tiistai 15. heinäkuuta 2014

Onko vain seitsemän sadasta suomalaisesta huolissaan maahanmuutosta?

Uusi kysely kertoo, että kaksi kolmesta suomalaisesta on "huolestunut" nuorten syrjäytymimisestä. Se kertoo myös, että 65 prosenttia on "erittäin tai melko huolestunut" Venäjän ja Ukrainan välisestä tilanteesta.

Kysely paljasti edelleen, että noin 65 prosenttia vastanneista on "huolissaan" taloudellisesta eriarvoistumisesta. Sen sijaan enemmistö suomalaisista ei ole huolissaan omasta taloudestaan, vaikka oma ja läheisten terveys aiheuttaakin huolta.

Kyselyn teettäjän mukaan ilmastonmuutos, maahanmuutto tai ääriliikkeet eivät nouse suomalaisten huolenaiheiden kärkipäähän. Vastaajista noin seitsemän prosenttia on "erittäin huolissaan" maahanmuutosta, mitä Suomen Punainen Risti pitää vähäisempänä kuin mitä viimeaikainen julkinen keskustelu antaa olettaa. 

* * *

Edelle kirjaamani tiedot ovat peräisin SPR:n nettisivuilla julkaistusta järjestön teettämään kyselyyn pohjautuvasta tiedotteesta. Lainausmerkkeihin sijoitetut alleviivatut sanat ovat suoria lainauksia kyseisestä uutisesta. 

Niitä tarkastelemalla voi helposti todeta, etteivät niiden vastaajien prosenttiosuudet, jotka olivat huolissaan nuorten syrjäytymisestä, Venäjän toimista Ukrainassa tai taloudellisesta eriarvoistumisesta ole mitenkään vertailukelpoisia siihen lukemaan, joka annetaan maahanmuutosta huolestuneista. Kolmeen ensiksi mainittuun lukemaanhan sisältyvät (ilmeisesti) sekä "erittäin huolestuneet" että "melko paljon huolestuneet" kun taas maahanmuutosta huolestuneiden osalta ilmaistaan vain "erittäin huolestuneiden" prosenttiosuus.

Edellä osoittamani lukujen vertailukelvottomuus sai minut etsimään taloustutkimuksen toteuttaman tutkimuksen alkuperäislukuja. Valitettavasti en löytänyt niitä sen enempää SPR:n nettisivuilta kuin Taloustutkimuksen omiltakaan sivuilta.

Yllättäen maahanmuutosta huolestuneiden määrät, ainakin summittaiset, olivat kuitenkin löydettävissä.

MTV3 nimittäin näyttää nettisivullaan kaavion, josta heidän määränsä voi arvioida: silmämääräisesti maahanmuutosta "melko paljon" tai "erittäin" huolestuneiden määrä näyttäisi olevan noin 30%. Tämä luku lienee vertailukelpoinen noihin alussa mainittuihin yli 60% lukujen kanssa. "Lienee" siksi, ettei tässäkään kaaviossa jostain syystä ole noiden eniten huolta aiheuttaneiden aiheiden vastausjakaumia.

Vielä on huomattava, että täysin huolettomia maahanmuuton suhteen näyttäisi olevan vain reilu neljännes vastaajista. Näin suurimmaksi ryhmäksi jäävät ne, jotka kyllä ovat huolissaan, mutta vain "melko vähän". Näin maahanmuutosta vähintään "melko vähän" tai enemmän huolestuneiden osuudeksi tulee noin kolme neljästä suomalaisesta. Se kuulostaa kovin erilaiselta kuin SPR:n uutisoima seitsemän prosenttia, ja kuvaisi mielestäni vastaajien eli suomalaisten asenteita paljon paremmin.

* * *

Edelle kirjoittamani perusteella jäin miettimään oliko SPR:n oma - ei suorastaan valehteleva, mutta harhaanjohtava - uutisointi huolimatonta vai tarkoituksellista. Molemmat vaihtoehdot ovat näin tutkijan silmin anteeksiantamattomia; tutkimusraporttia kirjoitettaessa ja tarkastettaessa yksi keskeisistä huomion kohteistahan on se, että "tutkimuksen tulokset oikeuttavat siitä tehdyt johtopäätökset". 

