maanantai 9. kesäkuuta 2014

Uskotko islamiin, rakastatko väkivaltaa tai nautitko taloudellisesta ahdingosta?

Helsingin sanomat kertoi, että Syyriassa on kuollut suomensomalialainen jihadisti. Onko siis syytä olla tyytyväinen vai täytyisikö tapausta pitää valitettavana?

Tyytyväinen pitää olla ennen kaikkea tämän kuolleen jihadistin puolesta, sillä nyt hän on päässyt oman uskontonsa opetusten mukaista oikotietä paratiisiin - nauttiakseen siellä seitsemänkymmenenkahden neitseen suloista.

Tyytyväinen pitää olla myös suomalaisen yhteiskunnan puolesta, sillä suojelupoliisin mukaan osalla Syyriaan matkanneista "saattaa olla halua jatkaa väkivaltaista toimintaa, kun he palaavat Suomeen". Näin jihadistin onnellisesti paratiisiin päätynyt matka on vähentänyt Suomeen kohdistuvan poliittisen väkivallan riskiä.

Tyytyväinen pitää olla myös Kataisen hallituksen puolesta. Lienee nimittäin selvää, ettei radikaali-islamilaisen maailmankuvan omaava ihminen ole sopeutunut eikä tule sopeutumaan yhteiskuntaamme.

Koska jokaisen syrjäytyneen nuoren yhteiskunnalle aiheuttamaksi kustannukseksi on laskettu 1,2 miljoonaa euroa, on Kataisen hallituksen kontolla oleva talouden supistamistarve juuri pienentynyt kuusinumeroisella euromäärällä.

Toisaalta kuolintapausta on pidettävä valitettavana mikäli emme usko islamin opetuksiin, rakastamme väkivaltaa tai nautimme yhteiskuntamme taloudellisesta ahdingosta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko Suomi naisen kannalta islamin vastakohta?
Montako syyrialaista pakolaista kuuluu Suomen vastuulle?
Islamistitaistelijoita Suomeen

5 kommenttia:

  1. Eikait se mitään, jos lähtevät sinne, kunhan takas eivät tule ?

    -jpt-

    VastaaPoista
  2. Mädättäjillä on varmasti vaikeaa kun pitäisi tiedostavasti nyyhkyttää parempikulttuurisen herrakansalaisen sankarikuoleman johdosta mutta se on niin kovin vaikeaa koska nykysuomessa on varmastikin jo raaka viharikos olla tiedostamatta kiitollisena kuinka valtavan armollinen allah oli tappaessaan voimavaran.Kaikkihan tapahtuu allahin tahdon mukaisesti ja minkään muun epäileminekin saattaa loukata voimavarojen tunteita.

    VastaaPoista
  3. Ruotsalainen terrorismin tutkija Magnus Ranstorp varoittaa Syyriaan matkaavista. Se, joka on tappanut Syyriassa, voi tappaa myös maassa, johon palaa. Säpo, Ruotsin tiedustelupalvelu, on sitä mieltä, että sotaisat islamistit, joita asuu Ruotsissa noin pari sataa, ovat Ruotsin suurin väkivaltauhka. "Tanskalaisia" on lähtenyt Syyriaan satakunta. Muutama heistä on etsintäkuulutettu, koska he ovat youtube-videoilla esittäneet uhkauksia tanskalaisia nimeltämainittuja islamkriitikoita vastaan.

    Euroopassa on kasvava joukko muslimeja, joiden joukossa lisääntyy radikaali ajattelu. Mehdi Nemmouche, Brysselin juutalaismuseon murhista pidätetty, kuuluu radikaalien ryhmään. Rikostilastoissa muslimit ovat yliedustettuina, usein juuri väkivalta- ja ryöstörikoksissa. On pelättävissä, että tällainen rikollisuus yhdistettynä uskonnolliseen vakaumukseen, on vaaraksi yhteiskunnalle. Poliitikkojen soisi ottavan sen huomioon.

    VastaaPoista
  4. Eikös nuo pitäisi kaikki etsintäkuuluttaa ja tuomita murhista, sillä ei kai suomalainen saa lähteä ulkomaille murhailemaan, ainakaan raiskailemaan ei saa lähteä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni kyllä. Tosin oikeudessa pitävän näytön saaminen voi olla vaikeaa.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!