maanantai 9. heinäkuuta 2018

Kirsi Liimatainen uskoo edelleen sosialistiseen utopiaan

Entinen ja myös nykyinen kommunisti ja elokuvaohjaaja Kirsi Liimatainen sai Helsingin Sanomilta palstatilaa ajatuksilleen. Kirjoitus oli korniudessaan ajatuksia herättävä, joten päätin tarttua virtuaaliseen kynääni.

Ensin Liimatainen kertoi siitä, kuinka hän oli hakeutunut kansainvälisessä porukassa 1980-luvun lopulla opiskelemaan kommunistipropagandaa Itä-Saksaan ja joutunut siellä kohtaamaan opiskelijatovereidensa arvoliberalismin ja kommunistihallinnon välisen pohjattoman ristiriidan. Siis kuilun maailman parantamisesta haaveilevien sosialistinuorten ja heidän aatteensa käytännön sovelluksen eli kommunistipuolueen diktatuurin välillä.

Nyt hän on tehnyt vanhoista aateveljistään ja -sisaristaan dokumentin, jossa hän tarkastelee näiden aatteen ihmisten nykytilannetta. Ja ihastunut siihen, kuinka vanhat ihanteet elävät edelleen.

Liimataisen omin sanoin: "solidaarisuuden utopia on elossa. Kaikki pyrkivät yhä muuttamaan maailmaa ja parantamaan tavallisten ihmisten elämää. Kaikki olivat pettyneitä puolueisiin, mutta aktivismi ja kansalaisliikkeet antavat tunteen, että maailmaa voi muuttaa.”

Liimatainen unohtaa ihastuksessaan paria asiaa - tai sitten hän ei ole kykeneväinen yhdistämään tosiasioita loogisesti. Tai ehkä molempia.

Hän ei ensinnäkään hahmota sitä, että Itä-Saksa oli entisen itäblogin taloudellisesti menestynein yhteiskunta, mutta siitä huolimatta köyhä verrattuna samasta kansasta ja sotien jälkeen samoista lähtökohdista ponnistaneen länsinaapuriinsa verrattuna. Sekä myös monista lännessä itsestään selvistä vapauksista vapaa.

Kommunistisista yhteiskunnista Kiina on sittemmin menestynyt vielä paremmin kuin Itä-Saksa aikanaan. Mutta tuon menestyksen hintana on ollut sosialistisen talousjärjestelmän korvaaminen raa´alla taloudellisella kapitalismilla.

Sekä mahtipuolueen äärettömän vahvalla otteella kansalaisiinsa - eli siis poliittisen diktatuurin ylläpitämisellä. Eikä Kiinaa todellakaan tunneta minään maailmanparantamisen tai arvoliberalismin suurvaltana, niin sosialismiksi kuin se järjestelmäänsä kutsuukin.

Liimataisen aatteen innoittamia kokeiluja on toki ollut maailman sivu myös pienemmässä mittakaavassa. Yksi Suomessa tunnetuimmista sellaisista oli Kanadassa sijaitseva Sointula, jossa myös konkretisoituivat sosialismin ongelmat.

Wikipedian mukaan: "osa väestä lähti saarelta omien asuntojen puuttumisen vuoksi. Saarelle hankittu karja jouduttiin siirtämään Vancouverinsaaren puolelle, koska navettaa ei saatu rakennettua valmiiksi... Ajatus päiväkodistakin takkuili. Osa äideistä ei halunnut viedä lapsia hoitoon kodin ulkopuolelle. Yhteisön velat kasvoivat nopeasti... Sointulan miehet viettivät viikkokausia siltatyömaalla lähes palkatta, jotta sopimus olisi saatu täytettyä."

Lienee kuitenkin turha toivoa, että Liimataisen kaltaiset henkilöt ymmärtäisivät, etteivät perusteettomiin haaveisiin perustuvat yhteiskunnat koskaan toteuta sitä ideaalia, joihin niillä pyritään. Ilman taloutta ei ole vapautta, eivätkä arvoliberaalit ideaalit voi toteutua ilman sitä. Näin siksi, että sosialistien luoma Homo sovieticus on lähinnä taruolento - tai ainakin sellaiset ovat aivan liian harvinaisia pitääkseen yllä pienenkään yhteisön hyvinvointia.

Sen osoittaa vahvimmin - ellei mikään muu - se, että arvoliberalismi elää ja voi hyvin niissä länsimaisissa yhteiskunnissa, joiden taloudellinen hyvinvointi on luotu arvoliberaalien inhoaman markkinatalouden keinoin. Näin mitä ilmeisimmin siksi, että elintason riippuminen omasta yritteliäisyydestä ja työpanoksesta houkuttaa ja pakottaa ihmiset pyörittämään talouden rattaita.

