perjantai 1. syyskuuta 2023

Hallitus irtisanoutui rasismista, mutta pitäisikö Herlinien suvun julistautua epädemokraattisiksi totalitaristeiksi?

Hallitus julkaisi eilen tiedonantonsa rasismista. Siinä ei sinänsä ollut mitään erikoista tai yllättävää, mutta tässä yhteydessä onkin oleellista huomata, että näin myös RKP on suostunut sitoutumaan hallituksen toimintaan. Tämä on tietenkin hyvä asia, koska jo aiemmin esille noussut hallitusohjelma on monin verroin järkevämpi kuin edellisen hallituksen. 

Mainiota oli myös se, että Annika Saarikko (kepu) on ilmoittanut voivansa jatkossa tukea hallitusta. Tämäkin on hyvä, mutta vielä parempi olisi ollut, jos saarikkolaiset olisivat alun perin lähteneet mukaan hallitusyhteistyöhön. Silloin Suomi olisi säästynyt kesän aikana nähdyltä Helsingin sanomien toimituksen lavastamalta arvottomalta näytelmältä ja hallitus olisi voinut keskittyä saattamaan ohjelmansa mahdollisimman nopeasti käytäntöön. 

Tässä asiassa on oleellista huomata, että RKP:n johto takertui HS:n verkkoon juuri siitä syystä, että se mahdollisti sille näkyvyyttä ja antoi samalla mahdollisuuden pitää puolueen yhtenäisenä. Näin siksi, että puolueen rahkeet olisivat tarvittaessa riittäneet Petteri Orpon (kok) niukan enemmistöhallituksen kaatamiseen.

Näin ei olisi ollut, mikäli Orpon kabinetilla olisi ollut selkeämpi enemmistö eduskunnassa - eli Saarikon Keskusta mukana. Tätä on kuitenkin turha spekuloida tämän enempää, vaan nyt kun tämä näytelmä on viittä vaille valmis, on tullut aika antaa hallitukselle työrauha ja lehdistölle mandaatti arvostella - tai kehua - Orpon kabinettia tehtyjen päätösten perusteella.  

* * *

Toinen viime päivien kiinnostavimmista uutisista on ekoterroristijärjestö Elokapinan saama Koneen säätiön apuraha toimintansa tueksi. Tätä asiaa ei ole syytä pohtia sen enempää, koska Iltalehden toimittaja Sanna Ukkola ehti jo eilen tyhjentämään pajatson

Suosittelen hänen kirjoitustaan kaikille lukijoilleni sekä erityisesti Koneen suuryritykseksi nostaneen Pekka Herlinin miljonääreiksi syntyneelle jälkikasvulle. Ja kannustan erityisesti Herlinien sukua pohtimaan, että tulisiko heidän rehellisyyden nimissä julistautua epädemokraattisiksi totalitaristeiksi. 

Tämä olisi perusteltua, koska heidän säätiönsä haluaa rahoittaa liikettä, jonka keinoihin kuuluu - poliisin mukaan - turvallisuusuhan luominen maan ylimmän valtiojohdon painostamiseksi. Mitä muutakaan sellainen on kuin totalitarismia?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

22 kommenttia:

  1. 200 000€ on pieni hinta Kone oy:lle siitä, ettei Elo-terroristit tai ihmisoikeusaktivistit järjestä pääkonttoriin mielenilmauksija tai iskuja. Samaan rahalla ostettuun tekopyhään imagoon kuuluu Itämeren suojeluimago jota HS mainosti muutama vuosi sitten lukuisilla ylistävillä mainoskampaja-artikkeleillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä saa sen käsityksen, että rasismi ei ole Suomessa sallittua - paitsi silloin kun matut kohdistaa sen kantaväestöön, esim lapsiin tai nuoriin.
      Mutta ekoterrorismi on sallittua, jopa palkittua. Koneen Säätiön rahaahan käytetään käytännössä "palkan" maksuun, jotta ihmiset voi olla jopa pois töistä ja osallistua toimintaan. Hienosti sanottuna vapautetaan ihmisille aikaa.
      Tätä rahaa ei kuulemma kuitenkaan käytetä laittomiin tarkoituksiin.
      Mahtavatko aktivistit maksaa verot saamistaan tuloista?
      Videolla asiaa selvennetään:

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mihin-elokapina-kayttaa-saamansa-jattirahoituksen-tana-syksyna-tapahtuu-jotain-kaanteentekevaa/8767662

      Poista
    2. Sinänsä, "rasismi" on laillista. "rasismia" ei ole kielletty laissa, eikä ihmisen ole laitonta olla rasisti tai äärioikeistolainen tai ei edes natsi..SE ON AIVAN LAILLISTA

      laitonta sensijaan on toimia rasistisesti siis esim. työntekijöitä valittaessa tms..Mutta vaikka jos joku, kuten minä vaikka, kovaan ääneeen totean vaikka jalkakäytävällä vastaantulevalle neerirille, että "NEEKERI", se ei ole laitonta (joskin tietty huonoa käytöstä jopa rassistille)

      Poista
    3. Tämä oli mielenkiintoinen kommentti. Valtakunnansyyttäjä syyttää Päivi Räsästä sellaisella argumentilla, että jos tuomitsee homoseksuaaliset teot, tuomitsee samalla homoseksuaalit ihmisinä. Mikäli syyttäjän näkemys hyväksytään, se tarkoittaisi myös sitä, että kun tuomitaan rasistiset teot, tuomitaan samalla rasistit ihmisinä.

      Poista
  2. Ostetaan tästälähtien hissit Otisilta, KONE poikottiin.

    VastaaPoista
  3. Onko mainittu globaali suuryritys osa maahanmuuttoteollista kompleksia?

    VastaaPoista
  4. Kone Oy ja Koneen säätiö ovat erillisiä toimijoita. Jälkimmäiseen on valikoitunut hämmästyttävä määrä mielenterveysongelmaisia ja kiihkeitä aktivisteja. Siellä ne elävät samanlaisessa kuplassa kuin suomenruotsalaiset säätiöihmiset omassaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säätiön hallitus on kieltämättä mielenkiintoinen koostumus.

      Poista
    2. Ovatko erillisiä? Koneen Säätiö on Koneen neljänneksi suurin omistaja....

      Poista
    3. Veroja maksamatta.

      Poista
    4. Omassa eliittikuplassaan toimivat myös yliopistot, jotka jakavat puolen miljoonan verottomia apurahoja täysin hyödyttömiin, jopa järjenvastaisiin tutkimuksiin; yhden sellaisen rahoittamiseksi saa tavallinen suomalainen tehdä töitä 40 vuotta.

      Poista
  5. Nyt samalla tavalla kaikki mediat huutamaan ulkomaille, kuten tekivät mainostaessaan Suomen rasismia ja etenkin Kiinaan, että Koneen valmistaja tukee terroristijärjestöä. Korostaen vielä, että ekoterroristijärjestöä. Eiköhän ne tilaukset vähene vaikka pari%, niin se on jo monta miljoonaa.

    VastaaPoista
  6. Ei tainnut rasisminvastaisen uskontunnustuksen työryhmä katsoa matuj

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (jatkuu)...en tekemiä videoita suomalaislasten pahoinpitelyistä ja nöyryyttämisestä.

      Poista
    2. Tätäkö tarkoitat

      https://pt-media.org/2023/08/31/telegramin-ryhmassa-on-jaettu-satoja-suomalaisiin-nuoriin-kohdistuneita-vakivaltavideoita/

      Poista
  7. Juu, hallitus irtisanoutui rasismista, mutta kuka kertoisia hallitukselle, että meillä jo vallitseva ilmianto- ja irtisanoutumiskulttuuri on yksi vaihe siinä kehityksessä jossa yhteiskunta taantuu totalitarismiin?

