keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Kissa hyppäsi jälleen pöydälle

Lopultakin!!!

Lopultakin Suomalaisessa lehdistössä on nostettu kisaa pöydälle. Se sama kissa, jota jo perussuomalaisten kansanedustaja Immonen yritti esitellä ja hänen puoluetoverinsa Hakkarainen käsitteli laillisuuden rajamailla toimien facebook-sivuillaan.

Kissana tässä pelissä on tietenkin tiettyjen maahanmuuttajaryhmien kohtuuttoman suuresta osuudesta maassamme tehdyistä raiskauksista. On suorastaan käsittämätöntä, että Aamulehden mukaan 0,1% kokoinen irakilaisten ryhmä tekee 5% kaikista raiskauksista. Sehän tarkoittaa 50-kertaista yliedustusta. Siis sitä, että irakilaisen miehen todennäköisyys raiskata on 50-kertaa suurempi kuin muiden miesten.

Toivon sydämestäni, että tällä kertaa kissan karvat syynätään läpi viimeistä häntätupsua myöden, ja raiskaus-ongelman korjaamiseksi keksitään tehokkaat keinot. En minä kaipaa irakilaisten tai muiden raiskausherkkien ryhmien demonisoimista tai mustamaalaamista, vaan yksinkertaisesti heidän raiskaustensa lopettamista; johtuivat ne sitten heidän geneetiikastaan, kulttuuristaan tai "vain" henkilökohtaisista syistä.

Sinänsä joidenkin väestöryhmien syyllistyminen merkittävästi muita useammin raiskauksiin ei ole mitenkään uusi asia; olen jopa itse kirjoittanut asiasta jo pari vuotta sitten, eikä asia ollut silloinkaan uusi. Tästä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, tahdon nyt kiittää Immosta ja Hakkaraista pohjatyöstä, Aamulehteä asian esille nostamisesta ja ministeri Räsästä asiaan tarttumisesta. Seuraavaksi toivon, että vielä joskus saisin kiittää sitä henkilöä, joka ratkaisee tämän ongelman.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi lehdistö halveksii lukijakuntaansa?
Miksi Sven ja Åke näpistelevät ja raiskaavat?
Kissa pöydälle

4 kommenttia:

  1. Hirveää populismia ja rasismia. En edes lukenut puoliväliin, kun ymmärsin, että tässä on kyse taas siitä maahanmuuttajia syyllistävästä vihapuheesta, mitä on netti pullollaan. Tällaisesta tulee aina niin paha mieli.

    Miksi ei voida vain hyväksyä sitä, että maahanmuuttajat ovat rikkaus ja voimavara? He tuovat värikkyyttä katukuvaan, ja kirjavassa joukossa on helppo hengittää. Olemme paljon velkaa kehitysmaista tuleville ihmisille, koska olemme heitä monia vuosia sortaneet. Suomi kuuluu kaikille!

    VastaaPoista
  2. Yhdyn riemumielin edelliseen anonyymiin avomieleen.

    Mikä voisikaan olla ihanampaa ja väistämättömämpää kuin kehitysmaista saapuvan yhteisöllisen ja neuvottelutaitoisen aineksen ottaminen ihailtavaksemme.

    Minusta olisi mukavaa jos media voisi joka päivä julkaista vähintään yhden kivan uutisen jonkin moniosaajan taidokkaasta osallistumisesta sosiaalisen toiminnan saralla.

    Suomi olisi köyhä ja takapajuinen periferia ilman rikasta afrikkalaisten kielten tulkkauspalvelua tarjoavaa monitaitoista ja värikästä väestöä.

    'Synergian silta' - tapaisten tulevaisuutta viitoittavien projektien puuttuminen köyhdyttäisi puolestaan suomalaisen yliyliyli-yliopisto kulttuurin tarjoamaa ylivertaista kompetenssia yhteenkuuluvuuden ja veroeuroista hyötymisen saralla.

    Olkaamme onnellisia yhdessä.

    VastaaPoista
  3. Kaikesta huolimatta pitäisi pyriä tuohon jälkimmäisen anonyymin tavoitteeseen onnellisuudesta yhdessä. Jotta se olisi mahdollista, tulee maahanmuuttoon liittyvät ongelmat ratkoa; olivat ne sitten määrällisiä, laadullisia tai kotouttamispoliittisia. Pahinta on, mikäli ongelmia ei tunnusteta tai ne lakaistaan maton alle ja jatketaan tekemättä mitään.

    VastaaPoista
  4. Luinpa äskettäin jostakin lehdestä että Afganistanissa naisiin kohdistuvien rikoksien määrät ovat kääntyneet merkittävään nousuun sen jälkeen kun maan hallitus ja poliisi alkoivat tilastoimaan tällaisia tekoja.

    Muualta voisi poimia vaikka tämän.
    http://yle.fi/uutiset/joka_kolmas_mies_syyllistynyt_raiskaukseen_etela-afrikassa/2174668

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!