sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Maahanmuutto oli tämän aamun mediateema

Tänä aamuna lueskelin sekä Helsingin Sanomien että Yleisradion uutisia. Niissä näytti maahanmuuttoteema olevan tavallista enemmän esillä, joten tehdäänpä pika-analyysi luetusta.

Aloitan Ylen uutisesta, jonka mukaan Italian uusi hallitus aikoo karkottaa maasta puoli miljoonaa "siirtolaista". Jos tämä todella tapahtuu, avautuu eurooppalaisessa maahanmuutossa uusi ja parempi lehti.

Ylen toimittajat tosin kertoivat, että uusia italialaisjohtajia on jo "muistutettu" siitä, ettei maalla ole karkotuksiin varaa ja että ne olisivat todennäköisesti EU-säännösten vastaisia. Tähän ei voi todeta muuta kuin että sen mitä karkotukset maksaisivat, italialaiset saisivat jatkossa moninkertaisesti takaisin vähentyneinä humanitaarisen maahanmuuton kustannuksina.  Enkä jaksa uskoa, että EU tulisi ja ottaisi miehittääkseen saapasmaan, mikäli se toteuttaisi suunnitelmansa.

Itse olenkin enemmän huolissani siitä, että mahtaako uudella hallituksella olla tavoitteena ennemminkin profiloitua kovilla puheilla kuin ryhtyä tosissaan toteuttamaan niitä. Etenkin viiden tähden liikehän on ennalta kirjoittamaton lehti.

Tosiasia kuitenkin on, että mikäli hallitus ei tee maahanmuuttopolitiikassaan kouriintuntuvia tekoja, katoaa siltä myös uskottavuus kansalaisten silmissä samaan tapaan kuin tapahtui Timo Soinin perussuomalaisille/sinisille. Sen kohtalon me kaikki tunnemme.

Toiseksi nostan esille Helsingin Sanomien kertoman espoolaisen julkkissomalin Habiba Alin tarinan. Se valaisi yllättävän kirkkaasti somalien turvapaikantarvetta Suomessa. Ja jotta en syyllistyisi vääristelyyn, copy/pastaan suoran lainauksen jutusta, joka ei kaivanne sen suurempia kommentteja.

"Hän koki olevansa puristuksissa kahden kulttuurin välissä. Niinpä hän puhui 14-vuotiaana äitinsä ympäri, että sai lähteä muiden sisarusten kanssa kesäksi Somaliaan... Lopulta kolmen kuukauden reissu venähti 1,5 vuodeksi."

Olkoon kolmas uutinen jälleen Yleltä. Sen mukaan ihmisten väkivallan pelko on viime vuosina kasvanut ja peräti 15 prosenttia suomalaisista välttää vähintään yhtä paikkaa naapurustossaan turvallisuussyistä. Samalla kuitenkaan väkivaltaisten tekojen määrä kaduillamme ei ole kasvanut, mutta tutkijat arvelevat, että maahanmuuttokeskustelu ja terroriteot ovat saattaneet lisätä pelkoja, jotka ovat naisilla miehiä yleisempiä.

Jutusta tuli mieleeni, että mikäli ihmiset tietoisesti välttelevät vaaralliseksi tietämiään paikkoja, tapahtuu niillä myös vähemmän väkivallantekoja kuin jos niitä ei välteltäisi. Tämä puolestaan vääristää kaupungilla liikkumiseen liittyviä turvallisuustilastoja. Siten niistä ei voi suoraan päätellä katujemme turvallisuustilannetta.

Lisäksi turvallisuudentunteen katoaminen kertoo luottamusyhteiskunnan rapistumisesta. Sellainenhan on tyypillistä yhtenäisessä kulttuurissa ja harvinaista monikulttuurisessa yhteiskunnassa.

Tästä pääsemmekin aamun neljänteen maahanmuuttouutiseen Helsingin Sanomissa. Sen mukaan "Vantaan väestönkasvusta 80 prosenttia oli vuonna 2017 vieraskielistä. Espoossa vastaava luku oli 70 prosenttia ja Helsingissä reilu 60 prosenttia. Väestöennusteen mukaan noin joka neljäs pääkaupunkiseudun asukkaista on vuonna 2030 vieraskielinen."

