tiistai 19. syyskuuta 2023

Ruotsin kruunu ajaa hallituksen ja ay-liikkeen vastakkain

Kirjoitin eilen Sanna Marinin (sd) hallituksen - ja sen edeltäjien - jättämän perinnön Petteri Orpon (kok) kabinetille aiheuttamista haasteista. Julkinen sektorimme on velkaantunut korviaan myöden ja samaan aikaan globaali talous sakkaa. 

Tämä tarkoittaa, että Suomessa on hyvinvointivaltion ylläpitämiseksi saatava aikaiseksi jonkinlainen muutos, joka nostaa meidät ylös ahdingosta. Emme toki ole tässä asiassa yksin, sillä myös Ruotsin taloudella menee juuri nyt varsin heikosti.

Sekä Suomi että sen länsinaapuri ovat vientivetoisia talouksia. Siten varsinainen lääke tämänhetkiseen tilanteeseen löytyy molemmissa maissa talouskasvun uudelleen käynnistämisestä. 

Meillä se tarkoittaa yrittämisen ja työnteon kannusteiden lisäämistä - ja aivan erityisesti viennin edistämistä. Valitettavasti jälkimmäinen ei ole yksin meidän käsissämme - ei ainakaan ilman yhteenottoa ay-liikkeen kanssa - sillä nopeita ratkaisuja tarjoaa ainoastaan vientihintojen pudottaminen työntekijöiden palkkatasoa reilusti alentamalla. 

Ruotsissa taas tuskin ollaan kovinkaan huolissaan. Osittain tämä johtuu entisen suurvallan Suomea monin verroin vankemmasta talouden perustasta, mutta myös omasta valuutasta. Se on kelluva eli valuuttakurssi muuttuu taloustilanteen mukaan kuin itsestään.  

Tästä kertoi Maaseudun tulevaisuus jutussaan, jonka mukaan Ruotsin kruunu vajosi ennätyshalvaksi. Yhdellä eurolla saa nyt lähes 12 kruunua, mikä tarkoittaa vientituotteiden hintojen selvää pudotusta samalla kun tuontitavarat kallistuvat. 

Tämä tarkoittaa sitä, että Ruotsin vienti tulee lähiaikoina kasvamaan, mutta ulkomailla tuotettujen tavaroiden hinta nousee medelsvenssonin lompakkoa aiempaa enemmän rasittavaksi. Näin maahan virtaa valuuttaa ja samalla ruotsalaisten ostokset kohdistuvat aiempaa enemmän kotimaiseen tuotantoon. 

Syntyy hokkuspokkus, jonka seurauksena maa nousee omasta talousahdingostaan kuin itsestään. Ja samalla kruunun kurssi nousee entiselleen mahdollistaen tavallisille ruotsalaisille jälleen tuontitavaroidenkin ostamisen. 

Suomi sen sijaan on sidottu euroon, jonka kurssiin meidän omalla taloustilanteellamme ei ole juurikaan vaikutusta. Esimerkiksi yksi suomalaisen teollisuuden tuottavimmista haaroista - eli metsäteollisuus - joutuu kuitenkin kilpailemaan ruotsalaisen metsäteollisuuden kanssa.

Syntyy tilanne, jossa ruotsalaisten puunjalostuslaitokset käyvät täydellä kapasiteetilla samaan aikaan kun suomalaiset eivät saa tuotteitaan kaupaksi. Sama toki koskee kaikkea muutakin vientiteollisuutta, jossa Suomen ja Ruotsin välillä on päällekkäisyyttä.

Edelle kirjoittamani seurauksena Ruotsin vapaa kruunu vaikeuttaa Suomessa kipeästi tarvittavan talouskasvun - ja sen seurauksen julkiseen talouteen verotettavien eurojen määrän lisääntymisen - käynnistymistä. Ja koska julkisen talouden tilanteen on aiempina hallituskausina annettu kriisiytyä, lisääntyy myös yhteiskunnallinen jännite ammattiliittojen ja hallituksen välillä, mikäli jälkimmäinen aikoo puuttua työntekijöiden saavutettuihin etuihin taloutemme kansainvälisen kilpailukyvyn nostamiseksi.

