Verkkouutisissa oli juttu, jonka mukaan Venäjän väkiluku on kääntynyt pysyvästi laskuun. Sen mukaan tämä katastrofi olisi käynnistynyt jo vuonna 1964 eli 62 vuotta sitten, mutta asiaa ei vain tunnustettu silloisessa Neuvostoliitossa, eikä myöhemminkään.
Jutussa haastatellun venäläistutkija Juri Krupnovin mukaan tästä seuraa se, että Venäjä surkastuu jatkossa eikä lopuksi kykene enää hallitsemaan edes nykyistä maa-aluettaan. Tämä olisi erinomainen uutinen niin nykyisellä Venäjällä asuville ihmisille kuin koko maailmallekin – eikä vähiten meille suomalaisille.
* * *
Tosiasia kuitenkin on, ettei vielä kannata riemuita, sillä itänaapurimme väestön väheneminen on – ainakin toistaiseksi – ollut varsin vaatimatonta. Siitä saa käsityksen kun katsoo tilastoja, joiden mukaan vuoden 1990 148 979 541 asukkaasta on tultu siihen, että venäläisiä on nyt 143 394 458. Se on 36 vuodessa noin 5,5 miljoonaa ihmistä vähemmän, joten Venäjän väestö vähenee keskimäärin noin 150 000 ihmisen vuosivauhdilla.
Positiivista tässä on toki se, että venäläisten tappiot Ukrainassa etenevät noin tuhannen hengen päivävauhtia. Ja se, että Vladimir Putin – ilmeisesti – suunnittelee osittaista liikekannallepanoa kolmen päivän erityisoperaatioonsa, mikä kiihdyttäisi entisestään hänen valtakuntansa väestökatoa.
Nähtäväksi kuitenkin jää, milloin koittaa se hetki kun kolmas Rooma seuraa edeltäjiensä Rooman ja Bysantin valtakuntien jalanjälkiä historian roskatynnyriin. Ja mitä siitä lopulta seuraa.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen on valmistauduttava Kiinan vaikutusvallan kasvuun itärajan takana
Putinin harhautus, eskalaatio vai kuolema?
Putinin Venäjän tulevaisuus

Sekin on hienoa että Venäjällä alkaa kansan pinna olemaan poikki. Loputtomat jonot bensa asemille eikä siellä puoletkaan saa löpöä tankkiinsa kun vain rajattumäärä polttoainetta on jaossa. Lisäksi kaikki muu, kaupoissa hyllyjen tyhjyys ja kaiken kattavaksi järjetön hinta joka asiassa. Kansan rivit kasvaa koko ajan niistä jotka vaatii Putinin kuolemaa tai eromista, vielä miliisi pystyy pysäyttämään kansan rivit mutta kohta se ei enää onnistu ja silloin on kyllä jälki aika näyttävää.
VastaaPoistaUkraina voisi iskeä vaikka näön vuoksi "vahingossa" johonkin Moskovan metroasemalle. Näkisivät venäläiset edes jotain sodan todellisuudesta. Venäläiset eivät voisi edes syyttää Ukrainaa, koska aiheutuneet tuhot, tulipalot ja ihmishenkien menetykset johtuisivat alas ammuttujen droonien romuista.
VastaaPoistaMissään tapauksessa Ukraina, joka ei ole Venäjä, ei saa iskeä siviilikohteisiin. Venäjä hoitaa KGB:läisittäin omat provokaationsa.
PoistaVenäjä pysyy asuttuna, Afrikasta riittää moniosaajia.
Koska venäläisille päättäjille ei ihmishenki ole minkään arvoinen, niin hehän voisivat itse iskeä johonkin siviilikohteeseen voidakseen väittää sitä ukrainalaisten tekemäksi.
VastaaPoista"Positiivista tässä on toki se, että venäläisten tappiot Ukrainassa etenevät noin tuhannen hengen päivävauhtia. "
VastaaPoistaEn pysty käsittämään ihmisiä, jotka ilakoivat toisten kuolemalla.
Mitä ihmeen positiivista tuossa oikein on?
Jos sinä edes pikkuisen tietäisit historiaa ja nykyisyyttä mikä se venäjä on, niin et paljoa ihmettelisi.
PoistaNo kerro ihmeessä!
PoistaKiinnostaa kovasti, että muuttuuko tietämykseni vai voiko se jopa lisääntyä.
En jaksa jos olet niin tollo että et Suomen historiaa tiedä sodan ajalta ja sieltä ihan näihin päiviin saakka mitä maamme on joutunut ja joutuu kestämään v.maan kohdistamana. Samoin kaikki mitä ko maa tekee monta maata kohtaan, pahimmillaan Ukrainaa, mitä terrisoi myös 2014 vuonna. Ei ole empatiaa tuollaisella maalle, eikä tosiaan tuon kalaiselle joka ko maan väkeä suruttelee.
PoistaAno 13:26: En minä iloitse venäläisten kuolemasta sinänsä – päinvastoin. Minä iloitsen siitä, että runsaat tappiot johtavat väistämättä siihen, että Venäjä joutuu lopettamaan sotaretkensä Ukrainaan. Ja saa ehkä venäläiset jopa kaatamaan Putinin hallinnon.
PoistaTaitaa olla niin, että ukrainan nuorisoa on enemmän kupsahtanut siellä rintamlla, vaikka propagandatuutit muuta toitottavat.