Noista hätkähdyttävistä luvuista kaikki ei ole pääosin haitallista humanitaarista maahanmuuttoa, vaan osa on työperäistä ja sellaisena usein hyödyllistä. Mutta aika näyttää vääjäämättä meille suomalaisille, kuinka tämä kehitys vaikuttaa luottamusyhteiskuntaamme. Ja millä tavalla äänestäminen näyttäytyy demokraattisissa vaaleissa. Sekä seuraavan hallituksen maahanmuuttopolitiikassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ruotsalaiset ovat kyllästymässä muslimi-invaasion seurauksiin
Välimeren liikenne ylitti uutiskynnyksen hyvässä ja pahassa
Jottei totuus unohtuisi...

27 kommenttia:

  1. Yle 28.5.2018:

    "Itävalta aikoo leikata tukia siirtolaisilta, jotka eivät puhu saksaa"

    "Viime vuonna valtaan noussut konservatiivien ja äärioikeiston hallitus on ottanut tiukan linjan suhteessa maahanmuuttoon ja pakolaisiin.
    He uskovat, että tukien epääminen vähentää siirtolaisten kiinnostusta Itävaltaa kohtaan."

    https://yle.fi/uutiset/3-10227368

    PS. Ei unohdeta Tanskan toimenpiteitä haittojen ehkäisemiseksi!

    VastaaPoista
  2. Tämä Habiba Ali sanoi aikaisemmassa haastattelussaan, että on rasismia kieltää somalilapsia meluamasta kirjastossa. Ei muuten ole.

    Lapsentekokoneenakin tienaa hyvin: 7 lapsesta maksetaan 1377,92 €/kk yksinhuoltajana verottomana. Siinä ei ole ennättänyt paljon tienata "Suvelan yhteisöllisyyskoordinaattorina". En tosin ymmärrä, miten yhteisöllisyyttä rakennetaan suomalaisia rasisteiksi sättimällä.

    VastaaPoista
  3. Ruotsin viimeisen tutkimuksen mukaan maksaa turvapaikanhakija (lyhyellä ja pitkällä aikavälillä) 74000 kruunua vuodessa. Tarkempaa tietoa jutusta "Fria Tider: Ny Rapport: Asylinvandring en brakförlust för Sverige". Siis pakolaismaahanmuutto on persnettotuottoa Ruotsille. Ruotsin Solisalirattia voisi kutsua tänään Lehmän Häntä-puolueeksi, alasmeno on tasaista. Solisaliratin kumppani, Vihreät, ovat matkalla vapaille laitumille, koska heitä äänestäisi tällä hetkellä n. 4% äänestäjistä ja maaginen raja Ruotsissa on 4% että pääsee sössimään Ruotsin Valtiopäiville. Suomen Eduskuntaan on nyt rynnimässä Solisaliratti, Viherrys, Vasen ja RäKäPää + Femakot kyttäävät mahdollisuutta hypätä mukaan samaan kelkkaan. Eikö edes Ukko Ylijumalalla ole mahdollisuutta vaikuttaa tulevaan mahdolliseen katastrofiin! Mutta toisaalta, sitä saa mitä tilaa. Ruotsi on saanut. Logiikan mukaan Italia tulee voittamaan, jos persnettoilijat saadaan minimiin Italiassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turvapaikanhakijoiden asian käsittelynaikaiset kulut ovat vain murto-osa humanitaarisen maahanmuuton kuluista. Pääosa oleskeluluvan saaneista tulee maksamaan elämänsä aikana lähes miljoona - ei kruunua vaan - euroa. Tämänsuuntaiseen summaan on päädytyy sekä Norjassa että Suomessa.

      Poista
    2. Tärkeintä tuossa raportissa on mielestäni se että tuotiin esille, että turvapaikanhakijat ovat maksuerä. Persnettoon tulisi plussata myös värisevä kulttuuri. Ruotsissa joukkoraiskaukset, autojen poltot, muut poltot, poliisin- palokunnan- ja ambulanssihenkilökunnan kivitykset jne., elikkä persnettoa pukkaa siis joka suunnalta. Ruotsi oppii humaanisuutta kantapään kautta.

