sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Maatamme johtaa epärealistinen pääministeri

Palaan vielä pääministeri Juha Sipilän näkemyksiin tulevaisuuden Euroopan Unionista. Se on tarpeen siksi, että siinä kiteytyy paljon hallitustamme ohjaavasta oxenstiernalaisesta näkökulmasta.

Ykkösasiana Sipilä nimittäin uskoo, että vuoteen 2025 mennessä "populismilta on viety määrätietoisilla toimilla pohja pois". Eikä tämä yksin riitä, vaan pääministeri arvelee kansalaisten uskon kansainväliseen päätöksentekoon ja EU:hun vahvistuneen.

Siitä ei ainakaan IL kuitenkaan kertonut, mikä on se vallankumouksellinen muutos EU:n toiminnassa, jota "määrätietoiset toimet" toteuttavat. Merkittävästä käännöksestä nykyisen politiikkaan tulisi kuitenkin olla kyse, sillä nykyinen EU ei ole matkalla kohti vahvistumistaan, vaan se on pikemminkin repeämässä toimintakyvyttömäksi.

Toisena kohtana Sipilä toivoo EU:n olevan johtava toimija ilmastopolitiikan ja siihen liittyvän teknologian osalta. Hyvä näin, mutta suorastaan hätkähdin hänen näkemystään, että tämä johtaisi afrikkalaisten nuorten toiveikkuuden lisääntymiseen ja (ilmeisesti EU:hun suuntautuvan) maahanmuuton vähenemiseen.

Tosiasiahan on, ettei ilmastonmuutos ole ensisijainen ihmisten ajuri Afrikasta Eurooppaan, vaan työntöä lähdölle syntyy afrikkalaisten holtittomasta lisääntymisestä ja vetoa EU:n tarjoamista eduista tänne päässeille. Olisi voinut kuvitella pääministerinkin ymmärtävän nämä perusasiat huomioiden hänen harkitsemattoman asuntotarjouksensa vaikutuksen irakilaisten ryntäykseen kohti Suomea vuonna 2015.

Kolmas Sipilän luulo oli maahanmuuton saaminen hallintaan vähentämällä köyhyyttä Afrikassa ja luomalla laillisia reittejä Eurooppaan, jolloin kansalaisten epäluulot hallitsemattomasta maahanmuutosta olisivat haihtuneet.

Aika naivi näkemys ottaen huomioon, että pääosin 1950-1960-luvuilla itsenäistyneen Afrikan köyhyyttä on yritetty vähentää jo yli puoli vuosisataa ja nyt aikaa muutokseen olisi seitsemän vuotta. Näin etenkin, kun otetaan huomioon se, että afrikkalaisten määrä kasvoi jo vuosituhannen alussa 20 miljoonalla ihmisellä vuodessa - ja nykyisin vielä enemmän. Eli köyhyydestä nostettavana on seitsemän vuoden kuluttua ainakin 150 miljoonaa uutta lasta. Siis lähes 30-kertaisesti Suomen väkiluku.

Sipilän toivelistan neljäntenä kohtana  IL mainitsee, että talous- ja rahaliitto Emua olisi vuoteen 2025 mennessä kyetty uudistamaan sellaisin keinoin, jotka luovat vaurautta ja vakautta, mutta samalla parempaa varautumista tuleviin kriiseihin. Näin on todellakin syytä toivoa, mutta tässä yhteydessä on valitettavasti oleellista huomata, ettei IL välittänyt minkäänlaista perustetta tällekään pääministerin utopialle. Toivottavasti se ei tarkoita, ettei pääministerillä edes ole sellaista - tai jos on, ettei se ole yhtä heppoinen kuin edellä mainitut kolme muuta Sipilän näkemystä.

Viimeisenä kohtana Sipilä näkee EU:n vahvana kansainvälisenä toimijana, jonka yli ei enää kävellä. Näinkin sopii toivoa, mutta on vaikea nähdä miten maanosamme valtioliiton merkitys maailmassa voisi kasvaa, kun sen merkitys maailmantaloudessa supistuu vuosi vuodelta - eikä itsenäistä sotilaallista voimaa ole juuri lainkaan.

Edelle kirjoittamani perusteella en voi olla toteamatta, että Suomen pääministerin tehtävään ei näköjään vaadita kovin suurta realismia. Syytä voi tietenkin hakea pääministeristä itsestään, mutta kyllä myös hänet valtaan äänestäneellä vaalikarjalla on peiliin katsomisen paikka.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Toivorikasta uutta vuotta, herra pääministeri!
Mikä ajaa kehitysmaalaisia Euroopan Unioniin?
Juha Sipilä ja 2000 pakolaisen kiintiö

10 kommenttia:

  1. Sipilän aivoitukset peilaavat hyvin Suomen kansalaisten ajatusmaailmaa viime eduskuntavaalien alla. Sitä saa, mitä ännestyskopissa tilaa. Myös ensi keväänä.

