tiistai 12. kesäkuuta 2018

Sanna Marinin märkä päiväuni

Suomen sosialidemokraattinen puolue näyttäisi juuri nyt nousevan seuraavien vaalien jälkeiseksi pääministeripuolueeksi. Siksi oli mielenkiintoista lukea Helsingin Sanomien uutinen puolueen tunnettujen jäsenten näkemyksistä siitä, kenen kanssa hallitus pitäisi muodostaa.

Valitettavasti puheenjohtaja Antti Rinne ei halunnut valaista näkemystään suosikkihallituskumppaneistaan. Sen sijaan puolueen nouseva naistähti Sanna Marin halusi kertoa toiveensa. Ja se olikin suoraan sanottuna hänen niin sanottu märkä päiväunensa.

"Toivon, että sosiaalidemokraatit, vihreät ja vasemmistoliitto ottaisivat sellaisen vaalivoiton, että siltä pohjalta päästäisiin neuvottelemaan seuraavaa hallitusta, joskin se vaatii vielä aika paljon kannatuksen nousua näiltä puolueilta."

Toinen nuori ja paljon julkisuutta saanut demari on Mikkel Näkkäläjärvi. Hän nosti puolestaan esille halunsa muuttaa Suomen nykyistä politiikkaa.

"Kansa pystyy antamaan vaaleissa mielipiteensä nykyhallituksen politiikasta. Jos kansa on sitä mieltä, että se ei ole ollut hyvää, niin totta kai seuraavalla hallituksella pitää olla mahdollisuus tehdä muutoksia."

Puheenjohtaja Rinne puolestaan alleviivasi sitä, että puheista tulee myös seurata tekoja. Hänen mukaansa - aivan oikein - "puheiden ja tekojen ristiriita syö politiikan uskottavuutta".

Lienee siis uskottava, että demareiden nuoren kaartin puheet on otettava tosissaan ja vuoden 2019 jälkeinen tulevaisuus on punavihreä, mikäli niiden jälkeen merkittäviin asemiin nousevien Marinin ja Näkkäläjärven toiveet toteutuvat.

Ja sellaisen seurauksethan me tiedämme nyt, kun maamme talous on lopultakin kääntynyt reippaaseen nousuun. Ja korkein hallinto-oikeuskin on ryhtynyt noudattamaan turvapaikkapolitiikassaan kansainvälisiä sopimuksia määrättyään Espanjasta Suomeen saapuneen nigerialaisprostituoidun palautettavaksi Espanjaan.

Samalla Espanja päätti sosialistisen pääministerinsä johdolla ottaa vastaan myös yli 600 turvapaikanhakijaa kuljettavan laivan, jota Italia ja Malta eivät halunneet päästää omiin satamiinsa. Että se siitä EU:n rajojen tilkitsemisestä kehitysmaalaisten kansainvaellukselta.

Mutta eipä taitaisi demareiden vetämä vihervasemmistolainen hallitus tilkitä sen enempää Suomenkaan rajoja - ei ainakaan jos asiasta olisivat päättämässä Marin tai Näkkäläjärvi. Ja hehän ovat, mikäli kansa niin päättää. Kannattaa siis olla hereillä ensi vuoden äänestyspäivinä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Demarit on jakovara-, mutta ei yrittäjäpuolue
SDP näytti rehellisesti karvansa
Entä jos koko vasemmisto yhtyisi?

18 kommenttia:

  1. Joskus asiat eivät ala mennä paremmiksi ennen kuin ne ovat olleet todella huonosti. Ehkä pitkällä aikavälillä tälle maalle olisi hyväksi punavihreä hallitus, joka pääsisi neljän vuoden ajan tekemään älytöntä politiikkaansa. Vuodet 2019-2023 voisivat olla hyvä aika älyttömyydelle, kun silloin mahdollisesti elämme taantumaa hyvin vaatimattoman noususuhdanteen jälkeen ja samanaikaisesti menisimme eri suuntaan kuin useimmat Euroopan maat.

    VastaaPoista
  2. Jos pitää pakolaispolitiikkaa erittäin tärkeänä, on se ja sama onko tuleva hallitus viherpuna-tulipuna-demaripuna vai nykyisenlainen arvopohjahallitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eroa voinee kuvailla sanojen kelvoton ja katastrofaalinen merkityserolla. Minusta niissä on ero.

      Poista
  3. Ei tarvitse kuin vilkaista Ruotsiin mitä punavihervittumyssyhallitus on siellä touhunnut viime vuosina ja Suomen tie on selvä. Näkkäläjärvi tulee huolehtimaan siitä että Suomelle ja yksilölle haitallinen ja mieletön pakko- virkamiesruotsi tulee jatkumaan ja RKP taputtaa sinikeltaisia käsiään heidän kannaltaan hyödylliselle idiootille. Ruotsia on kantapää opettanut ja Ruotsin "persuista" voi tulla suurin puolue syksyn vaaleissa.

