Suosittua juuri nyt!

keskiviikko 3. joulukuuta 2025

Väkivalta- ja seksuaalirikollisuuden seuraukset

Donald Trumpista ja hänen kaikista tekemisistään ei tarvitse – eikä ole syytäkään – pitää. Yhdestä asiasta hänelle täytyy kuitenkin antaa tunnustus. 

Hänen hallintonsa on nimittäin keskeyttänyt Kuuban, Haitin, Venezuelan, Sierra Leonen, Togon, Päiväntasaajan Guinean, Kongon tasavallan, Burundin, Tšadin, Sudanin, Libyan, Eritrean, Somalian, Jemenin, Iranin, Afganistanin, Turkmenistanin, Myanmarin ja Laosin kansalaisten maahanmuuttohakemusten käsittelyn. Syynä tähän on se, että maahan päässyt afgaani syyllistyi jokin aika sitten terroritekoon ampumalla kansalliskaartilaisia.

* * *

Myös Suomessa on vuosien mittaan opittu, että kehitysmaataustaiset ihmiset tehtailevat muita enemmän väkivalta- ja seksuaalirikoksia. Siksi on hyvä, että Petteri Orpon (kok) hallitus on kiristänyt maahanmuuttopolitiikkaa

Sen seurauksena rikollisuuden suhteen riskialtteimpien maiden asukkaiden maahanmuuttohakemusten määrä kansainvälisen suojelun perusteella on ollut viime ja tänä vuonna selvästi pienempi kuin kertaakaan suuren kansainvaellusvuoden 2015 jälkeen.

* * *

Toivoa sopii, että tämä kehitys jatkuu myös tulevina vuosina, eikä maamme seuraava hallitus ryhdy purkamaan saavutettua edistystä. Sellaisen sijaan tulevilta vallanpitäjiltä voi toivoa viisastenkiveä siihen, miten tänne jo saapuneet kehitysmaalaiset saataisiin omaksumaan suomalainen kulttuuri ja elämäntapa, ja siten ottamaan vastuuta omasta elämästään täällä Pohjantähden alla. 

Yksi tapa asian edistämiseksi on kehittää rikoslakia sellaiseen suuntaan, että se vähentää rikollisuuteen taipuvaisten tulijoiden kiinnostusta Suomea kohtaan sekä samalla kannustaa tänne jo tulleita elämään maassa maan tavalla. Näiden asioiden suhteen kannattaa seurata myös muiden maiden hyväksi osoittautuneita käytäntöjä - mukaan lukien Donald Trumpin hallinnon maahanmuuttopoliittiset ratkaisut – ja hyödyntää niiden kokemuksia myös suomalaisen lainsäädännön kehittämisessä.

12 kommenttia:

  1. "miten tänne jo saapuneet kehitysmaalaiset saataisiin omaksumaan suomalainen kulttuuri ja elämäntapa"

    Minä kirjoitin viime viikolla kommenttikenttään omakohtaisen kokemuksen, jossa muslimi-vaimo oli suljettu vaatehuoneeseen miehensä toimesta.
    Tämän kokemuksen perusteella ja muutenkin muslimien toimintaa seuranneena voin väittää, että eivät halua eivätkä sopeudu.
    Muistakaa, että heidän mielestään me olemme "vääräuskoisia", jotka islam uskontonsa opetuksen mukaisesti joko alistetaan tai pahimmillaan tapetaan jos emme alistu.

    Meidän päätökset ja toimenpiteet täytyy tehdä ym. huomioiden.

    ------------------------------------
    "ja siten ottamaan vastuuta omasta elämästään täällä Pohjantähden alla."

    Heillä ei ole mitään syytä ottaa vastuuta itsestään koska me elätämme heitä verorahoilla ja ottamalla velkaa ulkomailta.
    Eikä todellista muutosta ole näköpiirissä koska EU ei tee asialle mitään eikä Suomessa tehdä jatkossa - ainakaan jos seuraavan hallituksen pääministeri on SDP:läinen Antti tai Nasima.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väkivalta Koraanissa

      "Islaminuskossa vakiintunut ja klassinen tulkinta on, että Koraani velvoittaa muslimeita pyhään sotaan eli jihadiin.
      Sen aiheeksi riittää pelkkä vääräuskoisten olemassaolo, sillä sodan tavoitteena on levittää islamin valta koko maailmaan.
      Sotaa tulee käydä kalifin johdolla, jos islamilaisessa maailmassa sellainen on."

