Suosittua juuri nyt!

tiistai 11. marraskuuta 2025

Presidentti Zelenskyin virhe vaatii toimia

Sotimisen lisäksi Ukrainassa pyritään kitkemään maassa rehottavaa korruptiota. Eikä ihme, sillä maa oli vuonna 2024 peräti sijalla 105 sitä kuvaavan indeksin mukaan. Se tarkoittaa sitä, että ukrainalaiset ovat hiukan korruptoituneempia kuin Marokko, Dominikaaninen tasavalta tai Serbia, mutta kuitenkin algerialaisia, brasilialaisia tai malawilaisia vähemmän lahjuksille alttiita. 

Sivumennen sanoen, maailman vähiten korruptoituneita maita olivat Tanska, Suomi, Singapore ja Uusi Seelanti. Ja kehnoimpina listalta löytyvät – sijoilta 178-180 – Venezuela, Somalia ja Etelä-Sudan. 

Palataan siis Ukrainaan, joka taistelee epätoivoisesti itsenäisyydestään venäläisiä vastaan länsimaiden vahvalla tuella. Lisäksi sen johto on ilmaissut vahvan tahtonsa liittyä Euroopan Unioniin. 

Minun nähdäkseni itsekin korruption kanssa kipuilevan EU:n on ehdottomasti pidettävä kiinni – kaikesta ukrainalaisiin kohdistuvasta myötätunnosta huolimatta – siitä, ettei tähän tavoitteeseen ole mahdollista päästä ilman, että korruptio on kitketty varsin hyvin maasta. Tässä mielessä ukrainalaiset ovat oikealla tiellä, mutta valitettavan kaukana maalista.

Sikäli oli typerää, että maan presidentti Volodymyr Zelenskyi yritti kesällä rajoittaa korruptionvastaista tutkintaa, mikä herätti – niin minussa kuin epäilemättä monessa muussakin – epäilyksiä siitä, pystyykö Ukraina koskaan jättämään slaavilaista korruptioperinnettä taakseen ja siirtymään jonain päivänä osaksi länsimaista elämäntapaa. Toki hän ymmärsi kääntää kelkkansa nopeasti, mutta on selvää, että vahinko oli jo tapahtunut ja ukrainalaisiin liitetty korruptioleima saanut vahvistusta. Eikä sen pois pyyhkiminen ole helppoa, vaan vaatii paljastuksia ja rangaistuksia, jotka liittyvät myös ilmeisen korruptoituneeseen Zelenskyin lähipiiriin.

Nähtäväksi siis jää, miten ukrainalaiseen korruptioon puututaan jatkossa. Ja miten se saadaan – jos saadaan – jonain päivänä aisoihin, jotta maan EU-jäsenyydestä tulisi edes teoriassa mahdollista. 

1 kommentti:

  1. Kyllä ihmetyttää ukrainalsisten epäisänmaallisuus. Jotkut kavaltavat avustuksia samalla, kun toiset yrittävät torjua hyökkääjää. Lisäksi maasta on lähtenyt livohkaan asekuntoisia miehiä. Eipä voi oikein verrata talvisodan henkeen.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!