    VastaaPoista
  2. EU hajoaa brexitin jälkeenkin. Ei sellainenkaan federaatio toimi, jossa kaikki jäsenvaltiot ajavat tiukasti vain omaa etuaan.

    Macronin munaton sotilasliitto ei pelasta Suomea Venäjältä. Jos se toimii, niin se edistää Ranskan intressejä Afrikassa. Sinne ei Suomen kannata tuppautua, vaikka Sipilä on menossa hippulat vinkuen.

    VastaaPoista
  3. Tosiasiallisesti Suomelle ja Suomen kansalle ministerinvalansa/-vakuutuksensa vannoneet kansanpetturit kumartavat Brysseliä ja käyvät tietynasteista sotaa omaa kansaansa vastaan mm. Polponsa ja nettikyttien avulla.
    Tyypillistä näille täysin selkärangattomille punaliberaaleille punaporvareille, vain omaa etuaan ajaville psykopaateille (tai puolueensa etua ajaville, jos se on yhteneväinen heidän oman etunsa kanssa) on esim. seuraava:

    "Pääministeri Sipilä yhdisti Suomen sotalapset Afrikasta ja Lähi-Idästä saapuviin miehiin

    Pääministeri Sipilä pakolaisista: – Myös Suomessa oli sotaa pakenevia. Perussuomalaisten Tavio: – Onko pääministeri tosissaan?

    Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kommentoi perjantaina Eurooppaan saapuvia pakolaisia ja nosti esiin, että myös Suomessa on ollut sotaa pakenevia.

    Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio pitää lausuntoa loukkauksena suomalaisia sotaveteraaneja kohtaan, jotka taistelivat rohkeasti eivätkä paenneet jättäen naisia ja lapsia jälkeensä.

    – En ollut uskoa korviani, kun pääministeri yhdisti Suomen sotalapset näihin Afrikasta ja Lähi-Idästä saapuviin miehiin. Onko pääministeri tosissaan, Tavio kysyy."

    https://www.kansalainen.fi/paaministeri-sipila-yhdisti-suomen-sotalapset-afrikasta-ja-lahi-idasta-saapuviin-miehiin/

    "Seuran selvitys: Juha Sipilästä tuli miljonääri valtion tuella ja härskeillä tutunkaupoilla",
    https://seura.fi/asiat/seuran-selvitys-juha-sipilasta-tuli-miljonaari-valtion-tuella-ja-harskeilla-tutunkaupoilla/

    Sipilän hallituskumppani PettUri Orpo taannoin myös solvasi sotaveteraaneja ja lottia, kuten käy ilmi seuraavasta Reijo Tossavaisen artikkelista: https://blogit.perussuomalaiset.fi/reijo-tossavainen/orpo-solvasi-lottia-ja-veteraaneja/

    Kannattaa taas muistaa, että silloinen sisäministeri PettUri Orpo syksyllä 2015 otti avosylin vastaan Tornionjoen yli kymmeniä tuhansia nuoria miehiä Suomeen (noita Sipilän partalapsia, elintaso- eli VALEPAKOLAISIA) p-aukiseksi velkaannuttamansa Suomen veronmaksajien kustantamaan täysihoitoon, vaikka olisi Dublinin sopimuksen perusteella voinut käännyttää kaikki takaisin turvalliseen maahan Ruotsiin. Koska käytännössä mitään tarkastuksia ei ollut, voidaan otaksua, että joukossa oli epälukuinen määrä myös ISIS-terroristeja tai sellaisiksi haluavia.

    Orpon kilpeä taannoisena sisäministerinä ei paljoa kiillota myöskään seuraavassa 19.9.2017 päivätyssä artikkelissa selostettu:
    "Orpo älähti vaimonsa häirinnästä – puoliso valmisteli turvapaikkapäätöksiä, samalla osakkaana lakifirmassa"
    https://www.suomenuutiset.fi/orpo-alahti-vaimonsa-hairinnasta-puoliso-valmistelee-turvapaikkapaatoksia-samalla-lakifirmassa/

    PettUri Orpon itselleen asettamassa tärkeysjärjestyksessä taitaa mahdollinen politrukin virka Brysselin lihapatojen äärellä olla ykkössijalla eikä sen rinnalla hänen Suomelle ja kantasuomalaisille aiheuttamansa tuho paina vaa’assa yhtään mitään. Orpo ilmeisesti haluaa seurata toisen Kansattoman Sekoomuksen kansanpetturin, "Me tienataan sillä"-Käteisen jalanjälkiä, joka hallituskausinaan mm. kasvatti Suomen valtionvelkaa lähes 50 miljardilla eurolla.