Eikä näin syntyvä polarisaatio tokikaan rajoitus pelkästään ay-liikkeen ja hallituksen väliseksi, vaan poliittinen vihervasemmisto asettuu epäilemättä ensin mainitun tueksi. Ja vaikeuttaa siten entisestään Suomen taloustilanteen vakauttamista - ja samalla julkisten palveluidemme rahoituksen saattamista kestävälle pohjalle. 

21 kommenttia:

  1. +
    Ei ole olemassa mitään luonnonlakia, että tämän 15 vuotta kestäneen "taantuman" jälkeen tulisi joku nousukausi enää milloinkaan.

    Koska talous ja koko kansa on homotetttu, mamutettu ja sossuroitu sellaiseen kuntoon, ettei tästä enää nousta milloinkaan tätä nykyistä menoo kummemmaksi, vaan ainoastaan edessä on hidas hiipuminen ja myös elinalueiden menettäminen pikipäille.

    Liian raskas taakka..on vedettäväksi, sen poliitikot, ja näiden äänestäjät..ovat aiheuttaneet..tapahtumahorisontti on ylitetty...ei oo paluuta enää normaaliin...ainakaan totuttuun yhteiskuntaan..kun semmosta luonnonlakii ei ole olemassa sen enempää kuin jotain itsekeksittyyn teoriaan "jakamattomasta" = nolla.."ihmisoikeuksiin"

    VastaaPoista
  2. kyl mä jotain tiedän, mistä puhun, on mul nyt jo 39 vuotinen ura sijoittajana, politiikan ja talouselämän kuten historian ja kaikkien muidenkin tieteiden ahkerana epätieteellisenä tarkkailijana

    VastaaPoista
  3. Kalergi-suunnitelma19. syyskuuta 2023 klo 8.18

    Vallankahvassa olleet maanpetturit veivät maanpetoksen avulla Suomen sekä Euroopan Unioniin että euroon, ks. jormajaakkola.fi
    Valta- eli propagandamedia on luonnollisesti vaiennut asiasta, poliitikoista puhumattakaan.
    Ainoa puolue, joka olisi tuonut asian esille sekä julkisuudessa että eduskunnassa oli silloinen Vapaa Suomi.
    Suurten puolueiden maanpetturipoliitikot ovat estäneet vaalivilpin avulla sen pääsyn eduskuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalergi-suunnitelma19. syyskuuta 2023 klo 9.40

      Korjaus: tarkoitin Itsenäisyyspuolue, aikaisemmin Vapaan Suomen liitto.

      Poista
    2. Kalergi-suunnitelma19. syyskuuta 2023 klo 10.00

      "Suomen yhä huononeva taloustilanne johtuu valtiopetoksesta, Suomen Markan hävittämisestä Hallitusmuodon 72 §:stä ilman lakiesitystä. Eikä kysymys ole vain markasta, vaan itsenäisen valtion valtiontalouden instrumentin ja päätösvallan luovuttamisesta jäsenmaista riippumattoman EKP:n hallintaan sekä myös Suomen Pankin keskuspankkirahoituksen hävittämisestä. Oman valtion keskuspankkirahoitusta valtion ei tarvitse maksaa takaisin.

      Oma raha ja siihen liittyvä päätösvalta on itsenäisen valtion raha- ja talouspolitiikan instrumentti. Ruotsissa ne ovat edelleen käytössä. " (jormajaakkola.fi)

      Poista
    3. Kalergi-suunnitelma19. syyskuuta 2023 klo 11.37

      Suomen poliittisesti korruptoitunutta oikeuslaitosta asia luonnollisestikaan ei ole kiinnostanut.

      Poista
  4. Älkäähän nyt, tämähän on vasta alkua.

    VastaaPoista
  5. Velan määrän räjähtäminen niin sanotussa markkinatalousmaailmassa ei ole seurausta siitä, että julkisen talouden päättäjät tai yksityinen sektori olisivat hoitaneet asioitaan huonosti, vaan siitä, että rahaohjasteinen talous on toiminut täsmälleen niin kuin sille ominaiset ajatteluehdot ovat sanelleet. Kukaan ei ole koskaan missään pystynyt määrittelemään sitä, miten iso lohko taloudessa virtaavasta "rahasta" voidaan irrottaa reaalitalouden rattaista ja siirtää olemuksellisesti toiseen kategoriaan, sijoitus- eli velkarahaksi. Jos rahaa on irrotettu reaalitaloudesta -- tai jos sitä on "luotu" -- liikaa, velkamäärän kiinni kuromisesta tulee "erillisoperaatio", jos tässä taloussodassa voisi aikamme loistavinta älypäätä, täysseko Putinia siteeraten ehkä todeta.

