Suosittua juuri nyt!

tiistai 2. joulukuuta 2025

Maahanmuuttopoliittisesti oleellinen asia

Yle kertoi otsikolla "näin ruotsalaiset rikolliset murtautuivat Vuosaaren satamaan noutamaan suurta kokaiinierää" Vuosaaren sataman tapahtumista. Tämän teon seurauksena länsinaapurin miehet tuomittiin seitsemän vuoden ja 11 kuukauden vankeusrangaistuksiin törkeistä huumausainerikoksista.

Hyvä tietenkin, että ruotsalaiset jäivät kiinni ja heidät passitettiin vankilaan. Mainiota oli sekin, että verorahoitteinen mediamme huomasi mainita jutussaan miesten nimet, jotka – Besnik Gashin ja Fatlum Zeqirin – viittaavat kuitenkin aivan muualle kuin viikinkien jälkeläisiin. 

Mielenkiintoista oli myös se, ettei kyse ollut nuorisorikollisuudesta, sillä Besnik ja Fatlum olivat lähes nelikymppisiä miehiä. Ikävä, mutta toisaalta hyväkin asia, taas oli se, että joukkion kolmas pyörä ehti karata pois maastamme – eipähän enää ole meidän riesanamme. 

* * *

Ylen juttu poikkesi sikäli viime viikon varsin samankaltaisesta uutisesta, jossa Vuosaaren satamassa kiinni otetuista "ulkomaan kansalaisista" ei kerrottu sen enempää. Lienevätkö siis olleet ruotsalaismiehiä hekin? 

Toivon mukaan näidenkin miesten nimet tai ainakin etninen tausta paljastetaan sen jälkeen, kun heidät on tuomittu oikeudessa. Onhan se kuitenkin maahanmuuttopoliittisesti oleellinen asia, mikäli myös he ovat uusruotsalaisia Besnikin ja Fatlumin tavoin? Tai ylipäänsä juuriltaan jostain muualta kuin pohjoismaista.

* * *

Mielenkiintoinen oli myös eilinen uutinen kansanedustaja Marko Kilven (kok) kohtaamasta taksihuijauksesta. Sen osalta huijattu itse kertoi – ja MTV3 välitti – tapauksesta mainitsemalla huijaritaksinkuljettajan vastanneen hänen kysymyksiinsä, että "mina en tietaa".

Luulen, että tämä vastaus nosti monenkin jutun lukijan mieleen jonkinlaisen kuvan taksinkuljettajan olemuksesta. Ja samalla me median tiedonvälityksen varassa olevat äänestäjät saimme tapauksesta maahanmuuttopoliittisesti oleellisen asian tietoomme. Ja voimme hyödyntää sitä tulevissa vaaleissa.




2 kommenttia:

  1. Tämä kaikki on saatu aikaan tietoisella poliittisella päätöksellä. Tätä äänestäjä pyytää ja tätä äänestäjä saa.

    VastaaPoista
  2. Valtaosa Länsi-Euroopan ammattirikollisuudesta koostuu kehitysmaalaistaustaisista, jotka ehdottomasti myös hallitsevat sitä - ehkä Italiaa lukuunottamatta. Miksi siis esittää enää yllättynyttä.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!