keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Mitä sikarutto opettaa?

Yle kertoi, että afrikkalainen sikarutto on suuri uhka suomalaiselle sikataloudelle. Niin suuri, että metsästäjiä kannustetaan pitämään tautia levittäviä villisikapopulaatioita kurissa jopa maksamalla palkkioita.

Syynä Ylen juttuun on se, että sikaruttoa on löytynyt entistä lähempää maamme rajoja: vain 250 kilometrin päässä itärajalta. Näyttäisi siis olevan vain ajan kysymys, milloin se saavuttaa Suomen. Ja ennemmin tai myöhemmin myös jonkin maamme sikaloista.

Sikaruton aiheuttaa sikaruttovirus, joka leviää helposti sekä pisaratartuntana että viruksella saastuneiden lihapalojen myötä. Afrikassa sitä levittävät myös punkit. Vaara on niin suuri, että jokaisen suomalaisen tulee ilmoittaa sikaruttoepäilyistä viranomaiselle (Evira) ja mikäli sikatilalta löytyy virus, hävitetään koko tilan sikakanta viranomaisten toimesta. Ihmiselle virus ei kuitenkaan ole vaarallinen.

Itse sikaruttovirus on kaksijuoste-DNA-virus, joka lisääntyy solujen sytoplasmassa. Viruksen genomissa on noin 150 geeniä eli noin kymmenesosa bakteerien geenimäärästä, joten se kuuluu virusmaailman jättiläisiin.

Viruspartikkelissa on genomin ja siihen assosioituneiden proteiinien lisäksi proteiinikapsidi ja edelleen sitä ympäröivä lipidivaippa. Kooltaan virus on noin 200 nm eli 0,0002 mm kokoinen. Eli kaukana silmin tai edes tavallisen valomikroskoopin avulla nähtävästä.

Sikaruttoviruksella on myös samankaltaisuutta muihin isokokoisiin viruksiin mukaan lukien isorokkovirus ja ameebojen jättimäiset mimivirukset. Evolutiiviset tutkimukset ovat osoittaneet sikaruttovirusten yhteisen esi-isän "eläneen" noin vuoden 1700 paikkeilla, mikä näyttäisi liittyvän tuolloin vilkastuneeseen mantereiden väliseen sikabisnekseen.

Mutta palatakseni takaisin Suomeen. Meillä siis pelätään sikaruton leviämistä maahamme Venäjän puolelta tulevien villisikojen myötä. Ja siksi villisikakannan pitäisi olla hallinnassa.

Toivotan siis suomalaisille metsästäjille menestystä villisianpyynnissä. Toivon mukaan tämän tulokaslajin kaikki yksilöt saadaan hävitetyksi maastamme, ja Venäjältä tulevat yksilöt pois päiviltä saman tien.

Venäläisiltä toivoisin puolestaan yhtä jänteviä toimia villisikakannan rajoittamiseksi rajan tuolla puolella. Sehän olisi myös venäläisten oma etu, sillä ei sikarutto suinkaan ole mikään pieni asia sikäläisillekään sianomistajille.

Laajemmassa mielessä sikaruttotapaus kertoo siitä riskistä, minkä maailmanlaajuinen biologisen materiaalin kauppa aiheuttaa niin maataloudelle kuin luonnollekin. Näin siksi, että siirrettäessä eläimiä ja myös kasveja mantereiden välillä saattaa mukana kulkeutua myös kutsumattomia vieraita: viruksia, bakteereita ja muita mikrobeja, jotka kerran siirryttyään uuteen elinympäristöön jatkavat siellä leviämistään omin neuvoin.