    Politiikalla ei talousajattelun valkoisia aukkoja pystytä paikkaamaan, ei käsitepinnan ylä-, eikä alapuolelta. Demokratia ei ole takuu sille, että päätökset olisivat viisaita -- ne eivät itse asiassa oikeasti ole edes mitään "enemmistöpäätöksiä", koska poliittisen "mielipiteen" kannatus ei ole mikään reaalisesti jäljitettävissä oleva eikä "todellinen" valtatekijä, joka jotenkin legitimoisi kulloisenkin poliittisen vallassaolijan ajattelun, vaan tosiasiassa samaa puolta olevien yksilöiden ajattelut poikkeavat toisistaan vielä enemmän ja paljon radikaalimmin kuin vallanjaon eri puolilla olevien ajattelut.

    Joten sellaista suurimittaista hevosenleikkiä tämä on -- siis se että käsittelemme talousteokratian pohjimmiltaan uskonnollislaatuisia kysymyksiä aivan kuin ne olisivat jollakin järkiajattelulla ratkaistavissa.


    VastaaPoista
  6. Jokohan alkaisi fanaattisimmillekkin euron kannattajille avautumaan se tosiasia, että euroon liittyminen oli virhe. Suurin valuvika eurossa on se, ettei silloisia valtioiden velkoja yhdistetty. Tämähän olisi toki tarkoittanut liian "kivuliaita" päätöksiä ja itsemääräämisvallasta luopumista...
    -Lukija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhteisvaluttan harhaisuus ja turmollisuus sille mitä sen juhlapuheissa on mainostettu palvelevan -- eli eurooppalaisella uudella ajalla syntyneille kielellis-kulttuurille kansallisvaltioille, joiden historiallisesta ainutlaatuisuudesta europoliitikoilla ei todellakaan ole minkäänlaista tietoa eikä ymmärrystä -- ei tule missään vaiheessa näille politiikan narsistisille valtataistelijoille paljastumaan.

      Kuinka tuntikausia itsensä kaunistamiseen käyttävät pienipäiset naiset jotka jakkupuvuissaan puikkelehtivat EU-kolossien käytävillä kalliit muotitalojen asiakirjasalkut kainaloissaan koskaan kykenisivät sellaisiin kyseenalaistuksiin, joita aivoilta vaaditaan jotta historiamme meille asettamia ajatteluehtoja pystyttäisiin järjen varassa käsittelemään?

      Mutta poliittiset pukarit voivat aidosti tuntea ja uskoa siihen, että he ovat "demokraattisesti" valittuja ja että heille siten kuin itsestään syntyvät edellytykset hyvään tai ainakin legitiimiin ajatteluun.

      Demokratiat ovat taantuneet. Emme enää täytä demokratian perusedellytyksiäkään -- eli emme käsittele tiedollisia ongelmia sellaisella kielella jonka käsitekoneistot kuvaisivat todellisuutta lähtökohtaisesti oikein. Yhteiskunnallisen keskustelun käsitepinnat ovat muuttuneet yliyleistävillä yleiskäsitteillä sementoiduiksi silloiksi, joita pitkin pystymme ylittämään ajatteluumme auenneet valkeat tabuaukot. Demokratian edellyttämä läpinäkyvyys ei enää toteudu.


      Poista
  7. HS tänään

    SAK kertoo ”järjestöllisistä toimistaan” torstaina

    Työntekijöihin kohdistuvat leikkaukset ovat SAK:n mukaan rajuja.