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  4. Mut on se hyvä, että YLEn Eero Mäntymaa lyö Sipilän Jussille luun heti kurkkuun. :D

    https://yle.fi/uutiset/3-10383235

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "YK:n raportin mukaan alle 3 % vuonna 2016 Italiaan Välimeren yli tulleista turvapaikanhakijoista pidettiin oikeina pakolaisina.

      Italiaan saapui viime vuonna [2016] 181 436 maahanmuuttajaa YK:n raportin mukaan. Suurin osa heistä saapui Välimeren yli. Vain 4808 heistä sai Italiasta turvapaikan, ja 90 334 hakijaa julistettiin laittomiksi.
      Nämä laittomiksi julistetut eivät edes vaivautuneet hakemaan turvapaikkaa, vaan yksinkertaisesti katosivat maan alle, ja jatkavat maassa oleskelua ns. paperittomina. Ilman turvapaikkaa nämä paperittomat eivät voi koskaan tehdä oikeita töitä, vaan tulevat todennäköisesti ajautumaan rikollisuuden pariin.

      Vain 2,65 prosenttia Italiaan saapuneista turvapaikanhakijoista sai Yhdistyneiden Kansakuntien mukaan turvapaikan, ja heidät katsottiin aidoiksi suojelun tarpeessa oleviksi pakolaisiksi..."

      https://www.nykysuomi.com/2017/04/26/alle-3-valimeren-yli-italiaan-tulleista-pakolaisista-sai-turvapaikan/

      On vaikea uskoa, että Suomeen päästetyt, p-aukiseksi velkaannutetun maan veronmaksajien kustannuksella täysihoitoa nauttivat partalapset ja muut miehittäjät kokonaisuutena olennaisesti poikkeaisivat Italiaan tunkeutuneista.

      Suomen valtionvelka, lähes kaikki KOROLLISTA ULKOMAANVELKAA on tällä hetkellä n. 107 miljardia euroa, http://velkakello.fi/
      Ulkomailta vastaanotettujen täysihoitolaisten osuus valtionvelastamme on varmasti jo usean miljardin luokkaa.
      Tänäkin NOUSUSUHDANNEVUONNA sitä kasvatetaan n. 3 miljardilla eurolla ja seuraavana, otaksuttavasti myös vielä noususuhdannevuonna yli puolitoista miljardia euroa. Entä sitten, kun taas laskusuhdanne koittaa?
      Velkaa ei voida loputtomiin kasvattaa ja kun "veli muuttuu veljenpojaksi", niin voi olla varsin karu tulevaisuus edessä ainakin ns. tavallisilla tallaajilla (jotka sitten eivät pysty mukavaan elämään veroparatiiseihin nojautuen), varsinkin kun lisäksi on nykymenolla satoja tuhansia ellei miljoonia käenpoikia, jotka ovat taipuvaisia raiskauksiin, autojen massapolttajaisiin, monenlaiseen muuhun terroriin ja mafiatyyppiseen organisoituun rikollisuuteen - jollainen tilanne jo vallitsee "meitä edistyneemmissä" maissa kuten Ruotsissa, Saksassa ja Ranskassa; sen tietää jokainen TODELLISTA vaihtoehtomediaa seurannut, vaikka viherkommunisti-toimittajien dominoima valtaVALEmedia on viime aikohin asti koettanut kokonaan vaieta siitä ja edelleenkin kertoo korkeintaan osatotuuksia.

      Ajattelevatko viher- ja muut kommunistit sekä heidän kanssaan samassa veneessä kulkevat punaliberaalit punaporvari-kansanpetturit ollenkaan millaista tulevaisuutta he ovat luomassa omallekin jälkikasvulleen ihannoimallaan maailmoja syleilevällä rajatauki-politiikallaan, koettaen tehdä Suomesta maailman sosiaalitoimiston?

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  5. Sipilä oli ja on miljonääri-businessmies, jonka tulevaisuus ei riipu millään tavalla nykyisestä pääministerintoimesta. Hän voi jatkossa tehdä mitä valitsee:
    jatkaa politiikassa (ehkä seuraavan SDP-Vas-Vihreä-Kepu -hallituksen riviministerinä?),
    jatkaa aimepia yritystoimiaan tai
    pyrkiä johonkin EU-virkaan.