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Väkivalta_Koraanissa

      Poista
  2. PT-media eilen

    Afgaania syytetään murhasta ja uhrin pakastamisesta

    https://pt-media.org/2025/12/02/afgaania-syytetaan-murhasta-ja-uhrin-pakastamisesta/

    Artikkelista poimittua

    Ruotsin Oskarshamnissa alkoi oikeudenkäynti melko makaaberin murhan tiimoilta. Afganistanilainen murhamies murhasi, paloitteli uhrin ja pakasti jäännökset pakastimeen.

    Murha alkoi selvitä viime tammikuussa tehdyn kotietsinnän yhteydessä 26-vuotiaan yksintulleen afgaanimiehen kotiin. Miehen pakastin oli täynnä: ihmislihaa.

    Poliisi oli saanut katoamisilmoituksen 25-vuotiaasta afgaanimiehestä. Miestä ei oltu nähty aikoihin ja poliisi kohdisti epäilyt Morteza Mirzayi-nimiseen miekkoseen. Mirzayi ja uhri olivat työskennelleet samassa työpaikassa. Poliisilla oli herännyt epäilys ja kotietsinnässä pakastimesta sitten löytyikin ihmisen jäänteitä, jotka pystyttiin identifioimaan kadonneen miehen jäänteiksi.

    Nyt nostetun syytteen mukaan Mirzayi oli puukottanut uhrin kuoliaaksi ja sen jälkeen paloitellut miehen. Osa ruumiin jäänteistä oli pakastettu, mutta osa oli ehditty jo hävittää tuntemattomaksi jääneisiin paikkoihin.

    Murhan jälkeen Mirzayi oli käyttänyt kuolleen miehen henkilöllisyyttä ja tehnyt lainahakemuksia tämän pankkitunnuksilla. Vaikuttaa, että afgaani oli käyttänyt suuret määrät uhrin nimissä tehtyä rahaa uhkapelaamiseen murhan jälkeen.

    Afgaania syytetään murhasta, hautarauhan rikkomisesta, törkeästä pahoinpitelystä ja peräti 47 törkeästä petoksesta, joita tämä oli puuhastellut uhrin nimissä murhan jälkeen.
    ----------------------------------------------

    Poliisin uuden no-go-zone-raportin mukaan Ruotsissa 65 hyvin ongelmallista lähiötä

    https://pt-media.org/2025/12/02/poliisin-uuden-no-go-zone-raportin-mukaan-ruotsissa-65-hyvin-ongelmallista-lahiota/
    -----------------------------------------------

    Hyvää päivänjatkoa kaikille suvaitsevaisille ja hyville ihmisille, jotka kannattavat muslimien ottamista Eurooppaan.

    VastaaPoista
  3. Niin kauan kuin täällä Hölmölässä vasemmisto tarvitsee uusia äänestäjiä ei tämä pelleily tule loppumaan. Tulijoita on satoja miljoonia. Onneksi rahoitus tähän näytökseen on turvattu, verotetaan rikkaita. (Sarkasmi, ironia.)

    VastaaPoista
  4. "Toivoa sopii, että tämä kehitys jatkuu myös tulevina vuosina, eikä maamme seuraava hallitus ryhdy purkamaan saavutettua edistystä."
    Seuraava hallitushan on SDP:n ja Antti Lindtmanin johtama vasemmistohallitus. Ainakin valtamedia suitsuttaa näin ja vannoo sen nimeen. Kaikki huonot uutiset nykyisestä hallituksesta ja sen tekemisistä julkaistaan kissan korkuisin kirjaimin ja YLE:n, MTV:n ykkösuutisina. Ei ole vaikeaa tajuta, kenen puolella valtamedia kieriskelee. Mutta näihin hyvien päätösten purkamisiin. "Tuleva" hallitus purkaa KAIKKI nykyisen hallituksen tekemät päätökset ja hyvätkin uudistukset, koska nykyinen oppositio on niitä kaikkia vastustanut. Eikö tämä olisi aika johdonmukaista ja SDP:n pitäisi se rehellisesti ilmaista Antti Lindtmanin suulla. Mutta Lindtman ei uskalla puhua ja antaa Tuppuraisen ja Räsäsen räksyttää, jotta oma imago ja suosio ei saa tahraakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antti Rinteen ja Sanna Marinin hallitukset lisäsivät niin paljon pysyviä menoja, että niitä on myös tulevan hallituksen pakko purkaa tai muuten säästää koska tällainen valtion velkaantumistahti ei voi jatkua.

