keskiviikko 12. elokuuta 2015

Paavo Rautio osoittaa syvällistä ymmärtämättömyyttä

Helsingin Sanomien toimittaja Paavo Rautio varoittelee monokulttuurisesta yhteiskunnasta. Kirjoitus on sikäli mielenkiintoinen, että se mainitsee esimerkkejä joihin voi tarttua. Tarkastellaan siis niitä.

Ensin Rautio rakentaa olkiukon ja ilmoittaa monokulttuuria Suomeen haluavien vaativan jonkinlaista heimoluonteista yhteiskuntaa, jossa vallitsevat tietyt stereotyyppiset ihanteet. Minä en tunnista tässä omaa ajatteluani: minä kaipaan avointa yhteiskuntaa, jossa vallitsee siltä osin yhteiset tavat, käytännöt, arvot ja tavoitteet, ettei eri väestöryhmien välille synny liiallista vastakkainasettelua olivat nämä osapuolet sitten varallisuuteen, etniseen taustaan tai mihin tahansa muuhun perustuvia. Näin tekee myös maahanmuuttokriittisten ihmisten ylivoimainen enemmistö.

Sitten Rautio ottaa esimerkiksi Jugoslavian hajoamissotien ajalta kroaatin, joka oli äärimmäisen kansallismielinen. Vastapuolekseen tämä sai yhtä kansallismielisen serbin, joka pani kovan kovaa vastaan.

Lopputuloksen tiedämme ja, toisin kuin toimittaja Rautio ilmeisesti kuvittelee, se alleviivaa monikulttuurisen yhteiskunnan nurjimpia puolia. Ja toimiii varoittavana esimerkkinä suomalaisille nykyisen kehitysmaista suuntautuvan kansainvaelluksen pyörteissä. Me emme voi vastaanottaa Suomeen enempää tulijoita kuin pystymme integroimaan yhteiseen arvomaailmaamme.

Seuraavaksi Rautio mainitsee minulle tuntemattoman ruandalaislehden, joka nostatti maan hutujen etnistä ylemmyyttä hallitsevia tutseja kohtaan. Tuloksena oli yksi kaikkien aikojen mittavimmista kansanmurhista. Myös se osoittaa monikulttuurisen yhteiskunnan riskit.

Kolmanneksi Rautio väittää Suomen jo olevan monikulttuurinen. Sitä se on ruotsalaisvähemmistöineen ollut aina. Siitä ei ole kuitenkaan seurannut monikulttuurille tyypillistä kaaosta, sillä sekä suomen- että ruotsinkieliset ihmiset ovat jakaneet samanlaiset arvot ja tavoitteet.

Maamme suomen- ja ruotsinkielisten kulttuurien suhteesta kannattaisikin ottaa oppia, sillä viime vuosina Suomeen tulleista kehitysmaalaisista syntyneet väestöryhmät eivät ole aina omaksuneet suomalaisen yhteiskunnan kanssa yhteensopivia arvoja ja käytänteitä, kuten pizzerioiden reviirikiistat, uskonnollis-poliittiset ääri-ilmiöt tai naisiin kohdistuva seksuaalirikollisuus osoittavat.

Mikäli tilanne jatkuu tällaisena jatkossakin, kasvaa yhteiskunnastamme kulttuuris-etniseen jakoon perustuva monikulttuurinen helvetti, jollainen on jo syntymässä länsinaapuriimme. Siksi Suomessa on syytä ottaa aikalisä ja keskittyä uusien humanitaaristen tulijoiden ottamisen sijasta aiemmin tulleiden integroimiseen suomalaiseen yhteiskuntaan.

Tästä syystä esitän niin Rautiolle kuin muillekin suomalaisille tulijoiden määrän rajaamista sellaiseksi, että onnistumme integroimaan heidät yhteiskuntaamme. Mitä tuloksellisempi kotouttamispolitiikka, sitä useammalle kehitysmaalaiselle voimme suoda uuden elämän Suomessa.

Lopuksi Rautio ottaa malliksi Pohjois-Korean. Siltä osin olen hänen kanssaan samaa mieltä, että se taitaa tosiaankin olla monokulttuurinen. Mutta se Rautiolta jää huomaamatta, että monokulttuurisuuden ohella maa on suljettu ja suunnitelmataloutta noudattava diktatuuri. Juuri ne ovat monokulttuurisuuden sijasta syynä maan alennustilaan.

Eikö Rautio ole huomannut, ettei Suomessa kukaan monikulttuurista kehitystä vastustava halua sen enempää maan sulkemista, suunnitelmataloutta kuin diktatuuriakaan? Ilmeisesti ei, vaan hän on tullut kirjoittaneeksi aiheesta, josta ei ymmärrä mitään. Ja mikä vielä pahempaa, tästä ymmärtämättömyydestä johtuen hänen johtopäätöksensä ovat täysin vääriä sekä todellisuudessa että suhteessa hänen esittämäänsä todistusaineistoon.

Minulle Raution ajatuksenjuoksusta seurasi epätodellinen olo. Voiko toimittaja enää osoittaa syvällisempää ymmärtämättömyyttä vai onko Paavo Rautio tehnyt kaikkien aikojen pohjat?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mitä tarkoittaa monikulttuurisuus?
Helsingin Sanomat kiihkoilee maahanmuutosta
Vesa Puuronen puhuu viisaita

10 kommenttia:

  1. Japani taitaa olla myös esimerkki monokulttuurisesta yhteiskunnasta. Kuinkahan noin merkittävä maa pääsi Rautiolta unohtumaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Japani unohtunut, mutta kun se ei tukenut Raution poliittista näkemystä se kannatti jättää mainitsematta.