    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009864890.html

    Artikkelista poimittua

    SAK järjestää torstaina iltapäivällä tiedotustilaisuuden, johon osallistuu muun muassa sen keskeisten jäsenjärjestöjen AKT:n, JHL:n, PAMin ja Teollisuusliiton puheenjohtajat.
    Työntekijöihin kohdistuvat leikkaukset ovat SAK:n mukaan rajuja.
    ”Kolmikantainen valmistelu on paljastunut näennäiseksi, ja ennen vaaleja annetut lupaukset kohtuullisuudesta koskevat ainoastaan ylempiä tuloluokkia”, SAK kirjoittaa tiedotteessaan.
    ...
    ...
    SAK:n ohella myös STTK on ilmoittanut vastustavansa hallituksen esittämiä heikennyksiä työttömyysturvaan. Myös Akava suhtautuu hallituksen työelämälinjauksiin ”kriittisesti ja erittäin torjuvasti”.
    SAK ilmoitti jo elokuussa aloittavansa järjestöllisen toimintavalmiutensa kohottamisen.
    Järjestö katsoi tuolloin, että kolmikantaiset neuvottelut ovat nykytilanteessa mahdottomia, kun leikkaukset ja heikennykset on kirjoitettu suoraan hallitusohjelmaan.
    Siksi järjestö katsoi, että palkansaajaliikkeen oli valmistauduttava esittämään näkemyksensä muilla tavoin.

    ///////////////////////

    Sopii myös miettiä miten pysäytetään Suomen jatkuva velkaantuminen ja ratkaistaan velkakriisi, jotta niin sanottu hyvinvointiyhteiskunta saadaan säilytettyä?
    Esim. korkeammasta korkotasosta lienee tullut pysyvä normaali ja korkomenot syövät valtion tuloista miljardeja vuodessa. Jostain täytyy säästää koska ei ole näköpiirissä talouskasvua, joka asiat ratkaisisi.

    VastaaPoista
  8. HS tänään

    Orpo: Hyvätuloisten lapsilisäleikkaukset eivät ole hallitus­ohjelmassa – ”Täytyy keskustella”

    Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) korosti, että näkemykset hyvätuloisten perheiden lapsilisien mahdollisista leikkauksista olivat hänen omiaan.

    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009857445.html

    Artikkelista poimittua

    Valtiovarainministeri Riikka Purralta (ps) kysyttiin tarkentavia kysymyksiä muun muassa hyvätuloisten perheiden lapsilisien leikkauksista, joita hän oli väläytellyt HS:n haastattelussa.
    Purra korosti, että näkemykset olivat hänen omiaan. Orpo puolestaan totesi, ettei Purran ehdotus ole mukana hallitusohjelmassa, mutta siitä ”täytyy keskustella”.
    Tähän maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd) sanoi, että hallitus nimenomaan lisää lapsilisiä.
    ...
    HS:n haastattelussa Purra vaati myös lisää päätöksiä leikkauksista ja veronkiristyksistä ensi keväänä.
    ...
    Orpo sanoi, että Suomen haasteet ovat keväästä edelleen kasvaneet. Hänen mukaansa talouden matalasuhdanne jatkuu odotettua pidempään, Suomen väestö ikääntyy ja sosiaali- ja terveyspalvelut vaativat paljon lisää rahaa.
    ”Meillä on todella isot haasteet. Jos ei muutosta saada aikaan, Suomen hyvinvointiyhteiskunta ei tule olemaan sellainen kuin me halutaan”, Orpo sanoi.
    ...
    Valtio on varautunut käyttämään ensi vuonna noin 87 miljardia euroa esimerkiksi kansalaisten palveluihin.
    Tästä summasta valtiovarainministeriön ehdotuksen mukaan kymmenisen miljardia euroa rahoitetaan ottamalla lisää velkaa.
    Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) sanoi tiistaina HS:n haastattelussa, että tämäkään ei riitä, vaan velanotto kasvaa lopullisessa budjettiehdotuksessa vielä suuremmaksi.
    Tämän vuoksi Purra vaatii, että hallituksen on ensi keväänä päätettävä uusista leikkauksista ja veronkiristyksistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. IS tänään

      Rahaministeriön kansliapäällikkö Juha Majanen IS:lle: Lisäsäästöjen tarve on miljardi euroa

      Kansliapäällikkö Juha Majasen mielestä hallituksen puoliväliriihi voisi olla luonteva ajankohta päättää lisätoimista.

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000009865390.html

      Artikkelista poimittua

      Valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Juha Majanen kertoo, että julkisen talouden tilanne on heikentynyt hallitusohjelma­neuvottelujen jälkeen.
      Sen vuoksi hallituksen sopimat kuuden miljardin euron sopeutustoimet eivät näytä riittävän.
      – Kuuden miljardin kokonaisuuden toteuttamisen jälkeen alijäämää vuonna 2027 olisi yksi miljardi euroa enemmän kuin hallitusohjelmassa arvioitiin, Majanen kertoo Ilta-Sanomille sähköpostitse.

