keskiviikko 14. elokuuta 2019

Juha Mäenpää (ps) poliittisen farssin objektina

Helsingin poliisi on ryhtynyt selvittelemään ovatko kolmen kansanedustajan esille tuomat näkemykset laillisia. Kansanedustajat ovat Päivi Räsänen (kd), Hussein Al-Taee (sd) ja Juha Mäenpää (ps).

Näistä tapauksista veronmaksajan kannalta mielenkiintoisin on Juha Mäenpään tutkinta, koska hän on esittänyt näkemyksensä kansanedustajana eduskunnassa. Lisäksi hän on kolmesta epäillystä ainoa, jonka tutkinta on jo päätetty lähettää valtakunnansyyttäjänvirastoon, jossa tehdään päätös syytteiden nostamisesta.

Tapaus on veronmaksajan kannalta merkittävä siksi, että jo etukäteen on tiedossa, etteivät Mäenpään puheet johda oikeudenkäyntiin. Tämä johtuu siitä, että kansanedustajalla on eduskunnassa erittäin vahva oikeus puhua mistä tahansa - ja oikeudenkäyntiin voidaan edetä vain, mikäli toimenpide saa eduskunnassa viiden kuudesosan kannatuksen. Tätä ei tulla saamaan, koska pelkästään Mäenpään puolueella on 39 kansanedustajaa eli reilusti yli estämiseen vaadittava määrä.

Siten Mäenpäätä tutkiva poliisikomisario Pekka Hätösen voi tulkita tuhlaavan poliisien resursseja. Motiivia voi vain arvailla, mutta Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho arveli kyseessä olevan härskin politikoinnin. Onhan Hätösellä kiinteät suhteen Vihreisiin.

Lisäksi tunnetusti äärivasemmistolainen professori Martin Scheinin on rientänyt lausumaan, että "persujen uskottavuus on nolla, jos he äänillään blokkaavat kansanedustajansa puolustautumisen riippumattoman tuomioistuimen edessä ja syyttömyysolettaman suojaamana". Tämä ei tietenkään ole yllättävää, sillä onhan hän tunnetusti perussuomalaisvastainen.

Farssin eli poliittisen viihteen tekee täydelliseksi se, ettei Helsingissä tapahtuvista rikoksista selviä kuin murto-osa: pääkaupunkimme järjestysvalta saa selvitetyksi esimerkiksi ilmoitetuista väkivaltarikoksista vain noin neljänneksen. Ilmeisesti Hätösen ja/tai hänen esimiestensä mielestä on kuitenkin tärkeämpää käyttää aikaa poliittiseen manifestointiin sen sijaan, että järjestysvalta käyttäisi vähät resurssinsa todellisten rikoksentekijöiden saamiseksi käpälälautaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Husu ei kiihottanut
Uusi ulottuvuus totuuden jälkeiselle ajalle
Rasismia, suunnitelmia ja kiihotusta

10 kommenttia:

  1. Tuo Scheininin manaama "syyttömyysolettama" on kärsinyt kolauksen jo siinä, ettei käsittääkseni toistaiseksi ainoassakaan ko. "ajatusrikospykälien" perusteella nostetussa oikeudenkäynnissä syytettyä ole jätetty tuomitsematta. Tuomioissa on toki ollut vivahde-eroja, jotka taas osaltaan nekin kertovat siitä miten epämääräisten käsitteiden varaan ko. lait on kirjoitettu.

    Ja se, että joku todellakin joutuu "puolustautumaan" oikeuden edessä, koska ajattelee toisin kuin laissa legitimoitu politiikka, on kyllä hirvittävä asia. Kun kysymyksessä on suomalainen oikeuslaitos ja suomalaiset oikeusviranomaiset, heidän pitäisi kyllä puolustaa ja suojella suomalaisia -- sillä tässä tilanteessa suomalaiset ovat niitä joilta on viety turvallinen tila, jotka joutuvat kokemaan pelkoa, jotka oikeasti tarvitsisivat suojelua ja puolustamista.

    Ja sen sijaan suomalainen siis joutuu oikeuden eteen "puolustautumaan". Pitäisikö itkeä vai nauraa?

    VastaaPoista
  2. Scheininin aiemmassa ihannevaltiossa ihmisiä lähetettiin mielisairaalaan, jos heillä oli negatiivisia ajatuksia vallitsevaa kommunistista ideologiaa kohtaan.