      Poista
  4. Tämä Habiba Ali on yksi raivostuttavimpia esimerkkejä somalialaisesta invaasiosta Suomeen. Hänessä ruumiillistuu koko touhun falskius, valheellisuus, järjettömyys ja täydellinen absurdius.Täydellistä sekoilua ja vastuutonta lapsentekoa yhteiskunnan rahoittamana, ja sitten palkintona tyypillinen höpöhöpö- virka, jossa voi haukkua räksyttää elättäjiensä rasismista. Kehtaa vielä kertoa näistä reissuista Somaliaan, jotka kyllä kertovat mikä todellinen turvapaikan tarve on. Seuraavaksi varmaan kuullaan tältäkin moniosaajalta, että somalit ne elättävät suomalaisia eikä päivastoin, joten vähän rispektiä, kuten toiselta elätiltä jo on saatu kuulla.
    Näin veronmaksajana ei meinaa nahoissaan pysyä, kun näitä tarinoita lukee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt kun otit asian esille niin

      "Respectiä maahanmuuttajille"

      Kijoituksesta poimittua:

      "Ruskeat siskot ja veljet. On aika vaatia enemmän yhteiskunnaltamme ja niiltä ihmisiltä, joista se koostuu. "

      siis joista se koostuu...!

      ja poiminta:

      "Me elätetään teitä eikä toisinpäin. Sä tarviit meitä ja tää maa tarvii meitä."
      "Ala siis elää sen mukaisesti ja osoita jotain kunnioitusta. Me ollaan samassa veneessä kaikki suomalaiset."

      paitsi, että me suomalaiset ei lähetetä rahaa ulkomaille eikä käydä lomalla Somaliassa.

      http://abdirahimhussein.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252399-respectia-maahanmuuttajille

      Poista
  5. Tuo Habiba Alin kakarakatras tulee vielä maksamaan miljoonia Euroja suomalaisille.
    Noissa kustannuksissa on myös Ruotsissa päädytty samanlaisiin kulueriin. Hesarin mukaan suomalaiset suhtautuvat somaleihin vastenmielisesti. Tosiasiassa somaleihin suhtaudutaan samalla tavoin kaikkialla missä heitä on siivestämässä.
    Pelkään pahoin että seuraavat vaalit eivät muuta vielä yhtään mitään. Asioiden täytyy mennä vielä reilusti pahempaan suuntaan ennenkuin puupäinen kansa ottaa opikseen ja vaihtaa Arkadianmäellä huseeraavan holhouslautakunnan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Median käsittämätön agenda ja sen tuottama uutisoinnin (älyllinen?) epärehellisyys varmistavat asian.

      Poista
    2. Hieno ja asiallinen kirjotus nuorelta oululaiselta naiselta http://ainoahelmi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256328-eu-yrittaa-hiljentaa-kriittisen-nuorison
      jota heti tulivat aivottomat apinat mm Jouni Snelman ja Kai Niemeläinen mm heti natsistelemaan ja kitisemään kuinka perussuomalaisten nuorisoryhmä pilaa mainetta ulkomailla ..
      Kyllähän tuolla vakio trolli Vihavainenki jotain vinkui,

      Poista
  6. Kun nyt on saatu faktaa siihen että turvikset ovat kuluerä, niin nyt voidaan myös laskea kuinka monta turvista esimerkiksi Suomi voi ottaa vastaan, ilman että vene keikahtaa nurin. Aikaisemmin kysely turviksien lukumäärästä on laitettu kategoriaan "fasistinatsistirasistiheterosovinistisikailu", mutta kun lyödään faktat pöytään niin keskustelu saadaan realistisemmalle tasolle. Tai tuota, joo, lol.

