tiistai 23. toukokuuta 2017

Maahanmuuttajanuoriin kohdistuvilla vapaudenriistoilla ja väkivallalla on seurauksia

Aamun lehti kertoi vakavasta aiheesta eli siitä kuinka takapajuisesta kulttuurista maahamme tulleet perheet haluavat katkaista jälkikasvunsa kotoutumisen uuteen kotimaahansa. Ääritapauksessa jopa lähettämällä nuoren yksinään takaisin siihen maahan, josta he ovat paenneet tänne kauas pohjolaan.

Tämä toiminta herättää monta kysymystä. Jutussa haastateltu lapsena kotimaahansa palautettu nainen oli somali.

Ensinnäkin: jos hänet oli voitu palauttaa yksinään kahdeksi vuodeksi kotimaahansa, minkä ihmeen perusteella Maahanmuuttovirastomme on vielä tämän vuoden tammi-maaliskuussakin päättänyt 108 somalialaisen olevan suojelun tarpeessa. Ja heistä peräti 53 vieläpä varsinaisen turvapaikan.

Toiseksi: miksi Suomi ei ole puuttunut nuorten pakottamiseen kotimaihinsa? Kyse on rikollisesta vapaudenriistosta, joka ei millään tavalla ole Suomen, suomalaisten eikä edes maahanmuuttajayhteisöjen etu.

Päin vastoin - toiminta on omiaan varmistamaan se, että esimerkiksi somalit korkeine rikos- ja alhaisine työllisyyslukuineen pysyvät yhteiskunnallisina ongelmina täällä Suomessa. Ja vapaudenriiston kohteeksi joutuneelle tapahtunut on luonnollisesti henkilökohtainen katastrofi.

Kolmanneksi. Jutussa ei mainittu tyttöjen ympärileikkauksista. Niistä ei ole muutenkaan juuri vuodettu tilastoja julkisuuteen, mutta siitä huolimatta sukuelinten silpomisia tapahtuu ja kyseessä on yksiselitteisen törkeä väkivallanteko, josta tuomion tulisi vastata vähintäänkin alaikäisen törkeästä raiskauksesta annettavia tuomioita.

Loppuhuomautuksena joudun toteamaan, että maahanmuuttajien kotouttamisen epäonnistuminen on tärkeä asia koko länsimaisen yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta. Saimme siitä viimeisimmän todisteen todennäköisesti eilisiltana Manchesterista, missä järjestetyssä  konsertissa räjäytettiin pommi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Muslimien parissa esiintyvän mielenvikaisuuden syyt tulisi selvittää
Somalian jääpallojoukkue valaisi kotoutumisen olemusta
Mistä tyttöjen ympärileikkaus johtuu?

18 kommenttia:

  1. Olen aina ajatellut, että viranomaisemme ja valtio toimii käytännön ja realismin tasolla yhteiskunnassamme, mutta olen pikku hiljaa huomannut ajattelevani, ettei monien viranomaistemme toiminnassa ole järjen hiventäkään, vaan menemme eteenpäin tunteella ja omanlaisella pelolla, jossa pelätään omien päätösten joutumista arvostelun alle.

    Mediasta ja erityisesti somesta on tullut omalla tavallaan tuomarimme, sen sijaan, että ajattelisimme asioita rationaalisesti.

    Olen myös huolissani koko ajan pahenevasta (piilossa) erottelusta, sillä esimerkiksi kuka natiivi suomalainen haluaa lapsensa esimerkiksi maahanmuuttaja-enemmistöiseen kouluun? Väittäisin, että aika harva. Tämä johtaa sitten kyseisissä kouluissa valtaviin opetuksellisiin haasteisiin, joihin koululaitoksemme ei pysty tai halua vastata. Valitettavasti olemme maahanmuuttajien ja kulttuurien kanssa polulla, joka viettää koko ajan negatiivisesti alaspäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti näin on. Tanskan PISA etnisk 2015 julkaistiin vasta, ja siinä todetaan, että lukemisessa, matematiikassa ja luonnontieteissä maahanmuuttajanuoret ovat tanskalaisia koulutuloksissa selvästi jäljessä.
      Joka toinen 15-16 vuotias toisen polven maahanmuuttajalapsi ei osaa käytännössä lukea. Heiltä puuttuu toiminnallinen lukutaito. He ovat kuitenkin syntyneet ja koulunsa Tanskassa käyneet. Lisärahoitusta heidän tukiopetukseensa käytetään vuosittain suuria summia.

      Integraatio on epäonnistunut heidän kohdallaan samoin kuin heidän rinnakkaisyhteiskunnissa asuvien vanhempiensakin kohdalla. Näillä ihmisillä kohdistuu suurempi mielenkiinto entisiin kotimaihinsa kuin Tanskaan. Parhaiten selviytyvät sellaisista maista tulevat, joiden kulttuuri on lähellä tanskalaista, esim. entisen Jugosslavian alueilta tulleet.