Ja talouden ylijäämän avulla voidaan luoda turvaverkosto, jonka varassa unelmoijatkin voivat toteuttaa haaveitaan. Paitsi silloin kun heidän määränsä ja vaikutusvaltansa kasvaa niin suureksi, että se tuhoaa koko hyvinvoinnin perustan.

Jälkimmäisestä ei onneksi ole juurikaan esimerkkejä. Juuri nyt näyttää kuitenkin siltä, että arvoliberaalien läpi ajamat väestönsiirrot uhkaavat vahvasti länsimaisten yhteiskuntien vakautta.

Arvoliberalismin kannalta keskeinen kysymys onkin se, onnistuuko kapitalistinen järjestelmä houkuttamaan ja pakottamaan myös uudet asukkaansa talouden tuottaviksi rattaiksi. Ja sitä kautta ehkäisemään yhteiskuntansa kulttuurisen pirstoutumisen - tai ainakin pitämään sen siksi vähäisenä, ettei yhteiskunnallinen jakautuminen tuhoa talouden toimintaedellytyksiä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Li Anderssonin usko Homo sovieticukseen
Naisia viehättää suunnitelmatalous ja maailmanparantaminen
Marxilainen väitöskirja


13 kommenttia:

  1. "Sen osoittaa vahvimmin - ellei mikään muu - se, että arvoliberalismi elää ja voi hyvin niissä länsimaisissa yhteiskunnissa, joiden taloudellinen hyvinvointi on luotu arvoliberaalien inhoaman markkinatalouden keinoin. "
    Tästä on enemmän Joseph Schumpeterin teoksessa "Capitalism, Socialism and Democracy". Kiteyttäen: Kapitalismin tuhoaa ei kommunismi vaan sen itse ylläpitämä ja ruokkima liberaalien ideologoioiden vallalle pääsy.
    Vain markkinatalous kykenee elättämään "joutilaan kuhnuriluokan" joka saa kehitellä kumouksellisia ideologioita, joilla purraan ruokkivaa kättä - ja kaulaa poikki. Suosittelen tutustumaan.
    -Beowolf-

    VastaaPoista
  2. Kirsi Liimataisen tyyppisen haihattelijan unelmamaita ovat Kuuba, Nicaragua ja Venezuela. Kaikki raakoja kommunistidiktatuureja.

    VastaaPoista
  3. Nämä Liimataisen tyyppiset kommunistisen utopian haikailijat ovat minulle edelleen suuri arvoitus. Ovatko he niin naiiveja, että edelleen siihen utopiaan uskovat vai ovatko he niin kyynisiä, että eivät piittaa siitä, että tulokset ovat kerta toisensa jälkeen osoittautuneet tuhoisiksi niin ihmisten hyvinvoinnin kuin vapaudenkin kannalta. Pyrkimys maailman ja tavallisten ihmisten elämän parantamiseen on tietysti hyvä ja kannatettava, mutta siinä ratkaisevat tulokset, ei retoriikka eivätkä julkilausutut aikomukset. Aika paljon tässä elämän parantamisessa on myös saatu aikaan. Absoluuttisen köyhyyden määrä maailmassa on parissakymmenessä vuodessa puolittunut. Kiinasta, jossa absoluuttisessa köyhyydessä eli yli 80 % väestöstä Maon kuollessa, se on kadonnut käytännöllisesti katsoen kokonaan, mutta keinona ei ollut kommunistinen talous vaan siitä luopuminen. Onko näissä kommunismin haikailijoissa siis kyse lyhytjänteisyydestä ja henkisestä laiskuudesta, kun tavoitteiden julistamisesta ei viitsitä edetä keinojen ja niiden vaikuttavuuden tutkimiseen ja arviointiin. Vai ovatko he vain kyynisiä myyntihenkilöitä jotka pyrkivät hankkimaan vaikutusvaltaa ja rahaa kauppaamalla ratkaisuja jotka tietävät huijaukseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin että he ovat hyväntahtoisia - anteeksi vain - hölmöjä.

      Poista
  4. Nyt voi HS:lle antaa hs.fi sivuilla Lukijakyselyn mukaista palautetta interwebbiosoiteessa: https://response.questback.com/isa/qbv.dll/ShowQuest?QuestID=5211895&sid=rfrIauSs5g tai aukeaa kysely myös HS:n sivuiltakin...

    Vapaa kenttä oli tosin jätetty pois.

    Palkintoporkkananana vielä 50€ lahjakortti Prismaan.

    heppa

    VastaaPoista
  5. Tuhka uskoo että ei kannata uskoa että kaikki erikoisia ajatuksia ja ideologioita esittävät ovat pahoja, suurin osa ei ole vain viisaita. He eivät osaa nähdä miten ne toimivat todellisuudessa.

