Toistaako Orpon hallitus Milein ihmeen ja korjaa suomalaisen arvopohjan?

Argentiinassa presidentti Javier Milei on pannut maan taloutta kuntoon kovalla kädellä. Sen seurauksena hänen puolueensa kärsi syyskuussa tappion Buenos Airesin alueen maakuntavaaleissa. 

Tänä aamuna saimme sitten lukea, että presidentin puolue on siitä huolimatta voittamassa parlamentin välivaalit – ja vieläpä huomattavalla erolla oppositioon. Näyttäisi siis siltä, että myös Argentiinassa pääkaupunkiseutu poikkeaa poliittiselta "ilmastoltaan" muusta maasta – aivan kuin Suomessa.

Argentiinalaisten tapauksessa välivaalin tulos on epäilemättä hyvä asia, sillä talousreformin kesken jättämien olisi mitä todennäköisimmin johtanut heidän kotimaansa uuteen syöksykierteeseen, jollaisesta Milei on sen juuri onnistunut nostamaan. Nyt hänellä on kansalaisten valtakirja viedä talouden tervehdyttämisohjelmansa loppuun.

* * *

Vaikka Argentiina on kaukana Suomessa, on sen talouspoliittinen tilanne meikäläisittäin kaikkea muuta kuin yhdentekevä. Onhan myös meillä on hallitus, joka on pyrkinyt supistamaan – vaikkakin äärimmäisen varovaisesti – valtion menoja. 

Eikä siinä kaikki, sillä tehtävää jää myös seuraavalle hallitukselle, mikäli sen jäsenillä on hiukkaakaan vastuullisuutta. Onhan Suomen julkinen talous velkaantunut kroonisesti vuodesta 2008 alkaen, ja nykyisin pelkkä korkojen maksaminen vie budjetista jo noin kolme ja puoli miljardia euroa vuodessa. 

Nähtäväksi jää, toimiiko Suomen kansa argentiinalaisten tavoin vuonna 2027 pidettävissä eduskuntavaaleissa. Sen suhteen Suomen talouden kehittyminen tulevien puolentoista vuoden aikana on aivan keskeinen kysymys. 

Tässä suhteessa oleellista on se, että mikäli maan talous ja työllisyysaste kääntyy hallituksen toimien seurauksena kasvuun ja velkaantuminen saadaan sitä kautta taittumaan, on nykyisellä Orpon kabinetin koalitiolla hyvät mahdollisuudet uusia maan johtamisen valtakirjansa Milein tavoin. Ja sen seurauksena viedä Suomen talous jälleen terveelle pohjalle. 

* * *

Samalla voidaan jatkaa myös yhteiskuntamme arvopohjan korjaamista kohti realismia. Tässä suhteessa maahanmuuttopolitiikka on yksi merkittävä osa kokonaisuutta. 

Siinä suhteessa oli mielenkiintoista lukea Helsingin sanomien tämän aamun artikkelista, että vuonna 2015 Suomeen tulleista humanitaarisista maahanmuuttajista parhaiten olivat pärjänneet ne, jotka tulivat alaikäisinä ja yksinään. Sen sijaan vanhempina maahamme tulleet ovat jääneet yksiselitteisesti yhteiskunnan raskaaksi taakaksi. 

HS:n jutussa arveltiin, että yksin tulleet nuoret olisivat muita nokkelampia poikkeusyksilöitä ja siksi menestyneet Suomessa muita humanitaarisia pakolaisia paremmin. Tämä voi selittää osan heidän pärjäämisestään, mutta minulla on vahva epäilys, että tässä suhteessa kyse on myös kulttuurista. 

Tarkemmin sanottuna kulttuurin siirtymisestä vanhemmilta lapsille. Onhan selvää, että kehitysmaalaiset arvot omaavan perheensä kanssa elävät nuoret säilyttävät oman kulttuuritaustansa paremmin kuin yksin elävät. Ja siksi he omaksuvat yhteiskunnalliseen menestykseen johtavia länsimaisia asenteita ja tapoja huomattavasti heikommin kuin yksin saapuneet.

 

Tätä taustaa vastaan voisikin olla järkevää tehdä nykyiseen pakolaispolitiikkaamme täyskäännös ja linjata suomalaista humanitaarista maahanmuuttoa – ainakin kiintiöpakolaisten suhteen – siten, että etusijalle asetettaisiin yksinäiset nuoret. Samalla voitaisiin luopua kokonaan perheenyhdistämisistä, koska myös niillä on epäilemättä haitallisia kulttuurisia seurauksia. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Saksassa afgaani- ja syyrialaismiesten työllisyysaste on korkea, mutta miksei se kelpaa saksalaisille?
Irakilaisinaisella oli asiaa
Ylen vastuuttomuus ja kansan ymmärrys