      Majasen mukaan lisäsäästöjä tarvitaan sen vuoksi, että suhdannenäkymä on heikentynyt lievästi ja sen vuoksi verotulojen arvioidaan jäävän ennakoitua pienemmiksi.
      ...
      ...
      Kansliapäällikön oma näkemys on, että kaikki keinot on syytä pitää valikoimassa.
      – Verotuksen kiristäminen, työllisyystoimet, säästöt, uskottavat kasvutoimet, Majanen luettelee.

      Poista
  9. "...nopeita ratkaisuja tarjoaa ainoastaan vientihintojen pudottaminen työntekijöiden palkkatasoa reilusti alentamalla. " Tämän pitää sitten koskea kaikkia palkansaajia, myös niitä verorahoista palkkansa saavia virkahenkilöitä. Myös edustajien palkkioita pitää leikata. Jos palkanheikennykset koskevat vain vientialojen duunareita, eriarvoisuus näiden ja veropalkkarälssin välillä kasvaa epäreilusti.

    Tuloerojen kasvu muutenkin kurjallistaa vähätuloisia, koska kauppiaat hinnoittelevat tuotteensa niin, että saavat mahdollisimman pienellä panoksella mahdollisimman suuren tuoton. Näin esimerkiksi laadukkaimpien ja terveellisimpien elintarvikkeiden hinnat karkaavat korkeukssin koska niille riittää nykyajan aatelistoa ostajiksi.

    Kun rikkaat ajelevat sähköautollaan marketin ilmailatauspisteelle, köyhä tulee sinne jalkaisin tai kauempaa vanhalla koslallaan bensa-aseman kautta. Ylihinnoitellun polttoainekaupan jälkeen hän noukkii makkaratiskiltä jotain, johon vielä jäi rahaa samalla, kun sähköautoilija valikoi selän takana paistin ja fileen välillä.

    Liiallinen eriarvoistuminen vähentää kansakunnan yhtenäisyyttä ja lopulta maanpuolustushenkeä, jos suurella osalla ei ole lapiollista maata tai ämpärillistä vettä, jota puolustaa.

    VastaaPoista
  10. Muistankohan oikein kun kirjoitan, että Saksassa oli hallituksen ja työntekijäjärjestöjen välillä skismaa n. 20 vuotta sitten. Kyse oli yhteisvaluuttaan sopeutumisesta. Silloin hallitus ja AY -pomot totesivat tilanteen ja selittivät asian työläisille, jotka ymmärsivät, että sopeutus on välttämätön ja viisainta tehdä heti. Työntekijäjärjestöt jäsenineen ymmärsivät myös, että jos sopeutusta lykkää hamaan tulevaisuuteen, se kirpaisee sitä pahemmin mitä kauemmin välttämätöntä lykkää eteenpäin.

    "Deal with reality or reality deals with you." Saksalaiset valitsivat 1. vaihtoehdon. Olisipa Suomessakin ollut yhtä fiksuja poliitikkoja ja AY -pomoja.

    VastaaPoista
  11. Itku pitkästä ilosta, nikka kauvan nauramasta.

    VastaaPoista
  12. Perinteisesti sodilla on taipumus nostaa kustannuksia. Nähtäväksi jää miten tämä vaikuttaa ja vaikuttaako tänne asti?

    Yle tänään

    Azerbaidžan aloitti täyden sotilaallisen hyökkäyksen Vuoristo-Karabahissa

    Azerbaidžanin mukaan Vuoristo-Karabahin vuosikymmeniä kestänyt kiista aiotaan nyt ratkaista lopullisesti.

    https://yle.fi/a/74-20050872

    VastaaPoista
  13. Tekijä 19.10.2022

    Sopimisen henki elää Ruotsissa

    https://tekijalehti.fi/2022/10/19/sopimisen-henki-elaa-ruotsissa/

    Artikkelista poimittua

    Laaja halu sopimiseen vallitsee yhä Ruotsin työmarkkinapolitiikassa. Kesällä työnantajien ja ay-liikkeen edustajat allekirjoittivat uuden pääsopimuksen työsuhdeturvasta ja irtisanomisen ehdoista.

