Samassa yhteydessä demarikansanedustajat Timo Harakka, Krista Kiuru, Elisa Gebhard, Matias Mäkynen, Nasima Razmyar ja Johan Kvarnström kuitenkin ilmaisivat olevansa Venäjän asialla. Eikä SDP:n puoluejohto asettunut vastustamaan heidän aikomustaan, vaan päinvastoin antoi luvan poiketa vasta tehdystä päätöksestä.
Viime vuonna samat kuusi henkilöä sekä Vihreiden ja Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä ja Eva Biaudet (ruots) toimivat Putinin kätyreinä vastaavassa asiassa. Silloin laki meni kuitenkin läpi, vaikka siihen tarvitaan viiden kuudesosan enemmistö.
Toivoa sopii, ettei Kreml onnistu käännyttämään enää lisää kätyreitä vastustamaan esitystä, vaan puheena oleva laki menee myös nyt läpi ilman ongelmia. Oma jännityksensä on toki silläkin, että nähdäänkö nyt muutoksia edelliseen kätyrilistaan.
* * *
Samaa sopii toki toivoa myös eilen lähetekeskustelussa olleesta jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta irtautumisesta. Myös sen yhteydessä voi meistä itse kukin kiinnittää huomiota Kremlille palveluksia tekeviin kansanedustajiin.
Eilisen uutisoinnin perusteella siihen joukkoon haluaa päästä ainkin Veronika Honkasalo (vas), jonka mukaan "sivistysvaltio ei käytä tai edes suunnittele käyttävänsä aseita, jotka aiheuttavat siviileille kohtuutonta kärsimystä. Tutkimusten mukaan valtaosa uhreista on siviilejä ja lapsia:"
Väite pitänee sinänsä paikkansa, mutta ei koske suomalaisia miinoja. Tämä johtuu siitä, ettei niitä kylvetä holtittomasti ympäriinsä, vaan käytetään vastuullisesti toisin kuin esimerkiksi monissa kehitysmaissa.
Siksi, arvoisat lukijani, tulevina päivinä ja viikkoina kannattaa seurata tarkasti eduskunnassa käytäviä keskusteluita ja äänestyksiä, sillä ne paljastavat päättäjiemme joukosta venäläisten advokaatteina toimivat - ja siten Suomen turvallisuutta vastustavat - poliitikot ja puolueet.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maailmanparantajien rajallisen harkintakyvyn demonstraatio
Maailmanparantajien rajallisen harkintakyvyn demonstraatio
maanpetturi
VastaaPoistasubstantiivi
"Henkilö, joka petää oman maansa tai kansansa, usein liittoutumalla vihollisen kanssa."
"Veronika Honkasalo (vas), jonka mukaan "sivistysvaltio ei käytä tai edes suunnittele käyttävänsä aseita, jotka aiheuttavat siviileille kohtuutonta"
VastaaPoistaKyseessä on emäveruke.
Honkasalon pääideologi putin tosin tuottaa ulkopolitiikkaa, joka on lista verukkeita.
aseet on suunniteltu tappamaan, natseilla oli "kuoleman aseet" neuvostoliitolla vain tavalliset aseeet. Jokaista asetyyppiä voidaan käyttää myös "siviilejä" vastaan, tosin sellaisia ei ole missään. Yksikään 5v vuotiaasta ylöspäin esim. gazassa ei ole "siviili" vaan joko terroristi, terrorismin tukija tai wannabe terroristi.
PoistaIdeologiset faktat...
PoistaJos barbaarinen idän suurvalta hyökkää Suomeen, pitää nämä "sivistyneet" kommarit koota yhteen eturintaman lohkoon puolustautumaan ilman jalkaväkimiinoja. Tietysti heidän taakseen pitää luoda varmistuslinja luotettavista sotilaista ja jalkaväkimiinoista.
VastaaPoistaToisaalta eihän ottowille kuusisen perintö ole hiipunut. Demukat komukat virheet ärkkopee kai olettavat putinin voitettua saavansa palkkiovirkoja, ehkä päästä kremliin brunssille kerran edes pliis
PoistaNo, ek-vaalit ovat parin vuoden päästä. Niissä tämä putinin kätyrien isänmaaton venkoilu on syytä muistaa, ja jättää yhteisellä päätöksellä äänestämättä heitä enää kansan edustajiksi.
VastaaPoistaNaisia ja lapsia, ai nekö Suomeen hyökkää, eihän niitä tule edes pakolaisina maahamme vaikka samat vatipäät niin väittää.
VastaaPoistaTästä 10 pistettä! Honkasalo ei edes tajua kuinka munaa itsensä.
PoistaHonkasalo........antaa olla.
VastaaPoistaNiinpä. No, antaa olla, ei riitä sanoja.
PoistaSDP:n "kuutosista" vain Timo Harakka ihmetyttää, koska olen pitänyt häntä älykkäämpänä kuin muuta porukkaa. Entinen ministeri ajautuu sivuraiteelle.
VastaaPoistaAh tuo hah "pihlajiston kylmiksen pensahinta ei nouse kymmeneen vuoteen" harakka. "Olen ihan marxx, vieraantunut kurjien arjesta, mokomat rassistit, olen tärkeä diipadaapa"
PoistaTaannoin korismatsissa Harakka istui katsomossa ja seinällä mainostaulussa luki "Harakka on lokki". Jep jep.