      Länsimaiden ulkopuolelta tulevien maahanmuuttoa tulisi huomattavasti rajoittaa, koska huono integroituminen ja oppimistulokset haittaavat jo koko yhteiskunnan tulevaisuudennäkymiä.

      Poista
  2. Manchesterin häikäilemätön joukkoterrori ja itsemurhaisku olivat jälleen osoitus siitä, että kuka kerran keksitään, sitä aina epäillään. Tekijän tausta on helposti arvattavissa.

    VastaaPoista
  3. On todella käsittämätöntä, että me hyysäämme somaleja, jotka lähettävät lapsiaan Somaliaan omaksumaan
    omaa kulttuuriaan. Miksi ihmeessä he notkuvat täällä, jos kerran heidän oma maansa on niin turvallinen? Ymmärrän hyvin, että lännen lihapadat houkuttavat, joten he eivät oma-alotteisesti poistu, mutta miksi päättäjämme eivät lähetä heitä pois? Miksi otetaan Somaliasta lisää tänne sopeutumattomia?

    VastaaPoista
  4. Mariam Abdukar,tämä äänekäs somalinainen vaati taannoin lehtijutussaan että suomen valtion pitäisi maksaa clitoriksen korjausleikkaukset somalinaisille.Siitä huolimatta että lapsia lähetetään leikkausta varten somaliaan.

    VastaaPoista
  5. Noita kysymyksiähän ollaan tässä jo mietittykin useamman vuoden kun tiedossa on ollut jo pitempään, että mamut lähettävät lapsiaan kotimaihinsa länsimaalaistumasta/pakkoavioliittoihin/leikeltäviksi ja lomailevat itsekin maissa, joista ovat "paenneet"..

    Minun puolestani kaikki, jotka eivät näytä integraation merkkejä(opettele kieltä, kouluttaudu, kieltävät lapsiaan länsimaalaistumasta) pitäisi lähettää bumerangina takaisin sinne helvetinkoloon, josta ovat mönkineetkin..

    VastaaPoista
  6. Somaleilla ei valitettavasti ole "alhainen työttömyys" vaan työllisyys.

    VastaaPoista
  7. Kunpa me tolkun ihmiset lähtisimme kaduille oikein monituhatpäisenä joukkona osoittamaan mieltämme tätä turvapaikkahulluutta vastaan. Suomi on menossa Ruotsin tietä... Mikä/kuka saisi meidät liikkeelle? Suomi ensin -ryhmä sitkeästi yrittää, mutta siihen porukkaan kaikki eivät halua liittyä. Itse ainakin kaipaisin hieman asiallisempaa otetta, ei mitään "Ilja presidentiksi" - höyhötystä eikä antisemitismiä. -pp

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi PP ja muut tolkun ihmiset!

      Tällä hetkellä tolkun ihmiset kirjoittelevat someen ja Professori urhoollisesti tähän blokiin maahan tulleiden aiheuttamista haitoista, ongelmista, kustannuksista jne.

      Ihmiset kuvittelivat ennen 2015 vaaleja, että äänestämällä perussuomalaisia, asioihin tulisi selkeä parannus. Minusta ei ole tullut ja syykin on selvä.

      Puheenjohtaja Soinia kiinnosti enemmän, ja yhä edelleen kiinnostaa, ministeriauton takapenkki ja huseeraaminen ulkomailla eli edes kerran elämässään sai kokea unelmansa, vaalilupauksista viis.

      Meillä ei siis ole yhtäkään puoluetta tai poliitikkoa, jonka lupauksiin voisi luottaa tai edes siihen, että vilpittömästi ajettaisiin oman maan ja kansalaisten etua. Poisluen edellämainitusta Halla-ahon koska hänellä ei vielä ole ollut mahdollisuutta.

      Unkari, Puola, Viro jne ovat esimerkkejä, että kun päättäjät asettavat oman maan kansalaiset ja oman maansa edun maahantunkeutujien edun edelle, maiden ei tarvitse kärsiä niistä haitoista, ongelmista ja kuluista mitä tunkeutujat aiheuttavat.

      Jos ei siis ole poliitikoihin luottamista eikä some-kirjoittelu asioita auta, olisi todella aika harkita jotain muuta.
      Valitettavasti nykyiset maan johdossa olevat henkilöt eivät mistään pikku eikä isommistakaan mielenosoituksista välitä joten jotain muuta pitäisi keksiä mutta mitä?
      Siinäpä se kysymys johon keskustelussa todella toivoisi vaihtoehtoja.

      Poista
    2. Kaikkien nykyisten eduskuntapuolueiden johtoon on masinoitu EU-diktatuurin asiaa ajavat maanpetturit. Perustuslainvastaisen puoluekurin avulla taataan, ettei mm. Kalergi-suunnitelmaan ja vuoden 1995 Barcelonan sopimukseen perustuvaa maahantunkeutuja-invaasiota panna kuriin.