    VastaaPoista
  7. Yle tänään:

    "11 siirtolaista kuoli Välimerellä – sunnuntain aikana merestä pelastettu yli 300 ihmistä"
    "Välimeren on tänä vuonna ylittänyt yli 22 000 siirtolaista."

    https://yle.fi/uutiset/3-10236165

    Artikkelista poimittua:

    "Usealta Välimeren yli pyrkineeltä alukselta pelastettiin siirtolaisia sunnuntaina."
    "Espanjan meripelastusviranomaiset kertovat kuljettaneensa turvaan 240 ihmistä yhteensä 11 pieneltä veneeltä.
    Salakuljettajat toivat niillä ihmisiä Pohjois-Afrikasta varhain sunnuntaiyönä."
    ------------------

    Nyt tunnustetaan jo, että kuljetettavat ovat siirtolaisia, ei turvapaikanhakijoita!
    Minkä ihmeen takia niitä täytyy "pelastaa" Eurooppaan?
    Jatketaanko tätä kuljetuspalvelua maailman tappiin asti?

    Jos ihmiset lähtevät salakuljettajien mukaan, oma on valinta ja kohtalonsa kullakin - mutta sen ei tarvitse olla Eurooppa.

    Äänestäjä - mennessäsi koppiin - äänestä henkilöä, joka lopettaa tämän älyttömyyden!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokainen päätöksiä tekevä poliitikko tietää, että näitä kuljetettavia Lähi-idässä ja Afrikassa riittää.
      Ne eivät kuljettamalla lopu vaan päinvastoin tehdään tilaa synnyttää lisää kuljetettavia.
      Siten tahallinen välinpitämättömyys tekee päättäjistä suorastaan rikollisia tässä asiassa.

      Poista
  8. Tuo Habiba oikeastaan myöntää sen minkä vähänkin omilla aivoillaan ajattelevat ovat aina tienneet. Hän on vain simppeli synnytyskone ilman mitään turvapaikkatarvetta. Näitä käenpoikia ruokitaan kustannuksista piittaamaatta. Mitä todennäköisimmin akka on osa jonkun Mohammedin haaremia ja poikiminen jatkuu hamaan tappiin asti. Tuo neitseellinen synnytys on kuitenkin aika epätodennäköistä.
    Me elätetään sekä synnytyskone että siemenlinko. Onhan se ihan kiva käydä välillä somaliassa haukkaamassa happea, veronmaksajien piikkiin tottakai.

    VastaaPoista
  9. Se mikä tässä ihmetyttää, että kun kaikki tietävät mistä on kysymys niin miksi asialle ei tehdä mitään? Onko meidän kaikki politiikot niin korruptunoituneita, että niitä ei nämä loiset kiinnosta. Joku syyhän tälle välinpitämättömyydelle täytyy olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan meillä toki oikeamielisiä ja korruptoitumattomia poliitikkoja, kuten esim. Jussi Halla-aho ja Laura Huhtasaari. He vain ovat vähemmistö, joka ei voi saada muutosta aikaan.

      Poliitikkojen enemmistökään on tuskin korruptoitunutta, heidän johtajansa vain tekevät mitä suomalainen aina, eli tottelevat vierasmaalaisen herransa käskyjä.

      Suomalaiset ovat aina olleet vierasmaalaisen herran uskollisimpia alamaisia:
      Ruotsin kuninkaiden, Venäjän tsaarien (sitten tuli sellainen hankala interregnum 1919-1944), Neuvostoliiton johtajien ja nyt EUrostoliiton johtajien.

      Jussi, Laura ja muut oikeamieliset ovat vähemmistö ja pysyvät sellaisena, koska me suomalaiset emme äänestä heitä, vaan vierasmaalaisen herran tottelijoita.

      Siksi tämä meno jatkuu kenenkään kykenemättä estämään. Koska me voisimme sen tehdä, mutta emme tee.

      Poista
  10. Mikähän on todellinen luku, kuinka paljon vuodessa Eurooppaan tulee turhaa väkeä?
    Ylestä tai muusta "vastuullisesta" mediasta sitä tuskin saadaan lukea.

    Ja paljonko se tulijamäärä sitten tekeekään 10 tai 20 vuodessa yhteensä...

    VastaaPoista
  11. Onko Slovenia siirtymässä terveesti isänmaalliseksi?

