksamatta (eli viedä se saneeraukseen) ja tukea tappioille jääviä pankkeja. Ei niihin rahaa kaatamalla, vaan antamalla pankkien järjestää EU- ynnä muille tukijamaille suunnattuja osakeanteja. Näin riskejä ottaneiden pankkien omistajat maksaisivat virheistään omistusosuuden pienentymisenä menettämättä kuitenkaan koko pankkia. Ehdotin tätä jo yli vuosi sitten.

Samalla Kreikka tulisi irrottaa euromaiden joukosta, jolloin uudelleen käyttöön otettava drakma voisi rauhassa devalvoitua palauttaen Kreikalle (ja samalla tavalla toimien muille ongelmamaille) kilpailukyvyn globaaleilla markkinoilla. Näin maa saisi ongelmansa hoidetuksi yhdessä tai kahdessa vuosikymmenessä.

Edellä kuvaamallani tavalla Euroopan taloudelle tulevat kokonaisvahingot jäisivät selvästi pienemmiksi kuin millään muulla esillä olleella tavalla toimien. Bonuksena saattaisi käydä niin, että näin toimien ehkä kreikkalaisetkaan eivät tuntisi olevansa kovin väärinkohdeltuja. Samoin kaiken maksumiehinä toimivat Pohjois-Euroopan maiden veronmaksajat voisivat tuntea oikeuden tapahtuvan, kun myös rikkaat mutta holtittomat pankkiirit joutuisivat kärsimään vastuuttomasta toiminnastaan. Ja ehkäpä aikanaan jaloilleen nousevien pankkien talouskehitys mahdollistaisi osakkeiden merkintöihin käytettyjen varojen takaisin saamisenkin aikanaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Formula-rata Kreikkaan
Lajityypillistä käytöstä
Kansanäänestus Portugalista

Kuinka verorahat turvataan?

Kirjoitin jo aiemmin Irlannin talouskriisistä todeteten että se pitää hoitaa, mutta ei vakuudettomasti. Samaan ajatukseen on sittemmin päätynyt esimerkiksi Jyrki Katainen. Aiemmassa kirjoituksessani jätin lainatakuun muodon avoimeksi, joten palaan tässä asiaan.

Katainen on ehdottanut, että vakuudet voitaisiin ajatella saatavan Irlannin omaisuudenhoitoyhtiön kautta. Hän ei ole tarkemmin täsmentänyt ehdotustaan, ja tuntematta tämän yhtön toimintaa on myös minun vaikea ottaa kantaa kuinka pitävä tällainen takuu olisi. Enkä tiedä miten tuollainen takaus toimisi käytännössä.

Irlannin tukea on perusteltu sillä, että Irlannin pelastaminen estää kriisin eskaloitumisen muualle Eurooppaan; ja hyödyntää sitä kautta myös meitä suomalaisia veronmaksajia. Siten Suomen valtion (kuten muidenkin Euroopan valtioiden) kannattaa ottaa yksityistä  sijoittajaa suurempia riskejä sijoittaessaan rahaa Irlantiin.


Tätä taustaa vastaan suomalaisen rahan siirtäminen pitäisi ajatella normaalina riskisijoituksena. Suomalaisten veronmaksajien varojen turvaamiseksi meidän ei kannata antaa lainaa, vaan vaihtaa suomalaisten veronmaksajien rahaa suoraan tuettavien organisaatioiden omistusta vastaan. Tällä tavalla toimien tuottoa on odotettavissa, mutta ainoastaan mikäli Irlannin talouden pelastaminen onnistuu.

Käytännössähän Irlannin tukeminen on maan pankkijärjestelmän tukemista. Koska pankit ovat yrityksiä, on niillä aina jonkinlainen omistusjärjestely. Tarvitaan siis sopimus siitä, miten tätä omistusta jaetaan pankkituen antajille.

Yksinkertaisimmin Suomen valtio voi tukea osakeyhtiömuotoisia pankkeja: niiden täytyy vain päättää Suomen valtiolle suunnattavasta osakeannista, jolloin suomalainen raha muuttuu vastaavaksi osakeomistukseksi Irlantilaisessa pankissa. Osakeannin tuoton kautta pankkiin siirtynyt suomalainen raha voidaan puolestaan käyttää pankkikriisistä selviämiseen. Yksinkertaista.

Kaikki irlantilaiset pankit eivät välttämättä ole osakeyhtiöitä, joten osalle pankeista pitäisi  räätälöidä erilainen
järjestely. Perusperiaate olisi kuitenkin sama: suomalainen raha vaihtuu omistusosuudeksi. Tämä ei voi olla ylivoimaista, mikäli molemmin puolin on aitoa halua selvitä käsillä olevasta kriisistä.

Ennen päätöksentekoa on vain muistettava varmistaa, ettei lähdetä tukemaan sellaisia rahoituslaitoksia, joilla ei edes tuettuna ole mahdollista muuttua voitolliseksi. Eli lunastaa aikanaan suomalaisten omistusosuutta takaisin. Tästä lunastusoikeudesta voitaisiin sopia etukäteen (sitoen se vaikka jonkin indeksin kautta määriteltyyn kurssitasoon; huomioiden samalla suomalaisille veronmaksajalle kohtuullinen tuotto sijoitukselleen) tai jättää koko asia Suomen tulevien hallitusten päätettäväksi.


Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lisää ruokaa Irlannin tiikerille
Poliitikot ja kreikka
Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku