Suosittua juuri nyt!

torstai 3. syyskuuta 2026

Israelilaisministereiden kansanmurha- ja väestönvaihtopuheet kohentavat palestiinalaisterroristien asemaa

Eilisillan uutiset kertoivat israelilaisministereiden palestiinalaisia koskevien puheiden koventuneen. Päähallituspuolue Likudia edustava ulkoministeri Israel Katz kertoi maan tyhjentävän Gazan asukkaista heti kun Yhdysvallat osoittaa paikan, mihin nämä voi karkottaa. 

Nämä puheet eivät ole minkään kansainvälisen lain mukaisia, päinvastoin. Siitä huolimatta ne ovat kevyempiä kuin Katzin ministerikollegan ja Otzma Yehudit -puolueenjohtajan Itamar Ben-Gvirin haaveilu 30-40 gazalaisen salamurhaamisesta joka yö.

* * *

Molemmissa tapauksissa ministereiden ääneen ajattelun lopputulos kansainväliseen politiikkaan on yksiselitteinen: ne heikentävät Israelin asemaa. Ja vahvistavat siten palestiinalaisiin muualla maailmassa kohdistuvaa sympatiaa eli voimaannuttavat heitä tukevaa aktivismia. 

Toki on selvää, että Katzin puheet ovat todellisuudessa paljon vakavammin otettavia kuin Ben-Gvirin salamurhahaaveet. Näin jo siksi, että hän on valtapuolue Likudin eikä minkään pienen ääripuolueen edustaja. 

Lisäksi Katzin puheille tuo uskottavuutta se, ettei Gazan ongelmaan ole edes kymmenien vuosien aikana löydetty Israelin turvallisuudeen takaavaa ratkaisua – kuten vuoden 2023 terrori-isku kiistatta osoitti. Tämä epäilemättä turhauttaa juutalaisvaltion kaikkia niitäkin päättäjiä, jotka haluaisivat löytää rauhanomaisen ja kestävän ratkaisun niin sanotun Pyhän maan kahden kansan ongelmaan.   

Toisaalta on aivan selvää, että edellä manitujen ministereiden ääneen ajattelu on kuin lottovoitto Hamasille, jonka asema oli jo ehtinyt heikentyä 7. lokakuuta 2023 tehdyn terrori-iskun ja sen seurausten jälkeen. Eihän kukaan merkittävä länsimainen poliitikko voi asettua puolustamaan tai tukemaan kansanmurha- tai edes kansan pakkosiirtopuheita demokraattisen hallituksen ministereiltä. Ei nyt, eikä tulevaisuudessa.

* * *

Nähtäväksi siis jää, miten Israelin ja palestiinalaisten tilanne kehittyy jatkossa. Nyt kuullut kannanotot eivät ole syntyneet tyhjästä, vaan kertovat Israelin juutalaisten syvästä turhautumisesta palestiinalaisongelman vuosikymmenestä toiseen jatkuneeseen ratkaisemattomuuteen ja sen terroristisiin seurauksiin. 

Valitettavasti vain ratkaisut ovat kortilla tilanteessa, jossa kumpikaan osapuoli ei luota toisiinsa. Eikä palestiinalaishallinnolle kelvannut aikanaan edes itsenäisyys, vaikka sitä tarjottiin

Sitä paitsi, ainakaan Hamasilla ei ole tänä päivänäkään todellista tahtoa luopua haaveestaan ulottaa valtansa – kuten he itse sanovat – "from the river to the sea" eli koko nykyisen Israelin alueelle. Ja samalla tyhjentää koko alue juutalaisista.

Siksi minusta näyttää siltä, että Pyhän maan väestöjen vastakkainasettelu ja väkivaltaisuudet tulevat jatkumaan vielä kymmeniä, ellei suorastaan satoja, vuosia. Enkä ihmettelisi lainkaan, mikäli – joskus kuitenkin väistämättä vastaan tuleva – ratkaisu noudattaisi tässä käsiteltyjen israelilaisministereiden ajatuksia. Tai vaihtoehtoisesti palestiinalaisterroristien haaveita juutalaisten syöksemisestä Välimereen.  

20 kommenttia:

  1. Ei kyllä avaudu missä yhteydessä puolustusministeri Katz on noin sanonut. Onko Trumpin hallinnossa joku ehdottanut tuollaista.
    Toisaalta puolustusministereiltä saattaa odottaakin räväköitä ulostuloja...

    VastaaPoista
  2. Trump hieroo ydiniskua iraniin, eli se tappaisi ko maan oikean kansan terroristien mukana. Tuo onkin karkoittanut pitkään trumpin kannatajina olleita. E
    Noin hullua kun ei pitäisi olla missään maassa presidenttinä joka aikoo ydinohjuksia käyttää. Sitten tuohon päälle vielä usan törröturvan halua poimia maalleen Gröönlanti ja Kanada, jopa on kiihottunut yhdestä Brittien saaresta. Silti moni nuolee täälläkin tuollaista törröturpaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla Ykän puolella sain julmaa kritiikkiä - Ykältä - arvostellessani Trumpia.
      Mielestäni, lännessä hallitsee hölmö töröturpa, jonka yliopistotutkinnon on maksanut isä (ei onnistu Suomessa).
      Idässä valtaa pitää lyhytkasvuinen psykopaatti.
      Jokainen pitäköön mielipiteensä.