    Ihmistyyppi, jota Scheinin edustaa, on kotonaan missä tahansa totalitarismissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neuvostokommunismin kaikuja edelleen Nyky-Suomssa:

      "Mikä on Demla?
      4.11.2013

      Kirjainyhdistelmä Demla (ent. Suomen Demokraattiset Lakimiehet) on monille etäisesti tuttu. Se symboloi Suomen oikeuslaitoksen poliittista korruptiota. Demla on kommunistien vuonna 1954 perustama vasemmistolainen lakimiesyhdistys, joka Neuvostoliiton aikana piti tiiviisti yhteyttä idän ”edistyksellisiin” (so. kommunisteihin). Sen tavoitteena on ohjailla suomalaista oikeusjärjestelmää ja lainsäädäntöä oman poliittisen arvopohjansa mukaisesti. Sillä on kautta historiansa ollut huomattavasti valtaa maassamme, ja monet Demlan jäsenistä ovat kuuluneet presidenttiä (Halonen) ja pääministeriä (Jäätteenmäki) myöten korkeimpaan valtiojohtoomme. Juuri järjestön vaikutusvalta tekee siitä vaarallisen; demlalaiset ovat perinteisesti olleet avainasemassa esimerkiksi Suomen maahanmuuttopolitiikasta päätettäessä.

      Vasemmiston taktiikoille uskollisena Demla on julkilausumissaan piilottanut todelliset tavoitteensa ympäripyöreän ihmisoikeushötön taakse. Kommunismin edistäminen on sittemmin vaihtunut monikulttuurin kannattamiseen ja muun muassa aseiden omistusoikeuden vastustamiseen. 2000-luvulla demlalaisten toiminta on herättänyt suomalaisissa närkästystä etenkin siksi, että yhdistyksen jäsenet ovat pyrkineet aktiivisesti rajoittamaan suomalaisten sananvapautta oikeusteitse.

      Ruben Stiller totesi taannoin Yle Puheen keskusteluohjelmassa, että Suomeen tarvittaisiin lakimiesryhmä, joka ottaisi asiakseen ”rasistien” (eli monikulttuurisuutta vastustavien) jatkuvan ahdistelun. Demla on juuri se ryhmä. - http://www.magneettimedia.com/mika-on-demla/
      *

      Eräs v. 2008 julkaistu blogiartikkeli: "Demla – oikeusvaltion tuho", https://octavius1.wordpress.com/2008/04/03/demla-oikeusvaltion-tuho/

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  3. Sinänsä mielenkiintoista, kuinka syvä ja infantiilin hillitön persuviha monilla oletettavasti ajattelemaan ja analysoimaan kykenevillä henkilöillä tässä maassa on. Tuolla vihreällä Hätösellä nyt on edes jollain tapaa ymmärrettävä motiivi, vaikka oikeuslaitoksen käyttäminen härskin puoluepolitikoinnin välineenä lähinnä etoo.

    VastaaPoista
  4. Suomi hävisi Unkarille tämänkin erän oikeusvaltio-ottelussa. Samalla valkeni taas muutamalle, että Suomi on korrptoitunut banaanivaltio ytimiään, eli virkakoneistoaan myöten.

    Matti Vanhasta mukaillen voi sanoa, että väärään puolueeseen kuuluvan on turha odottaa syyttämättäjättämispäätöksiä.

    VastaaPoista
  5. Hieman aiheen vierestä: Katsoin tuoreen Sanity 4 Sweden - youtubevideon. Siinä kerrottiin, että halukkaita osallisia Macronin suunnitelmaan jakaa Afrikan siirtolaisia eri maihin ovat Saksa, Ranska, Portugali, Luxemburg, Kroatia, Irlanti, Tanska ja ... Suomi. Aikaisemmin puhuttiin 14 maasta, mutta nyt parhaaseen A-ryhmään kuuluu enää mainitut kahdeksan maata.

    Onko tästä puhuttu valtamediassa murto-osaakaan siitä ajasta kuin Mäenpään syyttämispäätöksestä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uudehkolta hallitukselta positiivisia tekoja odottava voi kysyä, aikooko natsittaja-sisäministeri Ohisalo korjata seuraavassa kuvatun epäkohdan vai kuuluuko se osana hänen ”värikkääseen” SuOMALIA-projekiinsa:

      ”Pauli Vahtera: ”Somaleja asuu kotimaassaan Suomen tukia nostaen” | Kolumni

      ”Suomessa on vuosia oltu tietoisia siitä, että oleskeluluvan saaneet somalit käyvät kotimaassaan ja asuvat siellä pitkiä aikoja. Virallinen Suomi ei tätä turvapaikkaoikeuden väärinkäyttämistä tunnusta, koska se romuttaisi uskottavuuden kaikilta Migrin tekemiltä päätöksiltä,” kirjoittaa Pauli Vahtera kolumnissaan.