    Hän ei selvästikään koe olevansa Suomen kansalle ja valtakunnalle, eikä edes äänestäjilleen minkäänlaisessa kiitollisuudenvelassa, vaan paremminkin kokee tehneensä maurin hyvän työn, jonka jälkeen mauri saa mennä.

    VastaaPoista
  6. "Ykkösasiana Sipilä nimittäin uskoo, että vuoteen 2025 mennessä populismilta on viety määrätietoisilla toimilla pohja pois"

    Tuota voi tietysti hyvin perustein pitää populisisena höpötyksenä.

    Vähän asiallisemmin sanottuna siinä on kaksi tulkintamahdollisuutta.

    Se voi tarkoittaa, että nykyisin populisteiksi leimattujen ohjelmasta tulee pääosin valtavirtaa ja uusi normaali. Koko sana jätetään tarpeettomana pois käytöstä, ellei sitä sitten varata alkuperäiseen käyttöönsä, vasemmistopopulistien nimitykseksi.

    Toinen vaihtoehto on sitten se neuvostotyylinen kitkeminen, jossa kitketään saman tien sekä sananvapaus, että median luotettavuus. Sen tuloksena kansa toistelee tarpeen vaatiessa niitä virallisia iskulauseita, mutta ei usko mihinkään eikä keneenkään ja ilmaisee omat mielipiteensä niissä sirppi-ja-vasara -tyypin vitsien uusissa versioissa. Ja sen tien päässä odottaa edesmenneen Neuvostoliiton kohtalo.

    Onneksi kehitys näyttää kulkevan enemmän tuon ensimmäisen vaihtoehdon suuntaan, ellei demokratiaa sentään kokonaan lakkauteta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaisku Ruotsin 'sipilöille': saksalais-ruotsalainen Henning Witte on Ruotsissa perustanut uuden puolueen nimeltä Populisterna:

      "Vårt nya parti heter Populisterna och grundades 26.2.17 på eftermiddagen",
      http://www.whitetv.se/white-school-of-economics/1798-vart-nya-parti-heter-populisterna-och-grundades-26217-pa-eftermiddagen.html

      Puolueohjelma:
      "Partiprogrammet av vårt nya parti till allmän diskussion",
      http://www.whitetv.se/en/white-school-of-economics/1770-partiprogrammet-av-vart-nya-parti-till-allmaen-diskussion.html

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  7. Samana päivänä kun herra Sipilä lausui noi sanat niin allahu agbar kävi toteen lintukodossa.
    Mä en vaan ymmärrä mikä siinä on niin vaikeaa. Me tiedetään ketä ne mulkut ovat.
    Kunnon rynnäkkö ja jätkät kylmiksi, näin minä tekisin. 300 mulkkua patsastelee ilman huolenhäivää. Diskorahat juoksee.

    VastaaPoista
  8. Seuraavasta saa jonkinlaista arviota siitä, mitä Suomeen tunkeutunut täysihoitolainen maksaa Suomen veronmaksajille elinaikanaan:

    "Svenska Dagbladetin toimittaja Per Gudmundsson kertoo, että keskimääräisen pakolaisen kustannukset yhteiskunnalle ovat huomattavasti korkeammat kuin aiemmin on oletettu. Toimittaja perustaa laskelmansa Ruotsin ESO-tutkimusinstituutin aiemmin tällä viikolla julkaisemaan raporttiin.

    Gudmundssonin mukaan jotkut väestöryhmät tulevat erityisen kalliiksi johtuen muun muassa epäonnistuneesta integraatiosta ja työllistymisen aiheuttamista kustannuksista. Aiemmin on laskettu, että pakolaisen elinikäiset kustannukset yhteiskunnalle olisivat 291 999 euroa (3 miljoonaa SEK).

    – Todelliset kustannukset ovat korkeammat, koska välittömiä kustannuksia ei ole laskettu mukaan, esimerkiksi työllistymisen tukeminen, hän sanoo.

    Ruotsin maahanmuuttajaväestön koko oli 690 000 vuonna 2015, mutta vuonna 2017 vastaava luku oli jo 830 000. ESO:n raportin mukaan “nykyään maahan saapuvan turvapaikanhakijan keskimääräinen elinaika Ruotsissa on keskimäärin 58,3 vuotta”.

    Näiden vuosien aikana keskimääräisen turvapaikanhakijan nettokustannus maan julkiselle taloudelle on 7 184 euroa jokainen vuosi. Kun tämä summa kerrotaan keskimääräisellä elinajalla, saadaan yksittäisen pakolaisen kustannus hänen elinaikanaan. Summa on 418 827 euroa."

    https://www.kansalainen.fi/pakolaiset-maksavat-ruotsille-347-miljardia-euroa/

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!