Ja niin - sikaruttovirushan on toiminut tästä ikävänä esimerkkinä jo 300 vuoden ajan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi villisika, mutta ei citykani eikä minkki?
Punkit leviävät koirien mukana
Kyykärmes on terveellinen

9 kommenttia:

  1. Mokoman viruksen takia moni metsästäjäporukka on lopettanut Virossa metsällä käynnin, kas kun sikäläisissä villisioissa on tavattu virusta.
    Harmi sinänsä, siinä jäi itseltänikin mukava porukka kyyditsemättä sikäläisille metsästymaille. Ja jokunen hirvipaistikin. Niin ja ne kaatoryypyt:)

    VastaaPoista
  2. Oikolukua (saa poistaakin):
    "...ameebojen jättimäiset minivirukset..."
    olettaisin, että po.:ameebojen jättimäiset mimivirukset

    VastaaPoista
  3. Mainittakoon, etteivät ASF-viruksen välittäjinä toimi hyttyset, vaan lähinnä Ornithodoros -sukuun kuuluvat puutiaiset. Niiden lähin esiintymisalue on Ukrainan eteläosissa. Kannattanee muistaa, että sioilla on toinenkin vakava rutto, nk klassinen sikarutto, jota ei tarvitse etsiä Latviaa kauempaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olinpa taas huolimaton. Korjattu tämäkin.

      Poista
  4. Mitäpäs sioista, ihmisten terveys on huomattavasti tärkeämpi.
    New.euro-med.dk-sivustoa ylläpitävä tanskalainen eläkkeellä oleva lääkäri Anders Bruun Laursen:

    ”Hate Gift from “Our” Politicians and Merkel´s “Lord God”/Lucicifer: Migrants Bringing Deadly Body-Worm Schistosoma/Bilharzia and Other Deadly Diseases to Europe”,
    https://new.euro-med.dk/20180712-hate-gift-from-our-politicians-and-merkels-lord-god-lucicifer-migrants-bringing-deadly-body-worm-schistosoma-bilharzia-and-other-deadly-diseases-to-europe.php

    Euroopassa Kalergi-suunnitelman mukaisessa valkoisessa kansanmurhassa Merkelin aisaparina toimiva Rotschild-agentti Macron lupaa 200 miljoonaa afrikkalaista ”siirtolaista” Eurooppaan seuraavien 30 vuoden aikana:

    ”Pres. Macron: EurAfrica is Our Future – with 200 Mio. African Immigrants within the Next 30 Years. Europe´s (Illuminati-Masonic) Destiny Bound with Africa”. Germany opens up for Airbridge for Fleeing ISIS /Al Kaida Warriors.””,
    https://new.euro-med.dk/20180420-pres-macron-eurafrica-is-our-future-with-200-mio-african-immigrants-within-the-next-30-years-europes-illuminati-masonic-destiny-bound-with-africa-germany-opens-up-for-airbridge-for.php

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Artikkelissa ”Eastern Europe Is Showing the Way” on linkki hyvään 16 minuutin englanninkieliseen videoon: http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=173265
      Videon alkuosassa BBC:n globalisti-monikultturisti-toimittaja Emily Maitlis haastattelee tai oikeammin sanoen esittää Unkarin ulkoministeri Péter Szijjártólle erittäin tympeän agressiivisesti syytteet Unkarin maahanmuuttopolitiikasta. Péter Szijjártó torjuu rauhallisesti syytökset perusteettomina korostaen Unkarin oikeutta päättää itse, keiden sallitaan tulla maahan ja että Unkarin hallituksella on kansan ylivoimaisen enemmiston antama mandaatti tukenaan siihen.

      Vierastan kylläkin seuraavaa lausetta itse artikkelissa:
      ”Then Moscow would supersede London and Rome to become the centre of the next global empire.” ja erityisesti sanoja ”global empire”. En usko että Rudolf Steiner olisi tarkoittanut KIRJAIMELLISESTI tällaista, vaan jotain demokraattisesti hallittua valtiota, jossa myöskään päämiehenä ei ole KGB-taustaista kleptokraattia.

      Erityisen oikeaanosuva artikkelissa ensimmäisen lauseen lisäksi on mielestäni seuraava:
      ”The [western] elite are using the migrant crisis to help accelerate this decline, which they know to be inevitable. By helping to accelerate this process they hope to consolidate their power and profit from it too.” – Tässähän meidän kansanpetturi-hallituksemmekin on täysin rinnoin mukana – PettUri Urpo päästi pelkästään syksyllä 2015 30000 ELINTASOPAKOLAISTA nauttimaan ilmaista täysihoitoa p-aukiseksi velkaannutetun Suomen veronmaksajien kustannuksella. Sipilä puolestaan tosiasiallisesti kutsui maahantunkeutujia meille lupaamalla oman asuntonsakin heille – joka lupaus kantautui kännyköiden välityksellä kohta Afrikan kaukausimpaankin kolkkaan.

