Eilisen päivän ja kuluneen yön aikana presidentti Vladimir Putin astui yhden askeleen eteenpäin maansa etupiirin luomisessa: hän ja häntä nöyrästi palveleva duuma tunnustivat Itä-Ukrainan kaksi nukkevaltiota, joiden luomisessa venäläiset pienet vihreät miehet olivat aikanaan keskeisessä roolissa.
Sen jälkeen hän määräsi venäläiset sotilaat miehitt... ei kun turvaamaan rauhaa noille alueille. Kaikkea tätä
edelsivät Mainilan laukauksia vastaavat hämäysoperaatiot, joissa ammutuista laukauksista syytettiin vastapuolta.
Kuten
Ylen kirjeenvaihtaja totesi, oli Putinin peliliike oivallinen, sillä sen kautta hän pystyi estämään Ukrainan liittymisen NATO:on samalla tavalla kuin tapahtui Venäjän miehittäessä Georgian kaksi maakuntaa paikallisten bäckmanien avulla. Yksi seurauksista oli suorastaan surkuhupaisa, kun USA kielsi olemattoman kaupankäynnin ja investoinnit itsenäisiksi julistautuneiden alueiden kanssa.
Nähtäväksi siis jää, millä tavalla tapahtumat etenevät. Venäjälle saattaa hyvinkin riittää nyt saavutettu tilanne eli NATO-ovien sulkeminen Ukrainalta, eikä jälkimmäisellä ole sotilaallista voimaa Venäjän nukkevaltioiksi joutuneiden alueidensa palauttamiseksi.
Toisaalta on varmaa, ettemme tiedä onko Putin kaheli vai erittäin fiksu, emmekä siis myöskään voi tietää aikooko hän lähettää sotavoimansa myös tähän asti itsenäisenä säilyneisiin Ukrainan osiin. Itse pidän tätä kuitenkin suhteellisen epätodennäköisenä eli luotan jossain määrin Venäjän diktaattorin järkevyyteen.
Varmaa lienee kuitenkin, että USA määrää jonkinlaisia taloudellisia pakotteita Venäjää vastaan, ja EU seuraa sitä myöhemmin. Lopputuloksena Venäjän kansa köyhtyy entisestään, mutta Putiniin länsimaiden toimilla ei liene sen suurempia vaikutuksia.
Näin siksi, että hyvin tuntemani entisen Neuvostoliiton ja nykyisen Viron tasavallan asukkaan ja metsäveljen jälkeläisen mukaan Venäjän kansa on tottunut siihen, että heidän taloudellinen asemansa on heikko. Ja jos se heikkenee entisestään, kansa kiristää kyllä vyötään, mutta ei nouse kapinaan hallintoa vastaan.
Nähtäväksi siis jää, ovatko EU:n ja USA:n johtajat oikeassa pakotteidensa painostusvoiman kanssa, vai onko sittenkin niin, että virolainen ystäväni ja Vladimir Putin ovat paremmin perillä venäläisestä kansanluonteesta. Sitä paitsi kaikenlaisilla pakotteilla on yksi heikko puoli: alun uhoamisesta huolimatta niiden haitallisuus myös pakotteiden asettajille johtaa ennemmin tai myöhemmin suhteiden normalisoitumiseen.
Selvää on kuitenkin ollut jo pitkään, etteivät länsimaat tule puuttumaan asiaan sotilaallisesti. Tämä on sinänsä järkevää, sillä Venäjää ei suurena ydinasevaltiona voi voittaa. Eikä mikään myöskään velvoita länsimaita omaan sotilaallisen liikehdintään, koska Ukraina ei kuulu NATO:on.
Jälkimmäinen seikka on hyvä tunnistaa myös Suomessa. Niin kauan kuin olemme liittoutumattomia, on meidän turha odottaa sotilaallista tukea länsimaista - ehkä omia intressejään tuollaisessa tilanteessa puolustavia ruotsalaisia lukuun ottamatta.
Huomattava on lisäksi, että Ukrainan kohtalo osoittaa myös sen, ettemme voi avoimesti hakea NATO:n jäsenyyttä, koska silloin vaarana olisi nyt Ukrainan kohdalla nähdyn kaltainen Venäjän reaktio. Siksi mahdollinen NATO-päätös on tehtävä suljettujen ovien takana siten, että asian tullessa julkisuuteen olemme jo saaneet sotilasliiton turvatakuut.