Russakan ihmeelliset seikkailut

Russakka eli saksalainen torakka eli tavallinen torakka on sellainen eläinkunnan edustaja, joka tuo harvalle ihmiselle - tuskin edes innokkaimmille eläinten oikeuksien advokaateille - mieleen positiivisia ajatuksia. Se on kuitenkin kaikessa iljettävyydessään äärimmäisen mielenkiintoinen otus, joka on täysin riippuvainen meistä ihmisistä, sillä sen ei tiedetä elävän missään päin maailmaa itsenäisenä.   

Russakan kuvasi aikanaan jo nykyaikaisen eliöiden luokittelujärjestelmän kehittänyt Carl von Linné, joka myös arveli, että se oli peräisin jostain muualta kuin Euroopasta. Ja viisas mies hän tosiaan oli, sillä tutkimus on osoittanut torakan olevan peräisin Aasiasta ja vieläpä selvittänyt miten se on levinnyt ympäri maailmaa. 

Mitokondrioiden geenejä analysoimalla on osoitettu, että russakka on lähinnä sukua aasialaistorakalle, joka kuvattiin alkujaan Japanissa, mutta joka on sittemmin levinnyt myös Yhdysvaltoihin. Russakan matkaa Aasiasta on selvitetty kartoittamalla 17 maasta kerätyistä 281 näytteestä genomisia samankaltaisuuksia. 

Niiden väliset sukulaisuussuhteet osoittavat, että russakat saavuttivat maailmanlaajuisen levinneisyyden kahdessa aallossa, joissa molemmissa niitä auttoivat ihmiset. Kaikki alkoi kuitenkin vasta sen jälkeen, kun russakan esivanhemmat eriytyivät aasiantorakasta noin 2100 vuotta sitten. 

Tämä tapahtui luultavasti Intiassa tai Myanmarissa russakoiden sopeutuessa syömään ihmisten ruokaa. Tämän taidon opittuaan russakka siirtyi Lähi-itään noin 1200 vuotta sitten - samaan aikaan kahden islamilaisen kalifaatin, Umaijadien ja Abbasidien, kaupan ja sodankäynnin laajenemisen kanssa. Russakan kulukuvälineinä olivat todennäköisesti ihmisten mukanaan kuljettamat leipäkorit. 

Seuraavassa aallossa lajin esiintymisalue laajeni Kaakkois-Aasiaan noin 390 vuotta sitten. Tämä tapahtui hollantilaisten ja brittiläisten Itä-Intian kauppakomppanioiden kolonialistisen kaupan myötä. Ja lopulta kauppalaivat toivat russakat Eurooppaan ehkä noin 300 vuotta sitten. 

Sen jälkeen höyrylaivat ja parantunut asuminen - lämmitys ja putkisto luovat lämpimät, kosteat olosuhteet, joista torakat pitävät - mahdollistivat russakoiden leviämisen ympäri maailman. Valloittamatta on enää Etelämanner.

Edellä lyhyesti kuvaamani russakan tarina kertoo siitä, kuinka luonnonvalinta hyödyntää sille avautuvia mahdollisuuksia. Ensin maanviljelyn tuottama ruuan yltäkylläisyys synnytti uudenlaisen ekologisen lokeron, joka mahdollisti joidenkin torakoiden erikoistumisen nauttimaan ihmisten ravinnosta. 

Ihmisen tarjoamien palveluiden myötä russakat olivatkin sitten valmiita kulkemaan näiden mukana kaikkialle maailmaan. Sekä sopeutumaan elämiseen mitä erilaisimmissa olosuhteissa - kunhan vain paikalla on joku tarjoamassa niille leipää ja lämpöä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Susi jo syntyessään - vai onko sittenkään?
Hampaattomia naaraita ja kuolevia uroksia
Afrikan kasvava väestö lisää hyttysten kiinnostusta

Ilmastonmuutos ja väestönkasvu tuottavat tuhansia uusia viruksia

Kuten arvoisa lukijani muistaa, tarttui COVID-19 pandemian aiheuttanut SARS-CoV-2 ihmisiin jostain eläimestä, johon se oli siirtynyt mitä todennäköisimmin lepakoista. Tällaista tauteja, joita aiheuttavat virukset ovat siirtyneet ihmisten riesaksi eläimistä, kutsutaan zoonoosiksi, eikä koronavirus ole suinkaan ainoa laatuaan, sillä espanjantaudin aiheutti linnuista siirtynyt influenssavirus ja myyräkuumetta aiheuttaa - kuten nimikin sanoo - pikkunisäkkäistä ihmisiin tarttuva virus.  

Nature-lehdessä oli äskettäin tutkimusraportti, jonka mukaan eri eläimissä esiintyy ainakin 10 000 viruslajia, joilla on kyky tartuttaa ihmisiä, mutta toistaiseksi suurin osa niistä esiintyy vain luonnonvaraisissa nisäkkäissä. Mikäli ilmasto kuitenkin lämpenee ennustetusti, tapahtuu sen seurauksena eläinten vaelluksia uusille seuduille. Lisäksi ilmaston lämpeneminen ja väestönkasvu pakottavat ihmiset ottamaan aiemmin luonnontilaista maata omaan käyttöönsä. 

