sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

Halla-ahosta pääsiäisen kunniaksi

Helsingin Sanomat teki pääsiäisen kunniaksi (!?) kaksi juttua Jussi Halla-ahosta. Niistä ensimmäisessä oli haastateltu erilaisia häntä äänestäneitä ihmisiä, mutta vastauksissa ei ollut mitään yllättävää.

Olisikin ollut paljon mielenkiintoisempaa lukea satunnaisen kokoelman syistä, miksi ihmiset eivät äänestäneet Halla-ahoa tai ylipäänsä Perussuomalaisia. Niin tekemällä olisi voinut saada Kalliosta tai Punavuoresta varsin ajatuksia avartavia näkemyksiä - vai luulenko vain?

HS:n toinen Halla-aho-juttu kertoi, ettei Perussuomalaisten puheenjohtaja irtisanoudu vanhoista blogikirjoituksistaan, mutta toteaa kuitenkin, että "osa on ollut tyhmiä ja harkitsemattomia kommentteja. Osa on ollut sellaisia kommentteja, joita voi sanoa tavallisena tallaajana mutta ei poliitikkona. Ja osa on sellaisia juttuja, jotka kontekstistaan irrotettuna kuulostavat hurjilta mutta joissa on ollut ja on edelleen pointti."

Olen ollut jo pitkään Scriptan blogi-isännän kanssa samaa mieltä siltä osin kuin olen Scriptaa lukenut. Ja luulen aika hyvin arvaavani mikä lukemistani teksteistä sijoittuu mihinkin Halla-ahon mainitsemaan ryhmään. Sen sijaan HS:n toimittajalle tämä näyttäisi jutun perusteella olevan epäselvää.

Scriptaan liittyen kolme asiaa lienee selvää. Ensinnäkään Jussi Halla-aho ei olisi nyt ministerikandidaatti, mikäli hänen kirjoituksensa eivät olisi olleet huomiota herättäviä eikä niissä olisi ollut pointtia. Siten ei ole olemassa halla-aholaista politiikkaa ilman noita kirjoituksia.

Toiseksi on selvää, että vihervasemmistolainen media ja ehkä kilpailevat poliitikotkin käyttävät Halla-ahon "tyhmiä ja harkitsemattomia" kirjoituksia ja erityisesti Scriptan asiayhteydestään irrotettuja virkkeitä lyömäaseenaan tätä vastaan niin kauan kuin miehen poliittinen ura jatkuu.

Samalla - kolmanneksi - yhä useamman ihmisen kiinnostus Scriptan kirjoituksiin kasvaa sillä seurauksella, että he käyvät lukemassa Halla-ahon ajatuksia ja tekevät niistä omat päätelmänsä ilman toimittajien välipuheita. Näin Halla-aho saa kannattajia myös uusista sukupolvista, mikäli kirjoitukset herättävät lukijoissaan vastakaikua.

Näillä sanoin totean, että Halla-aho on juuri nyt ylivoimaisesti Suomen mielenkiintoisin poliitikko. Sellaisena hän myös jakaa ihmisten mielipiteet muita poliitikkoja enemmän, mutta näyttäytyy myös häntä vastustavalle medialle ylipääsemättömän kiihottavana kirjoituskohteena - hänestä pitää päästä sanomaan oma mielipiteensä eikä sekään ole haitaksi, että miehen nimi otsikossa aiheuttaa lehtien nettoversioissa klikkauksia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vasemmistonaiset upottavalla suolla
Metatason sanahelinää
Maahanmuuttajan painajainen

8 kommenttia:

  1. Se, mikä aiheuttaa pöyristymistä Hesarin nuoressa naistoimittajassa, ei enää hetkauta vähääkään ikääntynyttä mieslukijaa. Jatkuva jankuttaminen jonkun ihmisen "vääristä" mielipiteistä kääntyy vaikutukseltaan päinvastaiseksi kuin jankuttaja tavoittelee.

    Jussi Halla-ahon johdolla persut nappasivat 39 kansanedustajapaikkaa kuten Soinikin parhaimmillaan

    Mistä muuten löytyy tekstejä, joissa Soini arvostelee holtitonta turvapaikkapolitiikkaa. Ei mistään, kun niitä ei ole.

    VastaaPoista
  2. Jännä juttu, professori ja tohtori ovat huolissaan SUOMALAISTEN työpaikoista, olisiko niin että etnisillä on laajempi käsitys veronmaksusta. Tahtosin nähdä molempien cv tai enivei.

    VastaaPoista
  3. Totlitarismi syntyy yhteiskunnallisen kahtiajakautumisen myötä, ja "opilliseksi" kulissiksi sementoituu nimenomaan se tunnustuksellinen ideologia joka omaa "poliittisen korrektiuden" mukaiset valmiiksi ryhmävahvistautumista ruokkivat teesit. -- Ei ole mitään epäilystä siitä etteikö oma yhteiskuntamme olisi taantumassa pakkojärjestelmän suuntaan, eikä myöskään mitään epäilystä siitä että tämä pakkoajattelu tulee tapahtumaan nimenomaan "punavihreiden ihmisarvo- ja -oikeusideologoiden" opillisessa kulississa.

