Suosittua juuri nyt!

tiistai 19. toukokuuta 2026

Suomen julkinen sektori on EU:n kärjessä

Julkinen omistus on monessa asiassa hyvä työkalu, mutta liiallisesti nautittuna myrkkyä koko kansakunnalle. Jälkimmäisen on osoittanut koko sosialismin historia, johon ei sisälly yhtään – pitkällä aikavälillä – positiivista esimerkkiä. 

Päinvastoin, yhteiskunnan rakentaminen julkiselle yhteisomistukselle eli sosialismille on kerta toisensa jälkeen päätynyt enemmän tai vähemmän taloudelliseen katastrofiin. Tämän ovat tunnustaneet jo fiksuimmat kommunistitkin, kuten Kiinan johto, joka on vapauttanut taloutensa villiksi kapitalismiksi, minkä seurauksena se on ollut jo pitkään nopeassa kasvussa – ja vienyt samalla kolme maan kansalaista maailman 50 rikkaimman ihmisen listalle.  

* * *

Mitä pitäisi siis ajatella viime vuosikymmeninä hallinneista suomalaisista poliitikoista, jotka ovat yksi toisensa jälkeen kasvattaneet julkisen sektorin osuutta maamme taloudesta. Juuri nyt sen menojen suhde koko bruttokansantuotteeseen on EU-maiden korkein peräti 58,9 prosentin osuudella.

Tällä mittarilla tarkasteltuna Suomi on EU:n sosialistisin valtio. Eikä siksi ole ihme, että taloutemme on ollut jo yli puolitoista vuosikymmentä pysähtyneisyyden tilassa – päinvastoin, tämähän on kuin suoraan sosialismin historian oppikirjasta. 

Siksi olisi tärkeää, että nyt mitä ilmeisimmin lopultakin käyntiin lähtenyttä Suomen talouden kasvua ei ensi vuoden vaalien jälkeen horjutettaisi julkista sektoria kasvattavalla hallituksella. Siis sellaisella, jonka pääministerinä tai edes valtiovarainministerinä olisi Antti Lindtman (sd) tai hänen seuraajansa SDP:n johdossa.

7 kommenttia:

  1. SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto seuraavaan hallitukseen, niin tiedämme lopputuloksen.
    Nythän on nähty Antti Lindtmanin leikkauslista, joka taloustietäjien mukaan lisää valtiovelkaa.
    Lindtman tosin sopisi hyvin Suomen Kim Jong-un:ksi, kunhan söisi hieman lisää läskisoosia ja kyytipojaksi runsaasti olutta.

    VastaaPoista
  2. Punavihreät äärivasemmistolaiset rahtaavat sivistymättömiä sivistettäväksi kelpaamattomia kehitysmaamuslimeja äänestäjikseen. Tämä ei johda julkisen sektorin pienentymiseen vaan sen suurentumiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lopettakaa jo se lässytys "äänestäjiksi haalimisesta". Se on vain seuraus. Tarkoitus on tuhota suomi. Raadella suomalainen yhteiskunta verille. Rikkoa. Paloitella. Hukuttaa.

      Poista
  3. Mitä eroa on uskovaisella ja sosialistilla? ... Uskovainen uskoo vaikkei nää, ja sosialisti uskoo vaikka näkee.

    Hyvä huumori vaatii aina totuuden siemenen. Tuokin vitsi muistuttaa siitä, kuinka kaikista epäonnistuneista sosialismikokeiluista huolimatta, sosialismiin uskovat luottavat erilaiseen lopputulokseen... Erään toisen vanhan sanonnan mukaan, se taas on hulluuden merkki.

    VastaaPoista
  4. Media on vasemmiston huutotorvi ja punavihersosialismin autuus ja taivastila on rummutuksessa koko porvarihallituksen vallan ajan ynnä sosialistien seuraavat neljä vuotta.
    Tyhmä kansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äänestäjät saavat juuri sitä mitä he tilaavat. No, ehkä savuaviin raunioihin on hyvä kylvää kaskinauriin siemeniä.

      Poista
    2. Lotat olivat sota-aikana isossa roolissa Suomen pelastamisessa, mutta nykyajan naiset tämän tuhoavat. Loppu tulee!

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!