PoistaMinä en ainakaan ole saanut pankkitililleni ministeri Harakan lupaamia bensapalautuksia. Onko muilla näkynyt?
Poistaei noi ole erityisesti "Venäjän kätyreitä" vaan ihan yleisesti ottaen valkoisen heteromiehen, arjalaisen vihollisia. mikä tahansa teko, laki, äänestäminen, mielipide jonka noi tulkitsevat olevan haitallista valkoiselle miehelle, niin nämä kannattavat sitä.
VastaaPoistaTosin jos nämä pääsevät eroon valkoisista heteromiehistä, niin sitten ei synny enää biaudetin tapaisia valkoisia suvakkiämmiäkään, eikä hullun näköisiä Borattejakaan, mutta näin pitkälle ei heidän valkoiselle rodulle häpeäksi olevat kananaivojensa laskentateho riitä
Titty Tippurisella on pakko olla joku omaneduntavoittelu valtalaskelma päällä, koska tietenkin hän muuten kuuluisi tuohon suomi persiiseen ryhmään, olen yllättynyt ettei ole
VastaaPoistaTytti "oma maa ensin ajattelu on vahingollista" Tuppurainen kuitenkin odottaa, että niitä maahantunkeutujia tulisi Suomeen runsain määrin, koska hän pari kuukautta sitten A-Studiossa kehui, että siellä on runsain määrin niitä KULTAMUNIA joukossa, jotka sitten loppujen lopuksi pelastavat Suomen. Ja nimen omaan sanoi kultamunia.
PoistaTässä meillä nyt joukko hyödyttömiä idiootteja, ja itse asiassa Suomelle vaarallisia. Nämä eivät pysty reagoimaan tosiasioihin, vaan jankuttavat ajastaan jälkeen jääneiden sopimusten tekstejä, joita Putin osaa hyödyntää, ja joiden noudattaminen tarkoittaisi massiivisia ongelmia suomalaisille. Todella vähä-älyisiä tolloja.
VastaaPoistaToivottavasti muistetaan seuraavissa vaaleissa.
Kyllä noita pitäisi muistaa vankileirituomioilla.
PoistaKeskustan Savola otti pisteitä, kun kehui, että hän oli niitä harvoja, jotka vastustivat Ottawan sopimukseen liittymistä. Vastustajia oli 47. Kaikki perussuomalaiset ja osa kokoomukselaisista vastusti, niin ettei Savola nyt ihan harvassa joukossa ollut. Hyvä tietenkin, kun vastusti.
VastaaPoistaKyllä täytyy ihmetellä minkälainen ajatustapa näillä rajaturvallisuuslain vastustajilla on. Honkasalosta ja muista viherkommareista se kyllä ymmärtää, koska heillä on vieläkin se Neuvostoliiton ihannoinnin painolasti, joka on muuttunut Putinismiksi. Ihme, kun SDP ei saa porukkaansa kuriin, tai en oikeastaan ihmettele. Rajaturvallisuuslaki kääntyy viherkommareiden ja YLE:n suussa aina käännytyslaiksi. Samoin Ottawan sopimus oli aikoinaan yhden suuruudenhullun presidentin hanke, koska oli niin kova hinku YK:n pääsihteeriksi. Eipä tainnut tulla maailmalta oikein kannatusta. Ehdottiko kukaan? No saihan sentään Putinilta kunniamerkit ja Medvedeviltä kissan. Samoin saivat Tuomioja ja Heinäluoma Venäjän korkeimmat kunniamerkit ja hyvinhän he toimivatkin esim. Nord Stream 2 kaasuputken lobbauksessa. Näille Honkasaloille on turha selittää Suomen tapaa käyttää jalkaväkimiinoja. Heidän ainoa tietämä tapa on kylvää niitä hallitsemattomasti maastoon ja se istuu Honkasalojen selkärangassa niin tiukasti, ettei sitä pysty edes rautakangella vääntämään irti.
VastaaPoistaSitä paitsi heti, kun nuo miinat on maastoon kylvetty, jostakin ilmestyy lauma ipanoita, luokkaretkeläisiä, partiolaisia ja muita metsänkävijöitä polkemaan niitä.
PoistaOnhan se rahaturvallisuus tärkeää, mutta kaiken tämän monella alalla tehtävän perseilyn takana on agenda21, jota ajetaan kuin käärmettä pyssyyn, ja junailijana on wef-puolueet etunenässä, eli kok. sdp. kesk. ja vihervassarit. Ja saattaapa mukana olla jo persutkin, kun jotkut päätökset haiskahtavat juuri sellaiselta, vai liekkö kompromissien tuloksia. Alla oleva on kirjoitettu jo lähes 15 vuotta sitten.
VastaaPoistahttps://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paavovirtaniemi/77350-agenda-21-tie-orjuuteenko/
Muistaakseni 2011 oli pääministerinä Jyrki Katainen (Kok) , jonka hallitus tähän idiootti sopimukseen liittyi.
VastaaPoistaToivottavasti ei irtautumis äänestyksessä tule ongelmia ! Vähän pelottaa kun hallituksessa on Orbanin kannattajia paljon.
Riittääkö siihen irtautumiseen äänestyksessä yksinkertainen enemmistö ?