    "Keskustelu" on jo muuttunut jokseenkin puhtaaksi dukheimilaiseksi "negatiiviseksi kultiksi". Ihmiset määrittelevät itsensä "kielteisestä käsin" ja tarvitseva yhä vahvempia viholliskuvia säilyttääkseen itseidentiteettinsä. Kaikki muuttuu tunnustukselliseksi identiteettipolitiikaksi. Leimaaminen, ilmianto- ja irtisanoutumiskulttuuri ovat arkipäivää -- näistä jokaisen totalitarismin tunnusmerkeistä Hesarin omistajat ja toimittajat eivät tunnu olevan huolissaan. "Vihapuheita" pöyristellään jokaikinen päivä ymmrätämtää millainen indikaatio ne negatiivisesta kultista ovat. Syytteitä "kansanryhmää vastaan kiihottamisesta" ja "uskonrauhan rikkomisesta" nostellaan, vaikka näitä koskevat lait ovat de facto puhdasta käsitesekaannusta. Vain sensuurimielialaa, inkvisitiovaltuuksia ja kansalaisten pelottelua -- jota kaikkea tarvitaan jotta vakuuttauduttaisiin omasta oikeassa olemisesta -- on enää ilmassa.

    Ja sitten on näitä valtapoliitikkoja, jotka eivät vapaaehtoisesti muuta ainoatakaan "mielipidettään", koska kokevat kriittisen ajattelun horjuttavan omaa poliittista imagoaan. Taivas varjelkoon, joku Antti Rinne -- kuinka valistuneen, Durkheiminsa ja Arendtinsa lukeneen kansalaisen tulisi suhtautua poliitikkoon, joka pyrkii pääministeriksi, mutta on yhteiskuntatiedoissaan ihan nollan tasolla?

    VastaaPoista
  4. Halla-ahon vainoamisen sijasta Hesarin toimittajien pitäisi olla huolissaan siitä, että Suomeen tulee jatkuvasti ihmisiä, jotka pitävät esikuvallisena profeettana miestä, joka meni naimisiin kuusivuotiaan kanssa ja aloitti yhdynnät hänen kanssaan, kun "vaimo" oli yhdeksänvuotias. Jos toimittajilla olisi hiukkaakaan järkeä päässään, he voisivat kiinnostua opista, jonka mukaan nainen on arvoltaan jotain huonekalun ja kamelin välissä, homoseksualistit heitetään katolta ja varkaalta amputoidaan käsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi tosiaan mielenkiintoista nähdä vaikka Yleltä juttu, jossa kyseltäisiin muslimeilta heidän näkemyksiään profeetan aviollisista kuvioista ja sen esikuvallisuudesta nykyaikaan.

      Poista
  5. Vanhana kapakkaväittelijänä minä tykkään kovasti älykkäistä väittelijätyypeistä. Halla-aho sopii suomalaiseen tyyliin rauhallisella mutta musertavalla logiikallaan. Maailmalta ihailen eniten Jordan Petersonin huikean terävää sanailua. Sen sijaan Rinne, Orpo ja sen semmoiset höpisevät parviälyn tuotteistamaa fraasikokelmaa, Tunnen sääliä ja myötähäpeää heitä äänestäneitä kohtaan.

    VastaaPoista
  6. Ensinnäkin en muista Halla-ahon Scripta-kirjoituksista mitään valtavan radikaalia tai vihapuhetta. Tottahan ne siihen aikaan kiihottivat monia, koska "Overtonin ikkuna"... Onneksi hyssyttelystä ollaan hitaasti pääsemässä eroon.

    Toinen asia on se, että tämä keskinäinen puhe on minusta LOIVENTANUT useimpien mielipiteitä ja kohdentanut niitä oikeisiin poliittisiin kysymyksiin ja aktivismiin. Ja sekös onkin kamalaa!

    Purkki-aikaan 1980-luvun lopulla puheet olivat paljon kovempia ja sieltä olisi saanut vaikka kuinka paljon oikeuslaitosta kuormittavia juttuja uhkauksista solvauksiin.

    Muistaakseni viime kesänä, PS:n kannatuksen ollessa pohjilla Halla-aho sanoi tavattoman viisaan ajatuksen: huonoista gallup-luvuista huolimatta on uskottava omaan politiikkaansa kääntämättä takkia.

    Nyt me kaikki näemme mikä vaikutus oman pään pitämisellä oli! Kiitos Jussi ja muut PS-jäsenet ja äänestäjät!

    t: Wee-tuuntunut Stadilainen

    VastaaPoista
  7. Allekirjoittanut yhtyy ensinnäkin siihen Professorin ajatukseen, että yhä useammat löytävät Scriptassa esitetyt kirjoitukset nimenomaan "oikeamielisten" toimittajien ahkeran mainostuksen vuoksi. Ja edelleen moni näin tutustumaan alkanut huomaakin pian ajattelevansa, että eivät nämä ihan pöllöjä ajatuksia ole. Kun tähän liittää "Anonyymin" ajatuksen, että jatkuva tinkaaminen Halla-ahon aiemmista kirjoitteluista aiheuttaa vain päinvastaisen reaktion siihen nähden mitä toimittelija toivoo, ollaankin jo nousevan kannatuksen kierteessä. Me täällä pohjan perukoilla olemme osoittautuneet monessa yhteydessä varsin itsepäiseksi ja uppiniskaiseksi kansaksi. Jopa niin itsepäiseksi, että Stalin epäili Puolan väliaikaishallituksen ministerin Mikolaczykin "olevan itsepäisyytensä vuoksi suomalaista syntyperää" (Lähde Kimmo Rentola: Stalin ja Suomen kohtalo). Sellaisia me olemme. Me teemme usein toisin päin kuin meille sanotaan.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!