Aiemmin erillisten eläinlajien joutuminen yhteyteen toistensa kanssa lisää mahdollisuuksia virusten leviämiseen niiden kesken, jolloin näiden taudinaiheuttajien mahdollisuus päästä tartuttamaan myös ihmisiä kasvaa. Lehdessä julkaistussa simulointitutkimuksessa tehtiin ennusteita maantieteellisen levinneisyysalueen muutoksista seuraavan 50 vuoden aikana 3 139 nisäkäslajille. 

Mallinnusten mukaan tutkijat ennustivat aiemmin erillisten lajien joutuvan kosketuksiin toistensa kanssa erityisesti Aasiassa ja Afrikassa korkeilla korkeuksilla, biologisen monimuotoisuuden keskuksissa sekä alueilla, joilla väestötiheys on suuri. Kaikkiaan tutkijat arvelivat uusia viruksia siirtyvän lajien välillä peräti 4 000 kertaa. 

Lepakot tartuttavat simulaatioiden mukaan suurimman osan uusista viruksista eri lajeihin ja sitä kautta helpottavat niiden tarttumista myös ihmisiin. Tämä ekologinen muutos saattaa itse asiassa olla jo käynnissä, ja siksi tutkimuksen tekijöiden mukaan nyt on jo kova kiire yhdistää virusseuranta ja biologisen monimuotoisuuden muutostutkimukset erityisesti trooppisilla alueilla, joilla on jo valmiiksi eniten zoonooseja.

On siis syytä toivoa, ettei ilmasto ala lämmetä uudelleen nyt, kun se on arktisen merijään pinta-alan perusteella vakaantunut. Eivätkä maanpinnan mittaukset sen enempää kuin satelliittimittauksetkaan viittaa ilmaston lämpenemiseen vuoden 2016 voimakkaan El Niño-ilmiön jälkeen. 

Samoin olisi hyvä, mikäli tropiikissa pitäydyttäisiin nykyisillä asuinalueilla, jotta luonnonvaraisille eläimille ei syntyisi tarvetta etsiä uutta elintilaa.  Tämä lienee käytännössä mahdotonta, koska etenkin mustan Afrikan väestönkasvu on edelleen äärimmäisen nopeaa ja ihmiset ottavat siitä syystä myös tulevaisuudessa käyttöönsä uutta elintilaa. 

Toisin sanoen se näkee, joka elää. Eli Nature-lehden julkaisemaan simulaatiotutkimukseen perustuvan virusennusteen voivat aikanaan vahvistaa tai todeta virheelliseksi kaikki ne, jotka elävät vuoteen 2070 asti. Kunhan vain joku muistaisi silloin palata asiaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Missä omikron syntyi ja miten tehokkaasti se on tappanut ihmisiä Etelä-Afrikassa?
Miksi niin monet virukset tarttuvat lepakoista ja jyrsijöistä ihmisiin?
Tappajavirukset kehittyvät tulevaisuudessa yhä todennäköisemmin Afrikassa

Mitä serkumpi, sitä herkumpi

Helsingin sanomat kertoi tutkimuksesta, jonka mukaan serkusten väliset avioliitot olivat menneinä aikoina harvinaisempia kuin nykyisin. Tällaisten parisuhteiden jälkeläisiä oli vain kolme prosenttia väestöstä, kun taas nykyisin niitä on maailmanlaajuisesti peräti kymmenen prosenttia. 

Arvoisa lukijani lienee tietoinen siitä, etteivät nykyiset serkusavioliitot kuitenkaan jakaudu tasaisesti maapallon eri kulttuuripiirien kesken, vaan niitä esiintyy joissakin kulttuureissa paljon ja toisissa taas ei juuri ollenkaan. Siksi HS:n kertoma uutinen herätti mielessäni kysymyksen.

Siis kysymyksen siitä, että mikähän on mahtanut mennä pieleen noissa toisissa kulttuureissa silloin, kun niissä on runsastunut perinnöllisiä haittoja esille nostava tapa naida lähisukulaisia. Wikipedian mukaan "Pohjois-Afrikassa sekä Länsi-, Keski- ja Etelä-Aasiassa uusista avioliitoista 20 prosentista yli 50 prosenttiin on pikkuserkusten tai sitä läheisempien sukulaisten välisiä. Muslimiyhteisöissä serkusavioliitot ovat tavallisia. Esimerkiksi Englannin Bradfordissa 75 % pakistanilaista alkuperää olevista menee naimisiin serkkunsa kanssa".

Oleellista on myös kysyä, että miksi sellaisesta tavasta ei ole osattu luopua viimeistään siinä vaiheessa kun on havaittu, että muu maailma kehittyy näiden kulttuureiden polkiessa paikallaan? Sekä myös, että onko Suomessa ryhdytty jo toimenpiteisiin näiden haittojen välttämiseksi maamme asujaimiston monikultturistuessa nopeasti? Ja ellei ole, niin miksi ei?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Varhainen sukurutsa paljasti muinaisen mahtisuvun
Miksi neandertalilaiset hävisivät?
Sisäsiittoisuudesta on etua monikulttuurisessa yhteiskunnassa