      Poista
  5. Näin EU-diktatuurin, Merkelin & Macronin johtama valkoinen kansanmurha etenee:

    "Belgialainen poliitikko: Eurooppa on sisällissodan kynnyksellä

    Belgialainen poliitikko uskoo, että jos jengiväkivallan ja vandalismin kurimuksessa painiskelevat eurooppalaiset hallitukset menettävät otteensa, seurauksena voi olla sisällissotia.

    Vlaams Belang -puolueen johtajistoon kuuluva Filip Dewinter sanoo, että Eurooppa voi olla ajautumassa sisällissotaan.

    – Lynkkauspartiot, väkivalta ja vandalismi, etniset urbaanit sissijoukot ovat sisällissodan esiaste Euroopassa, Dewinter twiittasi.

    Hän viittasi viimeaikaisiin Ranskan mellakoihin, joissa hajotettiin kauppoja, poliisin kimppuun hyökättiin ja sadat loukkaantuivat. Twiittiinsä hän liitti videon, jossa siirtolaisjoukkio hyökkäsi valkoisen miehen kimppuun.

    Belgialaisessa Sceptr-lehdessä Dewinter arvelee jännitteiden vain kasvavan.

    – Tulemme näkemään eräänlaisen yhteiskunnan etnisen alaosan, ihmisiä joita ei ole kasvatettu hyvin ja jotka eivät tiedä muusta kuin mellakoinnista, väkivallasta ja vandalismista, hän sanoi lehdelle ja jatkoi: – Olemme saavuttaneet esivallankumouksellisen tilan, missä ihmiset eriytyvät yhteiskunnasta jengeiksi, joita motivoi radikaali islam.

    Hänen mukaansa iskut poliisin kimppuun pyrkivät yhteiskunnan rakenteiden horjuttamiseen ja iskut kauppoihin ovat iskuja valkoista kulttuuria vastaan.

    – Tällainen väkivalta voi johtaa sisällissotaan, jos hallitukset menettävät otteensa ja valkoiset nousevat kapinaan, Dewinter painotti.

    Dewinterin mukaan Eurooppa on menettämässä otteensa.

    – Tilanne on lähempänä kuin osaamme kuvitella, se voi lähteä liikkeelle nopeasti ja muuttaa suurkaupungit taistelukentiksi, hän kuvaili.

    Hänen mukaansa kokonaisia lähiöitä on jo pois hallitusten ja poliisin kontrollista, koska islamilaisen kulttuurin rakenteet ovat ottaneet ne hallintaansa."

    https://www.kansalainen.fi/belgialainen-poliitikko-eurooppa-on-sisallissodan-kynnyksella/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  6. Brysseliä kumartava Suomen kansanpetturi-hallitus tekee juuri päinvastoin kuin Italian hallitus:

    "Italia leikkaa tukia maahantunkeutujilta ja käyttää rahat italialaisiin!
    "Alhaisemmilla veroilla, vähemmällä maahantunkeutujamäärällä ja paremmalla turvallisuudella meistä tulee taas yksi maailman kauneimmista maista."

    Viisi miljoonaa italialaista elää köyhyydessä, jonka takia Italian varapääministeri Matteo Salvini on sanonut, että he leikkaavat tukia maahanmuuttajilta ja käyttävät ne rahat italialaisten hyväksi!"

    https://mvlehti.net/2018/07/21/italia-leikkaa-tukia-maahantunkeutujilta-ja-kayttaa-rahat-italialaisiin/

    Suomen hallitus härskiydessään poisti jopa suomalaisia leipäjonolaisia ruokkivalta Hurstilta hänen toimintaansa aikaisempina vuosina myönnetyn avustuksen.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!