      Poista
    2. Vai hieroo töröturpa ydiniskua...lähtipä kommenttiketju heti laukalle...mihinkähän tässä päädytäänkään.

      Poista
    3. Pähkähulluhan Trump on, eikä asiaa muuta miksikään se, että hänellä on muutamia järkeviäkin tavoitteita, kuten laittoman maahantulon estäminen. Narsistinen vainoharhainen psykopaatti, joka nuoleskelee diktaattoreita ja käy vanhojen liittolaisten kimppuun. Iranin sota on tyypillisesti impulsiivisen harkitsemattoman ja suunnittelemattoman toiminnan tulos, jolla on pelkästään viety asioita totaalisesti huonompaan jamaan.
      Tonttu ei ymmärrä edes tulleista eikä prosenttilaskusta mitään. Amerikka ei todellakaan ole "suuri jälleen", kun viljelijätkin tekevät konkursseja Trumpin loistavien Kiinan- diilien seurauksena

      Poista
    4. Heti täällä yksi tietämätön alkoi pätemään. Voisi olla kirjoittamatta jos ei tiedä mitä Trump on puhunut. Vai onko se jotenkin sallittavampaa törröturvan tekevänä kertoa halua iskeä ydinohjuksilla? Lisäksi vielä halu ottaa Gröönlanti, Kanada ja Briteiltä saari. Ai että on hienoa olla terroristisen törröturvan kannattaja...

      Poista
    5. Olisikohan Kamala Harris ollut parempi USA:lle kuin Trump? Eppäillä tuota soppii? Vähän sama tilanne oli Suomessa, Stubb vastaan Haavisto, ei hyvää päivää!

      Poista
    6. Trump on sen verran vanha käpy, että sillä hyvinkin voi käydä mielessä nämä ydiniskut. Eihän se vanhaa narsistia haittaisi, vaikka muu porukka siinä sivussa kuolisikin. Sehän antaisi myös tälle Idän Ihmeelle ikään kuin luvan iskeä Ukrainaan taktisella ydinaseella, mikä saattaa loppupeleissä toteutua joka tapauksessa.

      Poista
    7. Lisäksi Trump on vetänyt maansa ryssien puolelle, eli sama kuin historissa, jos tulisi sota Suomen ja ryssien välille, niin usa mensi heti ryssien puolelle Suomea vastaan.

      Poista
  3. Lähi-idän kriisi on sitkas kuin nigerialainen tippuri: Se ei tunnu paranevan ikinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väkivalta Koraanissa

      Islaminuskossa vakiintunut ja klassinen tulkinta on, että Koraani velvoittaa muslimeita pyhään sotaan eli jihadiin.
      Sen aiheeksi riittää pelkkä vääräuskoisten olemassaolo, sillä sodan tavoitteena on levittää islamin valta koko maailmaan.[4][5][6]
      Sotaa tulee käydä kalifin johdolla, jos islamilaisessa maailmassa sellainen on.

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Väkivalta_Koraanissa

      Vieläkö ihmettelet miksi Lähi-idässä soditaan jatkuvasti?

      Poista
    2. Jotenkin näyttää keinotekoiselta koko Gazan alue kartalla, Egyptin Muslimiveljeskunnalla on varmasti tunnelit kaivettu ja sormet pelissä...

      Poista
    3. Höpinää ja tulkintaahan tuo on, so. valhetta.
      Eivät ne egyptiläisetkään pyyhi papyrukseen, liian kallista.

      Poista
    4. Muslimiveljeskunta tekee sananmukaisesti myyräntyötä.

      Poista
  4. Sharia lakia ajetaan Lontooseen

    https://www.facebook.com/share/v/1Eq7v7SZ4k/

    VastaaPoista
  5. Jutut ovat samaa tasoa kuin Dimitri "Huikka" Medvedevillä, eli kyllä puhetta ja ääntä maailmaan mahtuu. Sellainenkin sanonta on kuin "puhuu kuin perse". Toisaalta Katzin väitetty puhe pitäisi selvittää juurta jaksain, ja miten ja missä yhteydessä se on sanottu, ja onko kukaties Israel-vastaiset toimittelijat lisänneet tai vähentäneet siitä mieleisekseen? Tällaistahan on nähty ja nähdään jatkuvasti, kuten suoraa valehteluakin. Joka tapauksessa Mossad metsästää 7.10. iskuun osallistuneita terroristeja maan ääriin asti, ja ruksaa heitä yksi toisensa jälkeen, mutta sitäkin arvostellaan, että terroristeille ei tarjota suomalaisittain hyvin reilua oikeudenkäyntiä, eli Israel rikkoo muka kansainvälistä lakia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalle Päätalon kirjoissa oli useatikin käytössä sanonta tai oikeastaan kysymys: Puhuuko pää vai perse?

      Poista
  6. Kuka on sanonut ja mitä on sanottu ei liene kovin tärkeää. Tärkeää on, että omat äänestäjät ja kannattajat ovat tyytyväisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä. Tässä on koko lähetys valkoisesta talosta missä Trump nimeomaan kertoo että tulee käyttämään ydinasetta mikäli iran ei antaudu. yli 11 tunnin lähetys.

      https://www.youtube.com/watch?v=zTTRxZWgtNE

      Poista
  7. fundaali menttaali3. syyskuuta 2026 klo 10.28

    Terroristit voi asuttaa iraniin, siellä ovat turvassa kuijn haaviston perseessä.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!