    VastaaPoista
  4. Toiselle Marinin hallituskokoonpano voi olla se unelma mutta minulle painajainen.
    Saattavat hyvinkin saada kelkotuksi miljoona keharia elätettäväksi seuraavan 4 vuoden aikana.
    Sitä ei maa kestä taloudellisesti eikä muutoinkaan.
    Paskaksi vaan kaikki mikä ei ole omaa kulttuuri vyöryy yli maan kuin heinäsirkkaparvi.
    Laskellaan ruumiit sitten kun vyöry päätetään pysäyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oleellisin ero nykyiseen tulee olemaan maan talouden rapauttaminen. Mutta kiihtyyhän se kehitysmaalaisvyörykin.

      Poista
  5. Sanna Marin on lapsellinen unelmoija. Punavihreää hallitusta ei onneksi tule. Suomella ei olisi siihen varaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakaan Suomella EI OLISI varaa, kun valtionvelkamme on jo vuosia sitten ylittänyt kriittisenä pidetyn rajan 60% bruttokansantuotteesta. Valtionvelkamme on lähes kokonaan KOROLLISTA ULKOMAANVELKAA, 106 miljardia euroa ja tänä noususuhdannevuonnakin sitä kasvatetaan n. 3 miljardilla. Hallitus ei ole uskaltanut selvittää tai ainakaan julkaista elintasopakolaisista aiheutuvia kustannuksia, jotka melko varmasti ovat miljardiluokkaa vuositasolla. Otaksun, että kansasta häviävän pieni osa on tietoinen valtionvelka-tilanteestamme - mutta viher- ja muutkin punikit näyttävät tietävän, että rahaa saa automaatista sähköä saa seinästä!

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    2. Jokainen maahan otettu somali/irakilainen/vastaava tulee maksamaan eläessään noin 800 000 euroa. Siitä sitten vain kertolaskemaan kunkin vuoden saldoa.

      Poista
    3. Lisätään vielä, että näissä luvuissa eivät ole mukana sellaiset epäsuorat seuraukset kuin suomalaisten (etenkin naisten) elintilan kapeneminen tai yhteiskunnan yleisen luottamuksen rapiseminen.

      Poista
  6. Tervejärkisyys olisi toivottavaa aikuisten ihmisten keskuudessa. Tässä yksi esimerkki:

    "Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin"

    Kirjoituksesta poimittua:

    "Maailman ihmisistä vain noin viidesosa elää demokraattisessa, tasa-arvoisessa valtiossa. Näissä valtioissa epätasarvoisten vaatimuksien rajoittaminen ei ole rasismia tai syrjintää, vaan ainoa tapa ylläpitää hyvää systeemiä vastaisuudessakin."

    https://blogit.iltalehti.fi/alan-salehzadeh/2018/06/11/ei-shariaa-lanteen-vaan-lansimaiden-tasa-arvoinen-lainsaadanto-muslimimaihin/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisää tervejärkisyyttä:

      "Sharia-laki asettaisi kansalaiset eriarvoiseen asemaan"

      Kirjoituksesta poimittua:

      "Sharia-lain tapaisten säännöstöjen virallistaminen ja soveltaminen merkitsisi kansalaisten asettamista eriarvoiseen asemaan, joten se näyttäisi olevan perustuslain vastaista. Näin ollen Quraishi-Landesin ehdotus törmää kansalaisten yhdenvertaisuusperiaatteeseen, eikä se siksi sovi Suomen kaltaiseen oikeusvaltioon. Itse asiassa sharia-lain omaksuminen haittaisi myös maahanmuuttajien kotoutumista."

      http://lokari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256756-sharia-laki-asettaisi-kansalaiset-eriarvoiseen-asemaan?ref=karuselli

      Poista
    2. Onko tämä lopun alkua...

      "Espanja vastaanottaa Italian pysäyttämän pakolaislaivan: ”Velvollisuutemme on auttaa humanitaarisen katastrofin estämisessä”

      Artikkelista poimittua:

      "–Pääministeri Pedro Sánchez on antanut määräyksen, että Aquarius on tervetullut espanjalaisiin satamiin.
      Velvollisuutemme on auttaa humanitaarisen katastrofin estämisessä ja tarjota näille ihmisille turvasatama kansainvälisten lakien mukaan, Espanja sanoo lausunnossaan Guardianin mukaan."

      "Italian sisäministeri Matteo Salvini esti laivan saapumiseen Italiaan viikonloppuna."