PoistaVenäjä estää brittien pakkomielteisesti ajaman venäjän saarron natomailla.
Ja natomaat siellä ukrainassa lietsovat sotaa. Eiköhän siellä se korruptoitunut komediapelle saan aikaisemmin lähteä, kuin venäjän johtaja.
Koko ukrainan sota on brittien ja globalistien eskaloima proxysota, jota koitetaan saada laajenemaan koko naton kanssa käytäväksi.
VastaaPoistaJa siinä meidänkin pressa on kovasti mukana.
https://www.youtube.com/watch?v=Lgmf7ii2nMk
Toki, toki.. on tuo mv ulostus tosi uskottavaa...
PoistaOlen joskus arvioinut, että noin 90 miljoonaa riittäisi aivan hyvin. Muistakaamme, että Viktorian Englannissa oli noin 25 miljoonaa asukasta. Tuolloin Intiassa oli noin 250 miljoonaa asukasta.
VastaaPoistaEttä voi oksettaa profiikuvassasi roikkuva diktaattorilippu.
PoistaIlmianna jonnekin. Teiltähän se käy.
PoistaMiksi olet Suomessa? Sinun paikka ei täällä ole, sinä oksennat Veteraaniemme haudoille ja muistolle. "teiltähän tuo käy" Voisitko selventää, ketä on nuo "teiltähän"? Selvästikkään et ole Suomalainen.
PoistaNo sitten vaan ilmiantoa tekemään, hop hop!
PoistaEli tässä on nyt käynyt niin, että Suuri Kurpitsa ei tullutkaan. Lännen kaikki hehkutetut ihmeaseet ovat olleet nollan arvoisia. Leopardit, Abramsit, Challengerit, F16 :t, Siinäkö oli se Lännen valtava voima? Nytkö pitää odottaa vuosia, että Suuri Kurpitsa voi ilmestyä mahdollisesti seuraavan kerran?
VastaaPoistaPaikallinen mahti Iran vie "maailman mahtavinta sotilasmahtia" kuin litran mittaa. Nöyryytys _on_ täydellinen.
"Israelin Ilmavoimat" ja "sivistynyt keskiluokka" tosiaan.
Yhdysvaltain mahdin näkyvimmät symbolit ovat olleet tukialusryhmät. Missä ne nyt ovat?
Der Untergan! Ukrainan kaappaus Emo-venäjään olisi ollut Putinille maailman suurin Jackpot, eli 40 miljoonaa hyvin koulutettua ihmistä Venäjälle, ja siihen Valko-venäläiset lisäksi. Riski kannatti kai ottaa, mutta "ken kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa". Sen tunnustan että venäläisillä on käsittämättömän hyvä sietokyky ja kestävyys mille asialle tahansa, mutta milloin Puna-armeija viheltää Putinin pelin poikki? Maailman sivu armeija on tehnyt vallankaappaukset, ja jos ja kun valtio on tuhon tiellä, kyllä kenraalit puuttuvat peliin. Nääs kun kenraaleillakin on sukulaisina tavallisia rauhaa ja vakautta rakastavia ihmisiä, eikä kaikki ole Dimi "Huikka" Medvedevejä...ja tavallisella kansalaisella kaiken takana on rakkaus Isänmaahan, jota nyt johdetaan täydelliseen perikatoon.
PoistaPutin on kaikkein miedoin mauste tässä hyllyssä. Varteenotettavin oppositio haluaa Ukrainan lanattavaksi heti. Sivumennen sanoen Kiovan hallitsemilla alieilla on enää korkeintaan parikymmentä miljoonaa ihmistä, ja heistä suurin osa babushkoja.
PoistaVenäjän satumainen ilmapuolustus, mikään ei läpäise sitä.. kummasti vain lähes jokainen Ukrainan lähettämä trone pääsee vapaasti iskemään keskelle moskovaa. 3 päivän erikoisoperaatio, kestänyt kohta 5 vuotta.. Katsele kohta kun iran oikein ärsyttää, niin maa pääsee nauttimaan ydinpilvestä.
PoistaTämä on ihan laskentoa. Jos tuhannen euron Riksrattoni lentää tekemään kymppitonnin vahinkoa, ei siihen oikein kannata lyödä parin millin ohjuksia, kuten näimme Temu.ilmapallojen kohdalla. Silloin etsitään muita ratkaisuja.
PoistaHeh, heh.. Niinpä, venäjän ilmapuolustus jos toimii, se ampuu omia jalostamoitaan.
PoistaHeh! Putinin hypersonisia ohjuksia saa todellakin lasettaa Ukrainan suurimpiin kaupunkeihin niin paljon kuin Venäjältä löytyy kykyä niitä rakentaa. Katsokaapa Saksan kaupunkejä, jotka liittoutuneet pommittivat tuhannen pillun päreiksi, niin ei niillä saksalaista siiviliä, pääosin naisia, lapsia ja vanhuksia lannistettu. Eikä sillä vielä hyvä, vaan sakemannit kukkoilivat ja tekivät erinomaisia autoja koko maailman tarpeisiin, ja jokaisella pankin valuutta-pisteillä osoittivat, kuinka D-markka puree. Kuka edes pöljin uskoo, että Putinin Venäjä korjaa potin?
PoistaTämä venämielisyys on kuin rutto tässä maassa. Toivon todella että joka venäjämielinen putinisti saa todella sen tuomion minkä ansaitsee.
VastaaPoista