Suosittua juuri nyt!

sunnuntai 27. syyskuuta 2026

Sukupuoliriippuvaista puoskarointia

Yksi länsimaissa viime vuosikymmeninä yhä suositummaksi nousseen arvoliberalismin seurauksista on ollut halu tunnistaa tunnistaa sukupuolesta riippuvia tarpeita erilaisiin lääketieteellisiin hoitoihin. Siksi oli mielenkiintoista huomata, että Madeline T. Olivier ja hänen kumppaninsa osoittivat tuoreessa tutkimuksessaan, että neurotieteiden tutkimusartikkeleiden otsikoissa esiintyy muihin lääketieteen aloihin verrattuna suhteettoman usein väitteitä sukupuolesta.

Niinpä tutkijat halusivat tietää, minkälaiseen tutkimustietoon nämä artikkelit perustuvat. Ja analysoivat tästä syystä 200 viimeaikaisesta käyttäytymis- ja aivotieteiden artikkelia, joiden otsikossa esitettiin väite sukupuolesta tai sukupuoli-identiteetistä riippuvasta vaikutuksesta.

* * *

Tutkijat totesivat, että vain 24 prosenttia analysoiduista tutkimusraporteista tuki väitettä asianmukaisella näytöllä eli vaikutus sukupuolten välillä testattiin tilastollisesti – ja tulokset olivat väitteen mukaisia. Yhdeksässä prosentissa tutkimuksista kuvattiin kyllä asianmukainen testi, mutta tulokset olivat puutteellisia tai puuttuivat kokonaan. Toisessa yhdeksässä prosentissa tulokset olivat suoraan ristiriidassa esitetyn väitteen kanssa. Suurimmassa osassa artikkeleista (58 %) vaikutusten tilastollista merkitsevyyttä sukupuolten välillä ei verrattu lainkaan.

Asianmukaista näyttöä esiintyi vähiten käyttäytymistieteiden, kliinisen neurologian, neurotieteiden, psykiatrian, psykologian ja päihteiden käyttöä koskevan tutkimuksen piirissä (18 %) ja psykologiassa eniten (39 %). Eläintutkimuksissa väitettä tuettiin asianmukaisella näytöllä merkitsevästi harvemmin (15 %) kuin ihmisillä tehdyissä tutkimuksissa (34 %).

Erityisen huolestuttavaa on, ettei asianmukaisten analyyttisten menetelmien käyttö ollut yhteydessä lehden arvostukseen tai artikkelin saamiin viittausten määriin, eli puheena olevalla tieteenalalla tehty vertaisarviointi ei ole toiminut asianmukaisesti. Siten edes julkaisufoorumista tai artikkeleiden saamien siteeratusten määristä ei voi päätellä tutkimuksessa esiintyneiden väitteiden luotettavuutta. 

* * *

Kaiken kaikkiaan tutkijat tulivat siihen johtopäätökseen, että käyttäytymis- ja aivotieteissä esitetyt väitteet sukupuolesta tai sukupuoli-identiteetistä riippuvista vaikutuksista eivät useimmiten perustu asianmukaiseen näyttöön. Ja siten asettivat kyseenalaiseksi – eli totesivat puoskaroinniksi – sukupuolesta riippuvien tutkimusten käyttämisen lääketieteellisten hoitojen perusteena.

Tämä ongelma olisi hyvä tunnistaa niin suomalaisten lääkäreiden kuin naisasia- ja sukupuolten moninaisuuteen liittyvien kansalaisliikkeidenkin parissa. Sekä ennen kaikkea taloutensa kanssa kamppailevilla hyvivointialueilla, joiden vähiä varoja tuskin kannattaa käyttää sukupuolispesifiseen neurologiaan tai psykologiaan liittyviin hoitoihin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Irrotettavia sukupuolielimiä pikkulapsille
Pekka Aittakumpu ja penistyöpaja
Sukupuolenkorjaus ei auta vaan pahimmillaan jopa pahentaa tilannetta

6 kommenttia:

  1. Setan tunkeminen kouluihin sekoittamaan murrosiän kynnyksellä olevien lasten päät, on anteeksiantamatonta puoskarointia! Miksi tämä sallitaan?

    VastaaPoista
  2. Tulipas tyttömäinen olo, vai tuliko?
    Moto Guzzi ja Mustang myyntiin ja ripsiväriä tilalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä melkein kadotin seksuaali-identiteettini tuon luettuani...

      Poista
    2. Kun järki ja tosiasiat painivat tunteen kanssa, tunne voittaa aina.

      Poista
  3. Ne tutkimukset, joista puuttui asianmukainen näyttö eli harrastettiin sitä puoskarointia - olivatko ne nais- vai miestutkijoiden tekemiä tutkimuksia?

    VastaaPoista
  4. Nykyisin kouluissakin opetetaan mielisairautta biologiana, "mieskin synnyttää ja ihmisillä on lukemattomia eri sukupuolia". Miksi nykyään kaikki ennen mielisautta ollut nostetaan nykymaailmassa totuudeksi?

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!