    Pääsopimus on kolmikantainen tulos paljon kiistaa herättäneestä irtisanomisjärjestystä muuttavasta las-laista. Stefan Löfvenin sosialidemokraattisen vähemmistöhallituksen tuen ehtona liberaalit ja keskusta edellyttivät tammikuussa 2019 hallitukselta heikennyksiä irtisanomissuojaan.

    Hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen monivaiheisten neuvottelujen tuloksena syntyi heinäkuun alusta voimaan tullut lakipaketti. Tiukkaa ”viimeisenä sisään, ensimmäisenä ulos” -irtisanomisperustetta lievennettiin korkeintaan 3–4 työntekijän osalta ellei asiasta ole sopimusta ammattiosaston kanssa.
    Yli 40-vuotiaat työn puutteen vuoksi irtisanotut saavat enintään 5 200 euron korvauksen. Osapäivätyötä tarjoavan on perusteltava, miksi työ ei ole kokopäiväinen.
    Valtio tukee uudelleen kouluttautumista enintään 44 viikkoa 80 prosentin palkalla. Työttömäksi joutuneille taataan monenlaista tukea.
    Pääsopimus täydentää lakeja, ja jokainen liitto päättää erikseen siihen liittymisestä. IF Metall päätti jo näin.

    ////////////////////

    Onko kolmikantainen sopiminen Suomessa mahdotonta?

    VastaaPoista
  14. Jos halutaan loogisia päätöksiä jotka ratkaisevat jonkin olemassa olevan käytännön ongelman, se on mahdotonta.

    Vasemmisto ja AY-liike eivät suostu mihinkään sellaisiin toimenpiteisiin jotka vaikuttaisivat positiivisesti edes keskipitkällä aikavälillä Suomen ja sen kansalaisten talouteen.

    He suostuvat vain sellaisiin toimenpiteisiin joilla ei ole joko mitään, tai negatiivinen vaikutus, mutta jotka saattavat lämmittää hetkellisesti kuten housuun kuseminen ja joista he voivat ottaa propagandapisteet itselleen typerien ihmisten silmissä.

    Se että näiden päätösten jälkeen talous menee persiilleen on tietysti talousoikeiston ja kapitalistin vika ja johtuu heidän ahneudestaan ja silkasta ilmeydestään ja halusta kyykyttää köyhiä.

    Ja 50% kansasta uskoo sen. Tosin 50%:lla kansasta on myöskin ÄO alle sadan, useimmilla varsin runsaasti alle, joten se ei ole mikään ihme että uskovat.

    Mitenkäs se Churchill sanoikaan demokratiasta että viiden minuutin keskustelu keskivertoäänestäjän kanssa romuttaa jokaiselta uskon demokratian mahdollisuuksiin toimia.

    Hän ei tosin maininnut että se keskivertoäänestäjä voi olla siellä käyrän oikeallakin puolella silti tapahtuu sama uskon menetys.

    VastaaPoista
  15. Minusta olisi kivaa, jos näiden isojen ammattiliittojen toive toteutuisi ja mentäisiin yleislakkoon. Mutta ainoastaan sen mielenkiinnon osalta, että kuinka kauan se kansanosa kestäisi yleislakkoa, joka sitä kurkku suorana huutaa. Tosiasiahan on, että loppujen lopuksi yleislakosta kärsisivät eniten ne, jotka siihen ryhtyivät. Vaikka vain 2 kk, niin tuskin mitään hyvää palvelua Suomesta ei löytyisi. Paskat lojuisivat kaduilla kuin Italiassa konsanaan. Työpaikat puhdistuisivat pahimmista lakkolaisista. Tuskin ne nykyiset aika hyvät työmarkkinasopimuksetkaan olisivat lakon jälkeen voimassa. Mutta hyvähän tuota yleislakkoa olisi kokeilla ja laittaa Suomi tosissaan sekaisi. Siitä toipuminen kestäisi muutaman vuoden ja tavoite oltaisiin saavutettu suurena voittona ammattiyhdistysliikkeille, eli oltaisiin tasapäistetty koko porukka ja kaikki olisivat yhtä kurjassa asemassa.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!