    "Slovenian vaalit voittanee siirtolaisvastainen Unkarin Orbánin liittolainen – muut puolueet eivät halua Janez Janšan hallituskumppaneiksi"

    ”Uskomme, että tänään Slovenia ottaa ensimmäisen askeleen matkalla maaksi, jolle slovenialaisten hyvinvointi ja turvallisuus on ykkösasia”,
    Janša sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan käydessään äänestämässä."
    "JANŠA on tunnettu pitkään kansallismielisenä konservatiivina, mutta hänen äänenpainonsa ovat käyneet entistä jyrkemmiksi."

    https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005705399.html

    VastaaPoista
  12. Yle 4.6.2018

    "Suomalaisyritys loi Itä-Afrikan suurimman ura-alustan, jotta afrikkalaiset pääsisivät töihin – "Sijoittakaa Afrikkaan nyt"
    "Afrikan nuorisotyöttömyys vaikuttaa koko maailmaan."

    Artikkelista poimittua:

    "Afrikassa on noin 25 Suomen verran nuoria työttömiä. 420 miljoonasta nuoresta kolmasosa on vailla töitä.
    Ugandassa haaste on erityisen suuri - lähes 80 prosenttia väestöstä on alle 30-vuotiaita, ja heille pitäisi löytää tekemistä."

    "– Afrikan markkinoilla tulee noin 750 miljoonaa ihmistä työikään seuraavien vuosikymmenten aikana.
    Mitä he tekevät elämällään, jos ei ole töitä tai mitään muuta, mikä auttaisi heidät eteenpäin? kysyy Hinkkanen."

    https://yle.fi/uutiset/3-10222293

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Mitä he tekevät elämällään, jos ei ole töitä tai mitään muuta, mikä auttaisi heidät eteenpäin? kysyy Hinkkanen."

      Kyllä EU-diktatuuri ja sen korruptoimat maanpetturihallitukset toivottavat uudet värilliset täysihoitolaiset tervetulleiksi:

      "”Commission: EU Too White, Mass Third World Migration Must Be ‘New Norm’”,
      http://www.breitbart.com/london/2017/12/18/eu-white-mass-migration-norm/

      Läntisissä maissa kun robotit/tekoäly tulevat melko lähellä olevassa tulevaisuudessa hoitamaan sellaiset työt, joista kieli-, luku- ja kirjoitustaidottomat kamelikuskit ja lammaspaimenet olisivat mahdollisesti voineet
      jotenkuten suoriutua.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    2. Orwell-Sipilän POLPO tukee näinkin EU-diktatuurin Kalergi-suunnitelman eli eurooppalaisten valkoisten kansanmurhan toteutusta Suomessa:

      "Puhos on nyt no-go -alue – Helsingin poliisi Jari Taponen kielsi kuvaamisen koko alueella


      Kansallismielisiä vainova poliisi Jari Taponen kirjoitti tänään perustuslain uusiksi.

      Puhoksena tunnettu Puotinharjun ostoskeskus on jo pitemmän aikaa ollut aggressiivisten maahanmuuttajien valtaama, jonne kantasuomalainen ei ole tervetullut.

      Tänään kun kansallismieliset olivat seuraamassa Puhoksen tilannetta paikan päällä, poliisin tilannejohtajana toiminut Jari Taponen antoi määräyksen, että ostoskeskuksen alueella ei ole mitään asiaa kuvata eikä kulkea. Taponen on tunnettu kansallismielisten kantasuomalaisten vainoamisesta ja mielivaltaisesta toiminnasta.

      Taponen pisti siis perustuslain uusiksi, kun kielsi kuvaamisen julkisella paikalla.

      Myöhemmin samana päivänä sanoja otettiin hiukan takaisin, kun toinen poliisivirkamies salli paikalla olleiden suomalaisten mennä rauhallisesti kävelemään ostoskeskukseen."

      https://mvlehti.net/2018/05/29/puhos-on-nyt-no-go-alue-helsingin-poliisi-jari-taponen-kielsi-kuvaamisen-koko-alueella/

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    3. On kyllä aikoja eletty kun ei saa ostoskeskukseen mennä.
      Jos aikaa on, kannattaa katsoa Lähde: Youtube / Mari Kosonen 4.

      Poista
  13. Jos syttyy valtioiden välinen sota Euroopassa, liittyvätkö siirtolaiset esim. Suomessa Suomen armeijan palvelukseen? Mitähän Niinistöt ovat mieltä?