    VastaaPoista
  6. 'Liimataisen omin sanoin: "solidaarisuuden utopia on elossa. Kaikki pyrkivät yhä muuttamaan maailmaa ja parantamaan tavallisten ihmisten elämää. Kaikki olivat pettyneitä puolueisiin, mutta aktivismi ja kansalaisliikkeet antavat tunteen, että maailmaa voi muuttaa.”'

    Mikähän siinä on, ettei kyetä näkemään sen oman utopian tuottamaa valtavaa ruumiskasaa? Tai vaikka hieman kyettäsiin erottamaan, että ihan pulkkaan ei mennyt, kuten Anni Sinnemäki, niin sitten ollaan seuraavassa kuvassa kannattamassa salafistista suurmoskeijaa. Että voisiko sitä solidaarisuutta joskus toteuttaa muutoin kuin pesemällä katuja verellä, kiitos.

    -Valtsu-

    VastaaPoista
  7. Luulisin että näillä henkilöillä ei ole kykyä ymmärtää loogisesti syy/seuraus-suhdetta ja kun tämä kyky puuttuu, niin silloin henkilö reagoi asiaan kuin asiaan emotionaalisesti. Rajat auki, koska kaikilla on oikeus elää (ei minkäänlaista ymmärrystä kuinka "rajat auki" vaikuttaa maan infrastruktuuriin). Rasistinen kohtelu tekee turviksista terroristeja (ei oteta huomioon että turviksen oma kulttuuriympäristö on syynä radikalisoitumiseen, koska turviksen identiteetti on kehittynyt mukailemaan omaa kulttuuriympäristöä). Holtitonta maahanmuuttoa kritisoivat ovat emotionaalisen hölmön mukaan tietysti natsifasistirasisteja ja örkkejä. Kommunismi on kivaa heidän mielestään koska silloin jaetaan kaikki kurjuus tasan ja kaikilla on samanlainen takki ja samaa kokoa. Jos joku poikkeaa kaavasta niin hän ei ole mukana vaan vastaan ja silloin saa käyttää parempaa väkivaltaa ja ampua hänet, kuten Nicaraguassa tehdään nykyään.

    VastaaPoista
  8. Kannattaa muistaa, että Itä-Saksa myi omia kansalaisiaan Länsi-Saksaan ja länsisaksalaiset saivat myös ostaa itään jääneille hyödykkeitä. Jopa omakotitalo oli mahdollista rahoittaa sukulaisilleen!

    Harppisaksan kovan valuutan tarve oli niin kova, että eräiden arvioiden mukaan DDR olisi ajautunut kassakriisiin ilman ihmiskauppaa. Nykyrahassa sen arvioidaan tuottaneen DEM kahdeksan miljardia itäisen diktatuurin käyttöön.

    Ymmärrettävistä syistä molemmat osapuolet halusivat pimittää moisen käytännön.

    VastaaPoista
  9. Asuin DDRssä vv. 66-69 ja 77-83. Näitä Liimataisen edeltäjiä joita jouduimme usein jeesaamaan oli tuskastuttavan paljon. Greisfwaldin lääketieteen stallariopiskelijat joiden pisteet eivät Suomessa riittäneet opiskelupaikkaan, kaikenmaailman "taiteilijat" jne. Yhteistä pääsyvaatimuksena oli vain se aate joka oli DDRlle mieluisa ja palkittiin stipendeillä. Mutta voi kauhistus: se stipendi annettiin itämarkkoina ja niin aatteen paloon en koskaan törmännyt etteikö joka ikinen paatuneinkin stallari olisi heti halunnut länsipuolelle päästä kun Berliiniin tuli. Nämä pikku idealistit olisivat luopuneet mieluummin jostain raajastaan kuin Suomen passista joka mahdollisti rajanylityksen. Aatetta - kyllä - mutta länsikalja on aina länsikalja. He olivat selkeästi eliittiä passeineen opiskelijatovereidensa joukossa, eli kamalia teeskentelijöitä muka-aatteineen.
    tira+

    VastaaPoista
  10. En minäkään noitten liimataisten ajatuksenjuoksua pysty täysin hahmottamaan mutta yksi lause antaa osviittaa:

    ”aktivismi ja kansalaisliikkeet antavat tunteen, että maailmaa voi muuttaa”

    Antavat tunteen. Nimenomaan tunteen. Ei faktoista niin väliä kun on oikeanlainen tunne. Tunne siitä että on hyvä ja asioita parantava ihminen.

    VastaaPoista
  11. Mitähän se ”maailman muuttaminen” on? Yrittäjyyden kieltämistä? Diktatuurien perustamista? Sananvapauden rajoittamista? Jos näin, no t(h)anks.


    VastaaPoista
  12. Luja on Kirsi Liimataisen usko...

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!