perjantai 11. heinäkuuta 2014

Jääkiekko, doping ja jalkapallon erinomainen dopingkasvatus

Näin kesken jalkapallokilpailujen saimme lukea yllättäviä jääkiekkkouutisia Ruotsista. Tarkoitan vastikään uutisoitua dopingkäryä sekä ennen kaikkea siellä määrättyä dopingtuomiota ilman käryä. 

Minusta etenkin jälkimmäinen eli dopingtestin pakoiluun liittyvä tapaus oli sekä mielenkiintoinen että jääkiekkoyhteisön doping-asenteita valaiseva. Elitserienin Mark Owuyaa oli nimittäin pyydetty doping-testiin. Mies kuitenkin ilmoitti testaajille, ettei ole vielä valmis eikä siksi anna näytettä. Doping-testaajat ilmeisesti poistuivat paikalta tämän kuultuaan.

Kun Owuya sitten kuuli Expressenin toimittajalta saaneensa puolen vuoden kilpailukiellon hän ryhtyi hävyttömäksi. Vai mitä näistä lainauksista pitäisi ajatella:

"Tämä on täysin sairasta. Aion valittaa asiasta. Pirun pellet."

"Lähetin heille sähköpostiä jälkikäteen ja sanoin, että heidän testaajansa olivat suurimpia pellejä, joita ole tavannut. He eivät käyttäytyneet lainkaan ammattimaisesti."

"Se on hauskaa, että he voivat sulkea minut (toiminnasta), koska olen jättänyt testin väliin. He voivat testata minua kuinka paljon haluavat. Mutta he eivät ole testanneet minua selvittääkseen olenko oikeasti doupannut."

Owuya ei siis nähnyt itsessään mitään vikaa, vaikka oli kieltäytynyt testistä. Sen sijaan hän haukkui testaajansa pelleiksi ja ammattitaidottomiksi, vaikka nämä olivat käyttäytyneet täsmälleen siten, kuin dopingtestaajan tulee käyttäytyä. Heillähän ei ole oikeutta ottaa testinäytettä väkisin edes urheilijan kieltäytyessä. Sen sijaan urheilijalla on velvollisuus olla aina testattavissa; myös silloin kun hän "ei ole valmis".

Minun mielestäni tässä Owuyan tapauksessa näkyy tyylipuhtaasti se, kuinka dopingiin suhtaudutaan nyky-jääkiekossa. Sitä ei tunnusteta ongelmaksi, eikä pelaajia kaikesta päätellen myöskään valisteta dopingista mitenkään. Jos valistettaisiin, niin kai Owuya olisi suhtautunut testikutsuun hieman vakavammin - ellei tämä ugandalais-venäläistä juurta oleva jääkiekkoilija sitten ole aivan oppimiskyvytön ääliö.

Owuyan käyttäytyminen  on kuitenkin täysin loogista, sillä maailman johtavassa jääkiekkosarjassa eli NHL:ssähän doping-ongelma jopa aktiivisesti hyväksytään. Tämän osoittavat Sotshin olympiakisoissa tapahtuneen doping-käryn jälkitapahtumat

Niille, jotka ovat unohtaneet muistutan, ettei dopingin käyttö olympiajääkiekossa vaikuttanut lopputuloksiin mitenkään, vaan ruotsalaiset ja jopa dopingkiekkoilija itse saivat pitää mitalinsa. Näin mitä ilmeisimmin siksi, että kärähtäjä oli NHL-tähti. 

Erityisen huvittavaksi tapauksen teki se, kun NHL-tähti vakuutti ettei tarkoituksena ollut parantaa suorituskykyä - vaikka ihan samaa ainetta käytetään NHL:ssä yleisesti suorituskyvyn parantamiseen. Taustalla lienee ollut NHL:n uhkailu ja voimakas painostus olympialiikettä kohtaan. Olen kirjoittanut tapauksesta myös aiemmin.