    On meneillään tiedollisen ajattelun taannuttaminen käyttämällä todellisuutta tarkasti ja jäännöksettömästi kuvaavien käsitteiden sijasta maagisia yliyleistäviä yleiskäsitteitä, joiden merkitykset koetaan kattavina niin että stiiknafuulat tuntuvat jopa pätevöittävän ajattelua.

    Eikä "rasismi" ole ainoa ajattelun valkoisiin tabuaukkoihin putoava käsite. Itse asiassa kaikki nyt tiedonantoon johtaneessa ja yhä vellovassa "keskustelussa" käytetyt käsitteet ovat samantasoista reaktiivista soopaa kuin "rasismi".

    VastaaPoista
  8. Aikoinaan suomalaisia huvitti, kun Neuvostoliitossa toimittajien oli vaikeuksia saada kaduilla tavallisten kansalaisten haastatteluja. Poloiset pelkäsivät sanovansa jotain laitonta, mistä olisivat voineet joutua vaikka uudelleenkoulutusleirille.

    Nyt länsimaat lipuvat hiljalleen kohti samanlaista totalitaristista kommunismia, jossa ajatusrikoksista rangaistaan. Istuuhan Euroopassa jo nyt holokaustin kieltäjiä kiven sisällä. Hallintolampaat määkivät rasismia vastaan samalla kieltäen, että valkoiset voisivat sitä kohdata.

    Kieltämällä rasismi ei lopu. Tulee vain alistettua toppatakkikansaa, joka pelkää avata suutaan enää mistään, ettei ilkeämieliset käräytä kielletystä puheesta.

    On se kumma, kun ihmisille ei vapaus maistu, vaan aina alistutaan kaikenmaailman vouhottajien aisattaviksi. Itse taidan tilata vittuuksillani hakaristilipun, jonka vedän kaupungin salkoon sateenkaarilipun seuraksi.

    VastaaPoista
  9. Kalergi-suunitelma1. syyskuuta 2023 klo 12.51

    Globalisti Antti Herlin astui muutamaksi vuodeksi mananmajoille menneen globalisti Aatos Erkon saappaisiin Sanoma Oyj:n hallituksen puheenjohtajan ominaisuudessa, joka takasi Brysselin Pravdan globalismiagenda-linjan säilymisen ennallaan. Agendaan kuuluvaa Suomalaisen kansallisvaltiomme tuhoamista monikulttuurin avulla on Koneen säätiö tukenut aikaisemminkin, kuten käy ilmi esim. seuraavasta pitkähköstä Ylewatch-artikkelista, pari poimintoa:

    "Koneen säätiö palkitsee suomalaisten mitätöijän, yle myötäilee

    ...Tietysti on Koneen säätiön oma asia, kun se halua palkita 22-sivun (lähdeluettelon kanssa 26 sivua) mittaisen humanistisen seminaarityön 25 000 eurolla, mutta koska palkinto on maamme suurin tieteellisestä kirjoittamisesta myönnetty tunnustus, niin voisi olettaa, että kirjoituksella olisi myös jotain tieteellistä substanssia eikä vain poliittiselle ja taloudelliselle "eliitille" sopivaa ideologista propaganda-arvoa. Yle uutiset olisi voinut hieman avata tutkimuksen lähtökohtia, mutta se turvautui jälleen kerran "neutraaliin" yliasiallisuuteen ja kertoo palkinnosta ikään kuin kyse todella olisi merkittävästä tieteellisestä artikkelista. Ylen verkkosivujensa jutussa "Myytti suomalaisesta kansasta ruokkii rasismia" – Vuoden Tiedekynä -palkinto Miika Tervoselle kerrotaan, että...