Mielestäni onkin selvää, ettei edellä referoimani SPR:n tiedote olisi missään tapauksessa kelvannut mihinkään vähänkään laadukkaaseen luonnontieteellisiä alkuperäistutkimusraportteja julkaisevan sarjan periaatteella toimivaan humanistiseen julkaisusarjaan; mikäli sellaisia on olemassa, en tiedä. Toki nyt olen arvioinut vain tiedotetta, enkä tutkimusraporttia, koska en sellaista löytänyt kuten edellä totesin.

Itse asiassa epäilen SPR:n halunneen tahallaan antaa väärän kuvan teettämänsä selvityksen tulosista. Mahdollinen ellei suorastaan ilmeinen motiivi voidaan löytää SPR:n roolista maahanmuuttobisneksessä. Sehän on jättimäinen toimija tällä alalla kanavoidessaan julkisia ja keräysvaroja monenlaiseen monikulttuuritoimintaan ja vastaanottokeskuksiin työllistäen samalla omaa yli 800 hengen keskushallintoaan.

Siten SPR:n ja sen keskushallinnon kannalta kaikenlainen maahanmuuttokriittisyyden kasvu on niin merkittävä uhka, ettei kiusallisten tutkimustulosten harhaanjohtava uutisoiminenkaan olisi yllättävää. Pikemminkin se kuulostaa suorastaan houkuttelevalta toimintatavalta, jos vaihtoehtona on kukoistavan maahanmuuttobisneksen hiipuminen ja sitä seuraava keskushallinnon tarpeen pieneneminen ja henkilöstön supistamiskierre.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
800 euron jokavuotinen tulonsiirto lapsiperheiltä kehitysapu-apparaatille tyydyttää suomalaisia

7 kommenttia:

  1. Jos vielä ottaa huomioon sen, että ihmiset pyrkivät mediapropagandan psykologisessa paineessa esittämään itsensä maltillisempina maahanmuuton suhteen kuin he todellisuudessa ovat, SPR:n kyselytutkimuksen tulosten raportointi on kaksinkertaista valhetta.

    VastaaPoista
  2. On tosiaan mielenkiintoista, että ainakin iso osa ihmisistä pyrkii jopa anonyymeissä kyselyissä valehtelevmaan omaa mielipidettään kohti yleisemmin hyväksyttyä mielipidettä. Tästähän malliesimerkkinä ovat puolueiden gallup-kannatukset, jotka aina ennen vuoden 2011 eduskuntavaaleja aliarvioivat mediajulkisuudessa demonisoitujen perussuomalaisten kannatuksen. Jytky-vaalien jälkeen näin ei enää ole ollut - ainakaan EU-vaalien yhteydessä.

    VastaaPoista
  3. Miksihän SPR ei tarjonnut linkkiä tilaamansa tutkimuksen tuloksiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minäkin ihmettelin, enkä voinut välttyä ajatukselta että "tarkoituksella". MTV3:lla se kuitenkin oli näköjään käytettävissä.

      Poista
  4. Suomen Punaisen Ristin tiedotteessa ei kerrottu sen enempää esitettyjä kysymyksiä, kuin vastausten jakautumiakaan. Tämän on valitettavan yleinen käytäntö näiden "tutkimusten" (lainausmerkit hyvinkin tarpeelliset) tuloksia julkaistaessa. Lukija ei siis saa tietää, mihin kysymyksiin vastaajat ovat ottaneet kantaa ja mitä kantaa he ovat yleensä ottaneet. Jäljelle jää vain tulosten julkaisijan tulkinta ja valikoitu mielipide. Tekisi mieli sanoa, että tällaisten tutkimusten informaatioarvo on olematon. Aivan näin ei kuitenkaan ole. Tulokset kertovat paljonkin julkaisijansa mielipiteistä ja intresseistä. Nämä halutaan sitten esittää objektiivisina tutkimustuloksina. Kyse siis siitä vanhasta kunnon manipulaatiosta, jota aatteiden ja tuotteiden markkinoijat ovat käyttäneet maailman sivu.

    VastaaPoista
  5. Maahanmuutosta, ottasin mielummin 200 thaikkua, kuin yhen somalin (thaikut tietneki vois olla nuoria naisia ;))

    -jpt-

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!