      "Kreivi Kalergin suunnitelma eurooppalaisten tuhoamiseksi",
      http://kalergisuunnitelma.blogspot.fi/2009/11/kreivi-kalergin-suunnitelma.html

      "Free Muslim Immigration to Europe 1",
      http://balder.org/avisartikler/Barcelona-Declaration-Euro-Mediterranean-English.php

      Poista
    3. " Itse ainakin kaipaisin hieman asiallisempaa otetta, ei mitään "Ilja presidentiksi" - höyhötystä eikä antisemitismiä. -pp"

      WHO CONTROLS AMERICA?, https://thezog.info/
      (Artikkelin otsikko viittaa harhaanjohtavasti VAIN Amerikkaan)

      Poista
    4. Vaikka tässä nyt hyppäänkin täysin sivuraiteelle professorin artikkelin aiheen suhteen, niin huomaa erityisesti:

      "Who Controls Donald Trump?",
      http://thezog.info/who-controls-donald-trump/

      Poista
  8. Tässä artikkeli, joka edustaa Soinin diipadaapaa.
    http://yle.fi/uutiset/3-9627906

    Vastaavaa tulee kaikilta Suomen johtavilta poliitikoilta.

    Ei puhettakaan mistään ratkaisuhakuisesta vaihtoehdosta.

    Rajoja ei täysin voi sulkea mutta silti voitaisiin jo Eurooppaan tulleet riskitekijät roudata takaisin sinne mistä tulivat jos päättäjät niin haluaisisivat. Enään on kysymys siitä kuinka monta Manchester iskua tai Nizzan rantabulevardi ajelua tai Berliinin joulumarkkina "humua" tai
    Tukholman tapausta tarvitaan ennen kuin kansalle riittää?
    Poliitikoista ei ole mihinkään. Siitä kertoo hyvin Professorin tämänpäivän artikkeliin kirjaamat esimerkit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PettUri Orpo otti avosylin vastaan kymmeniä tuhansia partalapsia syksyllä 2015 Tornion kautta Suomeen, vaikka hän Dublinin sopimuksen perusteella olisi voinut käännyttää ne suoraan takaisin turvalliseen maahan Ruotsiin.

      Poista
  9. Unkarin pääministeri Viktor Orbán toimii oman kansansa puolesta eikä käy sotaa sitä vastaan kuten kuten Suomen ja useimpien muiden EU-diktatuuriin alistettujen maiden poliittinen johto:

    "Unkarin Orbán: Euroopan sydän on ihmisissä, ei Brysselissä

    “Monet kuvittelevat, että Eurooppa on Brysselissä, mistä käsin ohjeita annetaan jäsenvaltioille,” Unkarin pääministeri Viktor Orbán sanoi ja lisäsi, että tällainen ideologia johti talouskriisiin vuonna 2008. Se johti myös “laittomien siirtolaisten vapaaseen liikkuvuuteen, mikä korvasi työvoiman vapaan liikkuvuuden”.
    ...
    Pääministeri Viktor Orbán sanoi puhuessaan lauantaina Slovenian demokraattisen puolueen (Slovenska demokratska stranka, SDS) kongressissa Mariborissa, että Euroopan arvot ovat ihmisten sydämissä, ei Brysselissä.
    ...
    “Olemme ylpeitä asuessamme täällä. Olemme ylpeitä kansoistamme, historiallisista saavutuksistamme ja selviämisestä vaikeiden vuosisatojen yli,” Orbán sanoi.

    “Me haluamme säilyä slovenialaisina ja unkarilaisina.”

    SDS:n johtaja Janez Janša kiitti pääministeri Orbánia, ei ainoastaan Unkarin rajojen vaan myös Slovenian rajojen suojaamisesta suuren siirtolaistulvan aikana.

    Unkarin hallitus"

    https://www.kansalainen.fi/unkarin-orban-euroopan-sydan-ihmisissa-ei-brysselissa/

    VastaaPoista
  10. Hihhulit, radikaalit ja rikolliset pois niin olisimme hyvällä alulla. Simppeliä sinänsä.

    VastaaPoista
  11. NYT SE SITTEN ALKAA!

    "EU-ministerit hyväksyivät lain suitsimaan sosiaalisen median vihapuhetta"

    EU-maiden ministerit ovat hyväksyneet suunnitelman, jonka tarkoituksena on saada kuriin sosiaalisessa mediassa
    räjähdyksenomaisesti lisääntynyt vihapuhe ja valeuutisten levittäminen.

    http://yle.fi/uutiset/3-9629518

    VastaaPoista
  12. Taas yksi askel kohti EU-diktatuurin poliisivaltio-terroria.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!