    Mikä sitten motivoi uusliberalistisia ryöstökapitalisteja ja Tervosen kaltaisia jälkimarxilaisia romuttamaan eurooppalaisperäiset kansallisvaltiot? Ja sitä paitsi, Cui bono, kuka tästä hyötyy, ja mitä tuodaan tilalle? Vastaus lienee käynyt kaikille jo selväksi: liberalistis-vasemmistolaisen epäpyhän liiton yhteisenä päämäärä on ilmiselvästi luoda ilman rajoja oleva "monikulttuurinen" universaalivaltio, maallistuneen messianismin paratiisi.

    Yhteisestä tavoitteestaan huolimatta heidän paratiisinsa poikkeaa ratkaisevasti sisältönsä puolesta. Talouseliitille on tärkeää luoda globaali yhtenäinen kuluttajaväestö, yksilöatomeista koostuva keskenään vaihdettavissa oleva joukko, josta on juurittu pois kaikki merkitykselliset identiteetit lähtien rodusta, kansasta, kulttuurista ja jopa sukupuolesta. Hyödylllisinä idiootteina toimivat vasemmistohumanistiset "neropatit" taas haaveilevat yhteisestä harmonisesta maailmasta, josta on saatu karsittua kansallisuudet, joiden he kuvittelevat olevan sorron ja sotien syynä. Tämä haaveellinen toiveuni on kumottavissa yksinkertaisella päättelyllä ja empiirisillä tosiasioilla. Verkkolehti Sarastuksessa kirjoitetaan:..."
    https://ylewatch.blogspot.com/2017/03/koneen-saatio-palkitsee-suomalaisten.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalergi-suunnitelma1. syyskuuta 2023 klo 12.56

      FT Jukka Hankamäki kirjoitti blogissaan 31. maaliskuuta 2017 samasta aiheesta kuin Ylewatch:

      "Pötypuheen vuodatuksella Vuoden Tiedekynäksi

      Postmodernistien ja jälkistrukturalistien harjoittama historian vääristely istuu yliopistoissa kuin punkki poterossa. Sitä ilmentää Koneen Säätiön jakaman Vuoden Tiedekynä -palkinnon päätyminen Miika Tervonen -nimiselle historioitsijalle, jonka kokoon rääpimää ja sisällöllisesti sekavaa artikkelia nimeltä ”Historiankirjoitus ja myytti yhden kulttuurin Suomesta” suitsutettiin peräti 25 000 euron rahalahjuksella.

      Artikkeli on julkaistu yli kaksi vuotta vanhassa teoksessa Kotiseutu ja kansakunta – Miten suomalaista historiaa on rakennettu (Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2014, s. 137–162). Koska artikkelissa on vain 22 sivua (lähdeluettelon kanssa 26), tämä tekee palkitun seminaarityön hinnaksi yli 1000 euroa / sivu. Koska artikkeli on kaksi vuotta vanha, palkitsija on ilmeisesti ensin tehnyt päätöksen, millaisen julkaisun hän haluaa palkita, ja sitten etsinyt käsiinsä tavoitettaan palvelevan kirjoituksen.

      Palkittu kapakkadosentti Miika Tervonen kuuluu luonnollisesti siihen vasemmistolaisten politrukkien kerhoon, joka toimii Helsingin yliopiston Sosiaalitieteiden laitoksella ja jonka yhteistyökumppaneita ovat aiemmin kritisoimani Saara Pellanderin tapaiset tendenssitutkijat (aiheesta lisää kirjoituksissani ”Mitä on politisoitunut yhteiskuntatutkimus?” ja ”Maahanmuuttopropagandaa yliopistolla”).

      Palkitussa artikkelissa katsellaan turvallisesti taaksepäin ja pyritään lavastamaan kaikki nykyinen kansallismielisyys, kansallisen edun puolustaminen ja näkemykset ontologisesti yhtenäisestä kansasta ja kulttuurisesti yksiaineksisesta kansakunnasta jonkinlaiseksi museorasismin muodoksi..."

      http://jukkahankamaki.blogspot.fi/2017/03/potypuheen-vuodatuksella-vuoden.html

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!