      Poista
    2. Isäm maan puollustaja12. elokuuta 2015 klo 23.23

      Japanissa on oma sosiaalinen vähemmistönsä, 1-2 %:a väestöstä, jota muut japanilaiset kohtelevat hyvin huonosti. Myös korealaisilla on ollut vastaava sosiaalinen vähemmistö, jota ei voi mitenkään erottaa enemmistöstä. Japanissa tähän sosiaaliseen vähemmistöön kuuluu mm. yakuza-järjestö sekä suuri osa aikuisviihteen tekijöistä. Japanilaiset eivät myöskään pidä oikeina japanilaisina Japanista joskus muuttaneiden jälkeläisiä. Näitä on mm. Etelä-Amerikassa suuri määrä. Kun sitten jälkeläisiä on tullut takaisin Japaniin, niin syrjintä on ollut melkoista, koska näitä pidetään ulkomaalaisina. Tämä japanilaisten tekemä japanilaisten syrjintä on tabu-aihe japanilaisten keskuudessa eikä aiheesta tehdä jatkuvaa tutkimusta. Jotain kuitenkin löytyy kun hakee sanoilla "Eta" ja "Hinin".

      Poista
  2. Hesarin toimittaja Risto Muraja pääsee loistamaan MV-lehdessä. Hesarilla on vakavia ongelmia toimittajakuntansa kanssa, eikä ole sanottua että se tuolla porukalla enää pääsee pystyyn. Aika aikaansa kutakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muraja taitaa olla melkoisen surullisen hahmon ritari. Siis olettaen että MV-lehden sitaatit ovat totta.

      Poista
  3. Raution kirjoitus on yksi surkeimmista, mitä Hesarista olen lukenut. Karmeinta tässä on se, että kirjoitus on julkaistu pääkirjoitussivulla tänään. Toimitus on varmasti ollut tietoinen Ikean puukottajien maahanmuuttajataustasta kun julkaisupäätös on tehty. Koko toimitus pääkirjoittajia myöten on seonnut, eikä kyse voi olla auringonpistoksesta.

    Miten tyhminä Hesarin toimitus lukijoitaan pitää. Olin nuorena menossa toimitusharjoittelijaksi Saloon, mutta koska olisivat maksaneet ylioppilasharjoittelijalle tuplasti enemmän kuin minulle kansakoulun käyneelle, merkonomille. Jätin menemättä. Onneksi, sillä tänään häpeäisin olla toimittajana.

    Pauli Vahtera

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle on aina ollut arvoitus mitä sellaisten ihmisten päässä liikkuu, jotka pitävät aatteestaan kiinni, vaikka kaikki tosiasiat puhuvat sitä vastaan.

      Tässä tapauksessa siis kehitysmaamaahanmuuttoa halutaan kasvattaa, vaikka naapurimaa osoittaa mihin se johtaa. Ja kuten sanoit: se ei voi olla olematta HS:n toimittajien tiedossa.

      Poista
  4. Oma agenda ja ideologia on sumentanut loogisen ajattelun ja faktat. Ilman faktoja keksitään olkiukkoja ja työnnetään sanoja suuhun. Toisaalta massapsykoosi ja muoti laittaa kilpaa haukkumaan 'vastustajaa' ja ammutaan aina vaan enemmän yli. Lopulta koittaa vastausten aika. Osa vastauksista saadaan käräjäoikeudesta.

    VastaaPoista
  5. Jahas, jälleen eräs Pravda-ulostulo, jossa asioista paasataan sillä suunnattomalla asiantuntemuksella, jonka vain täydellinen tietämättömyys asioista voi tuottaa.

    Mikähän kumma siinäkin on, ettei suostuta millään ymmärtämään, että "maassa maan tavalla" ei tarkoita mitään muuta kuin paikallisten, kohtuullisiksi katsottavien lakien sekä hyvien tapojen mukaista elämäntapaa? Enempää ei vaadita, mutta vähempäänkään ei voi oikein tyytyä. Se on sitten ihan asia erikseen, haluaako joku esim. saunoa, juoda olutta, syödä sianlihaa tai viettää joulua tai juhannusta, niillä asioilla kun ei ole sen kummempia vaikutuksia muihin ihmisiin (siis sillä edellytyksellä, että ei sitten ryhdytä vaatimaan jotain "erityiskohtelua" tms, jonka nojalla muilta yritettäisiin kieltää esim. edellä mainitun tyyppiset asiat).

    Ja mitä tulee esim. x-Neuvostoliittoon tai x-Jugoslaviaan, niin miksi ei suostuta näkemään erästä hyvin olennaista asiaa, nimittäin juuri sitä, että tuo pakolla ylläpidetty "monikulttuurisuus" (joka tosin yritettiin naamioida jonkinlaiseksi yhdenmukaistetuksi identiteetiksi) omalta merkittävältä osaltaan kärjisti eri kansallisuuksien välisiä ristiriitoja, tuotti separatismia ja johti lopulta koko keinotekoisen liittovaltiorakenteen luhistumiseen, Jugoslaviassa myös veriseen sisällissotaan. Tässäpä saattaisi olla tiettyä ajattelemisen aihetta myös tämän hetken eurofederalisteille, mutta historian opetuksille näytetään nähtävästi tälläkin kertaa mieluummin keskisormea.

    -G-mies-

    VastaaPoista
  6. Toivottavasti Hesari menee konkkaan. Levikki on pitemmän aikaa ollut lupaavasti laskusuunnassa:

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Helsingin_Sanomat#Levikin_kehitys

    Israelilainen tohtori Mordechai Kedar kirjoitti pari vuotta sitten jutun Japanista:

    http://www.jewishpress.com/indepth/opinions/the-land-without-muslims/2013/05/19/0/

    Käännös:

    http://ibnmatti.blogspot.fi/2013/07/maa-jossa-ei-ole-muslimeja.html

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!