EU-komissio tarjoaa taakanjaon siementä

EU päättää keskiviikkona siitä, ryhdytäänkö turvapaikanhakijoita jakamaan eri jäsenmaiden välillä. Jakokriteereinä käytettäisiin komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckerin mukaan väkiluvun, BKT:n, työttömyysprosentin ja jo aiemmin vastaanotettujen tulijoiden perusteella.

Edelle kirjattujen kriteerien perusteella Suomi olisi saamassa leijonanosan jaettavasta rikkaudesta, koska meillä on kohtuullisen korkeaan elintasoon nähden vähäinen määrä pakolaisia. HS:n juttu ei mainitse, huomioidaanko yhtenä jakoperusteena myös pinta-ala: jos niin tehdään tulisi osuudestamme suorastaan veret seisauttava.

Junckerin ehdotuksen mukaan jaettavien ihmisten määrä olisi vain 20 000. Tämä on tietenkin vain pieni pisara kaikista, sillä Eurooppaan pyrkii vuosittain useita satoja tuhansia ihmisiä.

Siten ei liene vaikea arvata, että kun pää on saatua auki, lähdetään pakkosijoitettavien ihmisten määrää kasvattamaan, kunnes saavutetaan tasapaino tulijoiden määrän ja pakkosijoitusmaiden välillä. Tällöin myös Suomeen suuntautuva turvapaikanhakijavirta kasvaisi oleellisesti nykyisestä viidestä tuhannesta.

Oma lukunsa ovat ne maat, joiden elintaso ja siis myös sosiaaliturva ovat meihin verrattuna alhaiset. Jussi Halla-aho on kertonut, että esimerkiksi Puola tarjosi turvapaikan 75 Maltaan saapuneelle pakolaiselle. Vain kahdeksan tarttui koukkuun, ja hekin lähtivät maasta kuuden kuukauden kuluessa.

Siten on selvää, että heikon sosiaaliturvan maihin pakkosijoitettavat ihmiset tulisivat myös uuden EU:n taakanjakomallin aikana siirtymään paremman elintason tarjoaviin jäsenmaihin. Osittain myös Suomeen.

Alussa linkittämäni artikkelin mukaan EU:ssa taakanjakkoa vastustaa mm. Unkarin pääministeri Victor Orbán. Toivottavasti myös suomalaispoliitikot osaavat ottaa tässä tilanteessa järjen käteensä ja liittyä samaan joukkoon.

Se olisi sekä kansan tahto, että Suomen etu, jonka merkitys korostuu nykyisessä taloudellisessa tilanteessa. Päinvastainen kanta syöksisi maamme sellaiselle kehitysuralle, jonka päässä olisi tasa-arvoisen ja avoimen suomalaisen yhteiskunnan muuttuminen etnisesti ja taloudellisesti jakautuneeksi, osin suljetuksi monikulttuurivaltioksi.

Siis vähän sellaiseksi kuin tämän päivän Etelä-Afrikka, missä vauraat ihmiset elävät omaa elämäänsä muurien ja vartjioiden muusta maasta eristämänä. Sellainen kehitys on jo käynnissä Ruotsissa, joka on pitänyt ovensa avoimena kaikenlaisille tulijoille.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Turvapaikanhakijat haastavat hallitusneuvotteluiden sopeuttamisohjelman
Perussuomalaisten maahanmuuttopolitiikkavaatimukset vastaavat suomalaisten näkemyksiä
Maahanmuutto rämettää virkamiesten loogista ajattelua

Münchausen - poliitikkojen ilmeinen esikuva!

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan kertoi, että muslimit löysivät Amerikan vuonna 1178. Perusteluna väitteelleen hän mainitsi Kolumbuksen nähneen moskeijan Kuubassa.

Erdogan näyttäisi siis olevan kuin kuuluisa paroni von Münchausen, joka suohon pudottuaan tarttui omiin  hiuksiinsa vetäen itsensä suosta. Pelkkä palturinpuhuja.

Erdoganin väite lienee herättänyt huvitusta ainakin kaikissa hiukankin historiaa tuntevissa ihmisissä. Mutta onko huvitukseen aihetta, vai pitäisikö hymyn sittenkin hyytyä totuuden edessä 

Otetaan esimerkiksi vaikkapa Venäjän johtaja Vladimir Putin. Hänen mukaansa Krimillä taisteli pieniä vihreitä miehiä. Hän myös kiisti tiukasti Venäjän asevoimien osallistumisen Itä-Ukrainan tapahtumiin. 

Eivät Erdogan ja Putin kuitenkaan ole maailman ainoita palturinpuhuja-poliitikkoja. Sellaisia löytyy nimittäin länsimaistakin.

Maailman ainoan suurvallan presidenteistä Bill Clinton muistetaan parhaiten seksistä nuoren Monica Lewinskyn kanssa. Tapauksen yhteydessä Clinton kertoili tarinoita niin paljon, että olisi joutanut syytteeseen valehtelusta; ainakin jos uskomme erikoissyyttäjä Robert Rayta.

Eikä taida nykyinen presidentti Barack Obamakaan olla sen parempi. Hänhän valehteli terveyslakinsa yhteydessä, mutta pyysi sentään jälkikäteen anteeksi.

Entä Euroopassa? Onko meilläkin münchauseneita hoitamassa yhteisiä asioitamme?

Viime päivinä esillä on ollut Euroopan Unionin ykkösmies Jean Clude Juncker, jonka kuolemattomiin lausahduksiin kuuluu "kun tilanne muuttuu vakavaksi, täytyy valehdella". Kuten tiedämme, on Juncker viime päivinä jälleen joutunut aivan poikkeuksellisen vakavaan tilanteeseen.

Suomesta taas tuli miettimättä mieleen maan ensimmäinen naispääministeri Anneli Jäätteenmäki, joka sai pyytämättään tietoja presidentin kansliasta, ja kertoi "yrittäneensä puhua mahdollisimman totta". Jyrki Kataisen valehtelusta ystävänsä Pekka Himasen raportin yhteydessä olen kirjoittanut aieminkin, joten hänestä ei sen enempää.

En jatka listaa pidempään vaan tyydyn toteamaan, että tosiasioiden perusteella valehteleminen on varsin tavallista poliitikkojen joukossa. Siksi olisi tärkeää, että demokraattisessa maassa lehdistö toimisi rehellisesti ja paljastaisi tuoreeltaan ainakin merkittävät muunnellut totuudet.

Ja koska myöskään lehdistö ei liene vapaa valehtelusta, olisi moniarvoisen lehdistön ja ennen kaikkea kaikkia poliittisia suuntauksia tasaisesti edustavan toimittajakunnan olemassaolo välttämätöntä - vain siten voi totuus päästä esille. Ja äänestäjä tehdä oikeita päätöksiä valitessaan uudet münchausenit seuraavalle vaalikaudelle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kristillisten Jouko Jääskeläinen haluaa mällätä toisten rahoilla
Miksi Kataja hyökkäsi Sipilän kimppuun?
Jyväskylän dosentti ehdottaa suomalaisten aivopesua