      "Myös Malta kieltäytyi viikonloppuna vastaanottamasta laivaa."

      https://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/250943-espanja-vastaanottaa-italian-pysayttaman-pakolaislaivan-velvollisuutemme-auttaa
      -----------------

      Ylen mukaan

      "Espanjan uusi sosialistipääministeri Pedro Sanchez on julkistanut maan uuden hallituksen. EU-myönteisessä hallituksessa on pääministerin lisäksi 11 naista ja kuusi miestä."

      https://yle.fi/uutiset/3-10241955

      Poista
    3. "Onko tämä lopun alkua..."

      Vastaus:
      "EU-myönteisessä hallituksessa...":
      Kalergi-suunnitelman toteuttaminen.

      Poista
  7. Eräs Tuomas Enbusken hengenheimolainen Saksasta:

    "Video – Saksan Sosiaalidemokraattien edustaja vaatii – Saksan kansa on tuhottava, keinolla millä hyvänsä.
    Hän tulee samalla kertoneeksi, että kaikilla Saksan demokraattisilla puolueilla on sama ääririkollinen, suoran kansanmurhan tavoite.",
    https://mvlehti.net/2018/06/12/video-saksan-sosiaalidemokraattien-edustaja-vaatii-saksan-kansa-on-tuhottava-keinolla-milla-hyvansa/

    Herääkö Saksan kansa ja herääkö Suomen kansa näkemään lampaanvaatteissa olevat sudet keskuudessaan ja varsinkin valtiojohdossa ja sitä tukevassa mediassa - ennen tuhoaan?

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  8. Jotta entistä useammat kansalaiset eivät huomaisi elävänsä tarkoituksellisesti ylläpidetyssä valemaailmassa ja olevansa kuin teuraalle vietävä lammaslauma, niin vallankahvassa olevat sudet lampaanvaatteissa mm. ovat järjestäneet kaksi NÄYTÖS-oikeudenkäyntiä TOTUUDENPUHUJIEN vaientamiseksi:

    Ilja Janitskinin oikeudenkäynti 13.6.2018

    ja

    ”Kansantaiteilija Jösse Järvenpää tänään käräjillä – Syyttäjä hakee VANKEUTTA!
    Asian käsittely alkaa tänään 12. kesäkuuta Vantaan käräjäoikeudessä kello 9.00.”,
    https://mvlehti.net/2018/06/12/kansantaiteilija-josse-jarvenpaa-tanaan-karajilla-syyttaja-hakee-vankeutta/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  9. Erinomainen joskin pitkähkö artikkeli Jukka Hankamäeltä:

    ”Taas uusi sananvapauden teloituskone

    Kirjoitin puolisen vuotta sitten tavasta, jolla yhdenvertaisuusvaltuutettu ja Aalto-yliopiston tutkijat kehittelivät internetiin algoritmia (eli automaattista ratkaisumenetelmää), joka voisi tunnistaa ”vihapuheen” ja jota voitaisiin käyttää sensuroimiseen ja syytteiden nostamiseen.

    Hanke sai rahoitusta muun muassa Suomen Akatemialta ja Koneen Säätiöltä. Kirjoitukseni ”Monikulttuuristi-idiootit mekanisoivat orwellilaisen tarkkailun”, voi lukea esimerkiksi täältä ja täältä [linkit artikkelissa].

    Op-konserni puolestaan mainostaa nyt ”Someturvaksi” nimeämäänsä palvelua, jonka tarkoitus on pitkälti samanlainen: auttaa tunnistamaan ”vihapuheeksi” väitettyä argumentaatiota, ”kiusaamista” ja ”loukkaantumisia” sekä opettaa sosiaalisen median käyttäjille, milloin heidän sananvaihtonsa täyttää rikoksen tunnusmerkit.

    Op.media-sivusto iloitsee, että someturvan perustajat, sosiaalipsykologit Suvi Uski, Minttu Salminen ja Jenny Rontu, saivat palkinnon ”Vuosisadan rakentajat” -haastekilpailussa ja että heille myönnettiin myös puolen miljoonan euron rahoitus!

    Sivusto kirjoittaa lisäksi: ”Someturvan kehitystyöhön on tämän vuoden alusta liittynyt mukaan useita asiantuntijoita, kuten presidentti Tarja Halonen, Helsingin yliopiston Legal Tech Lab, Aalto-yliopiston Tekoälyn tutkimuskeskus (FCAI), oikeusministeriö, sisäministeriö, Pelastaa Lapset ry sekä yritykset Wunderdog ja Futurice.”

    Tarja Halonen ei taida kuitenkaan olla tämän alan asiantuntija. Ongelmallista ylipäänsä on, että vastauksia sosiaalisessa mediassa koettuhin ongelmiin etsitään teknokraattisesta tai normatiivisen rangaistuksen uhan sisältävästä viitekehyksestä: tekoälylaboratorioista tai viranomaisvallan interventioista.

