Suosittua juuri nyt!

torstai 23. heinäkuuta 2026

SDP:llä on veret seisauttava kannatus lähi-itäläisten ja pohjoisafrikkalaisten parissa

Helsingin sanomien tilaama mielipidekysely vahvisti, että SDP on suosituin puolue maahanmuuttajien parissa. Aiemmin tämä oli havaittu Suomen perustan tekemässä kyselyssä.

HS:n kyselyssä tuli esille mielenkiintoinen ero niiden välillä, jotka ovat tai eivät ole vaalioikeutettuja. Ensin mainittujen joukossa demareiden kannatus on veret seisauttava 45 prosenttia kun kaikista maahanmuuttajista heitä äänestäisi "vain" 21 prosenttia vastanneista. Eroa selittää se, että demarit ovat suosittuja erityisesti Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa syntyneiden eli humanitaarisin perustein maahamme saapuneiden ihmisten joukossa. 

* * *

Ei siis ihme, että demarit kannattavat laajaa humanitaarista maahanmuuttoa. Ja kääntäen – ovat vastustaneet johdonmukaisesti humanitaarisen maahanmuuttopoliittisia kiristyksiä. Näin puolue varjelee suosiotaan uussuomalaisten parissa ja olettaa pitkällä aikavälillä nousevansa yhä useampina vaalikausina pääministeripuolueeksi. 

Nähtäväksi jää, ymmärtävätkö suomalaiset tämän kehityksen vääjäämättömät seuraukset ja jättävät antamatta äänensä demareille. Vai jatkavatko he edelleen demareiden – tai muiden vasemmistopuolueiden – äänestämistä. Tämä on sanottava siksi, että myös Vihreät ja Vasemmistoliitto ovat maahanmuuttajien parissa suositumpia kuin Kokoomus, Perussuomalaiset tai Keskusta.

21 kommenttia:

  1. Punavihreät ovat naisistuneet. Evoluutio on taannut, että naisilla on hoivavietti. Kun naiset eivät enää lisäänny, mutta hoivavietistä ei pääse eroon se täytyy suunnata jonnekin. Luonteva kohde on mukamas hädänalaiset nuoret raiskaavat islamilaiset miehet ja ihan luontevasti kaikki joiden äo on siinä 70 hujakoilla. Hehän tarvitsevat selvästi apua modernissa länsimaisessa yhteiskunnassa.

    VastaaPoista
  2. Margaret Thatcher:"Sosialismin ongelma on se, että ennenpitkää toisten ihmisten rahat loppuvat." Mutta ei hätää, uutta veroa pukkaa koska vielä ei veroaste ole 100%.

    VastaaPoista
  3. Äänestysoikeus pitäisi olla vain ja ainoastaan etnisille Suomalaisilla ja sdp, vihreät, rkp, keskusta kieltää terroristipuolueina. Sillä mitä muuta nuo on kun haluavat teurastajilla täyttää koko maamme.

    VastaaPoista
  4. Perussuomalaiset ovat pystyneet kääntämään maahanmuuttoon liittyvää lainsäädäntöä kiitettävästi järkevään suuntaan, mutta pelkona on, että seuraavan hallituksen sisäministerinä on Natsima, mikä tarkoittaa katastrofia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan; artikkelisa mainittu katastrofi plus nasimainen vokteollisuus. Siitähän sillä on jo miljoonien eurojemme kokemus.

      Poista
  5. On täysin loogista ja järkevää että ei työperusteisesti Suomeen tullut maahanmuuttaja äänestää humanitaariseen maahanmuuttoon myönteisesti suhtautuvia demareja. Sama koskee niitä kantasuomalaisia jotka suhtautuvat myönteisesti humanitaariseen maahanmuuttoon. Mikä tässä on epäloogista ja väärin ?

    Sitä taas on vaikeampi ymmärtää että maahanmuuttoon ja väestönvaihtoon kielteisesti suhtautuvat kantasuomalaiset äänestävät kokoomusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko kai sitä on valita vähemmän pahoja puoueita äänestämiseen sillä ei persut voi yksin istua hallituksessa. Vai olisiko parempi että kokoomusta äänestävät antaisi äänensä vaikka vihreille.

      Poista
    2. Jos Kokoomuksen kannatus vielä tuosta laskee niin Orpo lähtee kalppimaan.
      Toivottavasti tilalle tulee vähän maahanmuuttokielteisempi.

      Poista
    3. Jos persut saisivat yli puolet kansanedustajapaikoista, he voisivat istua yksin hallituksessa.

      Poista
    4. Joona Räsänen on pantu ulostuloillaan harhautusmielessä pehmentämään SDP:n linjaa.
      Ongelmana on laskelmoiva Kepu, se lähtee sukkana vasemmiston johtamaan hallitukseen.