    VastaaPoista
  14. Yle 5.6.2018

    "Ruotsin suurin puoluemittaus: Ruotsidemokraattien kannatus noussut reilusti, sosiaalidemokraatit luisussa"
    "Ruotsidemokraatteja äänestäisi 18,5 prosenttia äänestäjistä. Puolueen kannatus on noussut peräti 5,6 prosenttiyksikköä edellisistä vaaleista."

    https://yle.fi/uutiset/3-10238480

    VastaaPoista
  15. Orwell-Sipilä & Co saa varmasti runsaasti lisäpisteitä ylikansallisilta takapiruiltaan:

    "Video – Helsinki, Espoo – vieraskielisiä syntyy enemmän kuin suomalaisia
    Helsingin Sanomat kertoi muutama päivä sitten, että väestönvaihto on pitkällä myös Suomessa, sanoo Riikka Purra..."

    https://mvlehti.net/2018/06/05/video-helsinki-espoo-vieraskielisia-syntyy-enemman-kuin-suomalaisia/

    PettUri Urpokin voi valmistautua vastaanottamaan politrukin virkansa Brysselin lihapatojen äärellä pidettyään syksyllä 2015 portit auki 30000 kehitysmaalaiselle nuorelle miespuoliselle miehittäjälle ja tarjoamalla niille ilmaisen täysihoidon P-aukisen Suomen veronmaksajien kustannuksella.

    VastaaPoista
  16. Yle 5.6.2018

    "YK vaatii Yhdysvaltoja lopettamaan siirtolaislasten erottamisen vanhemmistaan"

    Artikkelista poimittua:

    "YK:n mukaan näissä maissa yleisestä väkivallasta johtuen tulijoilla pitäisi olla oikeus kansainväliseen suojeluun eikä heitä pitäisi pidättää."

    https://yle.fi/uutiset/3-10238811
    ----------------------

    Siis nyt PITÄISI saada suojelua yleisen väkivallan vuoksi...?
    Sitä nyt sattuu olemaan jokapuolella maailmaa.

    Onko seuraava suojelun syy liian kuuma aurinko vai liian kova pakkanen?

    VastaaPoista
  17. Punaliberaali punaporvari Mykkänen on aikaisemmin sanonut haluavansa nostaa ns. kiintiöpakolaisten määrän 10 tuhanteen.

    Haluaako hän - ylikansallisia takapirujaan kumartaen - että Ruotsin tie on Suomenkin tie?

    "Tukholman metroasemat muuttuneet No-Go-alueiksi Ruotsissa!

    Näillä alueilla myös autoja sytytellään tuleen säännölliseen tahtiin ja alueella vallitsee jokapäiväinen kaaos ja epäjärjestys.
    Ruotsissa on tunnetusti jo yli 60 No-Go-aluetta (No-Go-Zones) mutta uutena lisänä voidaan mainita, että useat metro-asemat ovat nyt myös muuttuneet paikoiksi, jonne ei ole välttämättä menemistä, jos olet valkoihoinen mies tai varsinkaan, jos olet nainen.

    Storstockholms Lokaltrafik eli SL on yritys, joka pyörittää metroliikennettä Tukholmassa ja heillä on niin sanottu kolmen asteen värikoodit metroasemille sen mukaan, miten vaarallisia ne ovat. Tällä hetkellä 4 aluetta on jo julistettu punaisiksi, eli niille ei voi enää mennä. Lipuntarkastajat ja konduktöörit eivät enää saa työskennellä näillä alueilla ilman poliisisaattuetta..."

    Koko artikkeli: https://mvlehti.net/2018/06/05/tukholman-metroasemat-muuttuneet-no-go-alueiksi-ruotsissa/

    Noudattaako Mykkänenkin nöyrästi EU-diktatuurin komission käskytystä siitä, että massa-invaasio kolmannen maailman kehitysmaista on uusi normi, koska EU on ”liian valkoinen”?

    ”Commission: EU Too White, Mass Third World Migration Must Be ‘New Norm’”,
    http://www.breitbart.com/london/2017/12/18/eu-white-mass-migration-norm/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!