    Hanke vailla perusteita ja pohjaa

    Hanketta kuvaamaan sopii sama kritiikki, jonka esitin jo yllä mainitussa kirjoituksessani. Sellaisia asioita ei ylipäätään pitäisi pyrkiä ”tunnistamaan” eikä jynssäämään pois verkosta saati mistään muualtakaan, joiden perusta on käsitteellisesti määrittelemättä.

    Juuri sellaista on ”vihapuhe”, jonka käsite on peräisin vasemmiston ajatuspajoista ja jonka tehtävänä on lavastaa vihervasemmistolaisesta monikulttuurisuusnormatiivista poikkeava argumentaatio paheksuttavaksi tai juridisesti tuomittavaksi…”

    ”Huomiota herättää, että lahjuksilla ostetut tutkijat ovat kaikki naisia. Voisi helposti ajatella, että hanke on perustettu vain, jotta tutkijoiksi aikovat tytöt saisivat rahaa, heidän akateeminen uransa etenisi ja jotta totuus yhteiskunnallisesta todellisuudesta voitaisiin sensuroida. Tendenssitutkimuksen poliittinen korruptoituneisuus on aivan samanlaista kuin se on agendajournalismin piirissä, Googlen lahjoitettua 490 000 euroa Helsingin Sanomille, jotta lehti saisi rakennettua valikoivaa journalismia toteuttavan ”sisällönsuositusjärjestelmän”.

    Haluaisin nähdä päivän, jona Suomen Akatemia, yliopisto tai jokin muu porkkanapankki myöntäisi puoli miljoonaa euroa minulle sananvapauden puolustamiseen, vapaan argumentaation oikeuttamiseen ja filosofisen järjen palauttamiseen yhteiskuntatieteiden metodologiaan..."

    Koko artikkeli: http://jukkahankamaki.blogspot.com/2018/06/taas-uusi-sananvapauden-teloituskone.html

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  10. Hankamäen artikkelin loppuosakin on varsin lukemisen arvoinen:

    "Vastoin filosofista järkeä

    Kun jo sinänsä suureksi ongelmaksi koettavaa tarkkailua ja valvontaa mekanisoidaan, tehdään ihmisten ajattelun- ja sananvapauden kahlitsemisesta rutiininomaista. Poliittinen yhteiskuntakritiikki yritetään tällöin alistaa valtapoliittiselle kontrollille, josta tulee näennäisesti arkipäiväistä ja oikeutettua toimintaa, ja näin katkotaan älymystön tai eri mieltä olevien tahojen päitä.
    Kirjoituksessani ”Miksi vihapuheen käsite on vaarallinen” totesin, että vihapuheen torjuntayritysten sijasta pitäisi keskittyä kitkemään pois sellaista politiikkaa, joka tuota vihaa tuottaa. Tällöin puututtaisiin aggressioiden todellisiin syihin, eli massamaahanmuuttoon ja kehitysmaiden väestöjensiirtoihin, joita Euroopan kantaväestö ei hyväksy…”

    ”Sellainen tutkimuksena esiintyvä toiminta, joka menee vallankäyttäjien puolelle ja suostuu poliittisen kontrollin välineeksi, toteuttajaksi tai edistäjäksi, on alkeellista. Se kiertää todelliselle filosofialle kuuluvan tehtävän, eli yhteiskuntakritiikin ja kiistanalaisten väitteiden esittämisen, ja ryhtyy valtionpolitiikan voitelijaksi ja valtaapitävien maskotiksi.

    Sellaisia pieniä piipittimiä yhteiskunnan norminvartijat haluaisivat myös kansalaisistamme tehdä. ”Someturva”-hanke on orwellilaisuuden ja tylsämielisyyden huipentuma. Se on myös esimerkki laboratory habit of mind -tutkijoiden pseudotieteestä ja huiputustutkimuksesta, jossa ei ole ymmärretty mitään sen enempää filosofisista merkityksenteorioista kuin yhteiskuntateorioista, oikeudenmukaisuudesta tai ihmisten käyttäytymisen sosiopsykologisista ominaisuuksistakaan.

    Kunhan nyt vain soveltavat teknisiä tietojaan punavihreän hallinnon määräämiin ja rahoittamiin sensuurihankkeisiin viipperä kybernautinkypäriensä päällä vinhasti pyörien. Vahingollista on, että tähänkin suomalaisten ihmisten suitsimiseen tähtäävään demarihankkeeseen on myönnetty puoli miljoonaa euroa tunnotonta rahaa.”

    Koko artikkeli: http://jukkahankamaki.blogspot.com/2018/06/taas-uusi-sananvapauden-teloituskone.html

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!