      ”Sain Lieksasta YV-viestin Lieksan Lehden lauantaina paperilehdessä julkaisemasta uutisesta. Lehti kirjoittaa nimeltä mainiten Lieksan luottamustoimessa olevasta somalista, joka on käynyt kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokouksissa kuluvan valtuustokauden aikana yhden kerran.

      Hän on kirjoilla Lieksassa, mutta hänet on tavoitettu Kööpenhaminasta ja Somalimaasta, mutta ei Lieksasta eroanomuksen vaatimiseksi.

      Somalit ovat Suomen kansalaisuudesta huolimatta myös Somalian kansalaisia. Näin he voivat vapaasti asua ja kulkea molemmissa maissa. Schengen-sopimus mahdollistaa kulkemisen vapaasti Euroopassa, esimerkiksi Kööpenhaminassa.

      Lieksassa toimeentulotukipäätöksiä tehtiin kolmeksi vuodeksi etukäteen. Nämä viranomaisväärinkäytökset on toivottavasti lopetettu.

      Sosiaalitoimistot kautta maan suosivat netissä tehtäviä yhteydenottoja. Näin somalit voivat käytännössä asua Somaliassa ja heillä voi silti olla sosiaalitoimiston maksama asunto Suomessa. Asunto voi olla vuokrattu edelleen pimeästi, koska mitään tarkistuksia asunnoissa ei tehdä…”

      Koko artikkeli: https://mvlehti.net/2019/08/12/pauli-vahtera-somaleja-asuu-kotimaassaan-suomen-tukia-nostaen-kolumni/

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    2. Jo lähivuosina natsittaja-sisäministeri Ohisalon "värikästä" ideaali-SuOMALIAAKIN?

      ”Ruotsin poliisi: ”Älkää menkö yksin ulos” | Uutiskooste 9.-11.8.2019

      Ruotsissa on koettu jälleen erittäin väkivaltainen ja rikostäyteinen viikonloppu. UMV-Lehden uutiskoosteessa elokuun toiselta viikonlopulta poimintoja Ruotsin poliisin ja median raportoimista vakavista rikoksista…”

      Koko artikkeli: https://mvlehti.net/2019/08/12/ruotsin-poliisi-alkaa-menko-yksin-ulos-uutiskooste-9-11-8-2019/

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    3. Tällaisia ovat Ohisalon sydänkäpyset muuallakin:

      ”Baijerin sisäministeri varoittaa turvapaikanhakijoiden väkivaltaisuudesta

      Baijerin sisäministeri varoittaa, että turvapaikanhakijoilla on merkittävästi korkeampi taipumus väkivaltaisuuteen kuin kantaväestöllä. Hän vaati päättäväistä toimintaa rikollisuutta vastaan, asianmukaisia tuomioita sekä myös todellista valmiutta maastakarkotuksiin kun niihin on aihetta.

      Baijerin sisäministeri Joachim Herrmann (CSU) sanoi haastattelussa Passauer Neue Presselle (PNP), että maahan tulee ihmisiä kulttuureista, joissa väkivallattomuutta ei vaalita siten kuin Saksassa. Ihmiset ovat myös kokeneet enemmän väkivaltaa arjessa. Seurauksena saksalaiseen väestöön kohdistuu kohonnut väkivallan riski. Rikostilastot ovat yksiselitteisiä, sanoi sisäministeri.
      Maahanmuutto synkentää rikostilastoja…”

      https://www.kansalainen.fi/baijerin-sisaministeri-varoittaa-turvapaikanhakijoiden-vakivaltaisuudesta/

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  6. Miksi meillä on vain yksi älykkyysluokka, kun sukupuoliakin on löydetty jo 71? Entäpä, jos kaikki tämä meuhkaaminen onkin osoitus siitä, että meillä on vähintään 72 erilaista älykkyyttä, joista vain yhdellä on kykyä loogiseen ajatteluun, eli synnyttää jotain älykästä.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!