      Poista
    5. Persujen äänestäminen ei oikeasti vaikuta mihinkään. Kyseessä on puolue johon ohjataan ja kootaan se äänekkäin kritiikki. Äänestäjät uskovat tähän. Eräänlainen systeemin varaventtiili.

      Poista
    6. Systeemi, perustuu valheeseen että äänestämällä voisi vaikuttaa valittuun suuntaan ja tulevaisuuteen. Vaalit ovat näytelmä, kansalaiset näyttelijöitä. Käsikirjoitus ja ohjaus, on jo päätetty muualla.

      Poista
  6. SDP johto eikä jäsenet ymmärrä edes yksinkertaisia asioita - tai eivät halua ymmärtää?
    Tällä hetkellä meillä on hyvinvointivaltio ja ihmisoikeudet.
    Nyt on meneillään muslimien kansainvaellus Eurooppaan. Tämä lisää heidän lukumääräänsä Euroopassa.
    Lisäksi Eurooppaan ja Suomeen tulleiden muslimien syntyvyys on suurempaa kuin kantaväestön.
    Jonkin ajan kuluttua heidän osuutensa väestöstä on niin suuri, että he haluavat lisää ja lisää etuja ja oikeuksia.
    Kenties jopa yhteiskuntajärjestyksen muutosta demokratiasta teokratiaan.
    Tämän jälkeen meillä ei ole hyvinvointivaltiota eikä ihmisoikeuksia.
    Minä olen huolissani lasteni ja tulevien lastenlasteni tulevaisuudesta.
    Arvoisa lukija, oletko sinä huolissasi lastesi tai lastenlastesi tulevaisuudesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sossut sahaa myös omaa oksaansa. Vasemmisto pitäisi asettaa syytteeseen maanpetoksesta.

      Poista
  7. Eihän tämä ole enää sama SDP kuin se, joka oikeasti ajoi suomalaisen työtätekevän asiaa.

    VastaaPoista
  8. Jätän tämän vaan tähän.

    https://www.zerohedge.com/political/overeducated-liberals-worthless-degrees-are-dsas-sweet-spot-voter

    "Nate Silver identifies lower-income, highly educated voters as the core demographic of the Democratic Socialists of America, revealing a striking breakdown in the traditional relationship between education and higher income."

    "One explanation: newly minted graduates burdened by student debt, holding low-value liberal arts and other worthless woke degrees, and working multiple service-sector jobs. The result is a cohort driven by progressive ideology but denied the prosperity they were promised, creating fertile recruiting ground for far-left movements."

    Nähkää siis sivistyneen keskiluokan veret seisauttava voima.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavja aikoinaan alleviivasi Suomen menestymisen tekijöistä kolme tävkeintä: "Koulutus, koulutus ja koulutus."

      Miten ihmeessä joistakin sosiaalitapauksista, humanisteistä ja muista nisteistä saadaan maan pelastajia, kun he elävät verorahoilla tuotetuissa työpaikoissa tai ovat työttömiä?

      Taloudellista menestystä saadaan oikealla koulutuksella ja tuottavalla työllä.

      Poista
    2. Tavja myös sanoi että suomi kuuluu kaikille

      Poista
  9. Kuinka vaikea on ymmärtää että muslimit eivät koskaan kotoudu ja muutu suomalaisiksi. Me olemme vääräuskoisia ja meille on varattu vain kuolema tai alistuminen islamille.

    Jokainen suomalainen nainen on muslimimiehen silmissä vääräuskoinen huora joka on vapaata riistaa.

    Hullut päättäjät ovat kehittäneet haittamaahanmuutosta kuluautomaatin ja kulut kasvavat koko ajan. Näiltä ei voi koskaan leikata mitään koska sen jälkeen ne riehuvat kaduilla ja laittavat kaiken paskaksi. Kantasumalaisilta leikataan koko ajan jotta voimme elättää kunniakansalaiset.

    Jokainen armeijan käynyt suomalainen on kantanut selässään metelliesinettä jolla tämän ongelman voi korjata. Äänestäminen ei auta.

    VastaaPoista
  10. Saataisiinko vihdoinkin, ennen ensi vuoden vaaleja selvitettyä kuinka paljon maahanmuuton ja muun muiden maiden kansalaisten, mm. kehitysapu yms. kustannukset kaikkiaan suomalaisille vuositasolla ovat? Ja samalla jos mahdollista paljonko rahaa on kyseiseen toimintaan viime vuosikymmeninä yhteensä palanut.

    Jamppa vaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pauli Vahtera on laskenut että valtionvelasta 78% johtuu maahanmuutosta ja kehitysavusta. Valtionvelka on 198 miljardia ja siitä 78% on 154 miljardia. Haittamaahanmuutto ja kehitysapu velkarahalla vie Oy Suomi Ab:n konkurssiin

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!