Palatakseni jalkapalloon. Monelta varmaan jäi huomaamatta uutinen, jonka mukaan jalkapallon MM-kisoissa ei kukaan ole jäänyt dopingista kiinni 20 vuoteen. Siis lajissa, jossa parhaiden tulot ovat kymmeniä miljoonia euroja vuodessa.

Maalaisjärjellä luulisi tällaisen houkuttimen aiheuttavan merkittävästi suuremman kiusauksen kuin parhaimmillaankin vain satojen tuhansien vuosiansioihin johtavan yleisurheilu- tai hiihtoammattilaisuuden, joiden tiedämme rypevän jatkuvassa dopingkierteessä.

Joko jalkapalloperhe on siis onnistunut erinomaisesti doping-kasvatuksessaan, koska rahankiilto silmissään pallon perässä juoksevat pelaajat ovat pysyneet näin hyvin kaidalla tiellä. Tai sitten FIFA suhtautuu vielä jääkiekkoyhteisöäkin leväperäisemmin dopingiin.

Itse epäilen vahvasti, että suurissa joukkuelajeissa dopingongelmalle ei haluta tehdä mitään, vaan se hyväksytään osana lajia. Mahdolliset lieveilmiöt ja terveyshaitat peitellään hiljaisuudessa; tai puetaan erilaisten sairauksien piikkiin.

Näin joukkueurheilu on yhä voimakkaammin eriytynyt yksilöurheilusta, jossa dopingtestaukseen suhtaudutaan vakavasti - ja myös käyttäjäpuolella on kilpavarustelu voimakasta, kuten taannoinen Balco-tapaus osoitti. Onko kaiken tämän lopputuloksena paluu roomalaisten gladiaattoreiden maailmaan, jossa sankarit ovat sankareita, kunnes kuolema heidät elävistä erottaa?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Verovaroin tuettua väkivaltaa ja lahjontaa
Suomi-Ruotsi juhannusmaaottelu
Nicklas Bäckström - doping-valvonnan viaton uhri

7 kommenttia:

  1. Kuinka paljon sitten lie dopingista on hyötyä jossain jääkiekossa esim, kun se on joukkue ja taktiikkaa paljon, vaikkaki kuntoaki ?

    -jpt-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika vaikea ajatella, että heikomman suorituskyvyn omaava urheilija voisi toteuttaa hyvän suorituskyvyn omaavaa urheilijaa paremmin tekniikkaa, taktiikkaa tai jaksaisi läpi vaikkapa jalkapallon 90 minuutin peliajan + jatkoajat. Eli vastaan siten, että aivan varmasti dopinghyöty on olemassa myös joukkuelajeissa.

      Poista
  2. En ole moisia avautumisia ennen kyllä yhdeltäkään kiekkoilikalta kuullut näillä leveysasteilla. Vedätkö nyt vähän liian suuria johtopäätöksiä liian pienellä otannalla. Luulen että tässä kaverin kulttuuriperimälla saattaa olla jotain tekemistä tämän "avautumisen" kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etnisen komponentin epäileminen on virallisesti rasismia, vaikka olet kyllä siltä osin oikeassa, että monet eteläistä etniteettiä omaavat panevat kaikki vastoinkäymisensä muiden syyksi.

      Mitä dopingiin ja siihen liittyviin asenteisiin tulee, niin toivon toki olevani väärässä jääkiekon suhteen. Toisaalta kirjoituksessani mainitut tapaukset tukevat esittämääni näkemystä.

      Huomaa myös, ettei juuri kukaan suomalainenkaan uskonut meillä käytettävän dopingia ennen kuin Martti Vainio kärähti. Näin siitä huolimatta että ainakin Stig Wetzell (jääkiekkoilija!) ja Eero Mäntyranta olivat antaneet positiiviset doping-näytteet jo vuosia aiemmin.

