maanantai 17. kesäkuuta 2019

Kansa tuomitsi vallankaappauksen

Suomi sai hallituksen, jonka punavihreä poliittinen linja sai vaaleissa vain 37% kannatuksen. Se oli mahdollista siksi, että etenkin Keskustan mutta myös RKP:n johtohenkilöt pettivät äänestäjänsä asettumalla sen tukimiehiksi.

Tämän aamun Helsingin Sanomat julkaisi mielipidekyselyn, jossa kansalaisten tuomio Rinteen kabinetille on aivan yhtä tyly kuin vaalitulos. Sen mukaan suomalaista vain 16 % uskoo hallituksen vievän julkista taloutta ja velan määrää parempaan suuntaan. Verotuksen osalta vastaava lukema on 21 % ja maahanmuuton 24 %. Työllisyyttäkään vanhan Rinteen hallituksen ei uskota pystyvän hoitamaan, siihen luottaa vain 29 %.

Hurraamista ei ole myöskään kansalaisten uskossa turvallisuuden (31 %), syrjäytymisen (37 %), terveydenhuollon (39 %) tai ilmastoasioiden (43 %) hoitoon. Niiden osalta luottamus parempaan tulevaisuuteen on kuitenkin suurempi kuin arvelu menemisestä heikompaan suuntaan. Ainoastaan koulutuksen ja tieteen osalta hallitukseen luottaa kansalaisten enemmistö, 52 % vastaajista.

Nähtäväksi jää osoittautuuko kansalaisten pessimismi oikeaksi vai vääräksi. Antti Rinteellä ja etenkin kansalaisten enemmistön näkemyksen pettäneillä Keskustalla ja RKP:llä on nyt näytön paikka, sillä jälkimmäisten kannattajilla oli varsin nihkeä käsitys hallituksen kyvystä hoitaa suomalaisten asioita.

Omalta osaltani toivon, että tämä näkyy neljän vuoden kuluttua ainakin Keskustan katoamisena suomalaisen puoluekentän marginaaliin. Näin äänestäjän oikeusturva olisi tulevaisuudessa nykyistä parempi, eikä Rinteen hallituksen pystyttämisen kaltaista poliittista vallankaappausta olisi yhtä helppo toteuttaa kuin tämän vuoden vaalien jälkeisessä ministerikiimassa onnistuttiin tekemään.

Olisihan puoluekentältä poissa peluri, jonka ääneen lausutun linjauksen mukaan äänestäminen ei saa vaikuttaa poliittisiin ratkaisuihin. Ja tämä linja piti myös tänä keväänä, sillä sen mukaisestihan puolue toimi lähtiessään tukemaan äänestäjiltä selvän tuomion saanutta vihervasemmistolaista politiikkaa tekevää hallitusta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hallitus aloitti odotetusti korruptiolla
Kohti kriisitunnelmia
Keskustan linja pitää

7 kommenttia:

  1. kuka selvittää sipilän vatuloinnin ja vaken miljoonatappioiden vastuuhenkilöt? vastuullinen media pitää taukoa...

    VastaaPoista
  2. Pahaenteisiä lausahduksia viherpunikkihallituksen sisältä:

    "Vihreiden uudelta puoluejohtajalta, sisäministeri Maria Ohisalolta, hämmentäviä lausuntoja

    Vihreät valitsi uuden puheenjohtajan, Maria Ohisalon, joka on Rinteen hallituksen sisäministeri. Hänen tuoreet lausuntonsa herättävät suurta hämmennystä monellakin tapaa...",
    https://mvlehti.net/2019/06/16/vihreiden-uudelta-puoluejohtajalta-sisaministeri-maria-ohisalolta-hammentavia-lausuntoja/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  3. Ei ihme jos kansa ei Rinteen hallitukseen luota. Ei mitään halua eikä keinoja hallita kansainvaelluksia.

    US tänään:

    Antti Rinne Jussi Halla-aholle: ”Jos se 100–200 miljoonaa ihmistä lähtee Afrikasta liikkeelle, niin pistetäänkö me rautaa rajalle?”

    https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/283289-antti-rinne-jussi-halla-aholle-jos-se-100-200-miljoonaa-ihmista-lahtee-afrikasta

    Artikkelista poimittua:

    ”Schengen-järjestelmää pitäisi uudistaa niin, että laittoman siirtolaisuuden torjunnasta tulisi laillinen peruste palauttaa sisärajavalvonta ilman tiukkoja määräaikoja,
    jonka umpeuduttua sisärajavalvonnasta pitää luopua”, Halla-aho sanoi.

    Halla-ahon mielestä Schengen-järjestelmä on arvokas ja sitä tulee puolustaa.

    ”Jos Schengen-järjestelmästä tulee keskeisellä tavalla laittoman maahanmuuton ja muuttoliikkeen mahdollistaja, niin silloin me menetämme Schengen-järjestelmän,
    koska sen legitimiteetti ihmisten silmissä murenee”, Halla-aho sanoi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nyt löytyi Sipilääkin neuvottomampi ja tyhmempi mies pääministeriksi. Pitäisi sitä nyt tuossa asemassa pystyä jotain ratkaisuja esittämään, eikä vain tunnustaa olevansa täysin eksyksissä. Kyselee onneton, että mitä me sitten tehdäänn, jos niitä oikein paljon tulee, että pitäisikö niitä oikein estää tulemasta ! Tuohan jo paljastaa, että yhtään mitään ei tuo mies pysty tekemään, jos niitä todella taas alkaa tulla.

      Poista
  4. Proffan blogi rinnastuu hupaisasti Arhinmäen liki samanaikaiseen pläjäykseen - jonka mukaan kaikki on aivan ihanasti tässä maassa - kun siis vasemmistoliitto on mukana enemmistöhallituksessa. No, Arhinmäen kannanoton ymmärtää poliittisen taustan huomioiden, mutta sitä toivoo melko hartaasti, että näitä uskovaisia arhinmäkiä ei olisi kovin keleesti tässä maassa.

    VastaaPoista
  5. En oikeastaan ymmärrä, miten Rinne voi olla pääministeri tai demareiden puheenjohtaja, koska hänessä ei ole yhtään johtajuutta. Ministereiden täytyisi ylipäänsä kasvaa tehtäviensä myötä aivan valtavasti, koska lähtökohdat ovat täysin kokematonta sisäministeriä myöten hirvittävät.

    Voi sitä alkajakin pystyä vaikka mihin, mutta paljon todennäköisempää on, että homma päättyy ennemmin tai myöhemmin persujen yli 30 %:n äänisaaliiseen.

    Valtsu

    VastaaPoista
  6. Toivottavasti kansalaisten kiukku riittä seuraaviin vaaleihin saakka. Arvelisin, että tuo nykyinen hallitus tulee tekemään parhaansa tämän kiukun lietsomiseksi, joten tuskin täytyy pelätä pahinta.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!