      Antti Lindtman ei tietenkään tätä julkisesti myönnä mutta jos ihminen yhtään seuraa asioita ja pystyy tunnustamaan tosiasiat - näin se vaan on.

      Poista
  5. Valtion keskeinen tehtävä on suojella kansalaisiaan. Tästä syystä maahan ei saisi päästää yhtään muslimimiestä, vaikka häntä uhkaisi millainen vaino siellä jossain.

    VastaaPoista
  6. Sanoppa tuo vihervasemmistolaiselle - ei siellä järjellä asioita hoideta, vaan tekopyhyydellä.
    Meille Suomeen on saapunut tavattomasti turvapaikkaturisteja, elätettäväksi. Ala-Malmi on tästä yksi esimerkki.
    Töröhuuli/nukkumatti tekee joskus myös oikein. Sensijaan itänaapurin puttonen haalii koko maailmaa (kuuluu Venäjän piiriin, erityisesti Itä-Eurooppa, mukaanlukien Suomi).
    putin on unohtanut harmilliset asiat, kuten Lend-Leasen: Sillähän puna-armeija eli ja söi.

    VastaaPoista
  7. Eilen tuolla paikallisen kauppakeskittymän ovella oli Amnestyn tyttöoletettu kertomassa naisiin kohdistuvasta väkivallasta. On totta ja surullsta, että Suomi on aika kärkipaikalla EU:ssa. Valkoihoisena setämiehenä otin esille maahanmuuttajataustaisten herrojen harrastaman lähisuhde- ja kunniaväkivallan. Siinä vaiheessa tyttöoletetun ääni kellossa muuttui ja alkoi sönkötys turvapaikoista jne. Eo sannut vastata kysymykseeni mikä on suhde koti- ja ulkomaisten suhde parisuhdeväkivallassa.

    VastaaPoista
  8. Täällä keskisen Suomalian alueella poliisi vain vaivaisesti ilmoitti että aleuulle 2 miestä ampui ilmeisesti ilmaan Uzi konepistoolilla. Ei sen enempää, no, kansalisia sattui vain näkemään ja nuo 2 "miestä" oli päivityksen omaavia somalian suunnalta. Eli ei näköjään mikään ase ole vaikea noiden saada käsiinsä tässä maassa.

    VastaaPoista
  9. Nauran persettäni repien tätä Suomen alennustilaa niin yhteiskuntarauhan kuin taloudenkin saralta. Pääsen omillani hautaan, enkä tarvitse ainakaan taloudellisesti yhteiskunnan apuja. Asun sen verran syrjässä kaikesta, että notkuvia mamuja eikä rullaportaiden tarkastajia tarvitse katsella, tai väistellä koska rullaportaita ei ole. Kävin kesällä Hellsingissä ja kauhistuin sitä notkujien määrää ja kaapuakkoja, no akkoja ei näkynyt paljoakaan, mutta joutilaita jätkiä sitäkin enemmän. Pitäkää hyvänänne. Sanottakoon se, että minun puolesta jos mamu osallistuu työelämään ja elättää itsensä, niin asia on OK, kunhan ei ala vaatimaan islamin sääntöjä kantisten noudatettavaksi, siinä on raja! Aikoinaan muuan algerialainen maailmanluokan keskimatkojen juoksija sanoi, että paastoamalla ei ennätyksiä juosta, kun häneltä kysyttiin suhdetta ramadaniin!

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!