      Poista
  3. Erään kiekkoilijan uraa läheltä (isänä) seuranneena täällä kotosuomessa, voinen sanoa että epäilyksesi täkäläisestä dopingkultuurista ovat turhia. Viimeistään nuorten maajoukuevaiheessa mukaan tulevat testaukset siinä mittakaavassa että jos vain testit mittaavat sitä mitä pitää, niin kiinnijääminen on kohtuu varmaa. Etenkin kun sitä dopoingaoppia ei ole yksikään poppatothtori tullut tarjoamaan eli että miten doputa ja välttää kiinnijääminen. Mutta sitten toisaalta, hän kertoi ulkomailla todistaneensa melkoista valmentajien tarjoamien nappien popsimista... eli eri säännöillä tässäkin asiassa mennään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hyvä muistaa, ettei dopingista kerrota edes läheisimmille, koska jokainen jaettu tieto on riski. Kuten jo edellisessä vastauksessani totesin ei minun nuoruudessani juuri kukaan epäillyt että suomalaiset käyttäisivät epärehellisiä keinoja missään lajissa, vaikka neuvostoliittolaisista ja itäsaksalaisista näin yleisesti uskottiinkin. Eikä kai kukaan uskonut edes vuoden 2001 alkutalvesta Lahden jättikäryjen mahdollisuuteen.

      Eikä edes suomalaisessa urheilujohdossa, joka itse vaati kaikkien suomalaisten testaamista osoittaakseen joukkueen rehellisyyden; sillä ei kai tätä vaatimusta olisi esitetty, mikäli olisi vähänkään epäilty etteivät urheilijamme olisi olleet puhtaita. Silti Suomen joukkuetta kohtasi joukkokäry.

      KP Kyröhän on jossain määrin valaissut sitä keskinäisen sitouttamisen järjestelmää, joka auttaa salaisuuksien ylläpidossa. Hiihdossa järjestelm petti vain siksi, että suomalaiset muuttuivat täysin ylimielisiksi testaajia kohtaan ja toisaalta siksi, että veren hemoglobiiniarvot kertoivat kaikille asiaa ymmärtäville, että veriarvojen kohottamiseksi oli kaikissa hiihtomaissa käytetty yleisesti epoa. Jääkiekossa epoa tuskin käytetään, eikä ehkä mitään muutakaan ainetta, jonka vaikutuksia on niin helppo seurata. Siksi myös testaajien tehtävä on vaikeampi.

      Poista
  4. Olen samalla kannalla kirjoittajan kanssa. Joukkuelajeissa dopingin hyöty on tietysti vähäisempi, mutta on turha kuvitella etteikö sitä käytettäisi. Pienetkin marginaalit ratkaisevat. Ja yksi tärkeä pointti. Melkein missä tahansa yksilölajissa on koko maailmassa luokkaa satakunta urheilijaa, jotka oikeasti tienaavat elantonsa. Tälle vähäiselle markkina-alueelleko kehiteltäisiin kallista dopingjärjestelmää? Missä tahansa joukkuelajissa, jota pelataan ammattilaistasolla, on enemmän ammattiurheiljoita eli markkina-aluetta. Jalkapalloammattilaisia lienee kymmeniätuhansia. Eikä se ole yksinäistä puurtamista, vaan huipulla joka joukkueella on valmennus- ja lääkäritiimi. Koneisto, joka hoitaa muutkin asiat - miksi ei myös dopingin? Vuosikymmenten takaa on kyllä piristeiden käytöstä tietoa tihkunut, etenkin Etelä-Euroopan suunnalta. Se, että viime aikoina yksikään ei ole jäänyt kiinni, kertoo lähinnä siitä että käryjä ei oikeasti haluta - kyllä aivan varmasti yksityisesti kaman käyttäjiä olisi, jos järjestelmällisesti ei doupattaisi.

    Kokonaan toinen asia on sitten, mikä on yhteiskunnallisesti viisasta. Yksilölajit ovat ryvettyneet dopingskandaaleissa ja mielikuva suurella yleisöllä on mitä on. Joukkuelajit ovat puhtoisessa maineessa ja kansalla on viihdettä. Ehkä onkin parempi, että omerta pitää suuren yleisön tietämättömänä ja dopingvalvonta on vain silmänlumetta ja ehkä räikeimpien tapauksien kitkemistä.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!